Tvälups
Ylipäällikkö
yle uutiset Politiikka 6.2.2013 klo 7:00
Puolustusvoimille luvataan innolla rahaa eduskunnassa
Hallituksen puolustusselonteossa rahapäätökset lykättiin seuraaviin hallitusneuvotteluihin. Puolustusvoimat sai kirjata selontekoon vain toiveensa määrärahojen korottamisesta tulevina vuosina yhteensä sadoilla miljoonilla euroilla.
Eduskunta aloittaa tänään keskiviikkona puolustusselonteon käsittelyn ja eduskunnassa on intoa luvata puolustusvoimille lisää rahaa vuodesta 2016 eteenpäin. Selonteko on jo etukäteen tuomittu välikauden paperiksi, jossa ei ole uusia avauksia. Natosuhde on kopioitu suoraan hallituksen ohjelmasta ja pohjoismainen puolustusyhteistyö sopii nyt kaikille.
Pahin puute on, että hallituksen selonteossa ei ole poliittista linjausta puolustusvoimien tulevien vuosien määrärahakehityksestä.
Oppositiosta, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) allekirjoittaa armeijan rahatoiveet.
- Pitää varautua korottamaan vuonna 2016 alkaen 50 miljoonaa euroa lisää puolustusmäärärahoihin ja sen jälkeen asteittain siten, että 150 miljoonaa euroa, kun vuosi 2020 tulee plus indeksikorotukset. Tämä on puolustushallinnon mielestäni aika vaatimaton toive ja vähintään se pitää pystyä täyttämään silloin, Niinistö sanoo.
Myös puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Seppo Kääriäinen (kesk.) pitää lisärahoitusta välttämättömänä. Hän patistaa hallitusta päätöksiin.
- Minusta hallituksella on kaikki avaimet tehdä päätöksensä tässä ja nyt, jolloin puolustusvoimilla olisi pitkällä jänteellä varmuus siitä, mille rahoituspohjalle ne voivat rakentaa Suomen kannalta uskottavan puolustuksen.
PS valmiina armeijavaaleihin
Selonteon valmistelua seurannutta parlamentaarista kontaktiryhmää johtanut Ilkka Kanerva (kok.) kaipaa riittäviä resursseja.
- Hartaasti toivon, että eduskunta voisi osaltaan myöskin olla antamassa taustatuen sille, että jos puolustusvoimille asetetaan kovat tehtävävaateet, niin niillä on myöskin vastaavat resurssi- ja määrärahamahdollisuudet toteuttaa ne tehtävät, joita heille osoitetaan.
Kanerva hakisi puolustusrahoista kansallista konsensusta ennen vaalitaistelua.
- Sellaista starttinappulaa olisin valmis painamaan, jossa ennen vuoden 2015 vaaleja puolueitten ydintoimijoiden kesken katsottaisiin, että mikä tämä todellisuus oikein on ja mikä on puolustusvoimien määrärahatarve todellisuudessa.
Perussuomalaiset on valmis myös armeijavaaleihin.
- Ja siinä sitten vaalikampanjassa kyllä katsotaan, mikä puolue kannattaa oman maan puolustusta, yleistä asevelvollisuutta, sotilaallista liittoutumattomuutta, Jussi Niinistö toteaa.