Puolustusvoimissa palkat sekaisin jo vuoden - kuukausipalkkaa 1 sentti

Tvälups

Ylipäällikkö
Puolustusvoimissa palkat sekaisin jo vuoden - kuukausipalkkaa 1 sentti

Puolustusvoimien palkat ovat olleet sekaisin jo yli vuoden ajan. Henkilöstölle on maksettu kuukausipalkkoja yhden sentin ja 24 000:n euron väliltä. Kaikki eivät enää jaksa uskoa, että palkkaongelmat selviävät.

Puolustusvoimat hankki viime keväänä uuden SAP-pohjaisen palkkausjärjestelmän, minkä jälkeen henkilöstön palkoissa on ollut paljon erilaisia ongelmia. Työntekijöille on maksettu liikaa palkkaa tai liian vähän palkkaa. Tehtyjen virheiden korjaaminen on kestänyt kauan. Monella on ongelmia kesälomarahojen maksamisessa.

Nyt jotkut ovat jopa joutuneet hakemaan lykkäystä veroilmoituksen tekoon, koska he eivät vieläkään tiedä, kuinka paljon he ovat saaneet viime vuonna palkkaa.

Helmikuussa pääesikunta tiedotti, että PVSAP-järjestelmä vakautetaan ennen jatkokehittämistä.

Oikeusasiamiehelle tehtiin puolustusvoimien palkanmaksun sotkuista viisi kantelua. Maaliskuussa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja antoi puolustusvoimille huomautuksen. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan virheiden korjaaminen on kestänyt kohtuuttoman kauan. Virheitä tehtiin jo järjestelmän testausvaiheessa, mutta myös järjestelmää käyttävien henkilöiden koulutuksessa ja siinä, että puolustusvoimat hyväksyi järjestelmän käyttöön keskeneräisenä.
Liikoja palkkoja peritään takaisin

Palkkaongelmat eivät ole vieläkään ohi vaan jatkuvat nyt jo toista vuotta. Pääesikunta korostaa, että virheiden määrä on kuitenkin huomattavasti aiempaa pienempi.

– Volyymit ovat nyt aivan toista luokkaa kuin viime kesänä, kun puhuttiin massaongelmasta, sanoo eversti, apulaisosastopäällikkö Timo Mustaniemi pääesikunnan henkilöstöosastolta.

– Nyt ongelmat saattavat koskea muutamia satoja tai kymmeniä ihmisiä, kun viime vuonna puhuttiin aivan eri määristä. Mitään tilastoa me emme tästä asiasta kerää.

Puolustusvoimien palkkalistoilla on noin 15 000 miestä ja naista. Lisäksi noin 20 000 varusmiestä saa päivärahoja.

Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino toteaa, että ongelmia on, muttei yhtä paljon kuin ennen. Yksittäisen työntekijän kohdalla ongelma on kuitenkin aina paha, kun se sattuu omalle kohdalle.

– Eräs mies sai äskettäin 24 000:n euron kuukausipalkan. Ei ole mukavaa, kun palkkaa sitten peritään takaisin, Aliupseeriliiton Leino sanoo.

Leino on myös kuullut miehestä, joka sai kuukausipalkkaa yhden sentin.

– Henkilöstö on jatkuvista ongelmista lähinnä käärmeissään, hän sanoo.
Virheitä korjataan edelleen

Myös merivoimien henkilöstö on kyllästynyt palkkasotkuihin.

– Aikaisemmin henkilökunta oli lähinnä kiukustunut, mutta nyt kun ongelmat ovat jatkuneet jo yli vuoden, moni alkaa alistua tilanteeseen. Ei enää uskota, että virheitä korjataan tai että palkanmaksu koskaan menisi oikein, Merivoimien pääluottamusmies Marit Lammes sanoo.

Henkilöstöä rassaa eniten juuri se, ettei elämää voi suunnitella, kun ei voi tietää, kuinka paljon palkkaa minäkin kuukautena saa.

– Eräälle henkilökunnan jäsenelle maksettiin viimeksi 2500 euroa palkanlisiä. Hän tiesi, että se on liikaa. On hankalaa, kun ei voi koskaan tietää, kuinka suuren osan palkasta voi käyttää ja kuinka suuri osa palkasta peritään takaisin, Lammes sanoo .

Pääesikunnan Mustaniemi sanoo, että palkanmaksuongelmia ei ole enää kaikissa osastoissa.

— Toivon edelleen, että jos virheitä tulee, niistä ilmoitetaan. Virheitä tässä määrässä tapahtuu, mutta niitä yritetään korjata koko ajan. Järjestämme tarvitessa lisää koulutusta ja korjaamme ongelmia yksi kerrallaan. Sen vuoksi jatkuva keskustelu asiasta hieman hämmentää, Mustaniemi sanoo.

Hän myöntää, että palkkakuitit näyttävät vielä ongelmallisilta. Palkkakuitti koetaan liian vaikeaselkoiseksi - siitä ei esimerkiksi saa selvää, miltä ajalta ilta- tai viikonloppulisiä on maksettu.

– Palkkakuitit ovat yksi asia, joka on työlistallamme ja sitä korjataan. Tilanne on paranemaan päin, Mustaniemi sanoo.

MTV3
 
Eipä yllätä...

http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=628&pid=29445#pid29445
 
Kun moinen pikkuasia kuin henkilöstön palkkojen maksu on laitoksessa ihan -tuillaan ja tilanne ei tunnu parantuvan, niin kuinka moni kirkassilmäisenä uskoo ko. laitoksen johdon muitakaan vakuutteluja? Uskon asioita, juu, ja siksi turha kinata?
 
Tvälups kirjoitti:
Aliupseeriliiton puheenjohtaja Petteri Leino...

Kaikki kunnia ay-liikkeelle, mutta tuo kersantti Leino ei kyllä nauti kovinkaan laajaa luottamusta. Miehen blogikikin on melkoista pelle hermannin vuodatusta.


Tvälups kirjoitti:
– Eräs mies sai äskettäin 24 000:n euron kuukausipalkan. Ei ole mukavaa, kun palkkaa sitten peritään takaisin, Aliupseeriliiton Leino sanoo.

Leino on myös kuullut miehestä, joka sai kuukausipalkkaa yhden sentin.

"Eräs mies" ja "Leino on myös kuullut miehestä.."

Mikäs hevosmiesten tietotoimiston oraakkeli tämä Leino oikein luulee olevansa? Mitään faktaa ei Leinolla ole kädessään? Ei tuossa asemassa olevan sotilaan pidä lähteä kuulopuheita toistelemaan, ei varsinkaan asiasta, jonka voi todeta täysin aukottomasti asiakirjoista. Jos rivimiehet luottavat Leinoon, niin nuokin asiat olisivat Leinon kädessä aukottamana faktana hetkessä.
 
Eiköhän Leinolla liittonsa puheenjohtajana ole nimet tiedossa, mutta ei liene sallittua niitä ilman lupaa julkaista.
 
Olen nähnyt tälläisenkin palkkakuitin, josta takaisinperittiin vasta 4kk päästä suuri osa takaisin. Kiva varmaan suunnitella hankintoja, kun ei tiedä koskaan paljonko joutuu palkkojaan jemmaamaan varmuuden vuoksi.
 
On kai se uskottava, että palkanmaksu ei ole Puolustusvoimien ydinosaamisaluetta?
 
Back
Top