Pv ja Atea

Tvälups

Ylipäällikkö
Tällä viikolla ilmestyvässä Suomen Sotilaassa kerrotaan että puolustusvoimien tulostus- ja kopiointipalveluiden hinta tulee nousemaan yhteenlaskettuna saman verran kuin sotaväki arvioi säästävänsä kuuden joukko-osaston lakkauttamisella, noin kuusikymmentä miljoonaa euroa.

Puolustusvoimat ulkoisti palvelinlaitteistonsa ja niihin liittyvät tallennus- ja varmennusjärjestelmät kumppanilleen Atealle vuonna 2009. Atean ja pv puitesopimus operatiivisten järjestelmien palvelinlaitteistoista ja niihin liittyvistä tallennus- ja varmennusjärjestelmistä solmittiin vuonna 2009 viideksi vuodeksi (vuoden 2014 loppuun). Sopimuksen mukaan sen arvo olisi enintään 13,9 m€. Sopimuksen mukaan pienet ylitykset olisivat odotettavissa ja hyväksyttävissä.

Vuonna 2011 Atea ilmoitti että sopimusta oli käytetty vuoden 2011 loppuun mennessä 42,24 m€, ylitys 28 340 000 euroa (=303,8 %). Puolustusvoimissa alkuperäisen sopimuksen vastaiseen kolminkertaiseen kustannustenylitykseen ei ollut puututtu syystä tai toisesta.

Yli 28 miljoonan euron ylityskään ei riitä. Puolustusvoimien asiasta laatiman esittelyn mukaan arvioidut lisähankintatarpeet sopimuskauden loppuun (2014) mennessä olisivat noin 30 m€. Puitesopimuksen kattohintaa vuoteen 2014 asti esitetään siis korotettavaksi alkuperäisestä 13,9 miljoonasta eurosta nyt yhteensä 72 miljoonaan euroon (ylitys alkuperäisestä yhteensä 58,1 m€ = 517 %).

Vaihtoehtona tälle esitetään uudelleen kilpailuttamista.

Vaikka hanke kilpailutettaisiin uudestaan on se jo nyt kolminkertaistunut alun perin sovitusta. MIkäli kattohintaa nostetaan esitetyllä tavalla, on syntynyt lisäkustannus kopioinnista ja tulostamisesta vastaava kuin mitä puolustusvoimauudistuksessa suunnitellaan
säästettävän lakkauttamalla kuusi joukko-osastoa.

Tiedot perustuvat puolustusvoimien julkisiin asiakirjalähteisiin, jotka on saatavissa Suomen Sotilaan toimituksesta.

Palvelinlaitteistojen, varmennuksen, tulostuksen ja kopioinnin ulkoistamista on arvosteltu puolustusvoimien sisältä Suomen Sotilaalle myös siitä, että uusi järjestelmä vie entistä enemmän entistä vähempien työntekijöiden aikaa. Erään yksikön sisällä tehdyn epävirallisen laskelman mukaan työaikaa kuluu noin 5% enemmän pelkkään kopiointiin ja tulostamiseen kuin ennen. 20 hengen toimistossa yksi ihminen käyttää laskennallisesti koko vuoden pelkkään tulosteen odottamiseen. Myös tietoturvaa on kritisoitu kun palvelinlaitteistojen hallinta on kumppanilla. Suomen Sotilaan saaman tiedon mukaan muun muassa herkkyys sääilmiöille on kasvanut. Kunnon myrsky saattaa aiheuttaa sen ettei viereisessä huoneessa olevalta printteriltä saa ulos tulostetta, nimettömänä pysyvä lähde kertoo.

Suomen Sotilas jatkaa asian tutkimista.

Jaakko Puuperä
päätoimittaja
Suomen Sotilas -lehti
 
Hmm.. Paperiton toimisto?
 
Ja taas saa hävittää yhden varikollisen soivaa sotakalustoa, että pojat saa printata oikein sydämensänkyllyydestä...
 
Voiskohan miten monen lafkan hallinnon ulkoistaa keskittymään ydintehtäväänsä ulkoistamiseen ja rosvoamiseen vaikka jonnekin siperian perukoille? Voisivat siellä sitten keskenään ohjailla rahaa omiin taskuihinsa yhtiöittämällä itsensä. Suorittavat osat vois jäädä tänne keskittymään olennaiseen.

Mää olen ny virallisesti katkerasti pettyny.
 
Hande kirjoitti:
Ja taas saa hävittää yhden varikollisen soivaa sotakalustoa, että pojat saa printata oikein sydämensänkyllyydestä...

Äläs nyt. Pv keskittyy nyt ydintehtäviinsä eikä siinä vouhakassa ehdi ajatella tykkejä eikä kanuunoita...kun pitää herutella a4:sia kumppanin mainiosta järjestelmästä.

Suoraan sanoen: ei viitsi edes sanoa mitä ajattelee.
 
koponen kirjoitti:

No sano nyt koponen mielipiteesi. Tässä tulee sellainen epävarma olo, että mielestäsi me kommentoimme ihan pieleen, kun emme ymmärrä pv:n ydintehtävien hoitamisessa syntyneitä haasteita.

Armeijan ja Elinkeinoelämän epäpyhä allianssi on tullut saatanan kalliiksi kaikkialla maailmassa. Pitäisikö kenraalit rokottaa kolmoisrokotteella torjuntakykyisiksi maailman viekotuksilta?
 
Pieni laskelma:

60.000.000€ kopiointiin. Heitetään hatusta yhden kopion hinnaksi 0,25€. Se tarkoittaa yhteensä 240.000.000 kopiota. Puolustusvoimissa on töissä noin 15.000 ihmistä. Jaetaan kopiot henkilökunnalla, niin saadaan 16.000 kopiota per nuppi.

Joku vetää välistä.
 
tällä viikolla vasta muuan TJ:n kanssa jutustelin tulostuksen hinnasta.. 1 sentti per mustavalko, 10 senttiä per värisivu. Noin karkeasti. Tässä on kyse huijauksesta, eikä mistään muusta. Verorahat Atean pamppujen taskuun. Todistakaa joku toisin. Kiitän, lepo. Mitali sille, joka tekee rikosilmoituksen, joka johtaa tuomioihin.

(Kuluihin on varmaan laskettu kopiokoneiden ja tulostimien ylläpidon hinta, lisäksi ylimonimutkaistaminen siirtämällä tulostuspalvelimet johonkin palvelinsaliin jossain, hirveällä ylihinnalla)
 
Touhottaja kirjoitti:
tällä viikolla vasta muuan TJ:n kanssa jutustelin tulostuksen hinnasta.. 1 sentti per mustavalko, 10 senttiä per värisivu. Noin karkeasti. Tässä on kyse huijauksesta, eikä mistään muusta. Verorahat Atean pamppujen taskuun. Todistakaa joku toisin. Kiitän, lepo. Mitali sille, joka tekee rikosilmoituksen, joka johtaa tuomioihin.

(Kuluihin on varmaan laskettu kopiokoneiden ja tulostimien ylläpidon hinta, lisäksi ylimonimutkaistaminen siirtämällä tulostuspalvelimet johonkin palvelinsaliin jossain, hirveällä ylihinnalla)

Kyseessähän ei kait ollut pelkkä kopiointi/tulostus, vaan myös ilmeisesti koko it järjestelmän:
"palvelinlaitteistot ja niihin liittyvät tallennus- ja varmennusjärjestelmät". ?

Ei sillä etteikö tässä olisi taas viety pv kuin pässiä narussa :dodgy:

Jos kyseessä on pelkkien printtereiden ylläpito/palvelimet, niin ohhoijakkaa!
 
Joo, niin näyttäisi olevan koko IT kyseessä. Puutuin tuohon aiempaan tulostuskommenttiin, kun tuli tulostuksen hinta tosiaan vasta esille.. Joka tapauksessa, kaikkien savolaisten sankari, vituix män, iski jälleen. Oneksi kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta. Mistään. Perkele.

Palvelinlaite imee sähköä, varmuuskopioiden toiminnan varmistaminen miestyötunteja. Ongelmatilanteiden ratkominen vie taas miestyötunteja.. samoin suunnittelu ja käyttöönotto. Käyttäjien opastuskin ehkä. Perkeleellisen kovat palkat on varmaan atealla. Mutta, PV:n systeemi ei taida olla mikään pieni. IT-järjestelmän ylläpito ei ole ilmaista. Ei noin päin v***a saa silti minunkin maksamiani rahoja käyttää.
 
Vastuunkantoa osoittaakseen pv irtisanoo 1200 henkilöä. Päätöksen tehneet (ja niistä TAATUSTI hyötyneet) sulkahatut saavat pitää työpaikkansa taikka siirtyvät Atean johto- ja asiantuntijatehtäviin, rahastuksen jatkuessa tappiin asti.

Ei ole Suomessa korruptiota, on vain "maan tapa".
 
Liittenä Printteriralli-juttu Verkostopuolustus-lehdestä vuodelta 2010. Iso muutos ja näköjään myös kallis...
 

Liitteet

  • VEPU.2010.1.pdf.pdf
    2 MB · Luettu: 13
JOKO kirjoitti:
Pieni laskelma:

60.000.000€ kopiointiin. Heitetään hatusta yhden kopion hinnaksi 0,25€. Se tarkoittaa yhteensä 240.000.000 kopiota. Puolustusvoimissa on töissä noin 15.000 ihmistä. Jaetaan kopiot henkilökunnalla, niin saadaan 16.000 kopiota per nuppi.

Joku vetää välistä.

Ei se ole tyhmä joka pyytää - vaan se joka maksaa.
 
Näin valtio mokaa it-hankinnoissa

Tietotekniikan palvelujen tarjoajien kannalta julkishallinto on ihanneasiakas. Ostaja ei osaa tehdä kunnollisia tarjouspyyntöjä eikä kattavia sopimuksia.

Tämän lisäksi julkishallinto on varma laskujen maksaja

Terveydenhuollon järjestelmien kanssa puuhanneena ei voi sanoa muuta kuin aamen.
 
Pv:n komentopäällikön edesottamukset ovat käyneet viimeaikoina aika kalliiksi. Tämäkin taitaa kuulua hänen kädenjälkeensä yhdessä PvSAP:in kanssa...
 
Zero The Hero kirjoitti:
Pv:n komentopäällikön edesottamukset ovat käyneet viimeaikoina aika kalliiksi. Tämäkin taitaa kuulua hänen kädenjälkeensä yhdessä PvSAP:in kanssa...

Komentopäällikkö on kuulemma helisemässä aliupseeriliiton puheenjohtajan kanssa. :D
Ihan hyvä, että ylempikin virkamies joutuu selittelemään tekojaan ja puheitaan. PE:ssä on istuttu kuin ellunkanat ja kuviteltu, että kyllä tässä asemassa voi mokailla miten vaan.
Auta armias, jos normi virkamies mokaa, niin oikeuteen ja avot!
 
Koko konkkaronkka olisi syytä toimittaa Pokkaan ja raivata "massavanhentuneena". Siinäpä oiva keino helpottaa ovella kolkuttelevaa eläkepommia ennakoivasti.
 
Ennen saattoi olla 6 hengen toimistossa yhteinen tulostin. Tulostit työasemaltasi ja otin 10 askelta ja nivaska oli kädessäsi. Sitten tuli atea ja tulostimet vietiin varastoon odottamaan tuhoamistaan. Myös ne pari kuukautta vanhat, joissa takuuta jäljellä.

Yksikköön ilmestyi yhteinen tulostin, toiseen päähän kiinteistöä. Nyt tulostat työsi. Marssit 100m päähän, huomaat unohtaneesi toimikortin koneellesi. No haet sen takaisin ja tökkäät monitoimitulostimeen. Eipä toimi ei. Marssit takaisin työasemallesi ja korjaat mahdollisen virheilmoituksen. Takaisin monitoimikoneelle ja saat nivaskan käteesi. Mielessäsi alkaa soida kappale; "näin kulutan aikaa". Ja jos se oman rakennuksen tulostin sattuu olemaan jumissa, niin tulosta toiseen rakennukseen ja hae työsi sieltä. No samalla voi kävästä moikkaamassa tuttuja.

Eihän tällä mitään paperisaastaa vähennetä. Kukaan ei ole niin kaheli, että turhaan tekisi tulostustöitä. Tässä ollaan vaan konsultin taholta saunotettu päättävässä asemassa olevia ja saatu kusetettua älyvapaa sopimus.

Ja se yksi tuloste on maksimissaan sentin arvoinen, värillinen lähempänä kymmentä senttiä. Hyvät on katteet.
 
jos sopimuksessa arvioitu kustannus viisinkertaistuu, kukaan normaalitilaaja ei sellaista hyväksy.

en usko että PV:kaan ollaan niin kädettömiä että mukisematta fyrkattaisiin
 
Back
Top