Pykriitti

Miksei tämmöisiä harjoitella ja opeteta intissä sotilaille? Etenkin pioneereille?
Ensinnäkin rajoitettu koulutusaika. Toisekseen pioneerien on tarkoitus rakentaa hieman pysyvämpiä linnoitteita ettei tarvitse tulla korjaamaan jälkeä vähän ajan päästä ilman vihollisen vaikutusta ja tavallisten linnoitteiden päälle voi muutenkin latoa lunta IR jäljen peittämiseksi.
Ongelmana näissä on myös että lumen sulattua näkyvät todella kauas.
Tietysti jos tehdään laite joka voi valmistaa tavarasta suojia nopeasti ja tehokkaasti ruiskuttamalla tavaraa uudelleen käytettävien muottien päälle.
 
Minä näen tällaisella materiaalilla potentiaalia nimenomaan erilaisten puolipysyvien suojien ja rakenteiden pykäämisessä, sillä sellaisia tarvitaan nykyaikaisessakin sodassa: lentokentät, huolto- ja johtokeskukset jne...pykriittii-iglu tai kupoli kestää takuuvarmasti paremmin kuorma-ammusten sirpaleita kuin telttakangas, ja on lisäksi helpompi ja halvempi lämmittää, mikä ilahduttaa huoltoväkeä. Ensilumi huolehtii naamioinnista. Pohjois-Suomessa ja Kainuussa käyttöaikaa on lähemmäs puoli vuotta, Etelä-Suomessa nykyilmastossa vähemmän mutta kyllä sielläkin ainakin pari kuukautta. Kenttälinnoitteissa enemmänkin taas tällaisen "tilapäisbetonin" käyttö olisi enempi tilannekohtainen improvisaatio kuin systemaattista.
 
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000...3c9AGXFSoWgzUJ-j9TQvKMAgtOFMb4NObVLzqClFNjjF0
Hirviömäisen suuren ”Projekti Habbakukin” piti tuhota natsien sukellusveneet – maailman kenties pähkähulluin sotahanke upposi järveen
Julkaistu: 31.12.2018 10:58

Projekti Habbakukista ei tullut sotatekniikan läpimurtoa, vaan paremmat teknologiat tekivät sen nopeasti tarpeettomaksi.
Erikoisilta kuulostavat ideat ovat erikoisia vain niin kauan kunnes niistä tulee valtavirtaa. Toiset keksinnöt taas on tuomittu jäämään kuriositeeteiksi historian lehdille, sillä joku toinen teknologia ottaa vallan. Näin kävi esimerkiksi Betamaxille, joka hävisi kilpailun VHS-nauhoille.

Toisen maailmansodan aikana kaikki osapuolet yrittivät kehittää sotakalustoa, jolla vastustajasta saisi yliotteen. Yksi erikoisimmista yrityksistä tehtiin Isossa-Britanniassa, jonka laivasto oli neuvoton saksalaisten sukellusveneiden uhkaa vastaan.

CNN:n kertoo, että Brittien sotaministeriössä vuonna 1942 työskennellyt Geoffrey Pykeyritti ratkaista pulmaa erikoisella tavalla. Koska teräksestä oli huutava pula, miksei rakennettaisi lentotukialusta jäästä ja käytettäisi sitä sukellusvenejahtiin?


Saksan U-veneet olivat varsinkin toisen maailmansodan alkuaikoina erittäin vaikea uhka Britannian laivastolle. (KUVA: ullstein bild)
– Pyke oli eräänlainen jäänne viktoriaanisen ajan propellipäästä, jollaista kukaan ei ottaisi tosissaan tänä päivänä, Pykeä väitöskirjassaan käsitellyt Marylandin St. Mary’s Collegen professori Susan Langle sanoo CNN:lle.

Pyken aikaan jäätä pidettiin lähes tuhoutumattomana. Olihan se upottanut Titanicin ja osoittautunut kestäväksi jopa torpedoja ja palopommeja vastaan. Langley kertoo, että, että Pyken mielestä se oli strateginen materiaali, jolla sota voitettaisiin. Yllättäen pääministeri Winston Churchill paitsi näytti idealle vihreää valoa, oli siitä jopa innoissaan.


Jäästä tehtyä sotalaivaa pidettiin kestävänä, koska olihan jää upottanut Titanicinkin.
Projektin nimeksi tuli Vanhaa testamenttia mukaillen Habbakuk. ”Katselkaa ja kauhistukaa, sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin”, Raamatussa lukee.

Lentotukialuksen rakentaminen jäästä oli kuitenkin juuri niin haastavaa kuin nykytiedoilla voi olettaakin. Käytännön ongelmien vuoksi britit päättivät rakentaa tavallisen laivan ja lisätä järjestelmän, jonka avulla koko komeus voitaisiin pakastaa isoksi jääkuutioksi.

Ehdotettu laiva olisi ollut historian suurin: 600 metriä pitkä ja 60 metriä leveä, eli noin kaksi kertaa Titanicin kokoinen. Noin kaksi miljoonaa tonnia painavalla laivalla olisi tilaa 300 lentokoneelle.


Valmiin aluksen kyytiin olisi mahtunut suunnitelmien mukaan 300 lentokonetta.
Churchill hyväksyi suunnitelman laivan prototyypin rakentamisesta 4. joulukuuta vuonna 1942. Sitten britit kääntyivät Kanadan puoleen, sillä pohjoisessa jäätä riitti. Prototyypistä vastuun saanut Kansallisen tutkimusneuvoston jäsen C.J. MacKenzie kuvaili sitä ”taas yhdeksi hulluksi villiksi suunnitelmaksi”, CNN kertoo.

Toteutuspaikaksi valikoitui Patricia-järvi, sillä sen lähistöllä sijainneesta aseistakieltäytyjien vankileiristä saisi ilmaista työvoimaa. Alkuvuodesta 1943 järvellä nähtiin jo noin 20 metrinen puusta, tervasta, jäähdytysputkista ja jääkimpaleista koostunut prototyyppialus. Sen päälle nostettiin vielä katto suojaamaan säältä ja uteliailta katseilta.

– Se oli kuin valtava kenkälaatikko. Keskessä oli suuri jääkuutio, jota ympäröivät jäähdytysputket olivat kuin kylkiluut, professori Langley kuvailee.


Projekti Habbakukin suunnitelmat ja prototyyppi muistuttivat paikoin kenkälaatikkoa.
Lopullinen alus oli määrä rakentaa varta vasten kehitetystä materiaalista, Pyken mukaan nimetystä pykriitistä. Se oli käytännössä jäädytettyä sahanpurun ja veden sekoitusta, joka oli tavallista jäätä vahvempaa, eikä sulanut yhtä nopeasti. Lisäksi sitä pystyi veistämään kuin puuta ja valamaan kuin metallia.

Ongelmaksi kuitenkin muodostui jäähdytys, sillä pykriitti pysyi pinnalla ainoastaan silloin, kun lämpötila oli vähintään 15 pakkasastetta.


Tältä pykriitti näyttää. Kuvan laattaa on ammuttu 7,62x39 mm ammuksilla.
Projekti hyllytettiin jo samana vuonna. Langleyn mukaan siihen vaikutti kolme tekijää.

Ensinnäkin britit saivat mahdollisuuden käyttää Islantia Pohjois-Atlantin lentotukikohtanaan. Toiseksi, uusimmat lentokoneet kykenivät lentämään huomattavasti vanhempia pidempään. Kolmanneksi tarkemmat tutkat kykenivät havaitsemaan sukellusveneet aiempia paremmin.

– Nämä kolme asiaa tekivät Habbakukin tarpeettomaksi ennen kuin se edes valmistui. Se oli kyllä mahdollinen, mutta hyvin epäkäytännöllinen projekti, Langley sanoo.

Projektin lopettamisen jälkeen prototyyppi upposi Patricia-järven pohjaan.

1546368896401.png
Tältä pykriitti näyttää. Kuvan laattaa on ammuttu 7,62x39 mm ammuksilla.
 
Back
Top