Räjähdys Lontoon maanalaisessa

Patu

Kenraali
Brittilehdet kertovat räjähdyksestä Lontoon maanalaisessa, paikalla aseistautuneita poliiseja

Mahdollinen räjähdys on tapahtunut Parsons Greenin asemalla tai sen läheisyydessä Länsi-Lontoossa.

Lontoon maanalaisessa on tapahtunut räjähdys, kertovat muun muassa Metro-lehti ja The Sun. Molempien lehtien mukaan ihmiset ovat saaneet palovammoja, ja ilmeisesti useampia ihmisiä on loukkaantunut.

Lontoon poliisi ei ole halunnut kommentoida räjähdystä uutistoimistoille, mutta se on tietoinen tapahtumasta. Mahdollinen räjähdys on tapahtunut Parsons Greenin asemalla Länsi-Lontoossa. Paikalla on pelastushenkilökuntaa ja aseistautuneita poliiseja, kertoo Reutersin kuvaaja.

Liikenne Earls Courtin ja Wimbledonin maanalaisten asemien välillä on keskeytetty, kertoo Lontoon liikenneviranomainen.

Metro-lehden mukaan(siirryt toiseen palveluun) Parsons Greenin aseman laiturilla tai junassa tapahtui joko tulipalo tai räjähdys. Se aiheutti joka tapauksessa paniikin asemalla.

Metron toimittaja on asemalla. Hänen mukaansa räjähdys tapahtui junassa, ja sen takaosa täyttyi savusta. Ihmiset on evakuoitu laiturille, ja osa on saanut vakavia palovammoja.

Asemalla tai sen läheisyydessä olevat ihmiset ovat jo julkaisseet joitakin kuvia Parsons Greenistä Twitterissä.

https://yle.fi/uutiset/3-9834230
 
En olekaan ennen nähnyt noin hauskan värisiä uniformuja.

Explosive Ordnance Disposal team at the site

tx6Xjp1.jpg

Whitehall officials say it's too early to pinpoint who they think caused the explosion at Parson Green but that an EOD (Explosive Ordnance Disposal) team is at the site looking at forensic clues.

Met Police SO15 Counter Terrorism Command are leading the response.

I would expect any intelligence leads are being followed up now.
 
Mielnkiintoista kuulla aikanaan mikä tämä viritys oikeasti oli...

DJwC7w9XcAE_52G.jpg:large
Ehkä ei liity mihinkään millään tavalla. Tai sitten joku euron remppamies on kuletellut huolettomasti jotain aineita/tavaroita liiterin muovikassissa ja ne on sitten reagoinut keskenään tunnetuin seurauksin. Veikkaan tuota nro ykköstä (edit ja jäänyt osittain suutariksi)
 
Tämä tuli melko nopeasti mieleen... eikös nämä ihan itse tehdyt räjähteet ole olleet jostain tämän tyylisestä sopasta tehtyjä?

Siltä se näyttäisi.Epäonnistuneeltakin vielä. Siellä on nyt veitsimies vapaana tavoittelemassa paratiisipaikkaa.
 
BREAKINGParsons Green explosion declared a terrorist incident

The Met have released an updated statement:

Officers from the Met's Counter Terrorism Command are investigating after an incident on a London tube train this morning. Police were called at approximately 08:20 BST on Friday, 15 September to Parsons Green Underground Station following reports of a fire on the train. Deputy Assistant Commissioner Neil Basu, the senior national coordinator for CT policing, has declared it a terrorist incident. Officers from the Metropolitan Police Service and British Transport Police attended the scene, along with colleagues from the London Fire Brigade and London Ambulance Service. At present we are aware of a number of people who have suffered injuries. It is too early to confirm the cause of the fire, which will be subject to the investigation that is now underway by the Met's Counter Terrorism Command. The station remains cordoned off and we are advising people to avoid the area.

Met Police spokesperson
 
Yksi mitä jotkut tahot tekevät on virheellisten pommiohjeiden levittäminen muuten uskottavilla jihadi sivuilla.
 
Ihmiset saaneet palovammoja, mutta muoviämpäri ei ole hajonnut eikä pahemmin palanut tai edes sulanut. Myös junan rakenteet pommin ympärillä ovat melko vahingoittumattoman näköisiä.

Jotain nopeasti leimahtavaa ja nopeasti palavaa? Esim. syttynyt aioitusta räjähteestä vapautuneet kaasut tai jotain.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Ehkä ei liity mihinkään millään tavalla. Tai sitten joku euron remppamies on kuletellut huolettomasti jotain aineita/tavaroita liiterin muovikassissa ja ne on sitten reagoinut keskenään tunnetuin seurauksin. Veikkaan tuota nro ykköstä (edit ja jäänyt osittain suutariksi)

Ei ehkä selitä kuvassa näkyviä sähköjohtoja.
 
Lontoon metrossa on tapahtunut räjähdys Tower Hillin asemalla.
Ihmiset ovat paenneet asemalta paniikissa räjähdyksen jälkeen, kertoo Express-lehti.

Lontoon pelastuslaitos reagoi tapahtumiin nopeasti. Pelastuslaitos kirjoittaa Twitterissä, että räjähdyksen on aiheuttanut ilmeisesti kännykän laturi. Palolaitos kirjoittaa Twitterissä, että räjähdyksessä ei ole mitään epäilyttävää.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005383635.html
 
Back
Top