Rannikkojääkärit

Hejsan

Alokas
BAN
Lujin että ensi vuonna rannikkojääkärilinja tulee mekanisoitu, että siitä tule yks mekanisoitu rannikkojääkärikomppania.

Lähde: lujin ruotsalaisessa foorumissa yks joka on nyt intissä dragsvikissa.
 
Kyllä se oli kovempi 80 luvulla rannikkojääkärokoulutus.
Kerron teille ennen että näin ohjelman tv:stä että nyt meni lähmän häntä alas...kun se siirtyi dragsvikiin.....

-80 luvulla RannJP (= Rannikko Jääkäri Pataljoona) oli hyvinkin suomen mittapuussa "erikoisjoukko". Sinne haettiin pääsykokeiden kautta, kuten Laskuvarjojääkärikouluukin. RannJP: ssä oli sekä kohtuulliset fyysiset ja psyykkiset kokeet. Koulutus oli suhteellisen tiukkaa tuolloin, jolloin ns. simputus oli vielä ihan tavanomaista, ei ollut sosiaalikuraattoreita, jne. Vihreän baretin sai vasta ns. barettimarssin suoritettua (nykypäivän varusmiehistä sitä ei selvittäisi syvässä rauhantilassa kuin 10 - 20 % max), eli oli suhteellisen rankka. Tuohon aikaan RannJP: n koulutus oli hyvin iskuosastomaista/sissitoimintaa sovellettuna rannikolla toimimiseen (siis vesielementti, muttei sukeltajia). Tuolloin oltiin "ylpeitä" vihreästä baretista.

Sitten -90 luvun vaihteessa toiminta siirtyi Dragsvikiin ja ja tehtiin uusi uljas Uudenmaan Prikaati. Se vastasi myös RannJP: n toiminnasta. Kaikki varusmiehet kuitenkin tulivat kutsuntojen kautta ja toiminta on ruotsinkielistä (= suomen ainoa ruotsinkielinen varuskunta). Niinpä ei olekaan enään mitään kerrottavaa "erikoisjoukoista"...
 
Onko Upinniemessä joku oikea erikoisrannikkosotilaita??

Löytäsin tämän.

Sorry to break it to you son, but you are not part of Finnish Marines. You are a regular Army soldier who's stationed in Swedish speaking base at the coast. That's why you are called Rannikkojääkäri. You are serving only six months and that makes you a Rubberhead 'kumipää' in Finnish. You are a free loader, almost as bad as civil service hippies. You just happen to have a green beret, it's not a symbol of Special Forces in Finland, it's just a green hat! Wake the f**k up!

Naval Infantry trains the Finnish Marines in Helsinki Naval Base in Upinniemi. Only 80 men/women(so far only men) make the cut on yearly basis. They are all specially trained for 12 months. The training contains mostly guerrilla activity in the Finnish archipelago and in normal forrests, rifle squad leading and explosive handling. All the training is done under a heavy mental pressure to increase mental strength. After the training they qualify as a squad leaders of a Naval Infantry rifle platoon. That's when their duty begins, they attend yearly military rehearsals and serve as active reserve's men/women until they hit 35. Not like you, Rubberhead, you dodge the real service for 6 short months, go home and forget about it!
 
Taitaa tarkoittaa merivoimien vihreän linjan joitain tyyppejä. Mahdollisesti meritiedustelijoita tms. Eivät ole rannikkojääkäreitä, vaan ihan muuta porukkaa, vaikka rannikkojääkäritkin nykyään hallinollisesti kuuluvat merivoimiin.

Aikoinaan muuten kun rannikkojääkärit muuttivat kielipoliittisista syistä Dragaan niin viimeinen Rannikkojääkäripataljoonan komentaja erosi vastalauseena puolustusvoimien palveluksesta ja useat kouluttajista eivät siirtyneet uuteen palveluspaikkaan. Seurauksena oli Suomen oloissa harvinainen tilanne, jossa reserviläisiä kutsuttiin palvelukseen kouluttamaan varusmiehiä.
 
noska kirjoitti:
Taitaa tarkoittaa merivoimien vihreän linjan joitain tyyppejä. Mahdollisesti meritiedustelijoita tms. Eivät ole rannikkojääkäreitä, vaan ihan muuta porukkaa, vaikka rannikkojääkäritkin nykyään hallinollisesti kuuluvat merivoimiin.

Käsittääkseni Rannikkoruots- ...-jääkärit siellä Traaksviikissä kouluttavat joitakin 12kk ukkoja hekin ja koulutushaara on sissi- ja tiedusteluhommia molempia. Ainakin yksi rantaruotsalainen jonka kanssa jutustin mainisti palveluspaikakseen tuon kielipoliittisen pers'läven ja kertoi koulutuksestaan yms. Hejsanin lainaus sopii hyvin siihen kertomukseen. Eli heidän porukassaan kaikki oli erikseen valikoitu vähän tiheämmän seulan kautta, jokainen kävi AUK:n ja palveli 12kk yhdessä.

Sanottakoon tässä vaiheessa että molemmat Suomen kansalaisina kielipoliittisesti molemmista äärilaidoista kävimme keskustelun korrektisti Englanniksi. Joka totta ihmeessä tuottaa sellaisia kielikukkasia jotta välttämättä kumpikaan ei tajunnut mitä toinen selitti... Saatoin siis ymmärtää vahvasti väärinkin.
 
Second kirjoitti:
Käsittääkseni Rannikkoruots- ...-jääkärit siellä Traaksviikissä kouluttavat joitakin 12kk ukkoja hekin ja koulutushaara on sissi- ja tiedusteluhommia molempia. Ainakin yksi rantaruotsalainen jonka kanssa jutustin mainisti palveluspaikakseen tuon kielipoliittisen pers'läven ja kertoi koulutuksestaan yms. Hejsanin lainaus sopii hyvin siihen kertomukseen. Eli heidän porukassaan kaikki oli erikseen valikoitu vähän tiheämmän seulan kautta, jokainen kävi AUK:n ja palveli 12kk yhdessä.
Paitsi siltä osin ei sovi, että Hejsanin lainauksessa sanotaan aivan suoraan, että koulutus tapahtuu Upinniemessä ja Hejsan erikseen kysyi nimenomaan Upinniemeä.

Selvennykseksi vielä Hejsanille, että merivoimissa on ns. sininen linja ja vihreä linja. Sininen linja tarkoittaa palvelusta jollain aluksella. Kaikki perinteisten merivoimien alokkaat saavat saman koulutuksen Upinniemessä ja linjajako tehdään alokaskauden päätteeksi. Alokaskoulutus pitää sisällään samat perusasiat kuin maavoimissakin ja sinisellä linjalla palvellut, jota ei määräaikana kutsuta reservissä kertausharjoitukseen, siirretään maapalveluksen puolelle ja sijoitetaan uudelleen.

Vihreällä linjalla on sitten kaikki merivoimien maalta tapahtuvat toiminnot eli alusten tukeutumiseen liittyvät joukot ja rannaalta tapahtuvaan merivalvontaan liittyvät joukot. Esimerkiksi ns. vihreän linjan jv aukki on saanut perinteisesti melko sissipainotteista koulutusta. Uudempia saman tyylisiä koulutuksia on meritiedustelijoilla. Myös pintauimareita on ainakin toisinaan koulutettu tällä linjalla.

Muutamia vuosia taapäin organisaatiomuutoksessa kaikki rannikkojoukot (rannikkotykistö, rannikkojääkärit jne) liitettiin merivoimiin. Heidän koulutuksensa tapahtuu alusta alkaen erillisenä ja eri paikassa kuin perinteiset merivoimien joukot.

Tuon linkittämäsi tekstin kirjoittaja on todennäköisesti käynyt merivoimien vihreän linjan jv auk:n. Hänen mainitsemansa määrä (80hlöä) käsittääkseni sopii juuri siihen joukkoon. Kyseisessä tekstissä kirjoittaja yrittää tehdä itsestään eliittitaistelijaa ja kovempaa kuin onkaan. Hänen käyttämänsä kieli/käännökset eivät myöskään ole parasta mahdollista. Kyseisen linjan koulutus on keskivertoa kovempi, muttei kuitenkaan ole virallisen tahon puolesta todellakaan laskettu erikoisjoukoksi. Sinne ei myöskään haeta erikseen, vaan koulutettavat valitaan kunkin saapumiserän alokkaista.

Pääsääntöisesti voisi sanoa, että suurin osa erikoisjoukkogloriasta (on sitten kyse mistä yksiköstä tahansa) on liioittelun tulosta. Kannattaa myös varauksella suhtautua kenen tahansa inttijuttuihin, jos niissä hehkutetaan erityiseen kovaa koulutusta ja poikkeuksellisia olosuhteita.
Viimeksi tänään kuulin tarinan kuinka eräs ilmatorjunnan porukka oli saanut harvinaisen kovaa koulutusta jota ei normaalisti anneta. Tälläisten tarinoiden tyypillisenä ominaisuutena on, että kyseisen harjotuksen kovuus vain lisääntyy joka kerrontakerralla ja vuosien mittaan kyseiseen koulutukseen tulee mukaan uusia aikaisemmin kertomattomia osa-alueita. Muutamassa vuodessa (jos ei jo ensimmäisellä kerralla) rikotaan kaikki varomääräykset, syylistytään rankkaan simputukseen, sääntöjen rikkomiseen ja terveyden vaarantamiseen. Lähes järjestäin vielä kyseinen porukka kuin ihmeen kautta selviää harjoituksesta ilman kunnon pettämisiä ja vahinkoja ja joutuu siihen ihan syyttä tai kokeilumielessä ja ilman mitään ennakkoonsuoritettavia valintoja.
 
Joo siellä dragsviikissä niin ne parhat rannikkojääkärit menee sinne tiedustelulinjaan? (Eliternas elit)

Ja upinniemessä on suomenkielinen tiedusteluvaliojoukko?

Siis AUK on aliupseerikoulu = ruotsiksi?

12 kk on vähintään sotilasarvo?

Löysiin myös tämän siletä foorumilta

We walked in forest 60km with full gear in 24h and one radio per squad. Weather was quite warm and each man carried few litres extra water and food supplies. Walking after that was a bit difficult for couple of days
 
Tässä on se foorumi

http://www.military-quotes.com/forum/coastal-infantry-vs-coatal-jaegers-t6078.html
 
noska kirjoitti:
Second kirjoitti:
Käsittääkseni Rannikkoruots- ...-jääkärit siellä Traaksviikissä kouluttavat joitakin 12kk ukkoja hekin ja koulutushaara on sissi- ja tiedusteluhommia molempia. Ainakin yksi rantaruotsalainen jonka kanssa jutustin mainisti palveluspaikakseen tuon kielipoliittisen pers'läven ja kertoi koulutuksestaan yms. Hejsanin lainaus sopii hyvin siihen kertomukseen. Eli heidän porukassaan kaikki oli erikseen valikoitu vähän tiheämmän seulan kautta, jokainen kävi AUK:n ja palveli 12kk yhdessä.
Paitsi siltä osin ei sovi, että Hejsanin lainauksessa sanotaan aivan suoraan, että koulutus tapahtuu Upinniemessä ja Hejsan erikseen kysyi nimenomaan Upinniemeä.

Ok. Näiltä osin myönnän tappioni ja tyhmyyteni. Prkl.

Tuo erikoisjoukkogloori-gloori ei muuten ikävä kyllä rajoitu vain varusmiehiiin. viime vuonna tai toissa vuonna luin yhdestä ruotuväen lehdestä kuinka rank.jääkäreitä kouluttava kantapeikko julisti miten rank.jalkaväki ei saa siirtyä käyttämään sitä rank.jääkäreiden baskeria. Muistini mukaan asia oli niinkin naurettava kuin että he eivät sitä ansaitse kun eivät ole nimenomaisesti rank.jääkäreitä. Oikeasti piti hetkeksi hiljentyä miettimään että voiko kantahenkilökunnassa olla noin lapsellista porukkaa ja että se vielä päätyy ruotuväkeen. Melkein ylitti jo Materiaaliesikunnan kantapeikon linjauksen siitä että varusmiesten puukko soveltuu lähinnä makkaratikun vuolemiseen, eikä sitä täten saisi edes maastossa pitää mukana.

Dragsvik varmaan on vielä siinä mielessä aika kutkuttavakin kohde (esikuntien lisäksi) tälle että heikäläiset kun on pääsääntöisesti ruotsia puhuvia, kaippa tuon kielenvarjolla on hiton helppo nostaa itsensä jalustalle ja vieraantua todellisuudesta. Toki heillä on se barettimarssi...

Hejsan: Älä nyt taas sorru luulemaan että ne on jotakin helvetin eliitti-ukkoja vailla vertaa, keskiverto porukkaa parempia hieman. Ei sen kummempaa. Huomattavaa on että varmaan lähes jokaisessa varuskunnassa on omat vastaavat "SUPER-elite" koulutuhaarat. Sissiradistit kaikkein yleisimpänä joukkona.
 
En tiedä mikä on tämän hetken tilanne, mutta ainakin aiemmin Dragassa koulutettiin yksi rannikkojääkärikomppania joka toinen vuosi. Jokaisella pataljoonaan kuuluvalla oli kuitenkin oikeus osallistua barettikokeeseen ja sen suoritettuaan käyttää rannikkojääkäribarettia, vaikkei ede kyseisestä saapumiserästä koulutettaisi yhtään rannikkojääkäriä. Varsinaisestihan rannikkojääkärikomppanian ensisijainen tehtävä ei aiemmin ollut tiedustelu. En ole päivittänyt tietouttani asian suhteen sen jälkeen kun linnakkeita lakkautettiin, että millainen tehtävä kuva nykyisin on. Ja kyllä AUK = aliupseerikoulu. 12kk palvelus ei vielä sinällään takaa mitään sotilasarvoa. Suuri osa niin kauan palvelleista on kuitenkin vähintään alikersantteja.
Tuollainen marssi ei sinällään ole mitenkään poikkeuksellinen ja on varmaankin toteutunutkin. Muistaakseni rannareiden barettimarssi on tuota luokkaa. En nyt jaksanut tuolle foorumille mennä ihmettelemään asiaa.
Upinniemi on kyllä suomenkielinen varuskunta mutta en sitä porukkaa vielä nimeäisi tiedusteluvaliojoukoksi, mutta kyllä siellä myös tiedustelijoita koulutetaan merivoimien tarpeeseen.
Kaipa vähän joka porukassa löytyy niitä jotka nostaa oman porukkansa valiojoukkojen erikoisyksikön eliitin terävimmäksi kärjeksi ja kovimmaksi porukaksi ikinä missään. Tosin erikoisjoukko on kovin venyvä käsite. Periaatteessa mikä tahansa massasta erottuva koulutusala on erikoiskoulutusala. Vaikkapa sitten sotilasapteekki. Sinne vasta karsinta onkin kova. Useimmiten pitää olla ylempi korkeakoulututkinto ja saapumiserästä valitaan sinne yksi tai kaksi varusmiestä. Sudettimessa joskus pohdittiin valiojoukon märitelmää eikä tultu kai mihinkään lopputulokseen. Eliitti on kai helppo määritellä parhaimmistoksi. Nietzhe sanoi: "Huippuna olo ei välttämättä tarkoita muuta kuin ympäröivän tason mataluutta." Koulutuksen näennäinen kovuus kun ei takaa mitään tuloksia. Huippu-urheilu on hyvä esimerkki. Ultramaratoonarit juoksevat monikertaisia harjotusmääriä niihin nähden jotka nähdään vitosen tai kympin olympiafinaalissa.
 
Uudenmaan prikaatissa koulutetaan vähän kaikennäköistä porukkaa jotka nähtävästi on ihan ok, niitä menee kans RUKlle pari.
Mikä nyt on erikoisjoukkoa en tiedä, rannikkojääkärit on sotilaita jotka sotii saaristossa "siis" jalkaväkeä saaristoon.
Eliitti siihen tehtävään löytyy kai Uudenmaan prikaatissa sillä en ole kuulunut että juuri siihen samaan tehtävään samalla kalustolla koulutettaisi ketään muuta. Mutta ei ne mitään erikoisjoukkoja ole vai luokittelisiko joku teistä heidän tehtäviä erikoijoukkojen tehtäväksi.
 
Second kirjoitti:
Hejsan: Älä nyt taas sorru luulemaan että ne on jotakin helvetin eliitti-ukkoja vailla vertaa, keskiverto porukkaa parempia hieman.

:D

Oikeat valiojoukot = Erikoisjääkäri, Laskuvarjojääkäri, Erikoisrajajääkäri, Sukeltaja

Puolivaliojoukot = Sissi, Rajajääkäri, Rannikkojääkäri, Meritiedustelija, Merivoimien border team, Rajajoukon Border team.
 
Hejsan kirjoitti:

Nuo jälkimmäiset ovat pääasiassa kevyttä jalkaväkeä, joka taistelee kevyen jalkaväen tapaan, jossa liikkumakykyä pitää löytyä jalkaisin, eikä raskaampien aseiden ja ajoneuvojen tukea yleensä löydy. Tuon takia pitää joukon korvata menetettyä tulivoimaa yllätyksellisyydellä ja kovemmalla kunnolla. Tuollaisia löytyy joka armeijasta.

Suomella varsinaisia ammattierikoisjoukkoja ei taida olla kuin erikoisjääkärit. Reservin erikoisyksikköjä toki kannattaa pitää yllä, koska sodan aikana tarvetta varmasti löytyy ja koulutusta pystytään kyllä jatkamaan ja vanhoja taitoja kertaamaan. Reservin erikoisjoukkojakin löytyy monelta maalta. Suomella on kaikenkaikkieen mielestäni ihan hyvä balanssi ja joukkomäärät tässä suhteessa.
 
UudPr:lla on ollut myös Kansainvälistä koulutusta (ei vuonna 2010, miten lie 2011?), johon koulutettavat on valittu UudPr:n alokkaista pääsykokeella. Kurssiesitteen perusteella koulutus on spol/alustarkastus/yms -painotteista (Esite löytyy PV:n sivuilta -> Merivoimat -> UudPr, en laita niitä km-pituisia linkkejä).
 
Hejsan kirjoitti:
Oikeat valiojoukot = Erikoisjääkäri, Laskuvarjojääkäri, Erikoisrajajääkäri, Sukeltaja

Puolivaliojoukot = Sissi, Rajajääkäri, Rannikkojääkäri, Meritiedustelija, Merivoimien border team, Rajajoukon Border team.

No tuossa listassa nyt on ainakin huomioitava se, että seassa on varusmiehiä ja ammattilaisia (jopa saman nimikkeen alla).

Esimerkiksi Merivoimien ja ja Rajavartioston Border Teameja en laittaisi samalle viivlle kun toinen koostuu varusmiehistä ja toinen ammattimaisista meri-/ rajavartijoista.
Aika varovasti käyttäisin erikoisjoukko-nimitystä mistään varusmiesporukasta., vaikka koulutus olisi kuinka erikoisjoukkotyylistä. Tosin erikoisjoukkojen rajanhan voi laittaa ihan mihin tahansa ja määritellä erikoisjoukot ihan millä perusteella tahansa. Kuitenkin näkisin asian niin että varusmieporukat on koulutettu kaikki samaan asiaan eli Suomen puolustukseen. Niillä jokaisella on oma erikoinen osansa siinä tehtävässä. Toisten valintaseula on tiukempi kuin toisten ja joidenkin koulutus kovempaa kuin toisten. Joidenkin tehtävä ja koulutus on lähempänä perinteistä erikoisjoukkojen pienryhmä- tai yksilötoimintaa kuin toisten. Yhtään varusmiehistä tai reserviläisistä koostuvaa erikoisjoukkoa ei kuitenkaan löydy ennen LKP:ta. Sen jälkeen on eri asia, koostetaanko ja kenestä ja minkä koulutuksen pohjalta erikoisjoukkoja ja mihin tarkoitukseen.
Varusmieskoulutus vie puolesta vuodesta vuoteen elämästä. Se ei tee kenestäkään loppuelämäkseen kovaa jätkää ja supertaistelijaa. Varusmieskoulutuksessa annetaan perusteet kehitykselle ja suuntaviivat jatkossa tapahtuvalle taitojen ylläpitämiselle ja päivittämiselle sekä syventämiselle. Kuten nimimerkki Kapiainen on useaan otteeseen peräänkuuluttanut, on reserviläisen kunnon ylläpito tärkeää. Parikymppisenä yhden kerran läpikäyty barettimarssi tai muu kova harjoitus ei paljoa paina mittarissa kolmekymppisenä jos väliaika on vietetty vain sohvalla ja baaritiskillä.
 
rukkaskikka kirjoitti:
UudPr:lla on ollut myös Kansainvälistä koulutusta (ei vuonna 2010, miten lie 2011?), johon koulutettavat on valittu UudPr:n alokkaista pääsykokeella. Kurssiesitteen perusteella koulutus on spol/alustarkastus/yms -painotteista (Esite löytyy PV:n sivuilta -> Merivoimat -> UudPr, en laita niitä km-pituisia linkkejä).

Jossain vaiheessahan kaavailtiin kehitettäväksi yhdessä Ruotsin kanssa vesiliikuntakykyistä, rannikoilla, saaristoissa ja jokialueilla toimimaan koulutettu kansainvälisiin tehtäviin valmistautunutta yksikköä. Suomen päässä koulutus piti tapahtua UudPr:ssa.

Viime vuosina on kyllä tapahtunut organisaatiomuutoksia ja koulutuksenkehittämistä siihen tahtiin, että täytyy myöntää, etten ole seurannut asiaa riittävän aktiivisesti, että olisin pysynyt ajan tasalla.
 
Voikko sanoa että ne koulutukset mihin haketaan vapaehtosti on pikkasen valio?
 
Nyt mä muistin.

eikö ollu testiinä oliko se vuonna 2005 suomenkielinen rannikkojääkärikoulutus Kirkonmaala mutta se lakkautetiin yhden saapumiserän jälkeen.

Syy...rahapula.

Nyt on sielä meritiedostelijoita
 
Hejsan kirjoitti:
Voikko sanoa että ne koulutukset mihin haketaan vapaehtosti on pikkasen valio?

Eli kaikki ne hommat johon naiset hakee? :D

No kaipa sitä voi niinkin määritellä jos haluaa. Siis joukot joilla on erilliset pääsykokeet ja hakumenettely. Mitäs niitä nyt onkaan. Lentäjät, lentokonemekaanikot, laskuvarjojääkärit, sukeltajat, erikoisrajajääkärit. Unohdinko jotain?

Eikös loput ole sellaisia, että niihin haetaan palveluksen aikana tai valitaan joillain kriteereillä esim alokasajan suoritusten perusteilla?

Ja sitten on tietty niitä joihin vain määrätään tai ajaudutaan kun ei sinne ole muitakaan menossa kuten tykistö vai mitä juhapar?
 
No tuota, kutsunnoissa everstiluutnantti NN suvaitsi kysyä minulta, josko jalkaväkeen vai tykistöön. Ja enhän minä raukka vielä siinä iässä elämän perustotuuksia tiennyt, joten punalaatat valitsin. :blush:
 
Back
Top