Rauhanturvaajaksi?

Kipinä

Alokas
Luin joskus lehdestä että rauhanturva operaatioihin on pula sähköasentajista, onko kenelläkään tieto että pitääkö tämä edelleen paikkaansa?
 
Kannattaa soittaa Säkylään PorPr:n kansainväliselle-puolelle ja kysäistä sieltä. Puhelinumero löytyy PV:n sivuilta. Ammattimiehistä on jatkuva pula.
 
Viimeksi muokattu:
Haetaan sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen (12.11.2015)

Tarvitsemme hakijoiksi lisää mm nosturinkuljettajia, kylmälaiteasentajia ja kokkeja sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen. Edellä mainittujen ammattiryhmien tehtäviä on mm Libanonissa UNIFIL- operaatiossa. Lisäksi erityistä tarvetta on mm. vaunukoulutetuille (johtajat, ampujat, ajajat), tarkka-ampujakoulutetuille, raivaajakoulutetuille (EOD2) sekä lääkintämiehiksi (Combat Medic) koulutetuille reserviläisille.

Toimintavalmiuteen kaivataan lisäksi hakijoiksi (päällystö, alipäällystö, miehistö) myös ranskan-, kurdin-, että arabiankielen taitoisia henkilöitä. Kielitaito tulee osoittaa hakeuduttaessa joko opetushallituksen yleisen kielitutkinnon suorittamisella tai muulla luotettavalla tavalla.

Haemme myös puolustusvoimien palveluksessa olleita EVP-henkilöitä (upseerit, opistoupseerit erikoisupseerit, aliupseerit). EVP-henkilöstön tulee ilmoittaa palvelushalukkuutensa kuten muut reserviläisetkin, eli hakeutumalla sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen. Pelkkä puhelinsoitto tai ilmoitus palvelushalukkuudesta ei riitä.

EVP-henkilöstö voi tiedustella avautuvista kriisinhallintatehtävistä seuraavilta henkilöiltä

- Maavoimien esikunta kapteeni Ilpo Reinikainen puh. 0299 410 129 tai sähköpostitse: ilpo.reinikainen(at)mil.fi
- Porin prikaati luutnantti Pasi Kaunisharju, puh. 0299 441 320 tai sähköpostitse:pasi.kaunisharju(at)mil.fi

Hakeutumisohjeet löydät tämän www- sivuston kohdasta Hakeutuminen.

Puolustusvoimat - Rauhanturvaajaksi
-------

Tuollaista sivuilla, tietty soittamalla selviää aina paremmin^
 
Tuota kyselin jo Säkylästä, antoivat aika ympäripyöreän vastauksen asiasta. Eli siis vastaako esim MPK kursseilla käyminen VM- aikasta koulutusta (heidän silmissään.). Noita vaunujuttuja ei vissiin ihan liikaa ole MPKlla..? Enpä ole itse vaunun sisään koskaan mennyt. Lääkintäpuolen juttuja löytyy hyvin, pioneerikurssejakin on vissiin muutamat, ei taida kohdennettuja EOD kursseja olla liiemmin..`?

edittiä, oletan että kyllä, mutta voiko sitoutua toimintavalmiuteen samanaikaisesti sekä Merivoimille että Maavoimille..? kun eri paikkoihin menevät

EDIT: Näin hitusen myöhemmin, mutta nämä YKIt, ovatko kauankin "voimassa", vai riittääkö että sen kerran tekee?
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top