Rekka ajanut väkijoukkoon Tukholman keskustassa

Asioita joita ei kerrota suurelle yleisölle. Julkisesti tiedetään, että Tukholman iskun jälkeen autoja ratsattiin, vaikka mediassa sanottiin ettei ratsattu. Mikäköhän oli syy pimittää tämä tieto jonka varmasti moni matkustaja havaitsi.

Kun mediassa sanotaan, että "ei ratsattu", niin siinä sanotaan, että "emme ole määränneet yhtään ratsiaa tämän asian johdosta". Se ei tarkoita, että poliisi ei ole sinä ajanjaksona ratsannut ketään tai mitään. Ja sitten on vielä se, että poliisi tutkii jonkun epämääräisesti liikkuneen ajoneuvon, esim. jos vaikka se on ilmoitettu varastetuksi ja ajaja sillä hetkellä sattuu olemaan "epäilyttävä".
 
Uutiset | Ulkomaan uutiset
Tukholman terroristi Rakhmat Akilov rakensi voimakasta pommia: "Halusin kuolla räjähdyksessä"
Tänään klo 22:03
Tukholmassa neljä ihmistä tappanut terroristi halusi surmata paljon enemmän ihmisiä.


Tukholman keskustassa kuorma-autolla tehdyssä iskussa sai surmansa neljä ihmistä ja 15 loukkaantui, osa heistä vakavasti. EPA / AOP
Tukholmassa huhtikuun 7. päivä tapahtuneesta terrori-iskusta vangittu 39-vuotias Rakhmat Akilovon kertonut kuulusteluissa lisää murhasuunnitelmistaan.

Asiasta kertoi ruotsalaislehti Expressen.

Akilov väittää asuneensa telttaleirissä eräällä maatilalla ja valmistelleensa siellä iskuaan. Hän rakensi nestekaasusta ja ruuveista voimakasta pommia, jonka avulla hän olisi halunnut surmata lisää ihmisiä. Hän oli suunnitellut kuolevansa itsekin räjähdyksessä.

- Minusta olisi tullut jihadisti marttyyri, Akilov sanoi kuulusteluissa Expressenin mukaan.

Akilov oli valellut itsensä asetonilla, jotta hän syttyisi varmasti palamaan räjähdyksessä.

Akilovin suunnitelmana oli, että pommi räjähtäisi samalla kun hän törmäisi kuorma-autollaan seinään. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Pommi ei räjähtänyt ja Akilov jäi henkiin. Hänet pidätettiin pian terrori-iskun jälkeen.
 
Kyllä kohta joku todistelee, kuinka tämäkään kaveri "Ei ollut oikea muslimiterroristi, koska ISIS jäsenmaksut viimekuulta pystyssä" taikka jotain vastaavaa :D
 
Eikös tässä justiin ollut artikkeli, miten terroristit ovat uskomattoman kädettömiä tietotekniikan käytössä...

Mikä ei ole sinänsä yllätys....
 
Kyllä kohta joku todistelee, kuinka tämäkään kaveri "Ei ollut oikea muslimiterroristi, koska ISIS jäsenmaksut viimekuulta pystyssä" taikka jotain vastaavaa :D


Naurattaa tuo kun ranskalainen luotetuksi todettu media Le Monde uutisoi Ranskassa tapahtuneessa terrorismista ja suomalainen YLE otsikoi että "terrorismikytkennät vesittymässä"

Seuraava on varmasti että ei ole todistettu että tekijä olisi maksanut ISIS:n jäsenmaksut. Ei löydy tilisiirtoa. Ei ole terroristi. Uskokaa se säestetään twitterissä :D
 
Eikös tässä justiin ollut artikkeli, miten terroristit ovat uskomattoman kädettömiä tietotekniikan käytössä...

Mikä ei ole sinänsä yllätys....

Oma diagnoosi tähän on tekijöiden pääsääntöisesti heikko peruskoulutus- & yleissivistystaso ja se että radikalisoituvat harvemmin on ovat sieltä geenialtaan syvemmästä päästä, aika moni ollut jonkin sortin pikkurikollinen joka tunnetusti on melkoisten "ruudinkeksijöiden" pelikenttää. Onko jollain parempaa, tarkempaa tai vahvempaa "mutuilua/perstuntumaa" asiaan?
 
Oma diagnoosi tähän on tekijöiden pääsääntöisesti heikko peruskoulutus- & yleissivistystaso ja se että radikalisoituvat harvemmin on ovat sieltä geenialtaan syvemmästä päästä, aika moni ollut jonkin sortin pikkurikollinen joka tunnetusti on melkoisten "ruudinkeksijöiden" pelikenttää. Onko jollain parempaa, tarkempaa tai vahvempaa "mutuilua/perstuntumaa" asiaan?

On noissa ollut ihan tavallisia keskiluokkaisia ja korkeammin koulutettujakin. Ei terroristijärjestöjen kannata itsemurhaiskun suorittavaan portaaseen laittaa henkilöstöä, jolla on käyttöä johto, suunnittelu, hallinto tai teknologia puolella. Siksi nuo tekijät, etenkin itsemurhapommittajat, eivät välttämättä anna poikkileikkausta esimerkiksi ISIS:in jäsenistöstä.
 
On noissa ollut ihan tavallisia keskiluokkaisia ja korkeammin koulutettujakin. Ei terroristijärjestöjen kannata itsemurhaiskun suorittavaan portaaseen laittaa henkilöstöä, jolla on käyttöä johto, suunnittelu, hallinto tai teknologia puolella. Siksi nuo tekijät, etenkin itsemurhapommittajat, eivät välttämättä anna poikkileikkausta esimerkiksi ISIS:in jäsenistöstä.

Olet minusta ihan oikeassa että tämä tekijäporras on sitä "heikompaa ainesta" jonka kyvyt&resurssit omasta takaa on mitä on ja johtoportaassa & asiantuntijarooleissa terroristeilläkin parempi aines. Olisi todella vaarallista aliarvioida koko organisaatiota "laumana idiootteja" jos pelkästään koheltaneita yksittäisiä susia pitäisi ihmismassan indikaattoreina. Ilmeisesti nuo eivät muutenkaan ole kovin homogeeninen poppoo vaan monenlaista hapenkuluttajaa samassa bändissä.
 
Ei huolta, tämä ei ollutkaan terrori isku...
http://yle.fi/uutiset/3-9583222?origin=rss
Tukholman epäillyn terroristin veli Olim Akilov ei usko Isis-motiiviin: Se on paskapuhetta
Sanomalehti Aftonbladet on haastatellut terroristiepäillyn Rakhmat Akilovin veljeä Uzbekistanissa.

Ulkomaat
26.4.2017 klo 16:20
17-6372357f4a79a13ed3.jpg

Paula Tapiola

sanomalehti Aftonbladetissa.(siirryt toiseen palveluun) Aftonbladet on haastatellut häntä Uzbekistanissa.

– En ymmärrä mitään tästä. Kukaan perheessämme ei ole uskonnollinen, kukaan ei ole voinut inspiroida häntä, Olim Akilov kertoo Aftonbladetille.

Hän ei usko, että hänen veljellään olisi yhteyksiä terrorijärjestö Isisiin, tai että hänen motiivinsa olisi ollut ääri-islamistinen. Toisaalta Olim Akilov ei edes tunne iskun yksityiskohtia. Työttömänä hänellä ei ole ollut varaa puhelin- tai internetyhteyteen.

– Onko totta, että hän on tunnustanut? Olim Akilov joutuu kysymään Aftonbladetin toimittajilta.

Rahkmat Akilov tunnusti vangitsemisoikeudenkäynnissään syyllisyytensä. Häntä syytetään neljän ihmisen tappamisesta kuorma-autolla Drottninggatanin kävelykadulla huhtikuun 7. päivänä. Hän halusi puolustusasianajajakseen sunnimuslimin, mutta käräjäoikeus ei suostunut pyyntöön.

Normaali lapsuus
Olim Akilov kuvailee veljesten lapsuutta hyväksi. Hän pitää veljeään älykkäänä ja kertoo tämän olleen hyvä koulussa. Rakhmat Akilovilla ei kuitenkaan ollut varaa opiskella yliopistossa, joten hänestä tuli hitsari.

Vuonna 2009 Rakhmat Akilov matkusti Venäjälle, jossa isoveli jo työskenteli Moskovan lähellä sijaitsevassa sementtitehtaassa. Rakhmat sai töitä samasta tehtaasta ja työskenteli Venäjällä laillisena maahanmuuttajana neljä vuotta, kertoo Olim Akilov.

Vuonna 2013 Rakhmat Akilov menetti työnsä sementtitehtaalla, ja veljesten tiet erkanivat.

"Viihtyi Ruotsissa hyvin"
Rakhmat Akilov asui vuoden Uzbekistanissa, ennen kuin matkusti Ruotsiin ja haki sieltä turvapaikkaa vuonna 2014.

– Hän kertoi koko ajan, kuinka hyvin hän viihtyi siellä, kuinka paljon ystävällisempiä kaikki olivat kuin Venäjällä. Hän rakasti Ruotsia ja sanoi, että se täydellinen maa. Hän halusi aloittaa siellä uuden elämän, Olim Akilov kertoo Aftonbladetille.

Hän uskoo veljensä matkustaneen Ruotsin, koska oli kuullut siitä hyvää muilta ulkomaalaisilta työntekijöitä sementtitehtaassa. Hän ei ole tietoinen siitä, että hänen veljensä oli hakenut turvapaikkaa.

– Hänellä ei ollut ongelmia Uzbekistanissa, eikä hän osallistunut mielenosoituksiin.

"Ei ollut uskonnollinen"
Olim Akilov ei ole tietoinen mistään tapahtumasta, joka olisi voinut saada veljen tekemään terrori-iskun. Hänen mukaansa tämä ei ole kärsinyt mielenterveysongelmista, eikä koskaan puhunut radikaalista islamismista.

– Ainoa yhteys uskontoon on, että hän sai lapsena lukea Koraania arabiaksi. Meidän perheemme oli tyypillinen neuvostoperhe, mutta isä halusi pitää kiinni perinteistä. Luulen, että hän halusi, että joku osaisi lukea hänen haudallaan.

Lopulta veli keksii yhden syyn, joka on voinut saada Rakhmat Akilovin raivostumaan. Tämän vaimo, joka jätti pariskunnan lapset Uzbekistaniin ja muutti itse Turkkiin töihin.

– Luulen, että hän oli mustasukkainen. Ehkä siellä oli joku toinen mies. En tiedä.

Olim Akilov kertoo veljensä ajatelleen, että toisen vanhemmista pitäisi pysytellä lasten luona. Rakhmat Akilov työskenteli vielä Venäjällä, kun hänen vaimonsa muutti Turkkiin.

– Isis on pelkkää paskapuhetta. Niin minä luulen, Olim Akilov sanoo Aftonbladetille.

Uzbekistanin viranomaiset olivat varoittaneet läntisiä turvallisuuspalveluja Rahmat Akilovista. Heidän mukaansa Isis oli värvännyt Akilovin sen jälkeen, kun tämä lähti Uzbekistanista ja asettui Ruotsiin.
 
Tukholman terrori-isku vaati viidennen uhrin – kuusikymppinen nainen kuoli sairaalassa


Julkaistu: 28.4. 10:05

TUKHOLMAN ISKU
Ruotsin poliisin mukaan kuusikymppinen nainen kuoli sairaalassa.
Tukholman terrori-isku vaati viidennen uhrinsa. Kuusikymppinen nainen kuoli sairaalassa. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

Poliisi kertoo, että nainen kuoli perjantaiaamuna sairaalassa vammoihinsa, jotka hän sai hyökkäyksessä 7. huhtikuuta.

39-vuotias hyökkääjä Rakhmat Akilov kaahasi varastetulla kuorma-autolla Tukholman Drottninggatanilla väkijoukkoon.

Asiasta lisää hetken kuluttua.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005189119.html?ref=rss
 
:rolleyes: Vai että epäillyllä oikea käsi nousee väärään kulmaan..
Aftonbladet: Tukholman terrori-iskusta epäilty viharikostutkinnan kohteena
Ruotsalaislehden mukaan poliisi tutkii, onko terrori-iskusta epäilty kiihottanut kansanryhmää vastaan vankilassa ollessaan.

Tukholman terrori-iskusta epäiltyä Rakhmat Akilovia, 39, epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, Aftonbladet uutisoi. Lehden mukaan käynnistetty poliisitutkinta liittyy siihen, miten tällä hetkellä vangittuna oleva Akilov on käyttäytynyt vankilan henkilökuntaa kohtaan.

Aftonbladetin saamassa poliisille tehdyssä ilmoituksessa kuvaillaan, kuinka Akilov on kieltäytynyt tottelemasta henkilökuntaan ja on tehnyt natsitervehdyksiä. Akilov on lehden tietojen mukaan osoittanut myös taipumusta aggressiivisuuteen.

Akilov on vangittu todennäköisin syin epäiltynä Tukholman keskustassa huhtikuun alussa tehdystä terrori-iskusta. Akilov myönsi vangitsemisoikeudenkäynnissään ajaneensa kuorma-auton väkijoukkoon Drottninggatanilla 7.4. Iskussa kuoli viisi ihmistä. Akilov otettiin myöhemin kiinni Märstassa, Tukholman pohjoispuolella.

Syyttäjä pyysi keskiviikkona kolmannen kerran lisäaikaa syytteiden nostamiselle. Ensimmäisen kerran syyttäjä pyysi lisäaikaa toukokuussa.

Lisäajan myöntämistä käsitellään käräjäoikeudessa tänään.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005280642.html?ref=rss
 
Suvaitsevaisuutta...

Tukholman epäillylle syyte terrorismista, suunnitteli ehkä iskua homoklubiin
Syytekirjelmän mukaan Akilov tutki Drottninggatanin aluetta ennen tekoa,
ULKOMAAT30.01. 11.47
STTTukholma

Tukholman viime vuoden kuorma-autoiskusta epäilty Rakhmat Akilov saa syytteet terrorismirikoksesta ja terrorismirikoksen yrityksestä sekä vaaran aiheuttamisesta. Hän ajoi ihmisten päälle Drottninggatanilla viime vuoden huhtikuussa. Iskussa kuoli viisi ihmistä ja loukkaantui useita.

Ihmisten päälle ajettuaan Akilov yritti myös räjäyttää pommin. Syytekirjelmä Akilovia vastaan jätettiin tänään käräjäoikeuteen Tukholmassa.

Syyttäjän mukaan Akilov oli useissa viesteissä tarjoutunut tekemään terrori-iskun äärijärjestö Isisin nimissä Tukholmassa. Hän oli myös käynyt etukäteen tutkimassa iskun tekopaikkaa ja sen lähialuetta. Viranomaisia on alueelta kuvia, joissa syytetty näkyy.

Syytekirjelmän mukaan Akilov oli iskua edeltävänä päivänä tehdyt Google-hakuja muun muassa sanoilla "hyppää ulos autosta" ja "ulos autosta, jos et halua kuolla". Akilovin vaihtoehtoinen kohde iskulle saattoi syyttäjän mukaan olla myös homoklubi, joiden yhteystietoja hän oli myös etsinyt internetistä.

Poliisi ja Akilovin asianajaja pitävät myöhemmin tänään omat tiedostustilaisuutensa.
https://www.lapinkansa.fi/ulkomaat/...suunnitteli-ehka-iskua-homoklubiin-200706262/
 
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsi...usta-laivalle-suoritan-marttyyrin-operaation/

Rekkaterroristi puhui iskusta ruotsinlaivalle: Suoritan marttyyrin operaation

Rahmat Akilov halusi tappaa Ruotsin kansalaisia.
Kaapatulla kuorma-autolla väkijoukkoon Tukholman Drottninggatanilla viime vuoden huhtikuussa ajanut Rahmat Akilov kertoi tekonsa motiiveista oikeudessa tiistaina.
SVT:n mukaan uzbekistanilainen Akilov sanoi, että hänen tavoitteenaan oli ”murhata Ruotsin kansalaisia”. Terroristiepäillyn toiveena oli saada Ruotsi lopettamaan ISIS-jihadistijärjestön vastaisen sodan tukeminen. Ruotsi on lähettänyt sotilasneuvonantajia Irakiin.
– Se on keskeinen katu, joka muistuttaisi heitä kaikesta pahasta, jota he ovat kalifaattia kohtaan tehneet, Akilov sanoi.
Hän kertoi saaneensa apua neljältä tai viideltä henkilöltä, jotka olivat kaikki ”kalifaatin sotilaita”. Akilov kertoi puhuneensa myös puhelimessa yhden heistä kanssa.
Oikeudessa nostettiin esiin WhatsApp-, Telegram-, Facebook- ja Zello-keskusteluja. Niissä Akilov puhui itsemurhaiskusuunnitelmistaan ennen tekoa. Syyttäjä esitteli viime viikolla myös videon, jossa Akilov vannoi uskollisuutta ISIS-järjestölle.
– Halusin kuolla marttyyrinä, Akilov sanoi oikeudessa.
Radio Free Europe kertoo tässä Akilovin verkkoviesteistä. Syyttäjä Hans Ihrmanin mukaan mies kirjoitti yhdelle kontakteistaan viime vuoden tammikuun lopulla säästävänsä rahaa iskua varten.
”Mikäli Jumala suo, suoritan marttyyrioperaation”, viestin loppu kuului.
Akilov lähetti toiselle henkilölle listan mahdollisista kohteistaan. Niiden joukossa oli synagoga ja yökerho. Akilov pohti ilmeisesti myös iskua ruotsinlaivalle. Hän mainitsi eräänä mahdollisena kohteena ”syntisiä kuljettavan lautan”.
”Täällä on runsaasti vääräuskoisia”, hän kirjoitti saatteeksi.
Rahmat Akilov oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen vuonna 2016. Hän on tunnustanut tehneensä autoiskun, jossa sai surmansa viisi ihmistä. Akilov yritti päättää iskunsa kotitekoisen pomiin räjäytykseen. Se ei kuitenkaan toiminut ja hänet saatiin kiinni.
https://www.facebook.com/sharer.php...usta-laivalle-suoritan-marttyyrin-operaation/
 
Laittomasti Ruotsissa ollut terroristi murhasi lapsen – nyt toinen laittomasti oleskeleva vandalisoi uhrin hautaa





KUVAKAAPPAUS/FACEBOOK

Nimet%C3%B6n-1-640x320.jpg

Tukholman terrori-iskussa huhtikuussa 2017 kuolleen pikkutytön hautapaikka on joutunut toistuvan häirinnän kohteeksi.

Puolitoista vuotta sitten, huhtikuussa 2017, Ruotsi koki modernin aikansa näyttävimmän terrori-iskunsa. Uzbekistanin kansalainen Rakhmat Akilov ajoi anastetulla kuorma-autolla Tukholman keskustassa väkijoukkoon ja törmäsi Åhlens-tavaratalon kulmaan. Auto oli lastattu räjähteillä, mutta räjähdystä ei onneksi tapahtunut. Silti viisi ihmistä kuoli ja neljätoista loukkaantui vakavasti.
Kuolleiden uhrien joukossa oli brittiläinen Chris, jonka kerrotaan heittäneen pienen poikansa turvaan lähestyvän kuorma-auton edestä. Ruotsalainen Marie puolestaan oli vihreiden paikallispoliitikko. Nuorin uhri oli Ebba Åkerlund. Hän oli menehtyessään vain 11-vuotias.
Ebba haudattiin Tukholman keskustassa sijaitsevalle Adolf Fredrikin kirkon hautausmaalle, jossa lepää myös mm. murhattu pääministeri Olof Palme. Ebba ei saanut kuitenkaan levätä rauhassa. Joku tai jotkut ovat alkaneet häiritä hautaa.
Hautaa häiritty useita kymmeniä kertoja
Ebban isän Stefan Åkerlundin mukaan kukka-asetelmat on tallottu, koristeet irrotettu ja hävitetty, lyhdyt rikottu ja niin edelleen. Myös äiti Jeanette on julkisuudessa kertonut hautarauhan rikkomisesta. Viime kesänä jopa Ebban hautakivi rikottiin.
Jeanette toivoi hautausmaalle vartijaa ja myös kyseinen seurakunta harkitsi valvonnan parantamista. Seurakunnan kirkkoherra Roger Gärtner ihmetteli, miten tällaista voi Tukholman ydinkeskustassa tapahtua, ja kuka ylipäätään saattaa toimia näin.
Tapauksia on ollut useita kymmeniä tämän vuoden puolella. Asiasta on tehty useita poliisi-ilmoituksia, mutta viranomaiset eivät luonnollisesti voi päivystää jatkuvasti haudalla. Poliisi on aiemmin vahvistanut saaneensa rikosilmoituksia, mutta on kertonut olevansa voimaton todistajien ja todisteiden puutteen takia.
Isä nappasi yhden tekijän kiinni
Pettynyt ja kyllästynyt Stefan päätti toimia itse, ja vietti hautausmaalla öitä saadakseen tekijän tai tekijät kiinni verekseltään. Facebook-päivityksessä 4. marraskuuta Stefan kertoo saaneen aiemmin yhden haudanhäpäisijän kiinni. Kiikutettuaan steariinia haudan päälle roiskineen henkilön poliisille, tekijä oli tunnin päästä vapaalla jalalla. ”Hienoa työtä”, Stefan totesi vapauttamisesta.
Stefan kertoo kiinniottamansa henkilön omaavan maastakarkotuspäätöksen, mutta vaikka hänet on pidätetty useita kertoja, maastapoistoa ei ole käynnistetty. Vaikka hänen maahantulonsa on kielletty ensi helmikuun loppuun asti yhden vuoden vankeusrangaistuksen uhalla, hän ei ole kiinniotettu.
Stefanin mukaan henkilö on häirinnyt Ebban hautaa maaliskuusta 2017 lähtien. Stefan ihmettelee, mitä sille ihmeelliselle Ruotsille, jossa hän kasvoi, on tapahtunut.
Tekojen takana tuomittu rikollinen
Tukholman poliisi vahvisti Metro-lehdelle, että heillä on kymmenkunta haudanhäirintäilmoitusta tutkinnassa, ja nyt yksi epäiltykin, mutta ketään ei ole toistaiseksi kiinniotettu ja syyttäjä pohtii parhaillaan, pitäisikö syyte nostaa.
Epäillystä poliisi kommentoi vain sen verran, että hänen henkilöllisyytensä tiedetään, mutta hänellä ei ole lainvoimaista karkotuspäätöstä.
Metro-lehden selvityksen mukaan Ebban haudan häirinnästä epäilty on tuomittu vuonna 2014 tapahtuneista varkauksista vankeuteen ja maastapoistettavaksi. Koska epäilty on valittanut karkotuspäätöksestään, hän on voinut jäädä maahan valituksen käsittelyn ajaksi myös vankeustuomionsa jälkeen.
Stefan puistelee päätään tapahtumainkululle, ja kertoo Metro-lehdelle, että epäilty tekijä on karkotuspäätöksestä valittamisenkin jälkeen tuomittu useita kertoja hautarauhan ja sururauhan rikkomisesta. Ruotsi on hänestä ”täysin haaksirikkoutunut”, kun karkotuspäätöksillä ei ole mitään merkitystä.
Syyttää valtiota tyttärensä kuolemasta
Metro-lehden tietojen mukaan epäilty on myös saanut tuomion niinkin myöhään kuin viime maaliskuussa tapahtuneesta laittomasta uhkauksesta. Poliisi tai lehdistö ei sanallakaan hiisku mitään epäillyn taustoista. Sellainenhan olisi vihapuhetta.
Stefan on aiemmin kertonut julkisuuteen, että vaikka hän ymmärtää turvapaikkajärjestelmän merkityksen ja ihmisten auttamisen, valtion tehtävä on huolehtia myös kansalaisten turvallisuudesta. Hän on suoraan syyttänyt valtiota tyttärensä kuoleman välillisestä aiheuttamisesta ja vaatinut vahingonkorvauksia. Ehkä tämän takia hänen asiansa ei kiinnosta ihan kaikkia politiikkoja.
Puolasta väärällä nimellä Ruotsiin
Tukholman terroriteon taustalta löytyy Euroopan siirtolaiskriisin irvikuva. Melkein kaikki, mikä voi mennä pieleen, on mennyt pieleen.
Uzbekistanista Moskovaan muuttaneen Akilovin työt loppuivat 2014, jolloin hän haki viisumia Puolaan, ja Puolasta matkusti Ruotsiin. Saavuttuaan Ruotsiin 10. lokakuuta 2014 hän teki turvapaikkahakemuksen. Ruotsin maahanmuuttovirasto otti hänen turvapaikkahakemuksensa vastaan valenimellä, vaikka hänen oikea henkilöllisyys oli viranomaisten tiedossa.
Maahanmuuttovirasto ei palauttanut häntä Puolaan, vaikka Dublin-sopimuksen puitteissa hänen turvapaikkahakemuksensa olisi pitänyt käsitellä siellä.
Työskenteli pimeästi, sai potkut huumeiden vuoksi
Maahanmuuttovirasto päätti vuoden 2016 lopulla hakemuksen olevan aiheeton – kaksi vuotta hakemuksen vastaanottamisen jälkeen. Akilov määrättiin poistumaan Ruotsista neljän viikon kuluessa. Hän painui maan alle, eikä poliisi varsinaisesti etsinyt häntä – vastaavia tapauksia oli liian monta ja poliisilla resursseja liian vähän.
Akilov kävi moskeijassa, mutta kovin hartaaksi häntä ei voinut kutsua, sillä hän joi alkoholia ja käytti kannabista. Hän työskenteli rakennustyömailla pimeästi, mutta hieman ennen terroritekoaan sai potkut huumeidenkäytön ja työmailla nukkumisen takia.
Halusi taistella ISIS:in riveissä
Terroriteon jälkeen Uzbekistanin ulkoministeri kertoi Akilovin liittyneen terroristijärjestö ISIS:iin Ruotsiin muuttamisen jälkeen. Tiedustelupalvelulähteen mukaan Akilov oli yrittänyt vuonna 2015 matkustaa Syyriaan liityäkseen ISIS:iin, mutta hänet oli pysäytetty Turkin ja Syyrian rajalla ja palautettu Ruotsiin. Tieto yrityksestä oli toimitettu läntisille tiedustelupalveluille, mutta Ruotsin ulkoministeriön mukaan se ei koskaan saavuttanut ruotsalaisia viranomaisia.
Akilovin kanssa samassa osoitteessa asuvaa epäiltiin törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksista sekä rahan lähettämisestä ISIS:lle.
Oikeudenkäynnissään Akilov kertoi halunneensa rangaista Ruotsia ISIS:in vastaisista toimista. Hän sai viime kesänä elinkautisen vankeustuomion ja karkotuspäätöksen.
Sipilä ”otti osaa”, Soini antoi ”tukensa” Ruotsille
Ranskassa Eiffelin tornin valot sammutettiin terroriteon iltana. Nizzassa nostettiin Ruotsin lippu puolisalkoon. Suomessa Sauli Niinistö antoi lausunnon, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kirjoitti yhden monista osanottotwiiteistään ja ulkoministeri Timo Soini (sin.) tarjosi Ruotsille Suomen täyden tuen.
Stefanin Facebook-päivitys keräsi lyhyessä ajassa 23 000 tykkäystä ja 13 000 jakoa. Ikävät tapahtumat ja niiden saama somehuomio vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen. Ruotsissa ongelmalliseksi koetun Vaihtoehto Ruotsille -puolueen kannatuksen kasvu ei ollut yllätys, vaan looginen seuraus harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta.
Aiheettomat turvapaikkahakemukset, hakemusten hidas käsittely, laittomasti maassa olevien henkilöiden maastapoiston hitaus ja viranomaisten yhteistyön kankeus ovat edelleen ongelma. Twiitit ja valojen räpsyttelyt eivät ongelmaa korjaa.

https://www.suomenuutiset.fi/laitto...ittomasti-oleskeleva-vandalisoi-uhrin-hautaa/
 
Mikähän mahtaa olla suomenuutisten luotettavuus tässä jutussa? Ei näy ainakaan linkkejä ruotsalaislehtiin. Vaikuttaa jotenkin omituiselta tämä juttu. Vähän kun mv:n tarinoita. Toivottavasti ei ole totta tämä uutinen.
 
Tukholman rekkaterroristi, elinkautisen saanut Rahmat Akilov valittaa Ruotsin oikeusasiamiehelle vankilan huonosta ruuasta ja siitä ettei vankilan henkilökunta halua olla missään tekemisissä hänen kanssa. Vankilassa ei näemmä ole kivaa ja aika kuluu hitaasti.

 
Tukholman rekkaterroristi, elinkautisen saanut Rahmat Akilov valittaa Ruotsin oikeusasiamiehelle vankilan huonosta ruuasta ja siitä ettei vankilan henkilökunta halua olla missään tekemisissä hänen kanssa. Vankilassa ei näemmä ole kivaa ja aika kuluu hitaasti.


Voihan hän pyytää siirtoa tuonne...

Kuvahaun tulos haulle black dolphin prison
 
Tukholman rekkaterroristi, elinkautisen saanut Rahmat Akilov valittaa Ruotsin oikeusasiamiehelle vankilan huonosta ruuasta ja siitä ettei vankilan henkilökunta halua olla missään tekemisissä hänen kanssa. Vankilassa ei näemmä ole kivaa ja aika kuluu hitaasti.


Kyllä hävettäisi olla ruotsalainen! #ihmisoikeudet
 
Back
Top