Reserviläiskirje 2020

Kohta tulee kuluneeksi 5 vuotta edellisestä, joten olisi varmaan korkea aika pohtia miltä näyttäisi reserviläiskirje 2020? Edellinenhän sai paitsi kehuja, mutta myös sitä kritiikkiä. Moni pettyi pahasti ja osa kuuluu tämän kirjeen jälkeen haistattaneen paskat koko systeemille, koska "ei tunnu kelpaavan enää porukkaan ja turha taisi olla koko inttikin". Tämä tuskin oli reserviläiskirjeen tavoite, mutta ehkä hieman tökerö tapa kertoa sijoittamattomuudesta sitten kostautui. Mieluummin olisi olleet lähettämättä kirjettä näille henkilöille. Toisaalta moni koki positiivisen yllätyksen ja olihan se oma sijoitus kiva saada selville.

Mutta niin, minkälainen res.kirje vm. 2020 pitäisi olla - vai tarvitseeko sellaista edes?
 
Ainakin kirje voisi kertoa sodan ajan sijoituksen lisäksi, että keskustelu on nyt kaksisuuntaista. Tunnistaudu reserviläiskirje.fi -sivustolla ja kerro lomakkeella ammatistasi, erikoisosaamisestasi (kuten vaikka droneosaamista) ja anna palautetta SA:lle. Voit myös ilmoittaa kertaushalukkuudestasi tai kertoa jos sinulle on tullut joitakin rajoitteita kertaamiseen.
 
Nuo PV:n kannalta mahdollisesti relevantit siviiliosaamiset olen itse ainakin viestinyt aluetoimiston tietoon. Viimeksi ainakin tuli vastaus että vievät tiedot AVR:ään.
 
Siinä aliupseerien ja upseerien kirjeessä voisi olla kehotus ottaa yhteyttä aluetoimistoon, jos haluaa pitää aikanaan saamansa sotilasarvon.
Lisäksi kehotusta voi perustella sillä, että uudistetun taistelutavan myötä kaikkien esimiesten kelpoisuus, johtamistaito ja siviiliosaaminen selvitetään ja sijoitus arvioidaan uudelleen tämän päivän tilanteen perusteella.

Käytännössä PV sitten "verhon takana" poistaa arvot niiltä, joista ei ole mitään kuulunut, eikä ole ollut xx vuoteen kertaamassakaan. Ne jotka ottavat yhteyttä, keskustellaan osaaminen ja kunto sekä neuvotellaan sijoitus ja/tai MPK:n koulutusohjelma.

Näin jokainen esimies-reserviläinen ainakin on saanut mahdollisuuden vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Jos ei vaikuta, niin hyväksyy rivimieheksi muuttumisen.
Ihmistä harvemmin motivoi saavuttamisen tahto, enemmän motivoi menettämisen pelko.
.
 
Mitens sitten rivimiesten kohdalla, mitä ne menettää, ihmisarvonko?
 
Joo, arvon kohdalla lukee sotilaspoliisi.

Ehkä arvoja ei oteta niin vain pois. Ressu täyttää tiedot, PV sijoittaa JA ohjaa välittömästi koulutukseen. Jos ressu ei reagoi, vuoden kuluttua uusi lappu, jossa lukee "sotilaspoliisi". Eiku "ei sijoitusta".
 
Siinä aliupseerien ja upseerien kirjeessä voisi olla kehotus ottaa yhteyttä aluetoimistoon, jos haluaa pitää aikanaan saamansa sotilasarvon.
Lisäksi kehotusta voi perustella sillä, että uudistetun taistelutavan myötä kaikkien esimiesten kelpoisuus, johtamistaito ja siviiliosaaminen selvitetään ja sijoitus arvioidaan uudelleen tämän päivän tilanteen perusteella.

Käytännössä PV sitten "verhon takana" poistaa arvot niiltä, joista ei ole mitään kuulunut, eikä ole ollut xx vuoteen kertaamassakaan. Ne jotka ottavat yhteyttä, keskustellaan osaaminen ja kunto sekä neuvotellaan sijoitus ja/tai MPK:n koulutusohjelma.

Näin jokainen esimies-reserviläinen ainakin on saanut mahdollisuuden vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Jos ei vaikuta, niin hyväksyy rivimieheksi muuttumisen.
Ihmistä harvemmin motivoi saavuttamisen tahto, enemmän motivoi menettämisen pelko.
.

Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilu. Mahtaisiko porukka aktivoitua vai kääntyisivätkö reservin syvät rivit suorastaan vihamielisiksi Puokustusvoimia kohtaan? PR-tappio joka ei tuottaisi suorituskyvyn puolella yhtään mitään?

Mitä sotilasarvon menettämiseen tulee niin sotilasarvoa ei ihan noin vain voi napata pois koska vastaan tulee sellainen jutska kuin laki. Rinnastettaisiinko reserviläiskirjeeseen vastaamattomuus tosiaan törkeään rikokseen? Aika rajua...

Ehkä uusilla resrviläisillä voisi ottaa käyttöön määräaikaiset sotilasarvot? Ylennetään vänrikiksi 10 vuodeksi ja jos ei kertauksia tai muuta koulutusta järjesty niin asevelvollisuus päättyisi määräaikana. Samoin reservistä pitäisi pudottaa syystä tai toisesta kenttäkelvottomiksi todetut jne. Kyllähän tämän pitäisi toimia kahteen suuntaan ja järjestelyn pakottaa molemmat osapuoket aktiivisuuteen. Jos on velvollisuuksia on oltava myös oikeuksia ja päinvastoin. Näin Pv:nkin olisi helppo laittaa hiljaista signaalia henkilöille joiden osalta homma tuli kertapalveluksella taputeltua.
 
Nuo PV:n kannalta mahdollisesti relevantit siviiliosaamiset olen itse ainakin viestinyt aluetoimiston tietoon. Viimeksi ainakin tuli vastaus että vievät tiedot AVR:ään.
Juu, itsekin laitoin viimeksi puljulle runsaasti tietoa siviiliminästäni ja miten se voisi olla hyödyllistä Puolustusvoimille. Sieltä tuli minulle pari viikkoa myöhemmin täsmentävä kysymys, että saavat varmasti kirjatuksi tiedot oikein. Tuli mukava tunne, että esim. siviilityöni selkeästi katsottiin heille hyödylliseksi
 
Tuon voisi kirjoittaa seuraavaan reserviläiskirjeeseen, jos on unohtunut joiltakin.

Voihan sen raaputtaa, mutta kuinka monella riittää motivaatiota leikkiä hiekkasäkkiä jos kirjeen vastaanottajat eivät koe mitään puolustamisen arvoista?
 
Mitens sitten rivimiesten kohdalla, mitä ne menettää?
Ei mitään. Heillä sama tilanne kuin eilen.
Reserviläisjohtoa sopiikin hieman herätellä. Vaikka arvoja ei täysin poisteta, niin onhan se yleisesti hyvä tiedottaa että vanhat opit ei enää riitä. Kyllä reserviläisjohtaja sen ymmärtää. Onhan kyse kuitenkin porukasta joka on keskimäärin fiksua.

Ainakin tällä on vaikutusta siihen porukkaan joka saunailloissa kehuu arvoaan muille vaikka eteneminen on jo "parasta ennen".

Eiköhän tuo ole selvillä muutenkin, että opit vanhenee. Ideoimasi on ihan hyvä, mutta auttaako se siihen, että tulevaisuudessa on intin käyneitä liian vähän. Tai auttaako se siihen, että tarjolla oleva MPK:n koulutus voi olla parin sadan kilometrin päässä.
 
Tämä olisi kyllä mielenkiintoinen kokeilu. Mahtaisiko porukka aktivoitua vai kääntyisivätkö reservin syvät rivit suorastaan vihamielisiksi Puokustusvoimia kohtaan? PR-tappio joka ei tuottaisi suorituskyvyn puolella yhtään mitään?
Veikkaan, että se aiheuttaisi ennennäkemättömän aallon reservistä eroamiseksi. Suomalaiset kun eivät oikein tykkää siitä, että jotain pakotetaan tekemään noin vain yllättäen, ja saavutetuista eduista olemme erittäin huonoja luopumaan.
 
Laitoitko vaan sähköpostilla vai miten tiedotit? Olen ymmärtänyt että mieluummin ottavat tiedot paikalla face to face.
.
Sähköpostilla laitoin ja liitteeksi pari skannattua dokumenttia.
 
Meillä oli yhdessä harjoituksessa ihan lomake mikä täytettiin ja sen lisäksi pääsi vielä haastatteluun jos oikein kiinnosti. Työelämän kokemus/koulutus kiinnosti, erityisesti näytti kiinnostavan se, että oliko ollut esimiesasemassa ja minkä kokoisessa organisaatiossa.
 
Veikkaan, että se aiheuttaisi ennennäkemättömän aallon reservistä eroamiseksi.
No se ei tietenkään ole tavoite. Ehkä on sitten jokin lievempi tapa herätellä reserviläisjohtajia? Onneksi jollekin maksetaan palkkaa sen asian pohtimisesta.
Hyvä keskustelu tämä kuitenkin on.
.
 
Back
Top