Riko sääntö!

Tvälups

Ylipäällikkö
Veikko Sorvaniemi la 12.04.2014
Riko sääntö!

Usein kuulee sanottavan, että me suomalaiset olemme sisukasta kansaa. Se on paskapuhetta. Ainoa sisukkuus, joka on nähtävissä on se, miten paljon paskaa me pystymme nielemään. Olemme nöyrää kansaa ja sellaisena tulemme pysymään, ellemme ota itseämme niskasta kiinni. Meitä voi huoletta kusta silmään ja kohdella huonosti. Kohotamme olkapäitämme, emme ääntämme.

On olemassa kahdenlaisia sääntöjä: kirjoitettuja ja kirjoittamattomia. Molemmat usein perustuvat mielivaltaisuuteen, eikä perusteltuihin syihin. Jokaisen terveen kansalaisen velvollisuus on rikkoa typeriä sääntöjä – niitä ei tule kunnioittaa.

Olemme kai pelkureita, se on pääsyy tähän kurimukseen. Jos olemme työpalaverissa, jossa olisi tilaisuus sanoa mitä mielessä on olemme vaiti. Palaverin jälkeen kuiskutamme, että taaskaan ei puhuttu oikeista asioista. Jos joku aukaisee sanaisen arkkunsa, hän ei saa tukea. Hänet jätetään yksin. Muiden samaan mieltä olevien katseet kohdistuvat kengän kärkiin tai laskevat montako laattaelementtiä katossa on – suu pysyy kiinni.

Jos saamme ravintolassa huonoa palvelua tai sapuskaa syömme annoksen kiltisti ja kun tarjoilija kysyy maistuiko, me vastaamme: ”Juu, hyvää oli”. Autossa kiroamme ja seuraavalla viikolla istumme samassa autossa matkalla samaan ravintolaan. Emme uskalla rikkoa ”hyvän käytöksen” -sääntöä, vaikka se palvelisi meitä ja palvelun tarjoajaa.

Kiroamme ”Arkadianmäen herroja”, mutta tottelemme jokaista typerää sääntöä, jonka he asettavat. Jos pelkuruus ei ole syynä siihen, että suostumme kaulaamme kiristävään talutusnuoraan, on syynä se, että pidämme säännöistä. Pidämme säännöistä jopa niin paljon, että jos naapurimme rikkoo niitä soitamme virkamiehelle ja ilmiannamme naapurimme typerien sääntöjen rikkomisesta.

Kun kansalainen Walhroos näyttää merkkejä sisusta, että nyt riittää ja muuttaa Ruotsiin joutuu hän ostamaan ensitöikseen sateenvarjon, joka suojaa paskasateelta. Onneksi hänellä on varaa siihen. Katkera kansa, joka rakastaa sääntöjä ja vihaa suorapuheisia ja menestyviä toisinajattelijoita, jotka niitä rikkovat. Jos joku menestyy se on heiltä pois. Jopa valtionvarainministeri syyttää kansalaista siitä, että hän ”karkaa talkoista”. Tämä on melko hassua, sillä talkoistakin pitäisi nykyään ilmoittaa verottajalle. Talkoita nykyään valvoo verovirkakoneisto: Samaan aikaan kun itketään yhteisöllisyyden perään, joiden kruununjalokivi on talkoot, tehdään niistä mahdollisimman vaikeita.

Jos suomalainen raivostuu se johtuu siitä, että Tuntemattoman sotilaan lähetysaikaa siirretään, Mannerheim on jossain kökkötuotannossa yön musta afrikkalainen tai Linnan juhlissa on vääriä vieraita. Joka päiväiset turhat rajoitukset eivät saa meitä raivostumaan, nielemme ne kuin pääsiäismämmin.

Säännöistä poikkeaminen on vaikeata, se vaatii hieman rohkeutta. Harmi, ettei rohkeutta voi ostaa lähisiwasta, ja jos saisi niin siihen luultavasti asetettaisiin jonkinlainen myyntirajoitus. Hyvä homma kuitenkin on se, että säännöistä poikkeaminen on kerta kerralta helpompaa.

Tänä vuonna aion osallistua talkoisiin ja järjestää sellaiset. Verottajalle en kerro mitään. Aion käydä naapurimaissa ja tuoda sieltä nuuskaa, jonka myyn omakustannehintaan. Tuon sieltä myös alkoholia, jota en käytä itse, vaan tarjoan sitä talkooporukalle ja ehkä myyn muutaman omakustannehintaan sitä tarvitsevalla Jos työmaaruokala kertoo, että on luvallista ottaa kahdeksan lihapullaa, otan kymmenen. Jos ravintola tuo lapseni annoksen muovilautasella niin palautan sen samalla kuin liian kypsäksi paistetun pihvini. Kun tuttu sähkömies asentaa sähkökiukaan maksan hänelle pimeästi riihikuivalla rahalla tai viinapullolla. Tulen rikkomaan niin montaa typerää kirjoitettua ja kirjoittamatonta sääntöä ja käytäntöä kuin on mahdollista. Kannustan mukaan kaikkia, joiden vieteri on venynyt niin pitkälle, että se ei enää jousta, vaan siitä kuuluu kireä ”pring”-ääni.
 
Helena Eronen ma 14.04.2014
Rakasta meidät kuoliaaksi!

Uutinen kertoo, että kymmenettuhannet suomalaiset asuvat laittomasti loma-asunnoissaan ja nyt tähänkin hirvittävään rikokseen ollaan puuttumassa järeämpiä keinoja käyttäen. Loma-asunnoissa asuminen kun saattaa tulla kalliiksi ja voi olla vaaraksi terveydellekin. Lisäksi loma-asunnot eivät täytä usein esimerkiksi sellaisia nykyaikaisia pysyväisluonteiseksi määriteltävän asumisen kriteereitä kuten WC:n aurinkoympyrää, eristevillojen paksuutta ja laipiokin saattaa olla liian lähellä lattiaa.

Tilanteesta silminnähden kiusaantunut Herra Valta toteaa, että se saattaa tulla niin kalliiksikin se loma-asuntoon pysyväisluonteisesti muuttaminen Rouva Yhteiskunnalle; lapsille olisi järjestettävä koulukuljetusta ja syrjäteitä pidettävä kunnossa. Ajattelu nimittäin kumpuaa siitä, että yksilön oikeudet tarkoittavat automaattisesti sitä, että yhteiskunnan on yksilön valintaa tuettava.

Periaatteessa ymmärrän toki tuonkin näkökulman, mutta entäpä jos vähän höllennettäisiin sitä holhoavaa asennetta. Luotettaisiin siihen, että jos ihminen tekee valinnan ja muuttaa vaikkapa sinne vähän syrjäisempään lomakotiinsa pysyvästi, hän myöskin ottaisi hieman vastuuta itsestään ja elämästään? Olisivatko suomalaiset valmiita vapauden takia luopumaan holhoamisesta ja tietyistä itsestäänselvistä palveluista?

Toisaalta, tulee mieleen se, että miksi suomalaiset maksavat pukamat punottaen veroja, jos verovaroilla ylläpidettäviä palveluita ei haluta järjestää? Kaikesta kyllä halutaan säästää (pl. Byrokratia) ja yksilöltä odotetaan sitä, että tämä mahdollisimman vähän luo kustannuksia yhteiskunnalle. Se tuntuu varsin mielisairaalta, jos muistaa, että yhteiskunnan muodostaa nimenomaan sen jäsenet – tässä tapauksessa suomalainen kansa, ja varsinkin veroja maksava kansanosa.

Onneksemme kuitenkin Herra Valta ja Rouva Yhteiskunta ovat pähkineet, että voisikohan rantamaisemista tai muuten miellyttävästä asuinympäristöstä nautiskelevat ihmiset velvoittaa maksamaan korkeampaa kiinteistöveroa kuin neuvostokolhooseissa asuvat veronmaksajat betonikuutioistaan. Kunnollisella veronkorotuksella saataisiinkin poistettua tuo ällöttävä tapa siirtyä brezneviläisestä miljööstä järvimaiseman rauhaan tai johonkin saaristoon asumaan, eikä sillä väliä, vaikka esimerkiksi eteläisessä Espoossa ei ole enää kenenkään normaalin ihmisen varaa muutenkaan asua. Tai ehkäpä korkeampaa kiinteistöveroa voitaisiin perustella sillä, että moisten elämäntapaelostelijoiden takia joutuu kunta järjestämään koulukyydit ja ilmastonmuutoskin etenee kauhean nopeasti ja sveitsiläisten hiihtokeskusbisnekset pilaten, kun sieltä korvesta sitten yksityisautoilla porukka maitokauppaan suhkasee.

Noh, eipähän tuossa taas mitään uutta. Verotuksellisesti kannattaa näitä asioita ohjailla, joten loma-asuntoihin kannattaa vaan rytkästä joku ylellisyysvero, jolloin ei ihan jokainen juntti niitä itselleen edes raaski hankkia. Muutenkin kannattaisi vähän siellä valtiovarainministeriössä miettiä, kuinka tuollaisia vapaavalintaisia elämäntapoja ja ratkaisuja saataisiin enemmänkin kitkettyä pois, sillä meidän kansalaisten tehtävä on palvella nöyrää ja hiljaa, vähän niin kuin aikoinaan federalistisessa yhteiskunnassa toimittiin. Piiskaa vaan kaikille omia vapauksiaan havitteleville, niin kyllä se kansa kiltisti maksaa tai jos ei maksa, pysykööt siellä lähiöissään.

Ps. Lukihäröstäni johtuen googlettelen usein sanoja. Googletin sanan kuoliaaksi ja päädyin Wikipedian artikkeliin, joka käsittelee kuoliaaksi keittämistä. Kuoliaaksi keittäminen toimitettiin joko niin, että ihminen heitettiin kiehuvaan veteen tai sitten niin, että ihminen laitettiin kylmään veteen, jota sitten kuumennettiin kiehuvaksi. Suomalainen järjestelmähän on vähän tuollaista nykyään; ne, joilla menee liian hyvin, heitetään suoraan kuumaan veteen. Ne joilla ei mene vielä liian hyvin, mutta joiden elämä näyttäisi menevän liian mukavaan suuntaan, pistetään istumaan kylmään veteen ja padan alle rikitellään tuli.
 
Karrikoidusti voi sanoa, että näinhän meidän politbroiler-eliitti toimii. Ja katso kuinka pitkälle ovat sääntöjä rikkomalla päässeet?

Tuo on totta kyllä. Toki voisi kysyä että missä suhteessa terveessä kansakunnassa on leijonia ja missä suhteessa lampaita. Molemmat ääripäät ovat sairaita, mutta molempia tarvitaan.

Itse ehkä olen enemmän 'bää-bää'-osastoon kuuluva ja siksi kauhistuttaa tämä kauhea anarkia mihin kirjoittaja Suomea nyt on ajamassa.

bäää-ä-ä-ä-ä-ä. [Vai miten se lampaan päkätys nyt ylipäätään kirjoitetaankaan?]
 
Helena Eronen ma 14.04.2014
Rakasta meidät kuoliaaksi!

Uutinen kertoo, että kymmenettuhannet suomalaiset asuvat laittomasti loma-asunnoissaan ja nyt tähänkin hirvittävään rikokseen ollaan puuttumassa järeämpiä keinoja käyttäen. Loma-asunnoissa asuminen kun saattaa tulla kalliiksi ja voi olla vaaraksi terveydellekin. Lisäksi loma-asunnot eivät täytä usein esimerkiksi sellaisia nykyaikaisia pysyväisluonteiseksi määriteltävän asumisen kriteereitä kuten WC:n aurinkoympyrää, eristevillojen paksuutta ja laipiokin saattaa olla liian lähellä lattiaa.

Tilanteesta silminnähden kiusaantunut Herra Valta toteaa, että se saattaa tulla niin kalliiksikin se loma-asuntoon pysyväisluonteisesti muuttaminen Rouva Yhteiskunnalle; lapsille olisi järjestettävä koulukuljetusta ja syrjäteitä pidettävä kunnossa. Ajattelu nimittäin kumpuaa siitä, että yksilön oikeudet tarkoittavat automaattisesti sitä, että yhteiskunnan on yksilön valintaa tuettava.

Periaatteessa ymmärrän toki tuonkin näkökulman, mutta entäpä jos vähän höllennettäisiin sitä holhoavaa asennetta. Luotettaisiin siihen, että jos ihminen tekee valinnan ja muuttaa vaikkapa sinne vähän syrjäisempään lomakotiinsa pysyvästi, hän myöskin ottaisi hieman vastuuta itsestään ja elämästään? Olisivatko suomalaiset valmiita vapauden takia luopumaan holhoamisesta ja tietyistä itsestäänselvistä palveluista?

Toisaalta, tulee mieleen se, että miksi suomalaiset maksavat pukamat punottaen veroja, jos verovaroilla ylläpidettäviä palveluita ei haluta järjestää? Kaikesta kyllä halutaan säästää (pl. Byrokratia) ja yksilöltä odotetaan sitä, että tämä mahdollisimman vähän luo kustannuksia yhteiskunnalle. Se tuntuu varsin mielisairaalta, jos muistaa, että yhteiskunnan muodostaa nimenomaan sen jäsenet – tässä tapauksessa suomalainen kansa, ja varsinkin veroja maksava kansanosa.

Onneksemme kuitenkin Herra Valta ja Rouva Yhteiskunta ovat pähkineet, että voisikohan rantamaisemista tai muuten miellyttävästä asuinympäristöstä nautiskelevat ihmiset velvoittaa maksamaan korkeampaa kiinteistöveroa kuin neuvostokolhooseissa asuvat veronmaksajat betonikuutioistaan. Kunnollisella veronkorotuksella saataisiinkin poistettua tuo ällöttävä tapa siirtyä brezneviläisestä miljööstä järvimaiseman rauhaan tai johonkin saaristoon asumaan, eikä sillä väliä, vaikka esimerkiksi eteläisessä Espoossa ei ole enää kenenkään normaalin ihmisen varaa muutenkaan asua. Tai ehkäpä korkeampaa kiinteistöveroa voitaisiin perustella sillä, että moisten elämäntapaelostelijoiden takia joutuu kunta järjestämään koulukyydit ja ilmastonmuutoskin etenee kauhean nopeasti ja sveitsiläisten hiihtokeskusbisnekset pilaten, kun sieltä korvesta sitten yksityisautoilla porukka maitokauppaan suhkasee.

Noh, eipähän tuossa taas mitään uutta. Verotuksellisesti kannattaa näitä asioita ohjailla, joten loma-asuntoihin kannattaa vaan rytkästä joku ylellisyysvero, jolloin ei ihan jokainen juntti niitä itselleen edes raaski hankkia. Muutenkin kannattaisi vähän siellä valtiovarainministeriössä miettiä, kuinka tuollaisia vapaavalintaisia elämäntapoja ja ratkaisuja saataisiin enemmänkin kitkettyä pois, sillä meidän kansalaisten tehtävä on palvella nöyrää ja hiljaa, vähän niin kuin aikoinaan federalistisessa yhteiskunnassa toimittiin. Piiskaa vaan kaikille omia vapauksiaan havitteleville, niin kyllä se kansa kiltisti maksaa tai jos ei maksa, pysykööt siellä lähiöissään.

Ps. Lukihäröstäni johtuen googlettelen usein sanoja. Googletin sanan kuoliaaksi ja päädyin Wikipedian artikkeliin, joka käsittelee kuoliaaksi keittämistä. Kuoliaaksi keittäminen toimitettiin joko niin, että ihminen heitettiin kiehuvaan veteen tai sitten niin, että ihminen laitettiin kylmään veteen, jota sitten kuumennettiin kiehuvaksi. Suomalainen järjestelmähän on vähän tuollaista nykyään; ne, joilla menee liian hyvin, heitetään suoraan kuumaan veteen. Ne joilla ei mene vielä liian hyvin, mutta joiden elämä näyttäisi menevän liian mukavaan suuntaan, pistetään istumaan kylmään veteen ja padan alle rikitellään tuli.
Eikös tää eronen ole muutos 2011 -porukkaa? Ja eikös samassa porukassa vaikuta Hellevig?
 
Hellevig on Itsenäisyyspuolueen eurovaaliehdokas. Samaa porukkaa kuin Janus Putkonen ja Seppo Papunen.
 
^dosentin entourage edustaa jälleen...

Voiko yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut ja kouluja käynyt ihminen edes olla oikeasti noin kuutamolla? Hetiä on koko joukko. Onko Hellevig sittenkin piinkova isänmaanmies ja mukana käänteispsykologisessa mind control -kampanjassa jolla Suomi saadaan vihdoin natoon itsensä likoon panemalla?
 
Minua kiinnostaa Hellevigin Facebook-päivityksessä juuri se, että hän uhoaa, että kunhan Mattila tulee Suomeen, sitten Venäjän ystävät iskevät. Hänellä on selkeä tieto siitä, että täällä saa tehdä mitä vain. Siihen on heitä rohkaistu. Kyllä tämä suomettuminen on sitten ihanaa.
 
Jos ei tuosta voi nostaa syytettä, mistä sitten?

1619607_712861182088762_8045840185597526090_n.png
 
^priceless! Voi Hellevig:)

Itsehän näkisin hyvin mielelläni Hellevigin bashausta silkan vahingonilon takia, nyt pitääkin väijyä iltapäivälehtiä ihan kaksin käsin
psykostep.gif

e: ja politiikkako muka on tylsää?

e2 BTW, tässä hellevigin vaalivideo:

Tällä videolla hän kertoo kuinka haluaa Suomeen itsenäisyyden. Eli että ei oltaisi enää EU:ssa ja ei mennä NATOon jne. Ihan kuin olisin tältäkin palstalta lukenut joskus vastaavaa.

Se, mitä näin räikeän avoimesti Kremlin pussiin pelaava ihminen ajaa täytyy olla vain Moskovan edun mukaista. Kai nyt viimeistään tässä vaiheessa kaikille on sanomattakin selvää mitä porukkaa desantti, hellevig, molari & co. ovat.
 
Viimeksi muokattu:
Eurovaalit 2014 18.5.2014 klo 20:03 | päivitetty 18.5.2014 klo 20:21
Eurovaaliehdokas Hellevig: "Vetäydyn ehdokkuudesta"
Oopperalaulaja Karita Mattilaa solvannut ehdokas tulistui puoluelleen, joka sanoutui irti hänen lausunnoistaan.

Kuvakaappaus Facebook-sivusta.
Oopperalaulaja Karita Mattilaa solvannut itsenäisyyspuolueen sitoutumaton eurovaaliehdokas Jon Hellevig sanoo vetäytyneensä vaaleista.

Hellevig ilmoittaa asiasta Facebook-sivuillaan.

Hellevig myönsi sunnuntaina kirjoittaneensa oopperalaulaja Karita Mattilaa solvanneita kirjoituksia. Sunnuntaiaamuna tehdyissä Facebook-päivityksissä Mattilaa haukutaan muun muassa natsiksi.

Puolueen puheenjohtaja Antti Pesonen lähetti pian Hellevigin lausuntojen jälkeen tiedotteen, jossa hän ilmoitti, että itsenäisyyspuolue ei enää tukenut Hellevigin kampanjaa. Tämän jälkeen Hellevig soimasi Facebook-päivityksessään Pesosta.

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajan Antti Pesosen mukaan ehdokkuudesta ei kuitenkaan voi vetäytyä sen jälkeen, kun ehdokaslistat on vahvistettu.

- Ei sellainen ole mahdollista, Pesonen sanoo.

Arvosteli Mattilaa Putinin vastustamisesta
Hellevig sanoi aiemmin sunnuntaina Yle Uutisille, että Karita Mattila on ymmärtänyt väärin presidentti Vladimir Putinin toimet. Mattila kieltäytyi hiljattain esiintymästä venäläisen kapellimestarin Valeri Gergijevin johdolla, koska tämä on tukenut Venäjän presidenttiä Ukraina-kiistassa.

– Karita Mattila syyttää Putinia. Ei Putin ole mikään huono ihminen, Hellevig sanoi Yle Uutisille.

Hellevig epäili lisäksi Mattilan tulleen manipuloiduksi NWO:n, eli New World Orderin toimesta. NWO on salaliittoteoria, joka uskoo pienen eliitin ajavan kansallisvaltioiden syrjäyttämistä ja maailmanlaajuisen hallinnon muodostamista.

Hellevig katui kehotustaan raiskata Mattila, ja sanoi tarkoittaneensä tällä henkistä raiskausta. Hän on poistanut tämän kehotuksen Facebook-sivuiltaan.

– Se oli epäonnistunut sanonta. En missään tapauksessa tarkoita fyysistä väkivaltaa, Hellevig toteaa.

LUE MYÖS
Eurovaaliehdokas Hellevig myöntää solvanneensa Karita Mattilaa

klo 18:03Karita Mattilaa uhataan eurovaaliehdokkaan sivuilla [/paste:font]klo 13:41
 
Back
Top