Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

On. Olen monesti telkkarissa kuullut kun Urpilainen aloittaa puheen sanalla "toverit".
Perinteitä on hyvä vaalia, mutta tuosta ”toverista” voisi vaikka luopuakin :D

Ei oikein kuulosta nykyaikaan kuuluvalle, mutta SDP:n kannattajakunnan ikärakenne ei sekään ole nykyaikaa.
 
Kyllä on demarit tainnut valahtaa jopa vasemmistoa vasemmalle. Pari vuotta vielä jäljellä ja kun kansa kerran tykkää niin miksei sen päälle sitten vielä toiset neljä. Suomalaiset on aina tykänneet siitä, että jollain menee huonommin kuin itsellä niin tällainen hallitushan on puhdasta unelmaa monelle.
 
Kiurun lapsettomuus ja lapsihaaveet ovat vuosia vanhoja juttuja, enkä häntä epäile kikkailusta pätkän vertaa(yrittäneet lasta kuitenkin jo vuosia. Lapsettomuushoidot, ikä yms.). Monen muun kohdalla ajankohta taas ei olisi voinut juuri parempaan saumaan sattua. Voi mennä toki ihan sattumankin piikkiin, mutta jos itse koittaisin lisääntymistä ajoittaa, niin en parempaa saumaa kyllä keksisi.
Sujuisi nyt vaan kaikki hyvin erityisesti lapsen kannalta. Ikää on jo enemmän kuin keskivertosynnyttäjällä. Lapsestahan saattaa tulla vielä menestyvä porvaripoliitikko tai perussuomalainen.

Yritetään ymmärtää Kiurun vahvoja kantoja rajoitusten puolesta, hän on riskiryhmää. Kyllä hän ajattelee eri tavalla kuin pääministeri tai ne nuoremmat jotka eivät näitä rokotteita oikeasti edes tarvitse (muita rokotteita kylläkin)
 
Perinteitä on hyvä vaalia, mutta tuosta ”toverista” voisi vaikka luopuakin :D

Ei oikein kuulosta nykyaikaan kuuluvalle, mutta SDP:n kannattajakunnan ikärakenne ei sekään ole nykyaikaa.
Menee kyllä ot:n puolelle, mutta harmittaa, että tuo sana on pilattu poliittisella vivahteella. Se olisi hyvä sana kuvaamaan esimerkiksi samassa työpaikassa työskentelevää, jonka kanssa ei kuitenkaan ole niin läheinen, että haluaisi puhua työkaverista. Tai vertailuksi sama koulukaveri > koulutoveri. Ikään kun ihmisille joiden kanssa ollaan samassa veneessä ja joille mereen pudottua heitetään pelastusrengas, muttei oman putoamisen uhalla revitä laidan ylin takaisin veneeseen. Toki myös koulutoverin ja koulukiusaajan väliin jää tyhjä aukko jossa saisi olla sana niille joiden putoamista ei edesautettaisi, muttei myöskään heitettäisi pelastusrengasta. Näppärää tietysti olisi, jos olisi vain sana koulutoveri ja toveruuden tasoa ilmaistaisiin vain lisäämällä loppuun plus tai miinus. Ääritapauksissa jopa tuplaplus/tuplamiinus.
 
Kovat on suunnitelmat. Helsinki tukkoon automielenosoituksella. Ano mukana, mutta tyytyy vain aukomaan suuta.

Mikä oli nyt pointtisi? Mielenilmaukset ovat sallittuja muiltakin kuin elokapinalta/silakoilta/pellehermanneilta jne.
 
Miksi tuohon käytetään autoja? Eikö se ole nimenomaan koronatoimien mukaista eristäytymistä?
 
Miksi tuohon käytetään autoja? Eikö se ole nimenomaan koronatoimien mukaista eristäytymistä?

Liike lähtenyt Kanadasta.

Mielenosoittajat ovat varautuneet pysymään Ottawassa jopa päiviä. Pääkaupungissa ollaan huolissaan mahdollisista ongelmista, sillä joidenkin arvioiden mukaan rekkoja on jopa kymmeniä tuhansia.
 
Menee kyllä ot:n puolelle, mutta harmittaa, että tuo sana on pilattu poliittisella vivahteella. Se olisi hyvä sana kuvaamaan esimerkiksi samassa työpaikassa työskentelevää, jonka kanssa ei kuitenkaan ole niin läheinen, että haluaisi puhua työkaverista. Tai vertailuksi sama koulukaveri > koulutoveri. Ikään kun ihmisille joiden kanssa ollaan samassa veneessä ja joille mereen pudottua heitetään pelastusrengas, muttei oman putoamisen uhalla revitä laidan ylin takaisin veneeseen. Toki myös koulutoverin ja koulukiusaajan väliin jää tyhjä aukko jossa saisi olla sana niille joiden putoamista ei edesautettaisi, muttei myöskään heitettäisi pelastusrengasta. Näppärää tietysti olisi, jos olisi vain sana koulutoveri ja toveruuden tasoa ilmaistaisiin vain lisäämällä loppuun plus tai miinus. Ääritapauksissa jopa tuplaplus/tuplamiinus.
Toveri-sana on aikansa tuote, eikä tosiaan automaattisesti tarkoita kanssakommunistia, tai muuta niljaketta. Tovereita oli Suomenkin armeijassa pilvin pimein silloin, kun sotia käytiin. Ja heille suomme luonnollisesti ihan sen saman kunnian, kuin muillekin sotiemme veteraaneille. Heidän isänmaallisuuttaan ei ole tarpeen kyseenalaistaa vasemmistolaisuudesta huolimatta. Menneen maailman kaikuja tuo sana joka tapauksessa on.
 
On laitonta tukkia koko Helsingin keskusta päiviksi, viikoiksi, kuukausiksi. Mielenosoittajat uhkaavat olla siirtämättä autojaan ennen kuin hallitus antaa periksi.
Ja uskot uhan todeksi? Laitonta on tukkia liikenne tunniksikin mutta ei toi päivän Mannerheimintiellä perseellään istuminen ole saanut kuin peukutuksia eräissä hallituspuolueissa.
 
Ja uskot uhan todeksi? Laitonta on tukkia liikenne tunniksikin mutta ei toi päivän Mannerheimintiellä perseellään istuminen ole saanut kuin peukutuksia eräissä hallituspuolueissa.
Aloin jo tuumailla mitä jos siellä olisivat samaan aikaan sisäministerin veroja maksamattomat kelavegaanit ja sitten nämä veroja maksavat rekkakuskit. Pitää varmaan odotella keväisiä kelejä ja entisestäänkin kalliimpaa polttoainetta ennenkuin tuollaiset kohtaamiset tapahtuvat.

Sisäministeri ei kovinkaan vahvasti moittinut katujen tukkimista. Tämä nykyinen ilmastosisäministeri, Krista Mikkonen, taisi jopa kehuskella sitä miten hyviä olivat kun menivät mieltään osoittamaan. Jos nyt sitten isompi joukko inflaatiosta, ilmastotoimista ja vihreästä siirtymästä vittuuntuneina tukkii katuja, kun polttoaine sattuu
loppumaan, niin kehuuko hän edelleenkin?

Hätätilaa toivoivat viime kesäiset katujen tukkijat. Hätätilan julistusta yrittivät myös eräät sekopäät hallituksen piirissä. Nämä rekkakuskit, ne eivät kaipaa mitään hätätilaa vaan järkeä politiikkaan ja todennäköisesti myös sitä että kansakunta pysyy vakaana. Ovatko he siis vastavoima sekopäille?
 
Viimeksi muokattu:
Ohisalo ei ole sisäministerinä. Jos olisi niin kyllä tulisi kaduille vastakkainasettelua. Aukoisikohan joku vihreiden ministereistä turpaansa juuri kun rekkaa alkaa tulla kohti pääkaupunkia? Jotain provokaatiota on pakko saada, kaipaavathan sitä lehdetkin!!
 
Nyt meni itseltä ohi?
 
Back
Top