Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Prioriteetit...

Hallitus sopi budjettiriihessään 7,5 miljoonan euron lisärahasta vuodelle 2020, jolla saadaan poliisiin arviolta 80 henkilötyövuotta lisää ensi vuonna. Uusia voimavaroja kohdennetaan muun muassa ennalta estävään toimintaan ja päivittäisrikostorjuntaan.

– Meidän on ennakoitava kaupungistumisen, ikääntymisen, ilmastonmuutoksen, digitalisoitumisen ja eriarvoistumisen mukanaan tuomia haasteita. Poliisin palveluja ja läsnäoloa on kohdennettava sinne, missä tarve on suurin, on sitten kyse lähiöistä tai verkkorikollisuudesta, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Hallituksen tavoitteena on myös kehittää poliisin toimintavastetta, ehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia sekä vahvistaa ympäristörikosten ennaltaehkäisyä ja torjuntaa hallitusohjelman mukaisesti.


Hallitus sopi, että maahanmuuttovirasto saa turvapaikka- ja oleskelulupien käsittelyyn 13 miljoonan euron lisärahan ensi vuodelle.


Jos joku asia valtiolta fyrkkaa vie niin se on päätöstä pari vuotta odottava henkilö roikkumassa vokin käytävillä. Onhan tuo kaikkien intresseissä että päätöksiä saadaan nopeutettua ja tuota vastaanottokeskusten määrää laskettua
 
Siihenkö sitten fyrkan meno loppuu?

Ei, mutta laskee kohtalaisen oleellisesti jos henkilö siirtyy täysmittaisesta ylläpidosta esimerkiksi jonkun kehä3:n ulkoisen kunnan sosiaaliturvan varaan. Ja mitä vähemmän porukkaa on keskuksissa, sitä vähemmän tarvitsee vinguttaa visaa verorahaa luona oy:lle ja vuokranantajille
 
Ei, mutta laskee kohtalaisen oleellisesti jos henkilö siirtyy täysmittaisesta ylläpidosta esimerkiksi jonkun kehä3:n ulkoisen kunnan sosiaaliturvan varaan. Ja mitä vähemmän porukkaa on keskuksissa, sitä vähemmän tarvitsee vinguttaa visaa verorahaa luona oy:lle ja vuokranantajille

Tarkoitat siis että laskisi jos lähtisi, mutta kun ei lähde, ja nämä kehä3:n ulkopuoliset kunnat ihan mielellään antavat muuttoavustusta kehä3:n sisälle muuttaville sosiaalitapauksille, tuleehan niistä silloin jonkun muun ongelma...
 
Tarkoitat siis että laskisi jos lähtisi, mutta kun ei lähde, ja nämä kehä3:n ulkopuoliset kunnat ihan mielellään antavat muuttoavustusta kehä3:n sisälle muuttaville sosiaalitapauksille, tuleehan niistä silloin jonkun muun ongelma...

Jos päätös vastaanottotopalveluiden lakkauttamisesta on jonkun kohdalla tehty niin aika vaikea sinne on käytännössä jäädä ja rahaakaan ei enää tule. Sosiaalipuolella sitten tulee kun laissa on määritelty että heidän on apua jokaiselle tarjottava.

Saksassa on hetkellisesti poliisi epäonnistunut jonkun henkilön hakemisessa kun koko muu keskuksen asiakaskunta on puhaltanut yhteen hiileen poliisin torpatakseen, mutta se ei ole usein kovin montaa päivää kestänyt.

Mutta yksittäisen henkilön kustannuksia enemmän painottaisin sitä että tuollaisen vastaanottoyksikön jatkuvat ja juoksevat kustannukset on se missä sitä rahaa palaa. Vuokrat eivät ole mitään halpoja ja muitakin kustannuksia juoksee. Esim vartioinnin, lämmityksen ym kanssa pienestä virrasta kasvaa vuokran viereen aikamoinen puro.
 
Jos päätös vastaanottotopalveluiden lakkauttamisesta on jonkun kohdalla tehty niin aika vaikea sinne on käytännössä jäädä ja rahaakaan ei enää tule. Sosiaalipuolella sitten tulee kun laissa on määritelty että heidän on apua jokaiselle tarjottava.

Juu.
 
Vain kaksi sukupuolta, ei käy. Plussaa on tietysti, että ovat mustia.

Äskettäin päällystettyä kävelytietä pitkin kulkiessani huomasin että pintaan oli maalattu MIES joka ryhdikkään näköisesti talutti tyttölastaan. Vielä edelleenkinkö kävelyteitä sukupuolistetaan?

Maalataan katuihin jatkossa sukupuoleton irtopallopää joka heiluu jonkun lapsen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Vihreiden Iiris Suomela poltti päreensä eduskunnan raiskauskeskustelussa - varapuhemies huomautti puhuttelemaan asiallisesti

Tänään klo 17:21

Lähetekeskustelu ”Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi - Suostumus2018” -kansalaisaloitteesta nostatti tunteet pintaan eduskunnassa keskiviikkona.

Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan kuopus Iiris Suomela, 25, Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa viime huhtikuun lopulla.
Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan kuopus Iiris Suomela, 25, Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa viime huhtikuun lopulla.

Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja ja eduskunnan kuopus Iiris Suomela, 25, Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa viime huhtikuun lopulla. SILJA VIITALA

Erityisen kuumana kävi vihreiden Iiris Suomela, joka on toiminut helmikuussa 2018 käynnistetyn suostumuskampanjan vetäjänä.
Huhtikuussa eduskuntaan noussut Suomela kävi voimakkaasti perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kimppuun.

Halla-aho oli aiemmin sanonut omassa puheenvuorossaan, että hän ei ole muodostanut lopullista kantaansa käsillä olevaan kansalaisaloitteeseen, mutta kertoi suhtautuvansa siihen skeptisesti. Halla-aho sanoi pitävänsä raiskaus- ja väkivaltarikoksista annettuja lieviä rangaistuksia suurempana ongelmana kuin suostumuksen puutetta, joka kansalaisaloitteessa on nostettu keskeiseksi raiskauksen määritelmäksi.

 
Rinne esittää, että vanhoja bensiini- ja dieselautoja muutettaisiin maaseudulla vähäpäästöisiksi kaasuautoiksi.
– Otan yhden esimerkin niistä konkreettisista toimenpiteistä, jotka ovat tällä hetkellä valmistelussa, liittyen tähän autoiluun. Haluamme vähentää bensiinin ja dieselin käyttöä polttoaineena polttomoottoreissa.

Haluamme lisätä biokaasua, Rinne sanoi kyselytunnilla.

Valtion 100-prosenttisesti omistama Gasum on Pohjoismaiden suurin nesteytetyn maakaasun jakelija.

Rinne kertoi, että hallitus haluaa laajentaa vuosina 2019-2023 biokaasun jakeluverkoston koko Suomeen.
– Meillä on tulossa biokaasun tuotantoon merkittävä lisäys tämän vaalikauden aikana niin, että biokaasuverkosto voidaan saada koko maan kattavaksi, pääministeri painotti.

Maanlaajuinen jakeluverkosto mahdollistaa Rinteen mukaan sen, että paljon ilmastopäästöjä tuottavat bensiini- ja dieselkäyttöiset autot voidaan muuntaa toimimaan polttoaineen lisäksi myös kaasulla.
– Niin että voidaan näitä konversiolaitteita ottaa käyttöön tavalla, joka tarkoittaa sitä, että se viiden tonnin Toyota tuolla maaseudulla voidaan ottaa konversiolaitteiden kautta käyttöön biokaasulla. Tämä on sitä konkreettista arjen politiikkaa ympäristövaikutusten hillitsemiseksi ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi, Rinne vastasi perussuomalaisten Purralle.

Gasumin mukaan niin sanotun konversion hinta on noin 2 000-4 000 euroa.

Valtio tukee vuoden 2021 loppuun asti bensiini- ja dieselkäyttöisten henkilöautojen muuntamista kaasukäyttöisiksi.

Muuntotuki on tuhat euroa, kun auto konvertoidaan kaasukäyttöiseksi.

Jälkiasennettujen kaasusäiliöiden koko vaihtelee. Bio- ja maakaasu riittää yleensä 250–300 kilometrin ajomatkalle. Nähtäväksi jää, kuinka monta ”viiden tonnin Toyotaa” muutetaan vaalikauden aikana biokaasu-Toyotoiksi.

 
Kaasuautoksi muutokseen lupailivat tukea ja että ympäri Suomea jakeluverkkoa ja tuotantolaitoksia.Oliko pelkkää höpinää jää nähtäväksi.Orpo ja Halla aho sulalassa sovussa haukkuivat hallitusta.Virkistävää miten asetelmat muuttuu ja puheet
 
Demari lupaa eläkkeisiin satasen - ei toteudu.
Demari lupaa hoitajamitoituksen ja lisää hoitajia - ei toteudu.
Demari lupaa apua vanhojen autojen muutokseen - ei varmaan toteudu tämäkään.
 
Back
Top