Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Ei niillä ole mitään lypsettävää kun tämä hallituspohja on ainoa johon mahtuvat mukaan. Jos Keskusta ei saa haluaamansa, se mahtuu kyllä persujenkin hallitukseen ja kenttä on tyytyväisempi kuin nyt.
Hirveän hankala kuvitella Perussuomalaisia hallituksessa ilman uusia vaaleja. Halla-aho voi näön vuoksi tehdä hallitustunnusteluja, mutta uudet vaalit tähän hetkeen tarkoittaisi vähintään kymmentä lisäpaikkaa. Hallituspuolueista kukaan ei halua uusia vaaleja, varsinkaan keskusta, joten sitä kautta yhteisymmärrys saattaa löytyäkin.
Vaalit tähän hetkeen niin keskustaa ei välttämättä tarvitakaan oikeistohallituksen muodostamiseen.
 
Haavisto alkaa jäädä saduista ja tarinoista kiinni samaan tahtiin kuin entinen pääministeri Antti Luiska.

Se hyvä tilanne tässä nyt on, että välikysymys ei ole hävinnyt vaan siirtynyt. Siellä se jossain odottaa, että Demulit saavat päätettyä Rinteelle korvaajan ja sitten onkin aika läväyttää välikysymyksellä poskelle.

Kiinnostava tilanne. Toivottavasti päädytään uusiin vaaleihin.
Todella kiinnostava tilanne. Uusien vaalien suhteen on vain pakko olla pessimistinen, sillä nykyisten galluppien valossa entiset hallituspuolueet mahtavat pyrkiä estämään ne viimeiseen asti...

Nyt kun Niinistö on puhunut, niin saa nähdä uskaltaako joku valtamedioiden journalisti tarttua kynänvarteen ja kirjoittaa tilanteesta enemmänkin. Niin kauan kuin homma ei selkeästi tuoda koko kansan tietoon, vaan se jää tämän SDP:n sekoilun alle, niin rohkenempa eppäillä, että Haavisto saisi kummempaa sapiskaa eduskunnalta, saatikka, että joutuisi eroamaan.

Puistattaa ajatellakin jos esim. PS olisi hallituksessa ja heidän ministerinsä olisi toiminut jotenkin vastaavasti. Niitä innokkaita kynäilijöitä olisi varmasti tyrkyllä vaikka kuinka.
 
Ihmeellistä sovinistista ennakkoasennetta tällä foorumilla. Sanoisinko suorastaan heterosovinistista. Ja sitä paitsi jokainen meistä miehistä on pelkästään miesoletettu, kunnes toisin todistetaan. Ja kyllä, tontut voivat olla myös naisoletettuja :unsure:.
Aina on vituttanut että joku katsoo oikeudekseen määritellä toisia henkilöitä joiksikin oletetuiksi, mies on mies kunnes toisin todistetaan, samoin nainen. Kaislajääkärin posti tietysti huumoria, tämä ei kohdistu häneen :)
 
Siis puhuiko Pekka paskaa vai Sauli?

54680162-1118x629.jpg

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Presidentti Sauli Niinistö: En ole tiennyt mistään al-Hol -päätöksestä
JUHA-PEKKA TIKKA | 03.12.2019 | 17:57

Tasavallan presidentin mukaan päinvastoin ’on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty’.

Viime päivinä on uutisoitu, että hallitus olisi aikeissa hakea Syyriasta al-Holin leiriltä naisia ja lapsia takaisin Suomeen ja että myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöä olisi informoitu asiasta.

Presidentti Sauli Niinistö toteaa Verkkouutisille asian olevan päinvastoin. Hän ei ole saanut informaatiota asiasta.
– En tiedä (asiasta). Ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, ettei hallitus ole edes päätöstä tehnyt, Sauli Niinistö sanoo.

– En ole tietoinen sellaisesta päätöksestä, ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty.

Eli teillä on ollut täysin päinvastainen tieto?

Kyllä. Minulla on ollut se tieto, että hallitus ei ole tehnyt mitään poliittista päätöstä.
– Ja sen näyttää myös tänään, jonkun uutisen mukaan (ulkoministeri Pekka) Haavistokin vahvistavan. Mutta sitä minulle on koko ajan serveerattu.
Presidentti toivoo vain voivansa oikaista syntyneen käsityksen.
– Ilmeisesti hallituksella ei edes päätöstä ole.
Tiistaina uutisoitiin ulkoministeri Haaviston sanoneen, että ulkoministeriö on valmistellut suunnitelmaa al-Holissa olevien Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten tuomisesta Syyriasta Suomeen.
– Tällaistakaan suunnitelmaa en tunne, presidentti Sauli Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan ”tämä on äärimmäisen monimutkainen ja hankala kokonaisuus”.
– Siihen liittyy tietysti kysymys näistä lapsista, ja äideistä, mutta myös kotimaan turvallisuudesta, niin kuin oikeuskanslerikin on todennut.

Jos suomessa olisi todellista poliittista journalismia niin Haavistolla olisi tiukat paikat...

Kuvahaun tulos haulle sinking ship

Kuvahaun tulos haulle titanic sinking

Kuvahaun tulos haulle sinking ship
 
Aika toimimatonta meininkiä tämä politiikka on ollut koko vuosikymmenen ajan. Ensiksi Kataisen six-pack, sitten SSS, nyt tämä. Olisiko aika siirtää Presidentille lisää valtaoikeuksia, koska ilmeisesti nyt näin pirstaloituneella eduskunnalla on vaikea saada mitään aikaan.
Vaalijärjestelmä, jossa suurin puolue saa huomattavasti vaalitulosta suuremman osuuden vallasta voisi olla mielenkiintoinen. Vähän sellainen winner takes all systeemi, joskaan ei aivan kirjaimellisesti sentään. Olisi ainakin selkeät suuntamerkit joiden mukaan edetään. On pirstaloitumisessakin se etunsa, että tulee useampia näkökulmia esille, ja se jos mikä on arvokasta.
 
OFF TOPIC

Sanajärjestys johtaa harhaan.

En osaa pitää ketään noista äitinä = äitinä en osaa ketään noista pitää.

Vrt.

Mosse on mielenkiintoinen laite. Autona en osaa sitä kuitenkaan pitää vaikka siinä onkin renkaat. (Ei vihjaa siihen että olisin auto.)

Pahoittelen epäselvää ilmaisua. Syytän siitä itseäni, aivojani, moraaliani, osaamistani ja vaimoni aviomiestä (joka muuten on aika rasittava tyyppi).
Ok... sorry OT, mutta se että sekä minä että @Herman30 ymmärsimme tuon väärin ei itse asiassa yllätä lainkaan. Toisella kotikieli englanti, toisella ruotsi. Mutta kulttuurillisesti suomalaisina otamme kaiken kirjaimellisesti, mikä aiheuttaa selkeitä haasteita elämässä välillä :) .
 
Siis puhuiko Pekka paskaa vai Sauli?

54680162-1118x629.jpg

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Presidentti Sauli Niinistö: En ole tiennyt mistään al-Hol -päätöksestä
JUHA-PEKKA TIKKA | 03.12.2019 | 17:57

Tasavallan presidentin mukaan päinvastoin ’on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty’.

Viime päivinä on uutisoitu, että hallitus olisi aikeissa hakea Syyriasta al-Holin leiriltä naisia ja lapsia takaisin Suomeen ja että myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöä olisi informoitu asiasta.

Presidentti Sauli Niinistö toteaa Verkkouutisille asian olevan päinvastoin. Hän ei ole saanut informaatiota asiasta.
– En tiedä (asiasta). Ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, ettei hallitus ole edes päätöstä tehnyt, Sauli Niinistö sanoo.

– En ole tietoinen sellaisesta päätöksestä, ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty.

Eli teillä on ollut täysin päinvastainen tieto?

Kyllä. Minulla on ollut se tieto, että hallitus ei ole tehnyt mitään poliittista päätöstä.
– Ja sen näyttää myös tänään, jonkun uutisen mukaan (ulkoministeri Pekka) Haavistokin vahvistavan. Mutta sitä minulle on koko ajan serveerattu.
Presidentti toivoo vain voivansa oikaista syntyneen käsityksen.
– Ilmeisesti hallituksella ei edes päätöstä ole.
Tiistaina uutisoitiin ulkoministeri Haaviston sanoneen, että ulkoministeriö on valmistellut suunnitelmaa al-Holissa olevien Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten tuomisesta Syyriasta Suomeen.
– Tällaistakaan suunnitelmaa en tunne, presidentti Sauli Niinistö toteaa.

Niinistön mukaan ”tämä on äärimmäisen monimutkainen ja hankala kokonaisuus”.
– Siihen liittyy tietysti kysymys näistä lapsista, ja äideistä, mutta myös kotimaan turvallisuudesta, niin kuin oikeuskanslerikin on todennut.

Sillä lailla. Nämä kyrvänsyylät saa valehdella niin paljon kuin sielu sietää ja mitään vastuuta ei ole.
 
Vaalijärjestelmä, jossa suurin puolue saa huomattavasti vaalitulosta suuremman osuuden vallasta voisi olla mielenkiintoinen.

Hmm...

Vaikka sellainen monipuoluejärjestelmä, jossa ääntenlaskussa sovelletaan D'Hondtin menetelmää...

...joten suurimmat puolueet saavat helposti vähän ylimääräistä bonusta. Sitten isoin puolue voitaisiin pistää hallituksenmuodostajan rooliin niin että se pääsisi määrittelemään hallitusneuvottelujen lähtökohdat ja saisi sitä kautta ylimääräistä valtaa. Ja jos hallitus olisi tarpeeksi tukeva ja vahva, niin tälleen vartin viiva viidesosan äänistä saanut puolue olisi todella vahvasti vallassa koko vaalikauden.

Olisikohan tollasen systeemin kokeileminen Suomessa liian radikaalia?
 
Mietin jotain kiinnitettyä taulukkoa, jossa suurin puolue saa selvästi enemmän paikkoja kuin mitä äänimäärä antaisi olettaa. Eli esimerkiksi niin, että suurimmalle puolueelle tulee jokin ennaltamäärätty osuus, jne. Nythän meillä on kolme about saman suuruista kärkipuoluetta.

Tiesin kyllä, että d'Hondt suosii suuria.
 
Viimeksi muokattu:
Mietin jotain kiinnitettyä taulukkoa, jossa pääsisi suurin puolue saa selvästi enemmän paikkoja kuin mitä äänimäärä antaisi olettaa määrittämään tahdin. Eli esimerkiksi niin, että suurimmalle puolueelle tulee jokin ennaltamäärätty osuus, jne. Nythän meillä on kolme about saman suuruista kärkipuoluetta.

Hiljattain oli juttua tuollaisesta systeemistä. En nyt muista missä maassa se oli käytössä mutta Suomessa homma voisi mennä vaikka niin että 150-170 paikkaa jaettaisiin nykymallilla äänimäärien mukaan ja voittaja saisi lisäksi siihen päälle bonuksena 30-50 paikkaa. Tuolla konstilla Eduskunnassa olisi aina yksi voimakas ryhmä. Olisiko tuollainen ansioton arvonnousu sitten hyvä juttu on tietysti makuasia.
 
Suomessa pitäisi olla kykyä muodostaa riittävän vahva enemmistöhallitus. Sen myötä mandaatti tulisi suoraan kansalta, eikä keinotekoisilla kikkailuilla.

Valitettavasti puolueiden omaan napaan tuijottaminen ja yhteisen hyvän ymmärtämättömyys/piittaamattomuus estää sen, ja yhteistyökyky on halvaantunut.
 
Kyllähän tämä mielenkiintoiseksi menee:

Presidentti Niinistö Verkkouutisille: En ole tietoinen al-Holia koskevista suunnitelmista
Kuvituskuva

Julkaistu: 19:33
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) on kertonut, että lasten palauttamiseen liittyvistä suunnitelmista on informoitu myös presidenttiä. Niinistön mukaan hän ei ole tällaista tietoa saanut.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Verkkouutisille antamassaan haastattelussa, ettei hän ole saanut tietoa suunnitelmista al-Holin pakolaisleirillä oleskelevien suomalaislasten palauttamiseksi Suomeen.
– En ole tietoinen sellaisesta päätöksestä, ja hallituksesta on moneen kertaan vakuutettu, että sellaista päätöstä ei ole tehty, Niinistö sanoo Verkkouutisille.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) kertoi maanantai-iltana pitämässään tiedotustilaisuudessa, että lasten palauttamiseen liittyvistä suunnitelmista on informoitu presidenttiä, hallitusta ja myös eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan koko Suomen hallitus olisi siunannut operaation, jonka tarkoitus on hakea sekä naisia että lapsia al-Holin leiriltä.

– Tällaistakaan suunnitelmaa en tunne, Niinistö toteaa Verkkouutisille.

Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että Haavisto yritti painostaa ulkoministeriön virkamiestä tuomaan lapset Suomeen konsulikyydillä, ilman leirillä olevia äitejään. Haavisto on kiistänyt väitteet painostamisen osalta, mutta on kertonut, että lasten hakemista al-Holista Suomeen on suunniteltu.

Haavisto oli tiistaina ulkoasiainvaliokunnan kuultavana. Häneltä pyydettiin selvitystä al-Holin leirin suomalaisten varalle tehtyjä suunnitelmia. Haavisto kiisti tiistaina, että konkreettista suunnitelmaa suomalaisten tuomiseksi takaisin oli olemassa, joskin myönsi, että sitä ja muita vaihtoehtoja selvitetään tapauskohtaisesti.

Valiokunnan enemmistön mielestä Haaviston selvitys oli riittävä, mutta valiokunnan puheenjohtaja Mika Niikko (ps) oli henkilökohtaisesti eri mieltä asiasta.

– Oleellisin kysymys on, minkä tähden valiokunta jätettiin informoimatta operaatiosta, joka on käynnissä tälläkin hetkellä, Niikko totesi.
 
Nyt kärähti Pekka sellaisista valheista, että oksat pois. Jos lähtee vielä mittaamaan muskelia Presidentin kanssa tekemällä riitaa, niin siinä taitaa Pekan politikoinnit olla siinä.
 
Back
Top