Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Elä mitä, minust tuo oli just ihan nappikommentti kärnän vinkumiseen ( ja anteeksi kaikki kärnän kannattajat, minäkin häntä toisinaan ihan fiksuna pidän), kun alkaa tommosia anteeksipyyntöjä hänkin muiden vanavedessä mankumaan :ROFLMAO:
 
Yle: Ulkoministeriö järjestelee Al-holin leirin suomalaisille lentoja Suomeen
ADAM BERRY
Jos Ylen tiedot pitävät paikkansa, ulkoministeri Pekka Haaviston aiemmat puheet joutuvat outoon valoon.

KOTIMAA
Turun Sanomat 20:20 0

Suomi toimii suomalaisten Isis-perheiden kotiuttamisessa aktiivisemmin kuin ulkoministeriö on tähän saakka kertonut. Ylen saamien tietojen mukaan Suomen viranomaiset ovat pyytäneet kurdiviranomaisia kuljettamaan al-Holin leirillä olevia suomalaisia Syyrian ja Irakin väliselle rajalle.

Sen jälkeen heidät on tarkoitus kuljettaa erissä charter-lennoilla Suomeen.

Ylen mukaan ulkoministeriössä tehtiin lokakuussa suunnitelma, jonka mukaan suomalaislapset ja -naiset olisi lennätetty Suomeen kerralla. Marraskuussa suunnitelmaa muutettiin niin, että kotiutus tehdään erissä. Tähän päädyttiin Ylen tietojen mukaan siksi, ettei asiassa tarvitsisi tehdä poliittista päätöstä, vaan kotiutus voitaisiin tehdä pelkän viranomaispäätöksen ja konsulilainsäädännön nojalla.

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) ja osa ulkoministeriön virkamiehistä ovat olleet eri mieltä lasten ja naisten kotiuttamisen mahdollisuuksista. Haavisto on julkisuudessa vakuuttanut, että Suomella ei ole selvää suunnitelmaa, vaan ministeriö valmistautuu eri skenaarioihin.

Tuore pääministeri Sanna Marin (sd) vakuutti tiistaina, että hallituksella ei ole uusia suunnitelmia Syyrian tilanteen suhteen. Ulkoministeriöstä kommentoitiin Ylelle tiistaina, että operaatiota ei ole tällä hetkellä käynnissä.

VMP! Uudet vaalit heti!
 
Kärnä tuon varmasti tietää ja hänen ei tarvitse syödä Halla-ahon hatullisia.

Hallitus ei tee mitään päätöksiä, lentoasemalla järjestetään vain harjoituksia ja lopputuloksena mitään ei ole tapahtunut - ei ainakaan hallituksen toimesta.

Yksittäisen perheen lastensuojelutoimet ovat ehdottomasti salassapidettäviä asioita, joten viranomaistenkaan ei tarvitse tiedottaa yhtään mitään. Kerrotaan vain harjoituksen päättyneen ja menneen hyvin. Sitten parin päivän päästä harjoitellaan taas.

Sehän on niin win-win-win tilanne. Voittajina Kärnä, hallitus ja viranomaiset. Häviäjänä totuus ja poliittinen vastuu.
 
Jokos on flightradar-sivuilla päivystys käynnissä sopivan tilauslennon saapumisesta? Ihan vaan harjoituksen vuoksi selvittävät, miten Syyriasta lennetään Suomeen.
 
Voittajina Kärnä, hallitus ja viranomaiset. Häviäjänä totuus ja poliittinen vastuu.
Mielenkiintoista nähdä millaisena voittajana keskustalaiset seuraavassa gallupissa nähdään. Eihän se tosin merkitse, koska gallup ei äänestä.

Ideologia menee aina totuuden ja poliittisen vastuun ohi.
 
Jokos on flightradar-sivuilla päivystys käynnissä sopivan tilauslennon saapumisesta? Ihan vaan harjoituksen vuoksi selvittävät, miten Syyriasta lennetään Suomeen.
Al-Hawl, tai Al Hol sijaitsee raja/lentokenttälogistiikan kannalta lähimpänä Mosulin kenttää, jos koneet lentävät Irakista kuten on uutisoitu. Sitä kannattaa päivystää. Erbil toinen mahdollinen lähtöpaikka Irakin puolella. Lento Suomeen n. 4-5 tuntia, joten jos "tautiharjoitus" alkaa klo 9, niin take-off aikaisintaan klo 4 aamuyöllä.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta ei hallituksen junailemana, kuten YLE:n uutinen paljastaa.

Sitähän Kärnä alleviivaa pelastaakseen oman nahkansa. En minä, eikä hallitus, mutta kun UM:n virkamiehet ihan vaan omasta tahdostaan.
Joo, mutta kaikille Kepulaisille tuo sanakikkailu ei riitä.
 
Ulkoministeriöstä ei kommentoitu asiaa STT:lle tiistai-iltana puoli yhdeksän aikaan. Ajankohtaisviestinnän vt. päällikön Pekka Shemeikka kertoi puhelimitse, ettei hän pysty kommentoimaan asiaa.

– Toimintaan liittyviä asioita ei voida ylipäätään kommentoida. Tämä on yleislinja, ei koske niinkään tätä nimenomaista uutista, Shemeikka perustelee.

Back
Top