Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Ei oikein itseäni ole uuden pääministerin ensimmäiset lausunnot vakuuttaneet, tuntuu et jatketaan Rinteen kusetus linjalla ja epäilen ettei se ole se kovin fiksuin tapa tätä touhua tehdä. Voi olla et pesti jää kovin lyhyeksi jos aloittaa kusettamalla kansaa.
 
Voisiko tämän ketjun otsikon muuttaa oikeaan muotoon: "Rinteen / Marinin hallituksen politiikka..."? -Meillä kun ei ole Maria pääministerinä. Yleisen keskustelun etusivu on kuitenkin kuin foorumin käyntikortti.

Sanon nyt vaan (ja saan varmaan bannit), että kun vuosia sitten tutustuin tähän foorumiin, niin ihmettelin aluksi silloin, että minkä maalaisia ja mielisiä ihmiset täällä ovat, kun suuri osa aktiivisemmista nimimerkeistä oli niin "ulkolaisen" kuuloisia (Vlad, Baikal, Maidan, Porojetski ja ties mitä). Epäilyksiä pahensi vielä se, että foorumin tekstit vaikuttivat usein epätavanomaisen kirjoitusvirheisiltä, tai muuten vaan omituisilta kielellisesti.

No, sen opin tuntemaan, etteivät slaavinimimerkit täällä olleet Venäjän trolleja ja että Maidan on yksi kiinnostavimmista ja syvällisimmistä nettikeskustelijoista joihin olen törmännyt. Mutta sitä en ole oppinut vieläkään ymmärtämään, että miksi tälläkin viikolla kirjoitetut foorumilaisten tekstit ovat monesti olleet kuin "ulkolaisten" kirjoittamia, tai vaihtoehtoisesti kuin kännissä naputeltuja, eikä vähiten "ylipäällikkötasolla". Ajatus on teksteistä pääteltävissä, mutta sanoista puuttuu kirjaimia, lauseista sanoja, virkkeistä sivulauseita, yhdyssanavirheistä puhumattakaan. Mistä tämä oikein johtuu?
Omasta puolestani vastaan että: lukihäiriö.
 
Viimeisimpiä uutisia lukiessa tosiaan näyttää siltä, että hallitus pyrkii maksimoimaan persujen kannatuksen seuraavissa vaaleissa.

Tämä ISIS-leiriläisten hakuoperaatio kaikkine suhmurointeineen tulee olemaan aivan loistava poliittinen lyömäase. Muistaakseni jossakin gallupissa kannatus ISIS-äitien takaisintuomiselle oli kansan keskuudessa n. 25%, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että edes maltillisessa vasemmistossa tätä ei nähdä hyvänä ideana.
 
Niitä ei lueta terroriteoiksi vaan mielisairaan tekemä yksittäisteko.

Mutta aika hyvin niillä tullaankin samaan tulevaisuudessa aikaiseksi faktoja, tarinoita ja huhuja. Seuraavassa kaulojenkatkomistapauksessa tullaan kyselemään olivatko ne tekijät niitä Pekka Haaviston maahan tuomia henkilöitä. Erityisesti tämän jälkeen kun valtiovallan edustajat lähtivät koordinoidun peittelyn tielle - ja poliitikot suoranaisen valehtelun. Kansaa kyllä syytellään kaikenlaisten palkittujen hörhöjen toimesta valeuutisten lukemisesta mutta kuka suojelisi kansaa valehteleviltä poliitikoilta ja kansakuntaa sen turvallisuutta vaarantavilta tahoilta. Turvallisuus ja turvallisuudentunne muodostuu useasta asiasta ja yksi tärkeä osa siinä oli luottamus.

Tässä nyt tosiaankin on varmaan ajateltu että suurta yleisöä aihe ei kiinnosta yhtikäs mitään. Sinne se ISIS-terrorikin hautautuu kaiken muun valehtelun sekaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top