Rinteen/Marin hallituksen politiikka ja siitä keskustelua.

Eli selkosuomeksi: tulossa on koko konkkaronkka, jouluksi kotiin kinkkua syömään.

Pääministeri Marin A-studiossa: En voi vahvistaa tietoja al-Holin kotiutuksista
Pääministeriksi tiistaina valittu Sanna Marin (sd.) ei voinut vahvistaa Ylen saamia tietoa al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamisesta lähiaikoina. Marin vetosi siihen, että oli toiminut pääministerinä vasta tunteja, eikä hänellä ollut asiasta tarpeeksi tietoa.

A-studio
10.12.2019 klo 22.37

Toi on muuten ihan tosi, että suuri yleisö ei tiedä.
Itsellenikin juuri tänään kahvipöytäkeskustelussa tuli ilmi ettei tietoa ole keitä sieltä ollaan hakemassa.
Ja suureen ääneen jos alkaa asiaa julistamaan niin.... onko itse kusessa?
Sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstö on vaitiolovelvollista asiakkaiden/potilaiden henkilöllisyydestä. Voi olla varma, että tämä hallitus pitää huolen, että jos vuotoja tulisi, niitä tutkittaisiin kun Palmen murhaa. Väittäisin , että olisi kusessa, sama taitaa koske muitakin virkamiehiä.
 
Veikkaan, että Isis-Lottien lento päätyy jollekin muulle kentälle kuin HKI - Vantaa, esim. Tampereelle tai peräti Poriin. Sillä saadaan pieni aika voitto. Lisäksi veikkaan, että HKI - Vantaalle huomiseksi ilmoitettu viranomaisharjoitus on ajoitettu vetämään ihmisten huomion puoleensa.
Pitää kohta laittaa foliohattu päähän ettei deep state pääse lukemaan mun ajatuksia :)
 
Eiköhän ne huomenna tule. Perustan tämän siihen, että Halla-aholla oli tästä tieto, sekä siihen, että ulkoministeriö kiisti tiukasti tiedon (tod näk siis totta, koska kaikesta muustakin ovat valehdelleet tähän mennessä), sekä siihen, että Hki-Vantaa -kentällä on huomenna biodefence-harjoitus klo 9 alkaen. Al-Holista tulijat täytyy eristää karanteeniin tartuntatautiriskien vuoksi, joten siksi näin. Tod. Näk. karanteenialueena toimii VIP-tilat kentällä, jossa tulijat majoitetaan vähintään päiviksi. Tarkempaa kellonaikaa ei vielä voi sanoa. Voi olla, että oikeasti ensin harjoitellaan ja vasta illalla saapuvat. Jotenkin kuvittelisin, että kaikkein kiireisimpään aikaan palautusta ei tehdä, joten ehkä huomenna illalla myöhään?
 
Eli selkosuomeksi: tulossa on koko konkkaronkka, jouluksi kotiin kinkkua syömään.

Pääministeri Marin A-studiossa: En voi vahvistaa tietoja al-Holin kotiutuksista
Pääministeriksi tiistaina valittu Sanna Marin (sd.) ei voinut vahvistaa Ylen saamia tietoa al-Holin leirin suomalaisten kotiuttamisesta lähiaikoina. Marin vetosi siihen, että oli toiminut pääministerinä vasta tunteja, eikä hänellä ollut asiasta tarpeeksi tietoa.

A-studio
10.12.2019 klo 22.37

Koko konkkaronkka tulee, mutta yksi asia on varma.

Kukaan noista tulijoista ei syö joulukinkkua. jos söisivät, ongelmia olisi vähemmän.
 
Marin vetosi, että asiasta pitäisi kysyä ulkoministeri Pekka Haavistolta (vihr.). Marin vahvisti kuitenkin, ettei asiasta ole tehty hallituksen sisällä päätöstä.

– Minun käsitykseni on, että asiassa toimitaan konsulilainsäädännön puitteissa. Ketä, milloin ja kuinka paljon ollaan tuomassa, sitä en osaa sanoa. Sellaista poliittista päätöstä hallitus ei ole tehnyt, että tätä joukko Suomeen tuotaisiin, muotoili Marin.
Tässähän se tuli. Mitään päätöstä ei tehdä, Haaviston nimittämä virkamies hoitaa asian itse eikä yksikään ministeri tiedä mistään mitään. Kun terroristit ovat maassa, ei niitä poiskaan voi lähettää. Asian hoitanut virkamies saanee mukavan palkintoviran myöhemmin, tai sitten se heitetään bussin alle. Riippunee puoluekirjasta ja siitä, pitääkö turpansa kiinni.
 
Veikkaan että tätä bussia ajamaan ilmoittautuisi runsaasti halukkaita
 
Koko konkkaronkka tulee, mutta yksi asia on varma.

Kukaan noista tulijoista ei syö joulukinkkua. jos söisivät, ongelmia olisi vähemmän.
Voi olla että kinkku ei maistu, mutta Kärnä se pääsee syömään hatullisen pastaa...vai ihanko peräti "siitä itsestään" oli kyse?
 
Eiköhän ne huomenna tule. Perustan tämän siihen, että Halla-aholla oli tästä tieto, sekä siihen, että ulkoministeriö kiisti tiukasti tiedon (tod näk siis totta, koska kaikesta muustakin ovat valehdelleet tähän mennessä), sekä siihen, että Hki-Vantaa -kentällä on huomenna biodefence-harjoitus klo 9 alkaen. Al-Holista tulijat täytyy eristää karanteeniin tartuntatautiriskien vuoksi, joten siksi näin. Tod. Näk. karanteenialueena toimii VIP-tilat kentällä, jossa tulijat majoitetaan vähintään päiviksi. Tarkempaa kellonaikaa ei vielä voi sanoa. Voi olla, että oikeasti ensin harjoitellaan ja vasta illalla saapuvat. Jotenkin kuvittelisin, että kaikkein kiireisimpään aikaan palautusta ei tehdä, joten ehkä huomenna illalla myöhään?
Tämä viesti vei yöunet. Tuo harjoitus sopii täydellisesti kuvioon.
 
..kun vuosia sitten tutustuin tähän foorumiin..

...miksi tälläkin viikolla kirjoitetut foorumilaisten tekstit ovat monesti olleet kuin "ulkolaisten" kirjoittamia, tai vaihtoehtoisesti kuin kännissä naputeltuja, eikä vähiten "ylipäällikkötasolla". Ajatus on teksteistä pääteltävissä, mutta sanoista puuttuu kirjaimia, lauseista sanoja, virkkeistä sivulauseita, yhdyssanavirheistä puhumattakaan. Mistä tämä oikein johtuu?

Voin vastata omasta puolestani:

Pariin otteeseen on ollut käsi paskana. Silloin on tullut paljon kirjoitusvirheitä näppäimistön reunoissa. (Huomasin samoihin aikoihin toisellakin nimimerkillä samanlaisia virheitä. Ymmärtääkseni silläkin oli käsi paskana silloin.)

Nykyisin suurin osa kirjoittamisesta tapahtuu pöydän ääressä. Silloin tulee niukemmin virheitä. Tiettyinä kellonaikoina - esim. nyt - kirjoittaminen tapahtuu yhdellä kädellä ja toinen pitää konetta sylissä (istuessa) tai rintalastan päällä (maatessa). Silloin syntyvistä kirjoitusvirheistä tyypillisin on ännän tuplaantuminen. Näinn. Myös hutilyönnit ovat silloin yleisempiä.

Joku erityisen persoonallisella päättelykyvyllä varustettu tapaus nosti aikanaan rikkinäisestä kädestä johtuvien kirjoitusvirheiden takia "Putinin trolli, ihan varmaan on" -äläwäbätyksen. Jos oikein muistan niin en tainnut vaivautua vastaamaan. Ei sellaisille kannata vastata.
 
Eiköhän ne huomenna tule. Perustan tämän siihen, että Halla-aholla oli tästä tieto, sekä siihen, että ulkoministeriö kiisti tiukasti tiedon (tod näk siis totta, koska kaikesta muustakin ovat valehdelleet tähän mennessä), sekä siihen, että Hki-Vantaa -kentällä on huomenna biodefence-harjoitus klo 9 alkaen. Al-Holista tulijat täytyy eristää karanteeniin tartuntatautiriskien vuoksi, joten siksi näin. Tod. Näk. karanteenialueena toimii VIP-tilat kentällä, jossa tulijat majoitetaan vähintään päiviksi. Tarkempaa kellonaikaa ei vielä voi sanoa. Voi olla, että oikeasti ensin harjoitellaan ja vasta illalla saapuvat. Jotenkin kuvittelisin, että kaikkein kiireisimpään aikaan palautusta ei tehdä, joten ehkä huomenna illalla myöhään?
Muuten allekirjoitan tämän, vaan miksi vip-tilat eikä jotain muita halleja tms tiloja?
 
Tässä samaa mieltä. En usko että VIP jengi ihan tykkäisi ajatuksesta. Tässä saattaa olla jonkinlainen harhautus. Persut ja muut vihaajat vastaanottamassa konetta Vantaalla, kun todellisuudessa kone laskettuukin toisaalle ja loppumatka bussikyydillä.
 
Back
Top