Ritari nro 43

Vonka

Supreme Leader
Sotako vain nuorten poikien hommaa? Tässä tarina Arvid Janhusesta.

Porvoolainen työläisperheen poika liittyi vuonna 1917 punakaartiin. Hän jäi vangiksi Tampereella 1918. Kalevankankaan leirillä hän menetti kaikki hampaansa keripukin syömänä. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta pääsi ehdonalaiseen.

Kutsuntaikä tuli täyteen nuoressa itsenäisessä tasavallassa, mutta poliittisesti epäilyttävänä häntä ei huolittu armeijaan. Janhunen hankki ammatin, meni 1930-luvulla naimisiin ja muutti Rovaniemelle, jossa hän liittyi suojeluskuntajärjestöön yli kolmikymppisenä.

Janhunen halusi mukaan talvisotaan mutta häneen suhtauduttiin edelleen epäillen punakaartitaustan vuoksi, eikä häntä päästetty rintamalle. Talvisota kuitenkin osoitti, että työmies taistelee ulkoista uhkaa vastaan. Nelikymppinen Janhunen otettiin mukaan jatkosotaan, jossa hän taisteli helsinkiläisen Ässärykmentin riveissä, jossa olikin paljon vasemmistolaisia.

26.11.1941 Janhunen haavoittui Karhumäessä.

"Ei meitä surulla ruokita, se on ilo joka elättelee", sanoi Janhunen paareilla. Hän kuoli haavoihinsa.

Janhuselle myönnettiin Mannerheim-risti, mutta hän ei sitä saanut koskaan tietää. Hänestä tuli ensimmäinen kaatunut ritari.

Vain muutama taistelutoveri tiesi Janhusen punavankitaustasta - ja yksi korkea-arvoinen sotilas, C. G. E. Mannerheim.

”Ylipäällikkö on pvm:llä 27.11.41 nimittänyt Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi korpraali Arvid Mikael Janhusen.

Asemasotavaiheen aikana osallistui korpraali Janhunen Suokumaalla ripeänä ja pelottomana konepistooliampujana useihin rohkeisiin ja tuloksellisiin partioretkiin vihollisen puolelle. Kähärilässä 26.8.41 hän tuhosi valtaamallaan vihollisen pikakiväärillä muutaman metrin päähän edennyttä hyökkäysvaunua seuraavan, parinkymmenen miehen suuruisen vihollisosaston, minkä jälkeen hänen ryhmineen onnistui tuhota hyökkäysvaunu. Seuraavana päivänä konekiväärimiehistön kaaduttua haki korpraali Janhunen konekiväärin omien luo vihollisen ankarasta suorasuuntaustulesta välittämättä. 18.9.41 tuhosi korpraali Janhunen Villavaarassa automaattikiväärillä 40–50 vihollista, siten vaikuttaen vihollisen uhkaavan hyökkäyksen torjumiseen, sekä valtasi tielle tulleen auton, vangiten sen miehistön. Kuismalassa 28.9.41 korpraali Janhunen lähti vapaaehtoisena partionjohtajana ottamaan kosketusta viholliseen ja kohdattuaan vahvoissa hirsivarustuksissa olevan, automaattikiväärein varustetun vihollisosaston, hyökkäsi parilla käsikranaatilla ja pistoolilla varustettuna yksin heidän asemiinsa, valtasi ne, sekä otti samalla 18 kovaa vastarintaa tekevää vankia, tuhoten loput. Samana päivänä korpraali Janhunen komppanian etenemisen tyrehdyttyä Kuismalan kyläaukean laitaan, pyysi ja sai joukkueen johtoonsa ja valtasi jatkuville operatioille tärkeän kylän. 30.9.41 lähti hän ensimmäisenä miehenä ”vetämään” komppanian hyökkäystä ja vaikutti siten Viitanan kylän valtaukseen.

 
Back
Top