Rooman armeija

miheikki kirjoitti:
Näppäsin kuvan kirjasta Rooman sotilasmahti.

Katso liite: 24054
Klikkaa laajentaaksesi...
Pari vuotta sitten tutustuin (Rooman valtakunnan rajalla) Georgian Batumissa hyvin säilyneeseen roomalaisten linnoitukseen. Oli mielenkiintoista kävellä muurilla ja kuvitella miltä tuo on silloin näyttänyt ja kuinka sitä puolustettiin. Linnoituksessa on vielä ehjät sen aikaiset vesijohdot.
Rajaseudulla oli silloin tällöin yhteenottoja barbaarien kanssa. Mutta tuolla pahin legioonalaisten kiusa oli hyttyset ja malaria (maasto oli tuolloin soista). Paikalla on myös yhden apostolin hauta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Gonio
 
Onko rauha euroopassa sysännyt maanosan pysähtyneisyyden aikaan? Insinöörit kehittelevät avaruuden valloittamisen sijaan 5g dildoja kuluttajille.

Parasta antiikin Roomassa oli sen tuho​

Pekka Torvinen

16:23
MITÄ antiikin roomalaiset ovat tehneet meidän hyväksemme, kysyttin Monty Pythonin Brianin elämässä.


Vastauksia tuli: akveduktit, kastelujärjestelmät, tiet, kylpylät, rauhan...

TOSIASIASSA PARASTA mitä antiikin Rooma teki oli tuhoutua eikä palata koskaan, sanoo historioitsija Walter Scheidel viime vuonna julkaistussa kirjassaan Escape from Rome.

On jossain määrin mysteeri, miksei Rooman tilalle heti pian syntynyt uutta maailmanvaltaa niin kuin Kiinassa, jossa imperiumit ovat seuranneet toisiaan. Mutta kun niin ei heti käynyt, maailmanvallan syntyminen alkoi muuttua mahdottomaksi, Scheidel kirjoittaa.

Kun uutta maailmanvaltaa ei tullut, Eurooppaan syntyi joukko pieniä valtioita ja kaupunkeja, jotka tappelivat niin keskenään kuin sisäisesti. Scheidelin mukaan vuoteen 1240 mennessä Euroopan hajanainen kasa erilaisia valtioita oli voittanut: vaikka mongolien valloitusretki olisi edennyt pidemmälle Eurooppaan, se olisi pysähtynyt eri kaupunkien toisia kaupunkeja vastaan pystyttämiin muureihin ja siihen, että mitään mahdollisesti antautuvaa keskusvaltaa ei ollut. Kiinassa mongolit pärjäsivät tämän takia takia paljon paremmin.

EUROOPPALAISTEN keskinäinen toistensa tappaminen esti uuden imperiumin synnyn ja synnytti lopulta modernin ajan, väittää Scheidel. Euroopan teknologinen, taloudellinen ja poliittinen kehitys riippui täysin ”loputtoman sodankäynnin tuhlailevasta ja veren kyllästämästä verkostosta”.

Esimerkiksi Englannin ja Katalonian parlamentit syntyivät, kun sodankäynnin jatkuvasti kasvavien kustannusten takia oli kerättävä lisää veroja ja noille veroille piti saada aateliston hyväksyntä.

Uskonpuhdistuksen aikaan 1500-luvulla vuosisatoja kestäneellä verenvuodatuksella oli synnytetty tiheä verkosto keskenään kilpailevia valtakeskuksia ja kaupunkeja, joista jossain oli aina tilaa toisinajattelijoille.

VAPAAT ja vauraat yhteiskunnat syntyivät keskinäisestä tappamisesta, mutta sitä ennen Rooman oli täytynyt kadota. Tuo katoaminen oli kenties ”suurin onnenkantamoinen sitten asteroidin, joka raivasi dinosaurukset pois tieltä”. Eläköön Rooman tuho!

Artikkeliin liittyviä aiheita​

Klikkaa laajentaaksesi...

www.hs.fi

Kolumni | Parasta antiikin Roomassa oli sen tuho

Mitä antiikin roomalaiset ovat tehneet meidän hyväksemme, kysyttin Monty Pythonin Brianin elämässä.
www.hs.fi www.hs.fi
 

Antiikki ja keskiaika - historiaryhmä​

AS kirjoitti.

IMPERIUMIN VASTAISKU
Hieno animaatio Weserin eli Idistavison taistelusta 16 jaa., jossa kenraali Germanicus Julius Caesar Claudianus löi Arminuksen johtamat germaanijoukot. Weser-joen ylitys vihollisen odottaessa vastarannalla oli vaikea ongelma ja vaati uhrauksia, mutta Germanicus selvitti sen.
Avoimella kentällä legioonat olivatkin elementissään ja vahvan ratsuväen tukemaa kahdeksan legioonan armeijaa ei muilla antiikin ajan sotajoukoilla voitettu. Hämmästelen itseasiassa sitä, miksi Arminuksen kaltainen kokenut komentaja edes lähti suoraan kenttätaisteluun suunnilleen tasavahvaa roomalaisarmeijaa vastaan. Germaanien tappioita ei tunneta, mutta ne olivat luultavasti suuremmat kuin roomalaisten menetykset Teutoburgissa 7 vuotta aiemmin.
Taistelu sijoittuu Tiberiuksen hallituskauden alkuun ja Tiberius ilmeisestikin pelkäsi veljenpoikansa uhkaavan hänen valtaansa. Niinpä hän kutsui Germanicuksen pois Germaniasta ja lähetti tämän itään tarkastamaan sikäläisiä sotajoukkoja. Matkalla 35-vuotias Germanicus kuoli. Kyseessä saattoi hyvinkin olla myrkytys, mutta tuon ajan olosuhteissa sairauskin on mahdollinen.
Jos Germanicus olisi elänyt vanhaksi, hän olisi hyvin luultavasti noussut keisariksi Tiberiuksen jälkeen. Keisari Caligula oli näet hänen poikansa ja Claudius pikkuveljensä.
Germanicus saavutti Rooman armeijan piirissä myyttisen maineen. Hänelle perustettiin oma kultti ja Rooman sotilaat muistivat Germanicusta vuosisatojen ajan.

 
Kuten modernin niin myös antiikin ajan armeijan voima määräytyy yhtälöstä tahto x kyky. Jos toinen on surkea, ei sitä toisella voi korvata.

Rooman sotalaitosta olen ihaillut juuri nämä kaksi asiaa mielessä pitäen. Kyky eli osaaminen (mkl varustus ja organisaatio) oli kiistatta parasta aikanaan koko silloin tunnetussa maailmassa. Kehittynyt yhteiskunta tarjosi monipuolisen miehistöaineksen puusepistä kirjanpitäjiin. Mutta jokainen, siis ihan kaikki olivat ensi sijaisesti jalkaväkeä. Kun hälytys annettiin, niin metallisepällä, kirjurilla kuin puusepälläkin loppui sillanrakennus- tms pioneerihommat ja he ottivat paikkansa legioonan rivistössä miekkamiehenä. Ja sitä hommaa treenattiin väsymättä kuukausi toisensa ja vuosi toisensa jälkeen -usein realistisissa oloissa eli todellisia taisteluita käyden. Tämä siis koski vakinaisia (keisariajan) legioonia.

Tuo toinen puoli yhtälöä eli tahto on vieläkin tärkeämpi. Rooma oli useita kertoja hyvin lähellä kadota historian hämärään tai jäädä jonkun voimakkaamman mahdin mitättömäksi vasallivaltioksi.
Tasavalta kävi 3 erittäin kallista ja kuluttavaa sotaa Karthagoa vastaan Välimeren herruudesta. Noissa puunilaissodissa tuhoutui monet kerrat koko Rooman silloinen armeija. Myös Rooman koko laivasto tuhoutui useita kertoja. Mm. vuonna 255 eaa ja v. 253 eaa, jolloin kummallakin kerralla menetettiin noin 300 kaleeria ja 100 000 miestä. Mutta roomalaisten onneksi väestöpohja kesti aina uusia sotaväenottoja ja tuoreita armeijoita sekä aina uusia laivastoja saatiin koulutettua ja varustettua sotakentille vaikka edelliset oli pyyhkäisty pois joskus jopa viimeiseen mieheen (vrt. Cannae).

Roomalaisten mieleen ei juolahtanut koskaan tappion mahdollisuus tai edes pyytää neuvottelurauhaa koko puunilaissotien aikana. Rooma harvoin sieti rauhaa, jota se ei itse sanellut. Hyökkäyshenkeä riitti koko ajan ja yhteiskunnan moraali sekä mielialat sallivat ottaa perkeleellisiäkin vastoinkäymisiä ja turpasaunoja vastaan. Sillä lopullinen voittohan oli varma (roomalaisten mielestä). Ja oikeassahan olivat, Karthagon kaupunki hävitettiin ja kylvettiin suolalla.
 
Viimeksi muokattu:
Kiusankpl kirjoitti:
Kuten modernin niin myös antiikin ajan armeijan voima määräytyy yhtälöstä tahto x kyky. Jos toinen on surkea, ei sitä toisella voi korvata.

Rooman sotalaitosta olen ihaillut juuri nämä kaksi asiaa mielessä pitäen. Kyky eli osaaminen (mkl varustus ja organisaatio) oli kiistatta parasta aikanaan koko silloin tunnetussa maailmassa. Kehittynyt yhteiskunta tarjosi monipuolisen miehistöaineksen puusepistä kirjanpitäjiin. Mutta jokainen, siis ihan kaikki olivat ensi sijaisesti jalkaväkeä. Kun hälytys annettiin, niin metallisepällä, kirjurilla kuin puusepälläkin loppui sillanrakennus- tms pioneerihommat ja he ottivat paikkansa legioonan rivistössä miekkamiehenä. Ja sitä hommaa treenattiin väsymättä kuukausi toisensa ja vuosi toisensa jälkeen -usein realistisissa oloissa eli todellisia taisteluita käyden. Tämä siis koski vakinaisia (keisariajan) legioonia.

Tuo toinen puoli yhtälöä eli tahto on vieläkin tärkeämpi. Rooma oli useita kertoja hyvin lähellä kadota historian hämärään tai jäädä jonkun voimakkaamman mahdin mitättömäksi vasallivaltioksi.
Tasavalta kävi 3 erittäin kallista ja kuluttavaa sotaa Karthagoa vastaan Välimeren herruudesta. Noissa puunilaissodissa tuhoutui monet kerrat koko Rooman silloinen armeija. Myös Rooman koko laivasto tuhoutui useita kertoja. Mm. vuonna 255 eaa ja v. 253 eaa, jolloin kummallakin kerralla menetettiin noin 300 kaleeria ja 100 000 miestä. Mutta roomalaisten onneksi väestöpohja kesti aina uusia sotaväenottoja ja tuoreita armeijoita sekä aina uusia laivastoja saatiin koulutettua ja varustettua sotakentille vaikka edelliset oli pyyhkäisty pois joskus jopa viimeiseen mieheen (vrt. Cannae).

Roomalaisten mieleen ei juolahtanut koskaan tappion mahdollisuus tai edes pyytää neuvottelurauhaa koko puunilaissotien aikana. Rooma harvoin sieti rauhaa, jota se ei itse sanellut. Hyökkäyshenkeä riitti koko ajan ja yhteiskunnan moraali sekä mielialat sallivat ottaa perkeleellisiäkin vastoinkäymisiä ja turpasaunoja vastaan. Sillä lopullinen voittohan oli varma (roomalaisten mielestä). Ja oikeassahan olivat, Karthagon kaupunki hävitettiin ja kylvettiin suolalla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Roomalaisten nykyisiltä jälkeläisiltä ei taida enää onnistua :cool:
 
miheikki kirjoitti:
IMPERIUMIN VASTAISKU
Hieno animaatio Weserin eli Idistavison taistelusta 16 jaa., jossa kenraali Germanicus Julius Caesar Claudianus löi Arminuksen johtamat germaanijoukot. Weser-joen ylitys vihollisen odottaessa vastarannalla oli vaikea ongelma ja vaati uhrauksia, mutta Germanicus selvitti sen.
Avoimella kentällä legioonat olivatkin elementissään ja vahvan ratsuväen tukemaa kahdeksan legioonan armeijaa ei muilla antiikin ajan sotajoukoilla voitettu. Hämmästelen itseasiassa sitä, miksi Arminuksen kaltainen kokenut komentaja edes lähti suoraan kenttätaisteluun suunnilleen tasavahvaa roomalaisarmeijaa vastaan. Germaanien tappioita ei tunneta, mutta ne olivat luultavasti suuremmat kuin roomalaisten menetykset Teutoburgissa 7 vuotta aiemmin.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuollaisten isojen heimoliittoumien organisointi taisteluun ei ole varmaan ollut helpointa hommaa: se on ollut kuin yrittäisi järkätä sukukokousta Doodlessa. Yhdelle sopii arkena kello 19 jälkeen, toiselle pe-su kello 17 jälkeen....lopputuloksena taistelu käydään siellä ja silloin minne porukkaa saadaan kasaan.

Yksipuolisissa historioissa menestyshehkutukset pitää myös aina ottaa lievällä skepsismillä vastaan. Teutoburgin tappion kostaminen oli poliittisesti erittäin merkittävä tavoite.

Kiusankpl kirjoitti:
Tuo toinen puoli yhtälöä eli tahto on vieläkin tärkeämpi. Rooma oli useita kertoja hyvin lähellä kadota historian hämärään tai jäädä jonkun voimakkaamman mahdin mitättömäksi vasallivaltioksi.
Tasavalta kävi 3 erittäin kallista ja kuluttavaa sotaa Karthagoa vastaan Välimeren herruudesta. Noissa puunilaissodissa tuhoutui monet kerrat koko Rooman silloinen armeija. Myös Rooman koko laivasto tuhoutui useita kertoja. Mm. vuonna 255 eaa ja v. 253 eaa, jolloin kummallakin kerralla menetettiin noin 300 kaleeria ja 100 000 miestä. Mutta roomalaisten onneksi väestöpohja kesti aina uusia sotaväenottoja ja tuoreita armeijoita sekä aina uusia laivastoja saatiin koulutettua ja varustettua sotakentille vaikka edelliset oli pyyhkäisty pois joskus jopa viimeiseen mieheen (vrt. Cannae).

Roomalaisten mieleen ei juolahtanut koskaan tappion mahdollisuus tai edes pyytää neuvottelurauhaa koko puunilaissotien aikana. Rooma harvoin sieti rauhaa, jota se ei itse sanellut. Hyökkäyshenkeä riitti koko ajan ja yhteiskunnan moraali sekä mielialat sallivat ottaa perkeleellisiäkin vastoinkäymisiä ja turpasaunoja vastaan. Sillä lopullinen voittohan oli varma (roomalaisten mielestä). Ja oikeassahan olivat, Karthagon kaupunki hävitettiin ja kylvettiin suolalla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Roomassa näyttää olleen tuohon aikakauteen poikkeuksellisen vahva kansallistunne. Se on varsin mielenkiintoinen ilmiö, roomalaiset näyttävät jo varhaisessa vaiheessa ymmärtäneensä että heidän järjestelmänsä on jotenkin erityinen. Kuningasvallan lakkauttaminen on ehkä ollut yksi tekijä, vaikkei kuninkaattomuus aivan ainutlaatuinen ilmiö antiikin maailmassa ollutkaan. On hämmästyttävää että mutkikas poliittinen järjestelmä joka pohjimmiltaan perustui luokkasodalle osoittautui niin tehokkaaksi ja pysyväksi. Se on kuitenkin ehkä vähentänyt näkyvää korruptiota ja mielivaltaa.
 
Kiusankpl kirjoitti:
Roomalaisten mieleen ei juolahtanut koskaan tappion mahdollisuus tai edes pyytää neuvottelurauhaa koko puunilaissotien aikana. Rooma harvoin sieti rauhaa, jota se ei itse sanellut. Hyökkäyshenkeä riitti koko ajan ja yhteiskunnan moraali sekä mielialat sallivat ottaa perkeleellisiäkin vastoinkäymisiä ja turpasaunoja vastaan. Sillä lopullinen voittohan oli varma (roomalaisten mielestä). Ja oikeassahan olivat, Karthagon kaupunki hävitettiin ja kylvettiin suolalla.
Klikkaa laajentaaksesi...

Roomalaiset olivat Karthagolle hyvin kärttyisiä 90-vuotisesta sotimisesta. Kun v. 146 eaa saatiin pitkällisen piirityksen jälkeen Karthagon muurit murrettua, roomalaiset aloittivat systemaattisen teurastuksen. Vankeja alettiin ottaa vasta kuudentena päivänä jolloin n. 450 000 puolustajaa & asukasta oli surmattu. Loput 50 000 myytiin orjiksi.

Rooma on edelleen Italian pääkaupunki; Karthagon rauniot sijaitsevat 16 kilometriä itään Pohjois -Afrikan rannikolta.
Muodollisen rauhansopimuksen allekirjoittivat Ugo Vetere ja Chedli Klibi, Rooman ja modernin Karthagon kaupungin pormestarit, 5. helmikuuta 1985.
2131 vuotta sodan päättymisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Karthago oli lähes yhtä resilientti kuin Rooma, ja monet roomalaiset olivat huolissaan kun 'ikuisesti lyöty verivihollinen' maksoi tolkuttomat sotakorvaukset tuosta vaan ja näytti hyvinkin vauraalta ja hyvinvoivalta.
Africanus nuoremman sanotaan itkeneen katsellessaan Karthagon lopullista hävitystä, ja siteeranneen Iliasta, viitaten siihen että jonain päivänä Roomakin vielä kaatuu hyökkääjän alla. Näin kävikin, tosin siihen meni vielä monta sataa vuotta. Eipä tosiaan ole kovin montaa pääkaupunkia jotka eivät jossain vaiheessa olisi joutuneet maahanhyökkääjän hävittämäksi tai valtaamaksi.

Puunilainen kulttuuri ei kadonnut Karthagon hävityksessä, sen naapurikaupunki ja muinainen kilpailija Utica jatkoi olemassaoloaan Rooman alaisuudessa.
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top