Rudolf Walden, suurliikemies ja jalkaväenkenraali

Rudolf Waldenin sotilasura ei sekään aivan tavanomainen ole.

Valmistui Haminan kadettikoulusta 1900 kurssinsa priimuksena. Sai potkut parin vuoden kuluttua venäläisvastaisuutensa vuoksi. Sotilasarvo oli tuolloin luutnantti.

Helmikuussa 1918 luutnantti Walden ilmoittautui valkoisen armeijan palvelukseen ja jo kaksi viikkoa myöhemmin ylennettiin suoraan majuriksi. Vain 14 kuukautta myöhemmin hän oli jo kenraalimajuri.

Kesällä 1942 hän sai lopulta jalkaväen kenraalin arvon.
 
Tämä Juuson tavaramerkkinä olut Land Rover on edelleen hengissä ja esiintyy erilaisissa mobilistitapahtumissa. Juusohan käytti sitä edustusautonaan eli kun Kekkonen ja ties mitkä valtiovieraat ajoivat mustilla edustusautoilla ajeli Juuso letkassa Lantikallaan.

Yleensä nämä Series Lantikat (kuten harrastajat niitä kutsuvat) olivat sellaisia sinertäviä, mutta Juuson oli kerman ruskea.

200951196-800x_.jpg
 
Tunsin aikoinaan erään Rudolf Waldenin lapsenlapsen. Hänen sukuhaarallaan oli hallussaan suuri määrä esi-isän materiaalia, mm. kunniamerkkejä mutta herra niistä ja muista suvun perinteistä viis veisasi vaikka sotilasuralle olikin aikomassa.
 
Back
Top