Ruotsalainen elokuva The Unthinkable

Kelmi

Korpraali
The Unthinkable (den blomstertid nu kommer)

Ruotsalaiset tekivät elokuvan tänä päivänä maassaan koittavasta hyökkäyksestä. Näin elokuvan Night visions -festivaalilla. Alku oli viihdyttävä, jännittävä ja kiinnostava, mutta puolivälin kieppeillä se alkoi hajota omituiseksi sekoitukseksi milloin mitäkin. Tunnelman ja tyylin vaihdokset olivat vähintään erikoisia. Toisinaan tunnelma oli ahdistava ja kauhistuttava, välillä liki slapstick-komediaa ja hetkittäin siirappista ihmissuhdetraamaa.

Vaikka lopputuote jäikin mielestäni keskinkertaiseksi, varsinkin alkupuolen "mitä perhanaa täällä tapahtuu" -tunnelma veti hyvin mukaansa. Hetkittäin taistelukohtaukset ovat erinomaisia, hetkittäin eivät. Hollywood-tason näyttävyyttä saatu vain 2 milj euron budjetilla.

Elokuvan pääkäänteestä en pitänyt lainkaan.

Elokuvanäytöksessä oli pääosanesittäjä/käsikirjoittaja vastaamassa kysymyksiin. Hän kertoi, että he olivat kyselleet verkossa "sotanörteiltä", miten hyökkäys Ruotsiin tänäpänä tapahtuisi, ja saamiensa vastausten perusteella tehneet kässärin. Ilmeisesti jostain Ruotsin mpnetistä olivat tietoa ammentaneet. Käsikirjoitus oli pantu alulle jo 2010 eli paljon ennen Krimiä, mikä oli yllättävää.

https://m.imdb.com/title/tt5227746/
Linkin alla myös traileria yms.
 
Mielenkiintoisen näköinen foorumi! Katsoin soldf.com:in sääntöjä, täältä meiltä olisi Tukholman käräjäoikeuden etuovi käynyt jo sen verran tiuhaan että jos olisin hinannut ulos espresso-kärryn olisin tienannut ihan kivasti :).
Erikoista oli adminin voimakas suositus palveluspaikan ja aselajin listaamisesta avatarin yhteydessä, ei hassumpi idea sinänsä! Kuulemma parantaa uskottavuutta...
 
GRU ja FSB lukevat tätä foorumia. Ei kannata antaa mitään ylimääräisiä työkaluja asioiden yhdistelyyn, ellei siten tykkää "taulukauppiaista".

Heh, 80-luvullahan "puolalaisia taulukauppiaita" kierteli pitkin Ruotsia ja kas kummaa, eksyivät kolkuttelemaan ruotsalaisten hävittäjälentäjien kotien ovikelloja. Tosin, joidenkin tarinoiden mukaan samaa havaittiin myös Suomessa.
 
GRU ja FSB lukevat tätä foorumia. Ei kannata antaa mitään ylimääräisiä työkaluja asioiden yhdistelyyn, ellei siten tykkää "taulukauppiaista".
Ehkä meikäläisen itse-ironian ilmaisukyky on kärsinyt täällä vuonomaassa, mutta toivoin että ei-kyyninen romanttinen sarkasmini olisi vielä voimissaan.
Jep veli @Taustapahvi , eipä sopisi toi siellä edellytetty systeemi tänne meille, eikä kaivatakaan. Olen tosin perus-utelias ihminen, kukapa ei olisi.
Tiedän esim. että veli @tulikomento on suomenruotsalainen lennokki-harrastaja Sipoosta, ja veli @baikal on todellisuudessa brittiläinen metodi-näyttelijä Birminghamista.

This information reached Norway at huge human cost...
 
Back
Top