Ruotsi valmisteli sotilaallista soluttautumista Suomeen

noska

Ylipäällikkö
Kirjaväite: Ruotsi valmisteli sotilaallista soluttautumista Suomeen
julkaistu tänään klo 17:50
Ruotsilla oli 1990-luvun loppuun saakka salainen lentoyksikkö, joka muun muassa harjoitteli tiedusteluhenkilöstön ja soluttautujien pudottamista Suomen itärajalle mahdollisen idästä tulevan hyökkäysten varalta. Tämä käy ilmi tänään torstaina Ruotsissa julkaistusta kirjasta, jossa käsitellään Ruotsin tiiviitä suhteita puolustusliitto Natoon.

Den dolda alliansen, salattu liittouma -kirja kuvaa muodollisesti puolueettoman Ruotsin tiiviitä sotilaskontakteja erityisesti pohjoismaisiin Nato-maihin Tanskaan ja Norjaan kylmän sodan aikaan.Ruotsalaisupseerit matkustivat vielä 1980-luvulla tiheään Nato-maihin ja kävivät keskusteluja puolustusvalmisteluista Neuvostoliittoa vastaan. Matkat tehtiin kirjan mukaan aina siviilivaatteissa, ja jopa matkalaskut tuhottiin.

Den dolda alliansen -kirjan kirjoittaja Svenska Dagbladet -lehden turvallisuuspoliittinen toimittaja Mikael Holmström kertoo, että myös suomalaisupseereita oli mukana yhteydenpidossa. Ruotsalaisiin pidettiin paljon yhteyttä, mutta kontakteja oli myös Nato-maa Norjaan.

- Esimerkiksi pohjoisessa suomalaiset kävivät myös tapaamassa norjalaisia, mutta yhteydenpito Nato-maahan oli hankalaa suomalaisten kannalta YYA-sopimuksen takia. Kontakteja kuitenkin oli, toimittaja Mikael Holmström sanoo.

Hän perustaa kirjansa asiakirjoihin ja lukuisiin haastatteluihin - myös suomalaisten kanssa.

Upseeritapaamisia lähetystöissä
Suomalaiset ja ruotsalaiset sotilaat ja poliitikot tapasivat säännöllisesti keskustellakseen puolustusasioista ja tämän kautta Suomi oli eräänlainen liitännäisjäsen Nato-yhteistyössä. Tapaamiset järjestettiin esimerkiksi niin, että ruotsalaiset tulivat Ruotsin Helsingin-lähetystöön ja keskustelut hoidettiin siellä. Tukholmassa järjestely toistui, esikunnat ja ministeriöt eivät olleet kovin suosittuja tapaamispaikkoja.

Usein ruotsalaiset upseerit ja siviilivirkamiehet esittivät Nato-kuulumisia ja suomalaiset kertoivat Neuvostoliiton-vastaisen rajan tilanteesta.

Suomalaiset saivat kontaktien kautta muun muassa tietoa Ruotsin suunnitelmista Ahvenanmaan puolustamiseksi ja keskustelunaiheena oli myös Suomen ilmavoimien vahvistaminen kriisitilanteessa: Ruotsilla oli valmius toimittaa Suomelle lisää Draken-hävittäjiä.

Puolan sisäisen tilanteen kärjistyessä 1980-luvun alussa Ruotsi piti tiivistä yhteyttä Norjaan ja Tanskaan ja sai myös tietoja Neuvostoliiton laivaston liikkeistä Suomesta.

Lentoyksikkö harjoitteli lentoja Suomeen
Torstaina julkaistussa kirjassa kerrotaan myös siviililentokoneilla toimineesta salaisesta ruotsalaisesta lentoyksiköstä, jonka piti kuljettaa tiedustelijoita yhteistyössä Naton kanssa. Harjoitukset liittyivät myös Suomeen, kertoo vuoteen 1997 asti toiminutta ryhmää johtanut Sven Hugosson.

- Tehtäviimme kuului lennättää laskuvarjojääkäreitä ja soluttautujia muun muassa Ivalon, Kajaanin ja Rovaniemen seuduille. Soluttautujien piti hankkia tietoja Neuvostoliiton asevoimien liikkeistä, Sven Hugosson kertoo.

Den dolda alliansen -kirjasta löytyy ryhmän käsinkirjoitettuja lentosuunnitelmia. Yhdessä vuodelta 1983 mainitaan useita paikkoja Lapissa Suomen itärajan tuntumassa. Lentoryhmän entisen johtajan mukaan on selvä, että yhteistyökumppaneita oli myös Suomessa, mutta hän ei tiedä keitä nämä kumppanit olivat.

YLE Uutiset / Tom Kankkonen, Tukholma

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/kirjavaite_ruotsi_valmisteli_sotilaallista_soluttautumista_suomeen_2462156.html
Meillä oli aikoinaan parissa harjoituksessa ruotsalainen mukana tai toisessa peräti kaksi. Pääsi siihen käsitykseen jo silloin, ettei kyseessä ollut mikään tavallinen vaihto-oppilasjärjestely ja että noita samoja juttuja oli silloin tällöin muulloinkin.
Anders itse asiassa mainitsi jossain vaiheessa, että tuo olisi ollut systemaattisempaa ja pidemmälle vietyä kuin kuvittelimmekaan ja näytti muutamia kuvia ja selitti noista lentojutuista. Silloin kuvittelin hänen liiottelevan. Perhana, kun ei enää pääse kyselemään lisää.
 
Joo sen nimi oli Lentoyksikkö 66 eli Flygenhet 66
 
Ihan mielenkiintoista seurata miten paljon tuota kaikenmoista erimoista yhteistoimintaa pompsahtaa vielä esille? Tarkoitatko noska anderskendendiä, joka taisi kuolla muutama vuosi sitten?

Ottakaas muuten huomioon sekin, että kaikki tämä tapahtui aikana, jota on kuvattu suomettumisen ajaksi, jolloin oltiin niiiiiin rähmällään ja Kekkonen oli ihan p....aa ja kommonistit odottivat vesi kielellä maan muuttumista sosialistiseksi. Taitaa tuon kuvan loilottajien argumenttipohja hieman vajota.....

En usko, etteikö keskeiset poliitikot olisi olleet tietoisia tästä toiminnasta. Sotilaat ovat osoittaneet ainakin aitoa ryhtiä näissä jutuissa. Enemmän kuin varmaan tulemme koskaan tietämäänkään.
 
baikal kirjoitti:

Minä veikkaan, että poliitikot ovat tietäneet tarpeeksi, olla kyselemättä liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että papereissa on ollut maininta vaikkapa ilmavoimien "valmiusharjoituksesta" tai "valmiusvarastoista" ja homman kuvaus on muotoiltu poliittisesti korrektiksi tavalla tai toisella. Jos siellä on sitten ollut vaikka Ruotsista ukkoja mukana niin ne joko jätetään papereissa mainitsematta, niiden kerrotaan olevan vain tarkkailijoita tai sitten niille annetaan rannikkojääkärien kamppeet päälle, jolloin ne saavat puhua ruotsia ilman että kukaan voi valittaa. Jos joku sitten sattuu tunnistamaan Ruotsalaisia koneita meidän ilmatilassa, niin sitten voidaan sanoa, että ne oli siellä ilman lupaa ja niin edelleen. Ryssille tietenkin kerrotaan, että Ruotsalaiset vain kokeilivat valmiutta.
 
SJ kirjoitti:
Minä veikkaan, että poliitikot ovat tietäneet tarpeeksi, olla kyselemättä liikaa.

Minun veikkaukseni taas on se, että tietyt poliitikot ovat tienneet - siis ne jotka oli punnittu mutta ei köykäiseksi havaittu. Muistan lukeneeni jonkin entisen sotilastiedustelun päällikön, joka kertoi kuinka heillä oli ollut tapana järjestää "pätkiksiksi" kutsuttuja henkkoht briefauksia todellisesta, maan virallisesta puoluelinjasta poikkeavasta, tilanteesta valikoiduille ja tarkasti turvatarkastetuille poliitikoille ja virkamiehille.

Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa oli mielenkiintoinen artikkeli suomettumisen ajasta, jossa mainittiin muun muassa että Suomella oli "virallinen" puolustussuunnitelma jota esiteltiin (tämä siis se "paha inha länsi hyökkää"-versio), ja se oikea suunnitelma, jonka tiesi vain muutama henkilö ja joka pidettiin tarkasti poissa julkisuudesta. Arvannette minkä maan hyökkäyksen torjuntaa tuo oikea suunnitelma koski.

Ermei Kanninen mainitsi artikkelissa, että tärkeintä oli pitää poliitikot pimennossa tuon oikean suunnitelman olemassaolosta. Nähtävästi torni tiesi hyvin, kuinka moni poliitikko ja virkamies oli Moskovan pikku apuri.
 
niin, harjoiteltiinko RUK:ssa koskaan Haminan länsipuolella ;)

tuo valmiusdrakenit on ihan uusi tieto minulle. ruotsin tiedustelun häärääminen suomessa siviilivehkeissähän oli hieman amatöörimäistä. kerrankin jäi se radiotiedusteluvene kiinni suomenlahden itäosassa

tuo sotilasjohdon kanssakäynti ei yllätä
 
baikal kirjoitti:
Ihan mielenkiintoista seurata miten paljon tuota kaikenmoista erimoista yhteistoimintaa pompsahtaa vielä esille? Tarkoitatko noska anderskendendiä, joka taisi kuolla muutama vuosi sitten?
Kyllä, juuri häntä. Kahtena jouluna on käyty kynttilä hänelle sytyttämässä kunniavartioon mennessä. Kahden armeijan upseerina oli hänellä huomattavasti syvempi katsomus asioihin kuin matti meikäläisellä.
 
SJ kirjoitti:
Minä veikkaan, että poliitikot ovat tietäneet tarpeeksi, olla kyselemättä liikaa. Tämä tarkoittaa sitä, että papereissa on ollut maininta vaikkapa ilmavoimien "valmiusharjoituksesta" tai "valmiusvarastoista" ja homman kuvaus on muotoiltu poliittisesti korrektiksi tavalla tai toisella. Jos siellä on sitten ollut vaikka Ruotsista ukkoja mukana niin ne joko jätetään papereissa mainitsematta, niiden kerrotaan olevan vain tarkkailijoita tai sitten niille annetaan rannikkojääkärien kamppeet päälle, jolloin ne saavat puhua ruotsia ilman että kukaan voi valittaa. Jos joku sitten sattuu tunnistamaan Ruotsalaisia koneita meidän ilmatilassa, niin sitten voidaan sanoa, että ne oli siellä ilman lupaa ja niin edelleen. Ryssille tietenkin kerrotaan, että Ruotsalaiset vain kokeilivat valmiutta.
Meidän harjoitukseen ainakin noi ruotsalaiset saapu pienellä siviilikoneella. En osannut silloin edes ajatella, että mistä asti tulivat. Joku rajan tyyppi oli konetta vastassa ja ohjasi pojat meidän joukkoon.
 
ironside kirjoitti:
Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa oli mielenkiintoinen artikkeli suomettumisen ajasta, jossa mainittiin muun muassa että Suomella oli "virallinen" puolustussuunnitelma jota esiteltiin (tämä siis se "paha inha länsi hyökkää"-versio), ja se oikea suunnitelma, jonka tiesi vain muutama henkilö ja joka pidettiin tarkasti poissa julkisuudesta. Arvannette minkä maan hyökkäyksen torjuntaa tuo oikea suunnitelma koski.
Juuri tätä ajatellen oli alueellinen puolustusjärejstelmä sangen joustava ja ovela ratkaisu. Se kun pystyi kääntymään nopeasti mistä tahansa suunnasta tulevaa hyökkääjää vastaan. Siis ainakin teroriassa. Eri asia sitten taas on, että oliko tuota oikeasti oleamassa muuta kuin paperilla. Tässäkin on jälleen sellainen ovela yksityiskohta, että varustusta jos ei ollut kaikille, niin mille joukoille sitä oikeasti oli. Sattuivatko kaikki vain paperilla olevat joukot olemaan länisrajalle sijoitettuja ihan vahingossa.
 
noska kirjoitti:

Aluepuolustus oli sinällänsä nerokas ratkaisu, että neuvostoliittolaisille poliitikoille olisi voitu aina osoittaa -"katsokaa nyt itse, meillä on joukkoja aseissa kaikkialla Suomessa, emme suinkaan odota uhkaa idästä".

Homma vietiin jopa niin pitkälle, että sotilasläänille voitiin antaa käsky "alueellisen koskemattomuuten turvaamisesta". Tuollaisen käskyn saatuaa sotilaslääni olisi automaattisesti puolustautunut kaikkia sen alueelle tunkeutuneita joukkoja vastaan.

Toki noiden suunnitelmien laatijoilla oli varmasti muistissa ylimääräiset harjoitukset, Suomihan ei virallisesti suorittanut liikekannallepanoa. Diplomatian kentillä tuollaisilla asioilla on merkitystä. Ei neuvostoimperiumin alusmaatkaan olleet proletariaatin diktatuureja vaan "kansandemokratioita".
 
Mosuri kirjoitti:

Noin se käytännössä menikin. Muistelin, että olin tarvinnut tuota aikakauskirjan artikkelia jonkun paperin taustatyöhön, joten katselin oliko muistiinpanoja vielä tallella, ja katso, niitä oli.

Käytännössä homma meni niin, että oli kaksi suunnitelmaa. Ensimmäinen oli se virallisen YYA-Suomen mukainen, joka käsitteli lännestä tulevaa hyökkäystä Suomen aluetta hyväksikäyttäen Venäjää vastaan. Tämä oli tehty sitä varten, että mikäli Venäjä haluaisi nähdä suunnitelmat, sellaiset olisi ollut valmiina esitystä varten. Toinen oli se oikea operaatiosuunnitelma, ts. se russofob... tarkoitan siis Venäjänvastainen, ja sen tarkoituksena oli torjua Venäjän strateginen yllätyshyökkäys tyyliin Tshekkoslovakia ja Afganistan. Sitä tehtiin vain kaksi kappaletta ja molemmat pidettiin tarkasti salattuna ja vain "pienen ydinjoukon" tiedossa (termi kirjasta). Lisäksi alempia johtoportaita ja poliitikkoja ei luettu suunnitelmaan sisään ollenkaan salassapitosyistä.

Torni oli jo aiemmin katsonut, että Natolla ei ollut todellista offensiivista kykyä Venäjälle tehtävään maahyökkäykseen Suomen alueen läpi tai sitä ilman, vaan Natoa pidettiin altavastaajana ja mahdollisen sodan katsottiin alkavan massiivisille Venäjän hyökkäyksellä: Suomen alueeseen kohdistuva mielenkiinto johtui siitä että pohjolassa tärkeimmät kohteet olivat Norjan pohjoisosat (ja etelässä Tanskan salmet).

Ei neuvostoimperiumin alusmaatkaan olleet proletariaatin diktatuureja vaan "kansandemokratioita".

Kuten muistamme maailman parhaasta komediasarjasta:

Sir Humphrey Appleby: "Itä-Jemen, sehän on demokratia?"
UM:n virkamies: "Sen koko nimi on Itä-Jemenin kansandemokraattinen tasavalta."
Sir Humphrey: "Aivan. Eli se on siis kommunistidiktatuuri."

:)
 
sääli että suomen media on keskittynyt poimimaan tuosta kirjasta vain jotkut suomea koskevat yksityiskohdat.

kirjan pääpointsu oli kritiikki sitä kohtaan, että ruattin demarit kertoivat yhtä eli puolueettomuutta, ja toteuttivat toista, eli salaista naton äänetöntä yhtösopimusta.

edelleen kritiikin jatko oli, että tämä johti siihen, että julkisuudessa ilmoitettiin puolueettomuuden olevan ruotsin ratkaisu sodassa, vaikka ruotsi olisi kommunistileirin ja lännen konfliktissa heti tai jopa ennen h-hetkeä siirtynyt lännen leiriin.

kirjassa oli jo referoituja yksityiskohtia suomesta, mm drakenit ja suomen todellisista suhtautumisista lännen risteilyohjuksiin (Koivisto), lapin näennäisestä puolustamisesta (Ermei Kanninen, jonka kannan Kanninen on myös esittänyt muutaman vuoden sitten tv-dokkarissa salatuista sotilasyhteyksistä länteen) ja ennen kaikkea suomen nopeammasta ja syvemmästä viimeaikaisesta nato-lähentymisestä, joka on (onneksi) johtanut siihen että yhdysvallat näkee suomen ystävällismielisenä/de facto liittoutuneena valtiona.

tähän pohjautuu mielipiteeni mm. suomen hävittäjävalinnan ja sen tukijärjestelmän mielekkyydestä (eli siis ok), jota olen esittänyt eri säikeissä tällä saitilla.

professori henrik meinander kirjoitti keskiviikon hbl:ssä artikkelin kirjasta jossa hän kritisoi kirjan saamaa mediavastaanottoa ja tulkitsi että kirja on kritiikki olof palmen politiikalle. olen sitä mieltä että henrik meinanderin analyysi oli pinnallinen. meinander kritisoi myös suomen mediaa siitä, että se poimi suomi rusinat pullasta kirjottamalla vain joistakin suomi yksityiskohdista.

olen osittain eri mieltä arvon proffan kanssa:

kirja kritisoi koko ruattin demariestablishmentiä tuosta kaksinaamaisuudesta, josta palme oli vain osa. kirjassa osoitettiin kuinka tuo puolueettomuushöpinä oli noussut "viralliseksi totuudeksi" vaikka ihan aikusten oikeesti zydeemi oli ihan eri tavalla rakennettu.

henrik oli oikeassa suomen median pintapuolisuudesta, mutta jätti kertomatta tuon viimeaikaisen kehityksen suunnan ja kirjailijan kannanoton suomen ja ruattin suhteellisesta natokannasta viime vuosina.

kirja on hyvä. suosittelen lukemaan.
 
adam7 kirjoitti:
sääli että suomen media on keskittynyt poimimaan tuosta kirjasta vain jotkut suomea koskevat yksityiskohdat.

kirjan pääpointsu oli kritiikki sitä kohtaan, että ruattin demarit kertoivat yhtä eli puolueettomuutta, ja toteuttivat toista, eli salaista naton äänetöntä yhtösopimusta.

edelleen kritiikin jatko oli, että tämä johti siihen, että julkisuudessa ilmoitettiin puolueettomuuden olevan ruotsin ratkaisu sodassa, vaikka ruotsi olisi kommunistileirin ja lännen konfliktissa heti tai jopa ennen h-hetkeä siirtynyt lännen leiriin.

<snip>
kirja kritisoi koko ruattin demariestablishmentiä tuosta kaksinaamaisuudesta, josta palme oli vain osa. kirjassa osoitettiin kuinka tuo puolueettomuushöpinä oli noussut "viralliseksi totuudeksi" vaikka ihan aikusten oikeesti zydeemi oli ihan eri tavalla rakennettu.

henrik oli oikeassa suomen median pintapuolisuudesta, mutta jätti kertomatta tuon viimeaikaisen kehityksen suunnan ja kirjailijan kannanoton suomen ja ruattin suhteellisesta natokannasta viime vuosina.

kirja on hyvä. suosittelen lukemaan.

Median taso on valitettavan kevyttä kovin usein. Joskus tuntuu siltä että lätkän play-offseista tulee syvempää analyysiä kuin esim ydinonnettomuudesta tai turvallisuuspolitiikasta :huh:

Mutta tuosta kaksinaamaisuudesta ... minua ei hirveästi yllätä, sillä Erkki Nordbergin kirjassa "Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla" (ISBN 951-884-362-7) mainittiin jo useampi vuosi sitten asioita, jotka kertovat että Ruotsissa oli tehty pian 1945 jälkeen aika selviä päätöksiä, joista minä ainakin kuulin vasta kylmän sodan päätyttyä. Tällaiset muistiinpanot tein joskus ko. kirjasta: (onko näihin uudessa kirjassa vinkkiä tai vahvistusta ?)
  • Ruotsin virallinen linja rauhanaikainen liittoutumattomuus mutta valmiit suunnitelmat sodanjohdon maastapaolle.
  • Ruotsin merivoimien komentaja johtamaan varapuolustusesikuntaa Isoon-Britanniaan;
    Erityisenä tehtävänä sovittaa Nato-maiden ja varsinkin Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tuki Ruotsin sotatoimien kanssa
  • Tilat (kartano) vuokrattu Iso-Britanniassa, viestiyhteydet järjestetty.
    Tarvittaessa hallitus ja kuningashuone maanpakoon Isoon-Britanniaan
    ... eli suunnitelma oli ”kopio Norjan toiminnasta 1940”
  • Yhdysvallat antoi salassa Ruotsille 1960 yksipuoliset turvatakuut Neuvostoliiton mahd. hyökkäyksen varalta.
  • Naton suunnitelmissa oli tukea Ruotsin muuten vahvoja ilmavoimia strategisilla pommikoneilla. Ruotsi rakensi Norjaan 1957- salaisen lentopolttoainevaraston
    Ruotsi olisi luovuttanut lentokenttänsä Natolle.
 
Mosuri kirjoitti:
noska kirjoitti:
ironside kirjoitti:
Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa oli mielenkiintoinen artikkeli suomettumisen ajasta, jossa mainittiin muun muassa että Suomella oli "virallinen" puolustussuunnitelma jota esiteltiin (tämä siis se "paha inha länsi hyökkää"-versio), ja se oikea suunnitelma, jonka tiesi vain muutama henkilö ja joka pidettiin tarkasti poissa julkisuudesta. Arvannette minkä maan hyökkäyksen torjuntaa tuo oikea suunnitelma koski.
Juuri tätä ajatellen oli alueellinen puolustusjärejstelmä sangen joustava ja ovela ratkaisu. Se kun pystyi kääntymään nopeasti mistä tahansa suunnasta tulevaa hyökkääjää vastaan. Siis ainakin teroriassa. Eri asia sitten taas on, että oliko tuota oikeasti oleamassa muuta kuin paperilla. Tässäkin on jälleen sellainen ovela yksityiskohta, että varustusta jos ei ollut kaikille, niin mille joukoille sitä oikeasti oli. Sattuivatko kaikki vain paperilla olevat joukot olemaan länisrajalle sijoitettuja ihan vahingossa.

Aluepuolustus oli sinällänsä nerokas ratkaisu, että neuvostoliittolaisille poliitikoille olisi voitu aina osoittaa -"katsokaa nyt itse, meillä on joukkoja aseissa kaikkialla Suomessa, emme suinkaan odota uhkaa idästä".

Homma vietiin jopa niin pitkälle, että sotilasläänille voitiin antaa käsky "alueellisen koskemattomuuten turvaamisesta". Tuollaisen käskyn saatuaa sotilaslääni olisi automaattisesti puolustautunut kaikkia sen alueelle tunkeutuneita joukkoja vastaan.

Toki noiden suunnitelmien laatijoilla oli varmasti muistissa ylimääräiset harjoitukset, Suomihan ei virallisesti suorittanut liikekannallepanoa. Diplomatian kentillä tuollaisilla asioilla on merkitystä. Ei neuvostoimperiumin alusmaatkaan olleet proletariaatin diktatuureja vaan "kansandemokratioita".

Kyllä. Kahden rintaman sotaa pelättiin. Pohjoisesta Norjan kautta tuleva Nato ja idästä tuleva Nl..Molemmat olisi muka pitänyt torjua,mutta sitä miten oikeasti olisi toimittu ei varmaan tiedä kuin harvat. Kylmän sodan aikana suomalaiset upseerit kävivät Cia:n päämajassakin siviilikuteissa. Yhteistoimintaa oli Usan kanssa,ja virallien yya sopimus Nl:n kanssa. Se on mielenkiintoinen asia josta ei lisätietoa paljon saa,sitä mukaan kun sen kokeneet menevät hautaan..
Siittähän tuli joku dokumentti tuossa taannoin. Politiikoille ei voitu kertoa. Jos miettii millaisia suomen syöjiä kylmänsodan aikana meidänkin eduskunnassa istui,niin ihan hyvä että armeija hoitaa itsenäisesti nämä varmistelut pahan päivän varalle.
 
aj77 kirjoitti:

Jostain lähteistä olen lukenut, että suomen sotilasjohdolle oli täysin selvää 1970-luvulla, että Naton resurssit eivät tule riittämään maahyökkäykseen Suomen Lapissa. Ilmahyökkäykset tavanomaisin tai joukkotuhoasein olivat kyllä mahdollisia.

Ylipäätänsä Suomen asema kylmän sodan pyörteissä oli melko kimurantti. Ilmatorjuntaohjuksia ei saatu brittien vastustuksen takia (Yhdysvallat kuiskutteli brittien korvaan vaatimuksia niin kauan kun SAC:n koneiden ylilento oli välttämätöntä). Neuvostoliitto halusi ulottaa ilmapuolustuksensa Suomeen mahdollisen kriisin aikana ja käyttää maatamme ponnahduslautana Norjaan ja Ruotsiin. Lännen pahin pelko oli, että antaisimme kriisitilanteessa periksi ja pahimmassa tapauksessa rannikon satamakaupungit muuttuisivat maihinnousujoukkojen ryhmitysalueiksi ja länsi-Suomen ja Lapin lentokentät ja maantietukikohdat muuttuisivat rynnäkkökoneiden ja hävittäjien pesäpaikoiksi.

Länsi oli tavallaan hankalassa välikädessä Suomea haluttiin sekä varustaa ja auttaa puolustautumaan idän uhkaa vastaan mutta samalla pelättiin, että maamme saattaisi kuitenkin antaa Neuvostoliiton miehittää maamme ja vuotaisi vielä sotilasteknologiset salaisuudet itään. YYA-sopimus teki Suomen asian puolustamisesta hyvin ongelmallisen lännessä. Useat yhdysvaltojen suurlähettiläät vetosivat, että Suomea pitää ymmärtää ja auttaa mutta etäältä asiat näyttävät usein aivan toisenlaisilta. Amerikkalaiset kun hyvin tiesivät miten kaksinaamaista peliä ruotsalaiset pelasivat puolueettomuudellaan. Käytännössähän Ruotsi oli Naton allekirjoittamaton ulkojäsen.
 
OldSkool kirjoitti:
Median taso on valitettavan kevyttä kovin usein. Joskus tuntuu siltä että lätkän play-offseista tulee syvempää analyysiä kuin esim ydinonnettomuudesta tai turvallisuuspolitiikasta :huh:

Mutta tuosta kaksinaamaisuudesta ... minua ei hirveästi yllätä, sillä Erkki Nordbergin kirjassa "Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla" (ISBN 951-884-362-7) mainittiin jo useampi vuosi sitten asioita, jotka kertovat että Ruotsissa oli tehty pian 1945 jälkeen aika selviä päätöksiä, joista minä ainakin kuulin vasta kylmän sodan päätyttyä. Tällaiset muistiinpanot tein joskus ko. kirjasta: (onko näihin uudessa kirjassa vinkkiä tai vahvistusta ?)
  • Ruotsin virallinen linja rauhanaikainen liittoutumattomuus mutta valmiit suunnitelmat sodanjohdon maastapaolle.
  • Ruotsin merivoimien komentaja johtamaan varapuolustusesikuntaa Isoon-Britanniaan;
    Erityisenä tehtävänä sovittaa Nato-maiden ja varsinkin Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen tuki Ruotsin sotatoimien kanssa
  • Tilat (kartano) vuokrattu Iso-Britanniassa, viestiyhteydet järjestetty.
    Tarvittaessa hallitus ja kuningashuone maanpakoon Isoon-Britanniaan
    ... eli suunnitelma oli ”kopio Norjan toiminnasta 1940”
  • Yhdysvallat antoi salassa Ruotsille 1960 yksipuoliset turvatakuut Neuvostoliiton mahd. hyökkäyksen varalta.
  • Naton suunnitelmissa oli tukea Ruotsin muuten vahvoja ilmavoimia strategisilla pommikoneilla. Ruotsi rakensi Norjaan 1957- salaisen lentopolttoainevaraston
    Ruotsi olisi luovuttanut lentokenttänsä Natolle.

kaikki nuo on tuossa kirjassa vahvistettu.

myös että ruotsalaisissa esikunnissa oli nato-yhteysupseerille varattu huone, kuten vastaavissa Naton esikunnissa itämeren alueella.

edelleen, että itämeri oli jaettu toimintasektoreihin ruotsalaisen ja länsisaksan merivoimien kesken ja tasnkan salmien valvonnasta oli sekä operatiiviset sopimukset että harjoitukset tanskalaisten/Naton kanssa.
 
Ylipäällikkö mukana

baikal kirjoitti:
En usko, etteikö keskeiset poliitikot olisi olleet tietoisia tästä toiminnasta. Sotilaat ovat osoittaneet ainakin aitoa ryhtiä näissä jutuissa. Enemmän kuin varmaan tulemme koskaan tietämäänkään.

Luuletko, että Suomessa olisi puuhailtu sotilaallista yhteistyötä myös NATO:n kanssa Tasavallan presidentin tahdon vastaisesti?
 
Back
Top