JR49
Respected Leader
Tämä on yksi linkki ketjussa, kun Suomi parantaa lainsäädännöllisesti valmiuksiaan kriisiajan varalta. Loistava esitys, joka yksinkertaistaa ja järkevöittää toimintaa. On muuten poikaa harmaassa vaiheessa, kun ei tarvitse huhuilla apuun toista niistä maakunnan kahdesta poliisista...
Ja onhan tätä kaiken maailman ryöstöjä ja terrorismiakin eri tavalla kuin ennen.
Puolustusvoimat haluaa kättä pidempää kuljetusten suojaamiseen
Alec Neihum | Julkaistu 7.3.2016 | Muokattu 10.3.2016
Puolustusvoimat tahtoo turvata kriittisiä materiaalikuljetuksiaan. Kuva: puolustusvoimat
Puolustusvoimat haluaa oikeuden turvata esimerkiksi ammus- ja räjähdekuljetuksiaan aseellisesti.
Nykytilanteessa puolustusvoimat ei voi rauhan aikana suojata omia materiaalikuljetuksiaan aseellisesti. Apua on pyydettävä poliisilta tai vartiointiyritykseltä.
Puolustusministeriön hallitussihteeri Kosti Honkasen mukaan nykytilanne ei ole optimaalinen.
– Nykytilassa puolustusvoimien virkamiehillä ei ole selkeää toimivaltuutta suojata kuljetuksiaan poikkeavissa tilanteissa, kuten kuljetuksen joutuessa ryöstön kohteeksi, Honkanen kertoo.
Honkasen mukaan kuljetuksia on ensisijaisesti pystyttävä suojaamaan mahdollisilta sabotaaseilta.
– Lisäksi Suomessa on tapahtunut viime aikoina hyvin suunniteltuja ison mittaluokan ryöstöyrityksiä, jotka ovat kohdistuneet yksityisen omaisuuden kuljetuksiin. Puolustusvoimien kuljetuksiin tällaisia iskuja ei ole vielä kohdistunut. On kuitenkin oltava riittävät mahdollisuudet reagoida tällaiseen poikkeukselliseen tilanteeseen.
Puolustusvoimat haluaisi suojata aseellisesti esimerkiksi räjähde- ja asekuljetuksia. Hallitussihteeri Honkasen mukaan tällaiset kuljetukset voivat kiinnostaa myös rikollisia toimijoita.
– Hyvin suunnitellut ison mittaluokan ryöstöt ja terroristinen toiminta ovat yleistyneet muissa Pohjoismaissa ja saattavat olla kasvussa myös Suomessa. Tämä saattaa lisätä riskiä puolustusvoimien kuljetuksiin kohdistuvista iskuista, Honkanen selventää.
Aiheesta valmisteilla oleva lakiesitys on määrä antaa eduskunnalle kevätistuntokauden aikana.
http://www.puolustusvoimat.fi/porta...9nQSEh/?pcid=ef032b004bf19ddcbcd1bcb4b4469a08