Saitin sotkeminen ym. perseily

baikal

Supreme Leader
Nimeltä mainitsematta ketään erityisesti: nyt on sitten absoluuttisesti kaputt tahallinen härvääminen, mikään tekosyy ei auta, itku ei auta ja yksityisviestejä ei kannata lähettää. Jos härvääminen ei lopu, tärähtää banskua ja minä en irtokymppejä osaa edes jakaa. Eli jos Herrat aikovat saitilla pysyä, niin TAHALLINEN HÖRHÖILY ON nyt kertakaikkiaan seis.

Toisille vittuilu on nyt myös vississä seurannassa. Aiheeton panettelu ja ruma vihjailu johtaa banskuun, irtokymppejä ei ole jaossa.

Koska Israel ja maahanmuutto on jatkuvasti mieliä nostavia aiheita, pitää jokaisen nyt ottaa asiallinen ote näihin aiheisiin erityisesti.

Tällä saitilla, samoin kuin edeltäjällään oli, on osattu keskustella maanpuolustusaiheista ihan rakentavaan tahtiin, ei anneta vajota lokaan tämän "yhteisön" hengentuotantoa.

Vaikka kotimaan puolustusasioita ei hoidetakaan aina meidän mielemme mukaan, koettakaamme silti poimia käsiteltäväksi asioita, joista saa hyvää keskustelua, tieto ja asiapitoisuudestakaan ei liene haittaa.

Näyttää siltä, että jotkut ymmärsivät väärin purnaamisen saitilla. Eli tavallaan kokivat avautuneen markkinaraon, jota voi täyttää tuuballa. Ehei. Me voimme purnata vaikka kuinka helvetisti, mutta silti uskon, että useimmat haluavat seistä miehenä "oikeassa poterossa", jos kielikuva sallitaan.
 
Ei ole ollenkaan huono asia jos moderointi vähän aktivoituu. Palsta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan joltain suoli24-foorumilta...
 
Kun nyt jokiranta kiinnostuit asiasta niin tarkoitan lähinnä Sinua. Takaan, jokiranta, että en yhtään pelleile.
 
Gällaako tämä myös chattia?
 
Jos kerran asiallistakin asiaa osaa kirjoittaa, niin jättäisi vain tajunnanvirtaa ja ylikierroksia pois niin ihan ok tulisi. Koetan itse kovasti pysyä topicissa ja olla perseilemättä.
 
Man tar sidan, dit han kommer!

baikal kirjoitti:
Kun nyt jokiranta kiinnostuit asiasta niin tarkoitan lähinnä Sinua. Takaan, jokiranta, että en yhtään pelleile.

Kiitos! On hyvä aina ilmaista asiansa täsmällisesti niin, että miltei kysymättä ymmärtää, mistä on kysymys.
 
Back
Top