Saksan asevoimia aiotaan leikata

baikal

Supreme Leader
Saksan puolustusministeri aikoo esittää tänä vuonna hallitukselle paketin, jossa Saksan asevoimien 250 tuhannesta työntekijästä noin 80 tuhatta poistuu vuoteen 2014 mennessä. Samalla aiotaan luopua asevelvollisuudesta rauhan aikana. Eli perustuslakiin jää lauseke, joka mahdollistaa asevelvollisuuden ottamisen käyttöön täydessä mitassaan.

Angela M. on antanut tukensa valmistelulle. Angela ei kuitenkaan isommin liputtanut senkään puolesta, että saksalaisia olisi jotenkin vakiona jatkuvasti pitkin maailmaa. Hän pitää tärkeänä sitä, että osallistuminen krihasteluun katsotaan tapauskohtaisesti ja mm. yk:n entisiä ja nykyisiä lauselmia kunnioittaen.

Sakut eivät sittenkään lähde täysin huuhastelun tielle. Mielestäni on tärkeä viesti se, että sakut jättivät helpon keinon ottaa asevelvollisuus käyttöön. Puheissa vilahteli 20 vuoden perspektiivi useaan otteeseen.
 
baikal kirjoitti:
Sakut eivät sittenkään lähde täysin huuhastelun tielle. Mielestäni on tärkeä viesti se, että sakut jättivät helpon keinon ottaa asevelvollisuus käyttöön. Puheissa vilahteli 20 vuoden perspektiivi useaan otteeseen.

No joo..siinä mielessä kuitenkin hankala systeemi, että silloin kun sitä asevelvollisiin perustuvaa armeijaa tarvitaan, todennäköisesti ei ole aikaa sitä enää kouluttaa..
Toisaalta..vaikka silloin oli silloin ja nyt on nyt..niin onhan Saksalaiset pystyneet II-maailmansodankin aikana kouluttamaan noin kymmenessä viikossa nuorukaisista sotilaita eliittidivisiooniin.
Tosin silloin siihen myllyyn astuneiden nuorukaisten "pohjatiedot ja -taidot" taisivat olla useimmiten hiukan toista luokkaa kuin nykypäivän Eurooppalaisnuorella.

Miksei asiaa voisi tietysti ajatella niinkin, että uutta reserviä ei koulutettaisikaan joka vuosi, vaan sellaisella syklillä, että reservissä on koko ajan riittävä määrä koulutettuja reserviläisiä.

Tosin sekään malli ei oikein taitaisi istua meille Suomeen..jos tarkoitus on ylläpitää 250t-300t miehen kenttäarmeijaa. Kuitenkin tilanne taitaa vielä pitkään olla se, että toisesta päästä poistuu ikääntymisen myötä selvästi enemmän miehiä kuin nuorista ikäluokista koulutetaan.
 
Joo, mutta oletin suoraan sanoen Saksan siirtyvän myös muiden eurooppalaisten suosimaan malliin ja ilmoittaa painopisteeksi jotain mitä vaan. Minusta asevelvollisuusvaraus on tärkeä viesti sikäli, että JOSTAIN SYYSTÄ saksalaiset eivät kuitenkaan heitä koppaan mahdollisuutta pumpata muutamassa kuukaudessa kentälle lkm vahvat joukot. Puhe meni suunnilleen: "maailma voi muuttua ja silloin meidän pitää pystyä saamaan nuoret jne.jne."

Saksalaiset ovat ennenkaikkea realisteja...eivätkä he näköjään vastaisista puheista huolimatta ulkoista puolustustaan Puolan hoidettavaksi.
 
Back
Top