Salolainen: Suomi niin lähellä Natoa kuin olla voi

Tvälups

Ylipäällikkö
Salolainen: Suomi niin lähellä Natoa kuin olla voi
YLE Kotimaa 22.5.2012 klo 9:19 | päivitetty 22.5.2012 klo 10:05

Suomi Ruotsin kanssa samoilla linjoilla. Yhteistyöstä Naton kanssa kaivataan eduskuntaan avointa keskustelua.

Mistä on kyse?

Kokoomuksen Pertti Salolaisen mukaan Suomi kuuluu Naton ydinryhmään ja on niin lähellä sotilasliittoa kuin mahdollista ilman, että on liiton jäsen
Seppo Kääriäinen korostaa, että eduskunnassa pitäisi keskustella avoimesti sotilasliitto Naton ja Suomen välisistä suhteista
Molempien miesten mukaan Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan turvaa myös Suomen turvallisuutta

Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen (kok.) mukaan Suomi on nyt niin lähellä Natoa kuin vain olla voi ilman, että Suomi on sotilasliitossa jäsenenä.

Salolainen korosti Ylen radio 1:n Ykkösaamussa, että Nato haluaa olla lähemmässä yhteistyössä sellaisten maiden kanssa, joilla on ollut jotakin annettavaa yhteisissä hankkeissa ja Suomi kuuluu tähän joukkoon.

- Ehkä Suomessa ei ole tiedostettu sitä kuinka laajasti olemme jo tähän asti osallistuneet Naton harjoitustoimintaan. Meillä on Ruotsin kanssa täsmälleen samanlainen linjaus Naton suhteen. Kun jäseneksi pyrkiminen on tällä hetkellä poliittisesti kuollut asia, niin silloin lähtökohtana on, että olemme muuten niin lähellä kuin ikinä voimme olla Naton yhteistyössä kaikissa aktiviteeteissa olematta jäsen, Salolainen sanoi.

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajan, keskustan Seppo Kääriäisen mukaan eduskunnassa olisi paikallaan keskustella avoimesti Suomen ja Naton välisestä suhteesta.

- Olemme tulleet sellaiseen tilanteeseen, että nyt on paikallaan keskustella eduskunnassa ja selontekoa valmisteltaessa, että mikä on todellisuudessa Naton ja Suomen välinen suhde. Jäsenyyttä ei aiota hakea, mikä on oikea ratkaisu, mutta olemme liikkuneet likelle yhteistyötä, Seppo Kääriäinen sanoi Ylen radio 1:n Ykkösaamussa.

Sekä Salolaisen että Kääriäisen mukaan Naton ydinryhmään kuuluminen hyödyttää Suomen omaa puolustuskykyä. Kääriäinen perustelee hyötyjä sillä, että osallistumalla kansainväliseen kriisinhallintaan ja rauhanturvaamiseen, huolehditaan samalla myös oman maan turvallisuudesta.

- Toinen syy on se, että tällä rauhankumppanuusyhteistyöllä pyritään pitämään kansallinen puolustus ajantasalla, Kääriäinen totesi.
 
NATO on tyytyväinen, kun saa Suomelta kaiken haluamansa, mutta vastineeksi ei tarvitse antaa turvatakuita.

Olemme maailman fiksuin kansa. "Hei, me tienataan tällä.."

Iso osa tämänkin palstan keskustelijoista on vallitsevan asiantilan kannattaja. Mitä tahansa kelpaa, kunhan ei liitytä NATO:on. Ajetaan oma reserviläisarmeija alas, soditaan vierailla mantereilla, ollaan liittoutuneita länsivaltojen kanssa, mutta EI NATOON, EI NATOON! Perusteluna se, että NATO-jäsenyys johtaisi reserviläisarmeijan alasajoon, sotimiseen vierailla mantereilla ja liittoutumiseen länsivaltojen kanssa.
 
skärdis kirjoitti:
Iso osa tämänkin palstan keskustelijoista on vallitsevan asiantilan kannattaja. Mitä tahansa kelpaa, kunhan ei liitytä NATO:on. Ajetaan oma reserviläisarmeija alas, soditaan vierailla mantereilla, ollaan liittoutuneita länsivaltojen kanssa, mutta EI NATOON, EI NATOON! Perusteluna se, että NATO-jäsenyys johtaisi reserviläisarmeijan alasajoon, sotimiseen vierailla mantereilla ja liittoutumiseen länsivaltojen kanssa.

En ihan oikeasti käsitä kuinka kriha ja Nato-kiimaisen poliittisenjohdon toimintalinjan toteuttaminen lisäisi puolustuksemme uskottavuutta? Esimerkiksi sellainen establismentin äänitorvi kuten HS haluaa Suomeen Natoon mutta ei missään tapauksessa halua nostaa puolustusmäärärahoja- samaa asiaa ajaa sitten pikku sunnuntai patrioottien kokoomus. Ainoa järkevä johtopäätös on se, että Natoon ei mennä Suomen puolustuksen turvaamiseksi vaan sen takia, että poliittinen eliitti haluaa mukaan siihen viimeiseen läntiseen runkkurinkiin ja keskustelukerhoon jossa ei vielä olla jäseninä. Jos YK on tarjan runkkurinki ja moraalisen säteilyn lähde niin näille euvostoliitto paskoille kuten kaartinjääkäri Stubbille Nato on samanlainen huuhaa samaistumiskohde!
 
No en minä taida olla ainoa, joka tulkitsee Suomen turvallisuuspoliittisen pelikirjan tautofonisesti kuvaten: Nato, Nato, Nato. Ei tämän pitäisi olla epäselvää kenellekään.

Nyt on kevään aikana selvästi otettu pieni askel Naton suuntaan, pieni askel suomalaiselle, iso askel Natolle. Miksi kirjoitan näin? Koska Nato on saavuttamassa selvästi tilanteen, jossa "rauhankumppaneilta" aletaan vaatia muutakin kuin että ko. valtio lähettää yhteys-evp-ev.lutin kahdesti vuodessa mittailemaan Päämajan käytäviä. Amerikkalaiset ja britit eivät taida oikein siunata eurooppalaisten käsitystä turvallisuuspolitiikan aloilla.

Yksi mahdollisuus on sekin, että suomalaiset menivät miinaan. Vähä väliä itkettiin pohjoismaista yhteistyötä, vuodatettiin oikeita kyynelmeriä ja rukoiltiin, ja kas: nyt sitä herkkuva on tarjolla kysta kyllin.

Voi rietas, jos Venäjä haluaa kokeilla miten suomihornet suhtautuu Lentävään Isoon Karhuun, siihen vekkuliin tiedustelukoneeseen Islannin ilmatilassa?
 
Islannin liki-ylilento jollain sopivalla itärohjolla tullaan näkemään nimenomaan Suomen vuorolla. Tullaanko siitä kuulemaan, onkin sisä- ja turvallisuuspolitiikan kannalta erittäin mielenkiintoista.
 
skärdis kirjoitti:
NATO on tyytyväinen, kun saa Suomelta kaiken haluamansa, mutta vastineeksi ei tarvitse antaa turvatakuita.

Ei saa. Suomi ei osallistu Naton kustannuksiin suoranaisesti maksamalla yhteisiä kuluja ja jäsenmaksuja, vaan ainoastaan niiltä osin joihin osallistuu ja on erikseen sovittu.
Ja sitten on ihan eri asia että mitä niillä turvatakuilla on virkaa. Viro esimerkiksi ei laske niitä edes puupennin arvoiseksi eikä luota saavansa apua lainkaan.
 
noska kirjoitti:
skärdis kirjoitti:
NATO on tyytyväinen, kun saa Suomelta kaiken haluamansa, mutta vastineeksi ei tarvitse antaa turvatakuita.

Ja sitten on ihan eri asia että mitä niillä turvatakuilla on virkaa. Viro esimerkiksi ei laske niitä edes puupennin arvoiseksi eikä luota saavansa apua lainkaan.

Miksi Viro sitten on NATO:n jäsen?

Onko mielestäsi tosiaankin niin, ettei NATO:n turvatakuiden luoma poliittinen selkänoja millään tavoin hyödytä Viroa? NATO:ssa kun on kyse paljon muustakin kuin kylmän sodan aikaisesta sotilasliitosta.
 
viittaako skärdäri alennuksiin aseostoista? Hmm. Mietitääns kansantalouden kannalta. Nostetaan määrärahat Naton viitoittamalle tasolle....ja saadaan alennusta astaloista......kyllä huomaa mistä leipä tulee skärdärin pöytään. Valistunut arvaus: verovaroin kustannettu pesti.
 
baikal kirjoitti:
viittaako skärdäri alennuksiin aseostoista? Hmm. Mietitääns kansantalouden kannalta. Nostetaan määrärahat Naton viitoittamalle tasolle....ja saadaan alennusta astaloista......kyllä huomaa mistä leipä tulee skärdärin pöytään. Valistunut arvaus: verovaroin kustannettu pesti.

Hetkinen.. Eikös tämä ole maanpuolustus aiheinen palsta? :huh:

Vastustat puolustusvoimen määrärahojen lisäämistä?
 
Joo, vastustan ehdoitta kaikkinaista valtion menojen lisäilyä. Siihen kuuluu myös puolustusvoimat. Jos johonkin panisin lisää rahaa niin se on lapset ja nuoret ja poliisi. Mutta tämäkin vain ehdolla, että raha osoittuu sisältöihin eikä jonninjoutaviin istuskelijoihin.
 
skärdis kirjoitti:
baikal kirjoitti:
viittaako skärdäri alennuksiin aseostoista? Hmm. Mietitääns kansantalouden kannalta. Nostetaan määrärahat Naton viitoittamalle tasolle....ja saadaan alennusta astaloista......kyllä huomaa mistä leipä tulee skärdärin pöytään. Valistunut arvaus: verovaroin kustannettu pesti.

Hetkinen.. Eikös tämä ole maanpuolustus aiheinen palsta? :huh:

Vastustat puolustusvoimen määrärahojen lisäämistä?

No jos rahan lisääminen jollekkin momentille ratkaisisi Suomen ongelmat esim. terveydenhollossa, poliisitoimessa tai puolustuksessa niin ratkaisu olisi melko yksinkertainen?

Olisihan se tietysti kiva jos puolustusbudjettia kasvatetaan mutta millekkä momentille ne lisärahat menevät? Kotimaan puolustukseen, krihailuun jossakin -stanissa vai ehkä rannikkojääkärien yhteisharjoituksiin portugaalian merijalkaväen kanssa?

Naton systeemiherrat ovat viimeiset 10 vuotta itkeneet, että euroopassa kyllä sotilaita riittää mutta käyttökelpoista ja käyttövalmista sotilaallista voimaa täytyy etsiä kissojen ja koirien kanssa kivenkoloista! Paljonko tuollaista siirtomaasotaan sopivaa joukkoa ja vielä toimintavalmista sellaista Suomesta löytyy? Heikosti - hyvin heikosti... Eppäillä soppii, että tuon "puutteen" korjaamiseksi menisi aika monta Naton stanag pykälän mukaista veroeuroa???

Kuten sanoin, Nato kiimaisilla ei juurikaan ole halua puolustusbudjetin kasvattamiseen. "Suomen puolustusta tässä vaan yritetään vahvistaa euroatlanttisella yhteistyöllä..." No mitä jos vaikka alettaisiin käyttää rahaa siihen puolustuksen vahventamiseen jos kerran on herrojen sydäntä lähellä?
 
Olen sitä mieltä että vaikeuksista huolimatta olemme puolustuksen osalta ihan säällisessä kunnossa jos vielä ottaa huomioon äärimmäisen niukan taloudellisen liikkumavaran.

Tällä hetkellä eurooppa elää jatkuvassa epävarmuuden tilassa ja Kreikka irtautumassa todennäköisesti eurosta pian sekä Espanja ja Italia pahoissa vaikeuksissa=mm. nuorisotyöttömyys 50%!
Olemme vientivetoinen maa joten riutuvat euroopan ja maailman markkinat eivät takaa ruusuisia aikoja hetkeen, tämä on jo sanottu moneen kertaan. Taistelua tulevaisuudesta käydään nyt taloudessa eikä maastossa.

Skärdis: vaikka tämä on "maanpuolustus"-foorumi niin ei sentään "sotahullu"-foorumi.
Tällä hetkellä meillä on vakavampiakin ongelmia yhteiskunnallisella tasolla kuten surullinen esimerkki Hyvinkäältä eilen näytti (jälleen). Koko suomen yhteiskunnan kannalta on ratkaisevan tärkeää saada nuorten ja aikuisten syrjäytymiskierre katkaistua ja estettyä ajoissa. Jokainen syrjäytynyt ja tuen piiriin ajautunut nuori (mies) on mahdollinen aikapommi joka lauetessaan saa hirvittävää jälkeä aikaan. Kaiken lisäksi tällainen yksilö ei kansantaloudellisesti ole muuta kuin kuluerä ja kallis sellainen sensijaan että henkilö saisi töitä ja maksaisi veronsa valtiolle.
Yhtälö on meko selvä jo ilman että syrjäytynyt, henkisesti horjuva ja katkeroitunut nuori turvautuu väkivaltaan: työtön/syrjäytynyt= ei verorahaa= ei rahaa maanpuolustukseen ym./ ei kelpaa varusmieheksi=ei sodanajan sijoitusta.

Santsaus nuorisoon on santsaus kansakunnan tulevaisuuteen ja niihin talkoisiin on koko kansakunnan ryhdyttävä nyt mentaalisesti ja omaa arvomaailmaansa katselemalla. Nykyään kaikki tuijottavat liikaa omaan napaansa eivätkä tunne edes naapureitaan.

Joskus salaa toivoisin että tulisi kriisi joka pakottaisi meidät toimimaan toistemme hyväksi että saisimme itse apua.

En tiedä muista mutta minulla on mitta täysi jo tätä jatkuvaa, silmitöntä väkivaltaa jossa viranomaisetkin saavat osansa. Nyt tarvitaan tekoja eikä pelkkiä keskusteluita. Yksilöt ja perheet voivat pahoin. Sosiaaliset kontaktit ovat aliarvostettuja ja koko yhteiskunta median yllyttämänä juoksee vaan rahan perässä suhdanteita tarkkaillen. Tämä on taustalla se suuri sairaus=yltiökapitalismi ja oman edun tavoittelu joka tuhoaa meidät ihmiset lopulta.

Pelkkä aseiden totaalikieltokaan ei tuo apua vaan tarvitaan yhteiskunnallisten arvojen totaalimuutos. Nykyään ei kukaan ole enää turvassa tässä yhteiskunnassa ja siltä osin tämä linnunkotomme on muuttunut hieman liikaa amerikan luokka-yhteiskuntaa muistuttavaksi.
 
Jos haluaa keskustella maamme moraalisesta tilasta niin keskustelua voi jatkaa toisessa ketjussa.

Linkki on tässä:

http://maanpuolustus.net/showthread.php?tid=1451&pid=56263#pid56263
 
Viedäänkö Suomea sivuovesta Natoon?
Yle Suora linja 29.5.2012 klo 10:26

Suomi suunnittelee osallistumista Nato-maa Islannin ilmavalvontatehtäviin vuonna 2015. Veisikö Islannin ilmavalvontaan osallistuminen Suomea kohti sotilasliitto Natoa?

Suomi haluaa tiivistää pohjoismaista ja transatlanttista yhteistyötä. Samanaikaisesti sotilasliitto Nato on tiehaarassa, kun Yhdysvaltain strateginen mielenkiinto Eurooppaa kohtaan heikkenee ja talouskriisi asettaa tiukat rajat puolustusmäärärahoille. Naton ja Venäjän suhteita puolestaan kiristää Yhdysvaltain ohjuspuolustushanke.

Asiantuntijavieraat vastaavat keskustelukommentteihin ja -kysymyksiin Maailmanpolitiikan arkipäivää ohjelmassa to 31.5. klo 18.03.
 
Back
Top