Silmien väsyminen ruudusta

Maidan

Respected Leader
Kuivasilmäisyys ja silmien väsyminen tietokoneruudusta. Silmiini laitan kostutustippoja viskotearsia. Onko muilla?

Itselläni alkoi joku helvetti silmien kanssa jo kesällä. Alkaneet punoitaa, verisuonisto tuli esiin, kuivuudesta ja rasituksesta kai. Silmälääkäri oli epäonnekseni ulkomalaissyntyinen, (en tiennyt sitä, ja pysin kyllä suomalaista lääkäria, mutta minulle valehdeltiin että on suomalainen - ei ollut). Näin Mehiläisessä.

Lääkäri teki silmäpohjan tutkimuksen ja pyysin näöntarkastuksen (ei olisi pitänyt tehdä hänen luona), kun teki surkeimman mahdollisen, huomasin tämän vasta hain uudet lasit optikosta. En ole nähnyt hyvin niissä laseissa ja sain ensimmäistä kertaa pahoinvointiakin silmälasista. Minun piti oikein teettää kaksi näöntarkastusta eri optikolla sitten, sain eri lukemat kun lääkärillä.
Optikoiden tarkastuksessakin oli hiukan eroa taito lukemassa (axis) muttei olennaista, hyvin vähäistä. Kummatkin kumosi tämän lääkärin reseptin.

Silmäpohjassani ei lääkärin mukaan ollut mitään hälyttävä, vaikka nyt kyseenalaistan koko lääkärin taitoa.


Mutta minusta jotenkin tuntuu että pitää vähentää ruutun tujoittamista minimiin. Luin että on olemassa erityiset lasit jotka suojavat tietokonesäteilystä. Onko kellä sellaisia?

Teen testin viikon aikana - en viettää kun 1 t koneella vrk. Ei tulee olemaan helppoa :D, mutta haluan seurata rauhoittuvatko silmäni.
 
On mulla kerran silmät vuotaneet vettä ja rähmää kunnolla. Ns. "kuiva silmä", jolloin siis silmästä (kyynelkanavasta) vuotaa ristiriitaisesti pirusti nestettä. Kiva kun ihmiset kysyy pitkin päivää "Onks sulla kaikki hyvin?" kun näyttää koko ajan naama hieman siltä kuin olisi juuri itkenyt (ja piruuttaankin kysyvät :p ) Parin viikon kurinalainen silmätippojen käyttö auttoi, vaikka silti tuulinen ulkoilma saattoi kirvoittaa vettä silmään. Pidä silmät puhtaina äläkä sorki niitä sormin, tai jos sorkit niin tee se puhtain sormin.

Himmennä näyttöä, tai yritä vaihtaa värit päinvastaisiksi, eli musta taustaa ja vaaleaa tekstiä. Joidenkin silmät pitävät ihan ältsisti sellaisesta, toiset eivät lainkaan. Firefoxilla on ainakin pirusti keinoja nettisivujen ulkoasun sorkkimiseen. Ks. lisäosat Stylish ja Greasemonkey. Ehkäpä muille selaimille on niiden vastineet. Saattaa vaatia pientä teknistä tietämystä tai opettelua...

Yritä olla tuijottamatta kirkasta näyttöä yhtämittaa. Kohdista katse muualle kerran minuutissa. Silmäkin tarvitsee monipuolista liikuntaa, ja kärsii yksipuolisesta rasituksesta. Muista räpytellä. :D
 
Ruuturasitus on yksi juttu ja siitä @Beerfect kirjoittikin jo tuossa yllä. Sitten asiaan voi vaikuttaa myös muita tekijöitä, kuten esim. herkistyminen tai allergiat, flunssat ja muut pöpöt. Silmätipoissa on myös erilaisia ainesosia, kuten esim. säilöntäaineita, jotka saattavat herkillä tai niille allergisilla aiheuttaa lisäoireita. Joillekin käyvät sitten kaikki tipat. Thealoz duo on tippa, jossa ei muistaakseni ole säilöntäaineita.

En väitä itseäni näissä asioissa muuksi kuin puoskariksi (silmäläkäri yhdellä ä-kirjaimella :D).

Silmälääkäreitäkin on moneksi, titteli ei tee kaikista yhtä osaavia. Tiedän pääkaupunkiseudulla ainakin yhden pätevän lääkärin, joka on erityisesti allergologiaan perehtynyt. Eläkkeellä, mutta pitää yksityisvastaanottoa. Täältä pohjoisesta sitten pari nimeä lisää. Näistä tarvittaessa privaviestinä.
 
Ihan mielenkiinnosta hieman ohi aiheen, et halunnut ulkomaalaista lääkäriä.. koska? Epäilet hänen lääkärinkykyjään? Sitten koit saavasi huonon tutkimuksen ja tämä johtuu suuresti siitä että kyseessä oli ulkomaalainen lääkäri? Aite, en vedä mitään kortteja esille, minusta vaan mielenkiintoinen näkemys. Toisaalta, jos koit että lääkäri on tehnyt virhearvion, tee asiasta reklaamatio, pyydä toisen lääkärin mielipidettä, käy vaikka kunnallisella pyörähtämässä ja kuuntelemassa mikähän heidän neuvo asiaan olisi.

Itse asiaan, itse työssäni .. tai no itseasiassa kaikessa, olen kuitenkin tätä digisukupolvea, olen näprännyt koneita koko elämäni, ja olen suurimman osan elämästi viettänyt näytön äärellä, asia jota kaikki vanhemmat kammoksuvat, mutta asia vaan on näin. Itse olen huomannut muutaman asian joka aiheuttaa ko. oireilua ja mitä siihen on itseni osalta auttanut. Toki kyseessä voi olla jokin muu tekijä, kuten allergia, tulehdus, pöpö tms, mutta useimmiten kyse on omasta tekemisestä.

Paljonko aikaa vietät ruudun äärellä viikossa? Ei vaan tietokoneen, vaan myös puhelimen, telkkarin, tai ylipäätään kirkkaiden valojen äärellä?
Kun näitä tuntimääriä laskee yhteen, voi saada yllättävän hirveitä määriä aikaan. Itse kun tein kokopäivätyötä, josta lähes 90% ajasta oli tietokoneen äärellä, tuli varmasti keskimäärin 12h päivässä vietettyä jollain tavallan suoraan näytön äärellä tai sen välittömässä läheisyydessä. Ylimääräiset puhelimen vilkuilut, näytönsäästäjän käyttämättä jättäminen, TV päällä olo muuten vaan, näistä kertyy huomattavia määriä pahimmillaan ja niistä on helppo lähteä kitkemään.


Millaiset olosuhteet sinulla on tilassa missä käytät pääsääntöisesti näyttöä? Millainen valaistus, millainen ilma, kuinka kirkas näyttö?

En epäilet etteivätkö lukijat tätä tiedä tai ole kokeneet, mutta kirjotanpa kuitenkin. On silmälle vaan pirun rasittavaa istua pimeässä/hämärässä ja tuijotella todella kirkasta näyttöä. Tälläistä on usein ollut itselläni töissä, sillä on paikkoja, missä valoja ei pysty / ei saa laittaa päälle. Tämän kokee myös jos ajaa pilkkopimeässä ja kojelaudalla vilkkuu äärettömän kirkkaat valot tai joku kakkapylly ajaa pitkät päällä vastaan. Varmista että aina on jokin lämmin valo huoneessa jossa käytät näyttöä. Huomasin tämän esim itse sillä, että nykyään kun yöllä satun puhelinta räplään syystä tai toisesta, laitan himmeähkön yövalon päälle, tuntunut paljon paremmalta (heräilen usein öisin ja saatan tsekkailla esim kelloa tai lukea viestejä joita tullut). Suomessa on yleisesti ottaen myös kuiva huonoilma. Kuiva huoneilma omasta kokemuksesta vaan pahentaa tätä silmien puutumista. Jos mahdollista hanki ilmankosteuttaja, tuuleta huonetta, ja siivoa näytön välitön ympäristö useammin. Kuten @Beerfect kertoilikin, kannattaa tietokoneen asetuksia renklailla ja himmentää reilusti näyttöä, samalla voikin sitten suurentaa fonttikokoa jos tuntuu ettei nää yhtä hyvin. Itse huomasin suuren eron sillä, että suurensin näytön fonttikokoja yms, ja siirtin näyttöä sen 10-20cm taaksepäin.

Kauanko vietät kerralla aikaa koneen äärellä?
Itse vietin nuorempana yhdellä istumalla jopa 8h silmät naulattuna näyttön hakaten GTA:ta tai ammuskellen natseja. Silmä väsyy, se on ihan fakta. Myös silmän ympärillä olevat lihakset väsyy, ja se usein oireilee silmökipuja, punotuksena yms. Itse aluksi kokelen puolen tunnin välein, vähintään tunnin välein seuraavaa: nosta takapuoli ylös, kyykkää muutama kerta, kurottele korkealla, yritä koskettaa varpaitasi, toista muutama kerta, mutta tee tämä silmät kiinni. Sitten kun tämä on tehty, pyörittele päätäsi, heiluttele käsiäsi. Sitten pidä päätä paikallasi, ja liikuta vain silmiä. Katso ylös, alas, sivuille, pyörittele silmiä, sulje silmät hetkeksi ja toista muutamaan kertaan. Aikaa menee 2-3min max. Tekee ihmeitä. Työterveydelta / fyssariltasi saat varmasti halutettasi jonkun ihan kuvallisen ohjeen "silmä jumpasta" tai ylipäätään työpaikka / taukojumpasta. En sattunut tätä varten löytämään ohjetta, mutta juurikin Mehiläinen oli aikaisempi työterveyslaitokseni, jolla oli ihan kuvallinen ohje silmäjumppaa varten.

Kaikki mutu ja omia kokemuksia.
 
Ihan mielenkiinnosta hieman ohi aiheen, et halunnut ulkomaalaista lääkäriä.. koska? Epäilet hänen lääkärinkykyjään? Sitten koit saavasi huonon tutkimuksen ja tämä johtuu suuresti siitä että kyseessä oli ulkomaalainen lääkäri? Aite, en vedä mitään kortteja esille, minusta vaan mielenkiintoinen näkemys.
No itse asiassa huonoja lääkäreitä sekä suomalaisissa että ulkomaalaisissa ja koska minulle lääkäri ei ole ylin auttoriteetti, niin saan arvostella niitä miten haluan jos on syytä. Minulla on myös ikuinen trauma parista venäläisistä lääkäreistä nuoreena, ja koko NL:n terveydenhuollosta, myös Suomessa olen nähnyt kaikenlaista. Jotkut, varsin kielitadottomat venäläiset vaativat nimenomaan venäläisiä lääkereitä, minä taas korostan että haluan suomalaista lääkäriä, kuten tässä kuvailemassani tapauksessa. Minulla on siihen oikeus.

Kahden venäläisen lääkärin typeryydestä ja vastuuttomuudesta Suomessakin tuli pahat seuraamukset. Posiitiivinenkin poikkeus on, yksi venäläinen lääkäri tk:ssa oli paras tapaamani lääkäri, nainen, Irina L., mutta hän ei läpäisyt jostain syystä TK:n, voi olla ei riittänyt kielitaitoa. Harmittaa, harvoin tapaa niin huolellista ja hyvätahtoista lääkäriä. Mutta hän oli poikkeus.

TK:sta: Oma lääkärini on venäläinen, en vaihtaa sitä vielä kun hän jatkaa vain reseptit ja pyydän labrat kerran vuodessa. Hän ei tee turhia kokeita, mutta ei myöskään kieltä tarpeelliset, kuten siellä jotkut suomalaiset ja yksi eestilainen lääkärit taas ajemmin tehneet, ja ikävin seuramuksiin. Säästösystä laittavat potilan kärsimään. Ei sen enempää lääkäreistä, en ole rasisti, haluan vain laatua. Mutta jos alkaan sairastella vaihdan afganistanilaissyntyiseen lääkäriin. Hän oli I.L. jälkeen huolellisin lääkäri TK:ssa.
Somali lääkäri oli kerran sairaalan päivystyksessa ja hän oli niin ylimielisen oloinen että puistatti. Iso "ei" somalilääkäreille, hoitakoot omia somaleita, siellä olikin kokonainen parvi niitä hänen luokseen.

Mutta jos menen yksityiselle erikoislääkärille, toivon kokenutta suomalaista lääkäriä.

Minulla on kuivansilmäisyys, todettu v. 2011v, 8/10:sta, mikä on erittäin kuivat silmät, 10/10 ymmärttäkseni jo ihan nolla luokka. Silmiini ilmestyi kesällä kapillarit esille. Tämän mainitsemani silmälääkärin mukaan - verenpainetaudista. Minulla ei ole verenpainetautia. Koskaan ollutkaan. Vp on aina normaali, jopa matalahko, nytkin lukema kahvin ja ruokailun jälkeen 108/71 p.68 Ja se on kai minun "työ vp". Mikä ihme veripainetauti tälläinen on??Eli lääkäri puhui joutavia. Hän vääristi muitakin kertomani tietoja.

Hän teki huonon näkötutkimuksen ja syytti minua ja optikkoa "se on sinun ja optikon välinen asia". Se oli virhe, nimittäin jo keskus kertoi että lääkäreillä on vakuutus jos lääkärit tekevät virhen. Tämä lääkäri alkoi myöntyä sen vasta kun kerroin että pakottaa minua valitusprosessiin sitten. Lääkäri olisi halunnut että menisin uudestaan hänen vastanootolle (!). En ole miljonääri, joten sanoi "ei", luottamuskin oli mennyt. Minulle riittää että kaksi toisesta riippumatonta optikkoa laski samat lukemat jälkeenpäin, erilaiset kun tämä silmälääkäri. Käyn silmälääkärillä vain silmäpohjan tutkimuksessa kerran 5:ssa vuodessa. En ajo maksa 136 euroa ja vatvoa hänen kanssa näkötutkimuksessa. Optikoilla on paremmat laiteet siihen.
Käytävässä saman lääkärin vastaanotolle istuneet sanoihin aikoihin 4 potilasta, jota hän kutsui vuoron perään. Minusta se on liika, lääkäri ahnehtii potilaita, ja tekee kaikki kiirella ja tässä tulos. Mitään ei stemma.

Mehilaiseen en mene enää, ne pesee rahatkin.
 
Itse vietin nuorempana yhdellä istumalla jopa 8h silmät naulattuna näyttön hakaten GTA:ta tai ammuskellen natseja. Silmä väsyy, se on ihan fakta. Myös silmän ympärillä olevat lihakset väsyy, ja se usein oireilee silmökipuja, punotuksena yms. Itse aluksi kokelen puolen tunnin välein, vähintään tunnin välein seuraavaa: nosta takapuoli ylös, kyykkää muutama kerta, kurottele korkealla, yritä koskettaa varpaitasi, toista muutama kerta, mutta tee tämä silmät kiinni. Sitten kun tämä on tehty, pyörittele päätäsi, heiluttele käsiäsi. Sitten pidä päätä paikallasi, ja liikuta vain silmiä. Katso ylös, alas, sivuille, pyörittele silmiä, sulje silmät hetkeksi ja toista muutamaan kertaan. Aikaa menee 2-3min max. Tekee ihmeitä. Työterveydelta / fyssariltasi saat varmasti halutettasi jonkun ihan kuvallisen ohjeen "silmä jumpasta" tai ylipäätään työpaikka / taukojumpasta. En sattunut tätä varten löytämään ohjetta, mutta juurikin Mehiläinen oli aikaisempi työterveyslaitokseni, jolla oli ihan kuvallinen ohje silmäjumppaa varten.
Hyviä ohjeita, kiitos.

Itse olen diagnosoinut itseäni näin:
Koska minulla on kuivasimäisyyttä, silmäni ovat muutenkin aremmat kun tervesilmäisillä. Rasitin silmiä aivan liika näyttöruudulla. Ihan sairalloisen pahasti. En räpäyttänyt. Näyttö oli liian kirkas, nyt hämmenetty. En lattanut tarpeeksi silmätippoja kai, nyt laitan ihan tunnin välein. En voimistellut, nyt aloitan. Mutta ei ole tapanani hieroa silmiäni, enkä koske niihin likaisilla käsillä. Eli silmäni ovat väsyneet. Yritän pysyä viikon netissa minimiin. Minulla iPad, ja se varmaan vielä entisesta pahentaa oireita :mad:.
Onko läppäri parempi vaihtoehto?

Tuulessa silmät vuottavat aina, ja jostain syystä oikeasta sieraimesta valuu vetta enemmään. Nenän limakalvot ovat myös kuivat. Yritän olla kaivamatta sitä kuitenkin, koska kerran sain nenänvuoton jota piti oikein polttaa.
 
Viimeksi muokattu:
@Maidan Kannataa koittaa flux nimistä sovellusta, säätää ruudun värilämpötilaa auringon mukaan eli kun aurinko on laskeutunut niin pienentää värilämpötilaa ja kun aurinko taivaalla niin taas nostaa värilämpötilaa.
Linkki fluxin sivuille
 
Maidan kuulostaa siltä, että ongelmasi on ihan tavallista kuivasilmäisyyttä, josta kärsivät monet keski-ikäiset.

Alkuhoitona lopetat tietokoneen käytön vapaa-ajalla noin viikoksi kokonaan. Tilalle esimerkiksi ulkoilua. Ulkoilu tekee silmille hyvää, koska evoluutio ei ole vielä ehtinyt muokata ihmistä siihen, että tietokonetta tapitetaan 12 tuntia päivässä.

Apteekista saa reseptivapaita silmätippoja. Yleensä kuivasilmäiset käyttää jotain nestemäistä yleistippaa ensin ja noin puolen tunnin kuluttua jotain geelitippaa päälle. Aluksi silmätippoja pitää laittaa jopa neljä kertaa päivässä, mutta myöhemmin tarve vähenee. Kasvot kannattaa myös pestä ainakin kolme kertaa päivässä kunnolla runsaalla vedellä. Pesu vähentää silmään menevän pienen roskan määrää.

Silmälääkärissä on turha juosta tuon enempää, jos lääkäri toteaa, että silmissä kaikki on ok. Silmälaseja käyttävien pitäisi käydä silmälääkärissä kahden vuoden välein ja laseja käyttämättömien ikämiesten tai naisten myös kahden vuoden välein vaikkei vikaa olisikaan.
 
Täällä on kans yksi kuivasilmäinen ja johtuu täysin liian suuresta ruutu ajasta. Hävettää välillä ihmisten ilmoilla ollessa, kun silmät vuotavat ulkona pienestäkin tuulen vireestä.
Viime kesänä oli jalka kuukauden kipsissä. Tuli katsottua melkoisia netfliks maratooneja tabletilla. Välillä piti olla pala serlaa silmä kulmassa, kun silmä vuosi jatkuvana virtana. Juu ei järkevää. :D
Nyt ostin kuukausi sitten uuden tabletin ja tämän näyttöä kehuttiin silmä ystävälliseksi. Mielestini pitää myös paikkansa. Vinkkinä tabletille, ehdottomasti automaattinen ruudun valon säätö asetuksista päälle. Kirkas näyttö saatanasta silmille.
 
Back
Top