kimmo.j
Respected Leader
Lyhyesti, vammapotilaalla on kiire kirurgiseen hoitoon. Kikkailu kentällä heikentää selviämistä ja mitä enemmän keinoja, sitä enemmän niitä halutaan käyttää. Se näkyy selviämistilastoissa, kun asiaa on tutkittu maailmalla. Näissä tutkimuksissa laadukas perustason miehistö pakkaa potilaan kyytiin nopeasti, koska heillä ei ole suurta temppuvalikoimaa jolla alkaa kikkailemaan.
En osaa ottaa kantaa ilmarinnan, tai jänniteilmarinnan yleisyyteen sotavammoissa, mutta jänniteilmarinta on se joka vaatii "puhkaisemista" nopeasti. En ihan usko niiden olevan kovin yleisiä, mutta voin toki olla väärässä. Sodan syttyessa keuhko-ontelon dreenaaminen siihen tarkoitetulla neulalla, ei kuitenkaan vaadi suurta osaamista, jottei sitä voitaisiin tehdä kokeneen perustason toimesta.
Nuo infarktit ja muut sisätautisen vaivat ovatkin sellaisia joissa kentällä annettava hoito tuo sitä hyötyä.
Ongelmana on tuo usko koulutuksen pituuteen. Vaikka koulutus on toki kultaa, kokemus on timanttia.
Hoitotason toimenpiteiden hallinta ja osaaminen vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Jos ensihoitaja ei kohtaa työssään riittävästi ns. kriittisiä potilaita, kokemusta ei kerry ja ammattitaito tuppaa rapistumaan. Harjoittelu auttaa, mutta ei korvaa kokemusta. Siksi ajatus tällaisten potilaiden keskittämisestä pienelle joukolle hoitajia on toimiva malli. Tästä on muistaakseni laadittu joku malli kuinka paljon korkeanriskin potilaita tulisi kohdata, jotta kokemusta kertyy.
Jo nyt monissa järjestelmissä on tunnistettu tämä ongelma. Ongelman korjaamiseksi on perustettu vaativan hoitotason yksiköitä, joille kovat keikat keskitetään ja näin saavutetaan sitä kokemusta.
PS. Pelastajatutkinto ei ole hoitoalantutkinto, vaan sen haltijat tekevät erikoisluvalla ensihoitoa tekevä ryhmä joka ei saa edes muodostaa kokonaisuudessaan ambulanssin miehistöä.
En osaa ottaa kantaa ilmarinnan, tai jänniteilmarinnan yleisyyteen sotavammoissa, mutta jänniteilmarinta on se joka vaatii "puhkaisemista" nopeasti. En ihan usko niiden olevan kovin yleisiä, mutta voin toki olla väärässä. Sodan syttyessa keuhko-ontelon dreenaaminen siihen tarkoitetulla neulalla, ei kuitenkaan vaadi suurta osaamista, jottei sitä voitaisiin tehdä kokeneen perustason toimesta.
Nuo infarktit ja muut sisätautisen vaivat ovatkin sellaisia joissa kentällä annettava hoito tuo sitä hyötyä.
Ongelmana on tuo usko koulutuksen pituuteen. Vaikka koulutus on toki kultaa, kokemus on timanttia.
Hoitotason toimenpiteiden hallinta ja osaaminen vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Jos ensihoitaja ei kohtaa työssään riittävästi ns. kriittisiä potilaita, kokemusta ei kerry ja ammattitaito tuppaa rapistumaan. Harjoittelu auttaa, mutta ei korvaa kokemusta. Siksi ajatus tällaisten potilaiden keskittämisestä pienelle joukolle hoitajia on toimiva malli. Tästä on muistaakseni laadittu joku malli kuinka paljon korkeanriskin potilaita tulisi kohdata, jotta kokemusta kertyy.
Jo nyt monissa järjestelmissä on tunnistettu tämä ongelma. Ongelman korjaamiseksi on perustettu vaativan hoitotason yksiköitä, joille kovat keikat keskitetään ja näin saavutetaan sitä kokemusta.
PS. Pelastajatutkinto ei ole hoitoalantutkinto, vaan sen haltijat tekevät erikoisluvalla ensihoitoa tekevä ryhmä joka ei saa edes muodostaa kokonaisuudessaan ambulanssin miehistöä.