Siviilipalveluksesta halutaan nykyistä hyödyllisempää

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Siviilipalveluksesta halutaan nykyistä hyödyllisempää

Siviilipalvelus halutaan muuttaa yhteiskunnalle nykyistä hyödyllisemmäksi. Siviilipalvelun tulevaisuutta pohtinut työryhmä haluaisi ohjata kaikki sivarit yhteiskunnan kannalta mahdollisimman hyödyllisiin palveluspaikkoihin, muun muassa palo- ja pelastus- tai vartiointitehtäviin.

Nykyisin siviilipalvelusvelvolliset hankkivat palveluspaikkansa itse eikä palveluksen sisältöä juuri seurata tai kehitetä.

Siviliipalvelustöitä olisi löydettävissä myös esimerkiksi päihdeneuvonnasta ja öljyntorjunnasta.

Työryhmä haluaisi perustaa viraston, joka tarvittaessa määräisi palveluspaikan. Samalla luovuttaisiin Lapinjärvellä palveluspaikattomien sivareiden työpalvelusta, joka on ollut turhauttavaa osalle siviilipalvelusmiehistä. Lisäksi naisille halutaan antaa tulevaisuudessa mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen siviilipalvelus.
Kesto edelleen 12 kuukautta

Valtaosa työryhmän jäsenistä ei lyhentäisi siviilipalveluksen nykyistä 362 vuorokauden kestoa. Työryhmä toteaa, että asiaa on kuitenkin syytä miettiä uudestaan, jos varusmiespalvelusaikaa lyhennetään.

Työryhmässä oli siviilipalvelun kestosta kaksi eriävää mielipidettä. Toisessa todettiin, että 12 kuukauden rasite on huomattavasti pidempi kuin keskimääräinen hieman yli 9 kuukauden mittainen varusmiespalvelus. Toisen eriävän mielipiteen mukaan palveluksen kestoa ei käsitelty riittävän perusteellisesti työryhmässä.

Komppaan siviilipalveluksen kehitystä täysillä, nykyinen järjestelmä saa kaikki vihaisiksi, siviilipalvelusmiehet mukaanluettuna.
 
Creidiki kirjoitti:

KANNATETAAN! Sivaria vaan reilusti houkuttelevammaksi, torni ei tarvi enää läheskään kaikkia kynnelle kykeneviä huomaansa ja sivaariin hakeutuu joka tapauksessa pääsääntöisesti sen luonteista porukkaa joka on enemmän tai vähemmän kulu ja rasite varusmiespalveluksessa.

Sivarin suosion kasvulla saataisiin vähennettyä pv ylituotantoa reserviläisistä ja sitä kautta se mahdollistaisi säästötoimenpiteitä ilman että tulisi tarve siirtyä valikoivaan asepalvelukseen. Puhdas WIN-WIN tilannne kaikkien kannalta :kippis:
 
Juu-u, miksei koulutettaisi pelastajia, öljyntorjujia ja lääkintämiehiä? Näille kaikille olisi kova tarve sodan tai kriisin aikana, kun kaupungit palaa ja sairaalat ovat täynnä. Sivarien työllistäminen mikrotukihenkilöinä on täyttä pelleilyä minusta, parempi olisi mennä palkallisiin töihin saman tien.

Sivarin arvostus nousisi myös toiseen potenssiin ainakin minun silmissäni. Ei tarvitsisi enää ajatella että sivarit ovat työtä vältteleviä lusmuja.
 
Palo- ja pelastusalan ammattilaisia, vartiohenkilöitäkin on vilauteltu keskustelussa. Hmmmmmmmmmmm.
 
Tätä kehitystähän perinnefoorumilla ehdoteltiin jo vuosia sitten.
Kuten herra kenraali niin itsekin kiinnitin erityisesti huomiota tuohon vartiotehtäviin. Kovin tuntuisi oudolta, että ainakin aattellinen sivari lähtisi vartiotehtäviinkään. Tosin nykyiselläänhän ei sivariin vaadita aattellista vakaumusta.
Mutta täytyy kyllä sanoa että jo on kehittäjillä työtä ja haastetta jos aikovat tosissaan saada naisia vapaaehtoisina käymään sivarin.

Paitövei, kun aikoinaan oli käytössä nimitykset jalkaväen-, ratsuväen-, tykistön-, jääkärikenraali jne, niin mikäs etuliite meidän kenraalillemme kuuluisi? Eihän näitä nykyajan esikuntapellejä voi sentään meidän kenraalimme verrata. Sodan käyneillä kenraaleilla on edes jotain meriittiä johon verrata. Tiettävästi Baikal on niin liikkuvaa sorttia, ettei nojatuolikenraali nimitys sovi ja iästä huolimatta ei hän tosiaan ole vielä keinutuoliinkaan jäänyt.
 
noska kirjoitti:
Paitövei, kun aikoinaan oli käytössä nimitykset jalkaväen-, ratsuväen-, tykistön-, jääkärikenraali jne, niin mikäs etuliite meidän kenraalillemme kuuluisi? Eihän näitä nykyajan esikuntapellejä voi sentään meidän kenraalimme verrata. Sodan käyneillä kenraaleilla on edes jotain meriittiä johon verrata. Tiettävästi Herra Kenraali on niin liikkuvaa sorttia, ettei nojatuolikenraali nimitys sovi ja iästä huolimatta ei hän tosiaan ole vielä keinutuoliinkaan jäänyt.

Erittäin hyvä avaus ! Nyt kaikki saittilaiset korvien väli kuplimaan ! Tässä on vakavan harkinnan paikka, sillä joskus ajan kuluessa saattaa joku muukin nykyisen kenraalimme lisäksi päästä saitin arvostettuun leijonakaartiin, joten asiallisen arvostava nimike on enemmän kuin paikallaan :a-smiley:
 
vehamala kirjoitti:

Nojatuolisoturien kenraali on tietysti nojatuolikenraali. Tein herra kenraalille kenraalin arvon mukaisen tunnuksen:

nojatuolikenraali.jpg

:a-smiley:
 
Mikä on muuten maanpuolustus.netin siviilipalvelus-vastine?

Kyllä baikal on niin aktiivinen että hänelle ei nojatuolit riitä. Vähitään on oltava hänen maapuollustelukenraali!!
 
Vanha vitelikon sananlasku Pengalin kylästä kertoo: rajan eversti vastaa maavoimien kenraalia. (Vrt. YlPalvHelvO: ye-kurssia käymättömien jalkaväen upseerien tulee tervehtiä tykkimiestä päähinettä kohottamalla, ye:t sapelia etuoikealle kohottamalla). Siispä, "herra kenraali" voisi ehkä olla Rajaeversti?

Varsinaisesta asiasta sanoisin, että vaativa siviilipalvelus kertausharjoituksineen on oikea ja oikeudenmukainen tapa toimeenpanna kansalaisvelvollisuus niiden osalta jotka eivät halua kantaa asetta kansallisvaltion puolesta. Jos puolestaan asepalveluksen välttelyn perusteena on yleinen lusmuilu, niin kai siitäkin voisi nykyoloissa sopia rahalla. Vaikkapa 1 kk muut kansalaisvelvollisuudet toiminnallistava palvelus ja lopuksi asevelvollisuusajaksi kolmen prosenttiyksikön verolisä velvollisuutensa suorittavien palvelusta rahoittamaan.
 
Turkissahan on tietääkseni jonkunlainen rahalla selviämis käytäntö. Oliko niin, että varusmiespalveluksen pituiseksi ajaksi piti palkata ammattisotilas tilalle ja vastata tämän palkkaamisesta aiheutuneista kuluista.
Itse olen ollut niin kauan siviilipalveluksen järkeistämisen kannalla kun olen sen olemassaolosta tiennyt. Tosin ikuisena skeptikkona aavistelen tässä taustalla myös taloudellista pontta halvan työvoiman haalimisessa ja varmuusreservin haalimista työtaistelujen varaltabrittiläisen mallin mukaan. Jostain syystä kun en jaksa uskoa yhdenkään poliitikon tai virkamiehen tekevän maanpuolustuksellista kehitystyötä ajavaa aloitetta pyyteettömästi vain valtion puolustuksellista ja toiminnallista etua ajatellen. Ainakaan jos aiheuttaa kustannuksia.
 
Otin jo Susi1;ssä kantaa sivareiden ja vapautusmiesten käyttöön pelastus- ja lääkintätehtävissä.
Pelastustoiminnan tulee olla johdettua, yksilölliselle pohdiskelulle tai itsenäiselle toiminnalle ei juuri ole käyttö, päinvastoin. Johtaminen on parhaimmillaan tehtävätaktiikkaan pohjautuvaa, annetaan tehtävä, toteutus jää alijohtajan hartioille. Rivimiehet toteuttavat sitten esimiehen käskyjä, demokratialla ei juuri keikkapaikalla ehdi harrastaa.

Jos sivariin on paettu auttoriteettejä ja/tai komentelua, ei pelastuksella ole kaverille mitään käyttöä. Samoin kuntopuoli on vaativa. Jos hikoilu aiheuttaa näppylöitä, on tiedossa varsinainen ihottuma.
Lääkintä kenttäolosuhteissa ei paljon poikkea pelastuksesta. Lääkinnän tehtävät kriisiaikana tai suuronnettomuuksissa ovat henkisesti erittäin rasittavia, joten ns. herkät ihmiset eivät juurikaan suurta kontribuutiota jaa.
Omakohtaisesti olen huomannut että, suoranainen hulluus ei suuresti haittaa, jos se vain on oikeanlaista:lanssi:

Tuntemieni sivareiden kohdalla ongelmat ovat juuri mainitsemissani kohdissa.
 
Olettekos ajatelleet asiaa pitkällä tähtäimellä?

Reilusti suurin osa edelleen käy intin koska se on normien mukaan pakko jos vain mies kynnelle kykenee. Toki 6kk on hemmetin hyvä vaihtoehto päästä vähällä. Sopivalla tavalla siis keppiä ja porkkanaa.

Asia tulee tämmöisenä pysymään niin pitkään kun sivari on vaihtoehtona PASKA, pitkä, hyödytön ja vastenmielinen. Sitten kun sivari on mielekäs tapa suorittaa tuo kansalaisvelvollisuus, sen myötä on helpompi päästä töihin ja hankkia ammattillista pätevyyttä niin mitäpä luulette siinä vaiheessa olevan vm-palveluksen suorittavien miesten prosentit ikäluokasta? 20 vai 30% ja puhutaanko silloin jo tosiasiassa siitä että nämä vm-kaverit on niitä jotka EI sivariin PÄÄSE (eli ikäluokkansa roskaväki).

Eli mielestäni tässä ehkä aletaan olla jo vähän vaarallisilla vesillä. Toki tämä voidaan nähdä myös sellaisena PV:n linjauksena että tulevaisuudessa vm-miehiä ei tarvita kymmeniä tuhansia vuodessa vaan ehkä muutamia tuhansia, eli vm-palveluksen perustaa voidaan jo ryhtyä nakertamaan... Mutta eipä siitä sen enempää tällä erää.

Juu ja Kimmo.j:n kanssa samaa mieltä. Tällä materiaalilla mitä nyt sivariin menee niin taidetaan lähinnä kerätä kartsalta roskia, keräillä käpyjä yms harmitonta puuhaa. Jos jo tavallisella varusmiehellä on ongelmia noiden pelastustehtävien yms hoitamisessa niin entäpä sitten perus sivarilla? Saksaan ei kannata haikailevasti katsoa ennenkuin tarkastaa ne prosenttiluvut että kuinka moni menee sivariin ja kuinka moni armeijaan. On pikkuisen isommat kuin (toivottavasti koskaan) täällä kotimaassa. Saksassa on varmasti hyvääkin sivaripalvelusmateriaalia miehittämään vaativiakin tehtäviä, kun niitä on prosenttuaalisesti paljon ikäluokasta.
 
Second kirjoitti:
Olettekos ajatelleet asiaa pitkällä tähtäimellä?

Reilusti suurin osa edelleen käy intin koska se on normien mukaan pakko jos vain mies kynnelle kykenee. Toki 6kk on hemmetin hyvä vaihtoehto päästä vähällä. Sopivalla tavalla siis keppiä ja porkkanaa.

Siviilipalvelus on pohjimmiltaan ennakoiva rangaistus rintamakarkureille, joten tuomion helpottamiseen ei ole mitään perusteita. Pikemminkin pasifistiset kukkakepit voitaisiin lähettää raivaamaan miinoja johonkin kehitysmaahan, jotta he saisivat toteuttaa aseetonta aatettaan. Kurssi miinanraivauksesta ja sitten piikki kouraan ja polvisuojat jalkaan. Niillä paranisi maailma monessa paikassa. Kaksi kuukautta kurssitusta ja neljä raivausta olisi mielestäni ihan korrekti palvelus.
 
JOKO kirjoitti:

Tuota voisi periaatteessa vieläkin lyhentää tuota palvelusaikaa, koska se ulkomaan komennus ainakin olisi "kovempaa" toimintaa mitä 6kk varusmiespalvelus, jo sen takia, että sieltä ei pääsisi lomille.
 
Second kirjoitti:
Olettekos ajatelleet asiaa pitkällä tähtäimellä?

Reilusti suurin osa edelleen käy intin koska se on normien mukaan pakko jos vain mies kynnelle kykenee. Toki 6kk on hemmetin hyvä vaihtoehto päästä vähällä. Sopivalla tavalla siis keppiä ja porkkanaa.

Asia tulee tämmöisenä pysymään niin pitkään kun sivari on vaihtoehtona PASKA, pitkä, hyödytön ja vastenmielinen. Sitten kun sivari on mielekäs tapa suorittaa tuo kansalaisvelvollisuus, sen myötä on helpompi päästä töihin ja hankkia ammattillista pätevyyttä niin mitäpä luulette siinä vaiheessa olevan vm-palveluksen suorittavien miesten prosentit ikäluokasta? 20 vai 30% ja puhutaanko silloin jo tosiasiassa siitä että nämä vm-kaverit on niitä jotka EI sivariin PÄÄSE (eli ikäluokkansa roskaväki).

Otappa huomioon että varusmiespalveluskin on monen mielestä juurikin PASKA, pitkä, hyödytön ja vastenmielinen, mutta silti suurin osa valitsee sen, sivari on jo nyt mielekäs vaihtoehto sellaiselle joka ei tykkää käskyttämisestä + fyysisestä koulutuksesta. Jos ja kun sivarin pituus pidetään 12kk:ssa ei tule olemaan mitään ongelmaa että sen suosio räjähtäisi ns. käsiin vaikka hommaa kehitettäisiin kuinka. Mahdollinen 6kk palvelus on se joka imee vähemmänkin asiasta innostunutta porukkaa armeijaan ja se osa joka tykkää fyysisestä toiminnasta/on muuten kiinnostunut armeijasta valitsee armeijan edelleen vaikka siviipalveluksen pituutta vähän tiputettaisinkin.

Second kirjoitti:
Juu ja Kimmo.j:n kanssa samaa mieltä. Tällä materiaalilla mitä nyt sivariin menee niin taidetaan lähinnä kerätä kartsalta roskia, keräillä käpyjä yms harmitonta puuhaa. Jos jo tavallisella varusmiehellä on ongelmia noiden pelastustehtävien yms hoitamisessa niin entäpä sitten perus sivarilla?

Rauhanajan yhteiskuntaa hyödyttäviin töihin vaan sivarit kuten nytkin, mikä pakko sitä porukkaa on väkisin yrittää kouluttaa johonkin kriisitehtäviin kun se ei siihen kovinkaan hyvin sovellu ja koulutuksen käyntiin pyöräyttäminen/järjestelmä maksaisi oikeasti aika paljon rahaa = siirtäisi vain sen ylimääräisen porukan armeijasta toisen valtion instanssin kuluksi.

Itse velvoittaisin kunnat työllistämään kaikki sellaiset sivarit jotka eivät itse itselleen muuta työpaikkaa löydä. Esimerkiksi kuntien liikuntatoimien työntekijämäärät ovat murto-osa 80-luvun kulta-ajoista. Monen urheilukentän hoito on ulkoistettu yksityisille firmoille, kunnossapito on minimaalista, kenttiä ei talvisin jäädytetä läheskään entisessä mittakaavassa ja lämmitettävät pukukopit seisovat autioina kentän laidalla kun ei ole vara palkata valvojia niihin. Tälläisiin tehtäviin sivarit olisivat ihan omiaan! Yleisesti kuntatekniikan puolelta löytyisi varmasti pilvin pimein työtehtäviä roskien keräämisestä kukkapenkkien kitkemiseen. Olisin valmis pudottamaan palvelusaikaa 10kk (kuten Sinnemäki eilen uutisissa ehdotti) jos se johtaisi luokkaa 5000 varusmiehen siirtymiseen armeijan kontolta kunnille lähes ilmaiseksi työvoimaksi.

Yhä edelleen: Puhdas WIN-WIN tilanne kaikkien kannalta!

ps. vaikken mikään vihreiden kannattaja missään nimessä ole, niin Sinnemäki sanoi eilen ääneen myös sen mitä kukaan muu ei ole uskaltanut sanoa: Armeija on alkanut omatoimisesti rajoittaa palvelukseen tulevaa porukkaa sisäisesti jakamalla vapautuksia palveluksesta aikaisempaa helpommin koska poliittisesti asia on niin kuuma peruna ettei ulkoista päätöstä ole saatu aikaiseksi. Onko se nyt sitten oikea linja että osa porukasta vapautetaan kaikista velvoitteista? Enemmän niistä vapautusmiehistä olisi hyötyä siellä kunnanhommissa sivareina, semmoinen sopivan letkeä työtehtävä liikuntapaikan hoitajana tai viherpeukalona voi olla monelle psyykkisistäkin syistä vapautetulle juurikin paras vaihtoehto armeijan kovan kurin ja kotona makaamisen väliltä.
 
Muistan, että yhteen aikaan oli muusikkojen keskuudessa sivari suosiossa, koska se mahdollisti bänditouhut iltaisin ja keikkailun viikonloppuisin eikä pehkoa tarvinnut lyhentää ja imagoa näin muuttaa. Tuossa porukassa oli mukana sellaisiakin, joilla e sinänsä mitään muuta estettä aseellisen palveluksen suorittamiselle ollut. Jos siis fyysisesti kelpoa porukkaa, jolle ei välittömästi kerry kasaa traumoja kun joku käskee sivarissa on, nin heitä voisi toki johonkin hyödylliseen käyttääkin. Tämä johtaisi siihen, että sivareilleikin pitäisi määrittää palvleuskelpoisuus luokat. Mitenkähän mahtaisi vaikuttaa työnhakuun kun papereissa lukisi siviilipalvelusmies palveluskelpoisuusluokka B tai C. Kun luokkanan olisi E niin kannattaisi jo etukäteen tarkistaa nopeimmat poistumistiet työhaastattelupaikasta, jos vaikka pöydän toiselle puolelle sattuu joku vanhan kansan pohjalainen evp toimiupseeri.
 
noska kirjoitti:
Muistan, että yhteen aikaan oli muusikkojen keskuudessa sivari suosiossa, koska se mahdollisti bänditouhut iltaisin ja keikkailun viikonloppuisin eikä pehkoa tarvinnut lyhentää ja imagoa näin muuttaa. Tuossa porukassa oli mukana sellaisiakin, joilla e sinänsä mitään muuta estettä aseellisen palveluksen suorittamiselle ollut. Jos siis fyysisesti kelpoa porukkaa, jolle ei välittömästi kerry kasaa traumoja kun joku käskee sivarissa on, nin heitä voisi toki johonkin hyödylliseen käyttääkin.

Siis käsittääkseni suurinosa sivareista suorittaa palveluksensa jossain työpaikassa ja pieni vähemmistö notkuu koko 12kk siellä Lapinjärvellä. Eli porukka on pääsääntöisesti jo nyt kykenevää siviilityötehtäviin, miksei myös varusmiespalveluksen sijaan jatkossa sivarin valitsevat?

En edelleenkään alkaisi kouluttaa tuosta porukasta mitään pelastajia/hoitajia koska sitä varten pitäisi perustaa oma koulutuskeskus ja palkata ammattitaitoista henkilökuntaa antamaan sitä koulutusta = maksaa rahaa ja vielä aika paljonkin! Suurin hyöty ja pienimmillä kustannuksilla saadaan työpalveluksena siviilissä.

noska kirjoitti:
Tämä johtaisi siihen, että sivareilleikin pitäisi määrittää palvleuskelpoisuus luokat. Mitenkähän mahtaisi vaikuttaa työnhakuun kun papereissa lukisi siviilipalvelusmies palveluskelpoisuusluokka B tai C. Kun luokkanan olisi E niin kannattaisi jo etukäteen tarkistaa nopeimmat poistumistiet työhaastattelupaikasta, jos vaikka pöydän toiselle puolelle sattuu joku vanhan kansan pohjalainen evp toimiupseeri.

Ehkä ne päihdengelmaiset ja psyykkiset tapaukset kannattaisi jatkossakin pääsääntöisesti vapauttaa palveluksesta etteivät sotkisi "kunnollisten" sivareiden mainetta työntekijöinä.
 
Ensi vuoden alusta siviilipalvelustoiminnan järjestäminen siirtyy Lapinjärven kunnalta valtiolle. Tällöin mm siviilipalvelukeskuksen henkilökunta siirtyy kunnalta valtion palvelukseen. Työministeri Lauri Ihalaisen mukaan kyse on periaatteellisesti merkittävästä uudistuksesta.

Hän totesi myös, että jatkossa uudistettu koulutus tarjoaa enemmän työelämässä hyödynnettävää osaamista. Esimerkkeinä näistä ovat mm. ea-koulutus ja järjestyksenvalvontakoulutus.*

Ihalaisen mukaan siviilipalvelusajalla voi olla suuri merkitys syrjäytymisen ehkäisemisessä. Hän myös korostaa, että asevelvollisten tulisi kokea sivarin olevan todellinen vaihtoehto asepalveluksen rinnalla. Sivariaika muodostuu 28vrk:n mittaisesta Lapinjärven sivarikeskuksen järjestämästä peruskoulutuksesta ja noin 10,5kk mittaisesta työpalvelusta. Yhteensä sivarin kesto on 347 päivää.

Lähde: Suomen Sotilas 6/2013 s. 22

* milloin sivarit saavat pioneerialan (räjäytystyöt) sekä voimankäyttökoulutusta (ampuma-aseet)? Huutavan räikeä epäkohta tämä näiden puute.
nimim. yli puolenkymmentä vuotta järkkärin/vartijan töitäkin tehneenä; sivari onkin se halutuin työpari...
 
Aivan järjetön tuo sivari, niin kauan kuin minä olen osannut lukea on tuosta sivarin tekemisestä hyödylliseksi kriisi- ja rauhanaikana keskusteltu saamatta mitään muutoksia asiaan. Ja mitä nämä muutokset voisivat oikeasti olla? Kyllä siellä kai on jo vuosikymmeniä annettu SPR:n ea-kursseja jne. Miksi kiusata sivarilla ihmisiä, mieluummin laitetaan valtion ja kunnan virkoihin asevelvollisuusvaatimus ja korotetaan asepalvelusta käymättömien veroja niin paljon että intin käymättömät maksavat maanpuolustusmenot lompakolla ja varusmiespalveluksen suorittavat kuittaavat palveluksen asettamalla henkensä isänmaan puolustamisen riskeille.
 
Back
Top