Sodankäynnin säännöt ja Suomi

magitsu

Greatest Leader
Virisi mielenkiintoinen ajatus lukiessani artikkelia, jossa pohditaan israelilaisia näkökantoja Iranin ydin-sopimukseen.
Se eteni pian Israelin sotaisien kokemusten tarkasteluun. Arvioitiin, että Hezbollahille on mm. 2006 yllätyshyökkäyksen torjunnassa osoitettu ettei se voi tehdä mitään niin hullua, että voisi saada Israelia luovuttamaan aluettaan. Minkä kirjoittaja arvelee vähentävän kiinnostusta yrittää uudestaan.

Tässä otsikkoon liittyvä pihvi:
Israel plays, when it has to, by what I’ve called “Hama rules” — war without mercy. The Israeli Army tries to avoid hitting civilian targets, but it has demonstrated in both Lebanon and Gaza that it will not be deterred by the threat of civilian Arab casualties when Hezbollah or Hamas launches its rockets from civilian areas. It is not pretty, but this is not Scandinavia. The Jewish state has survived in an Arab-Muslim sea because its neighbors know that for all its Western mores it will not be out-crazied. It will play by local rules. Iran, Hamas and Hezbollah know this, which is why Israel’s generals know they possess significant deterrence against an Iranian bomb.
http://www.nytimes.com/2015/08/12/o...-an-israeli-looking-at-the-iran-dealhtml.html

Arvot ja toimintatavat tekevät meistä sitä, jota olemme. Onko tämä oletettu skandinaavinen tapa vain rauhallisen lähiaikojen synnyttämä illuusio? Vai onko se jotain, joka voi esim. osoittautua heikkoudeksi?

Eli ollaanko riittävän hurjia nykyiseen turvallisuusympäristöömme? Jossain määrin tämä on maanpuolustustahdon ilmentymien arviointia. Osin sitä kestääkö kantti ei vain mitä muut tekevät vaan mitä mahdollisesti itse joutuisi tekemään. Hyvin paljon pohditaan Venäjän tekemisisä, mutta entä jos sallitaan skenaario, jossa joutuisimme itse "ryhtymään Ukrainaksi"? Saattaisi olla vaikea pala nieltäväksi.

Olemme varautuneet ansiokkaasti moneen ulkoiseen uhkaan, mutta olemmeko varautuneet riittävästi siihen millaista tilanne saattaa vaatia meiltä?
 
Viimeksi muokattu:
Ihmisen on tehtävä paras mahdollinen teko saatavillaolevan tiedon mukaan, asettaen toiseen vaakakuppiin tekemättömyyden seuraukset. Teoilla ja tekemättömyyksillä on molemmilla seuraukset, ja niillä molemmilla on edelleen omat seurauksensa. Seurausten ketju on maailmassa loputon, oli teko mikä hyvänsä. Jokainen toimii omatuntonsa, pelkojensa ja ennaltanäkökykynsä asettamissa rajoissa, aikarasitteista puhumattakaan.

Tulen alkaessa omaan niskaan yllättäen on vain yksi tehtävä - sen loppumisen aikaansaaminen. Tilanteessa ei voida tietää kuinka paljon tulittajalla on ammuksia, kuinka kauan hän aikoo jatkaa tulitustaan, mitä muita aseita tai resursseja hänellä on, tai mitkä hänen tavoitteet ja motiivit ovat. Mielestäni noiden tuntemattomuuksien puitteissa on tehtävä päätökset ja toimittava silloin ja siinä.

On jokaisen vastuulla eliminoida enin jälkiviisaus omasta ajattelustaan tietyn vuosia kestävän prosessin kautta. Omatunto voi palautua rumankin tuloksen jälkeen kun tietää sisimmässään, että teki ja ajatteli kaikkensa joka päivä siihen hetkeen asti.
 
Syyria opettaa, että Venäjä voi systemaattisesti pommittaa sairaalat ja kenttäklinikat. Varusmiesaikana ihmettelin vähän, miksi kanniskelemme kaasunaamaria, nyttemmin tajuan senkin välttämättömyyden kun naapurin pelikirjan arvaamattomuus huomioidaan.
 
Back
Top