Some kokemukset, tunteita ja Venäjä

nemestä on vaikea sanoa, onko hän 10-vuotias lapsi vai johonkin amerikkalaiseen vapaaehtoismilitiaan kuuluva punaniska.

Vaikea uskoa, että kummallekaan olisi Suomen armeijalla paljoa käyttöä. Armeija tarvitsee ennen kaikkea kurinalaiseen ylhäältä tulevien käskyjen mukaiseen taisteluun kykeneviä miehiä. Yksin tarkkuuskiväärin kanssa metsässä peuhaaville ramboille ei ehkä se ole oikea paikka.
 
Itse olen niin palikka että PVn pitää hankkia mulle kaikki varusteet ja ase ja vielä joku täyspäinen johtamaan minua. En muuten osaa sotia kunnolla!

Parempaa asettakaan minun ei kannata hommata, tai ainakaan yrittää pitää itsellä. Tulitukiryhmässä (jos se nyt vielä hommani on...) joka tapauksessa vastaan pitäisi tulla lähinnä jotain satunnaisia heppuja joita voi roimia ihan riittävästi perinteisellä "Valmetin rynnärillä" Pahkasika-henkeen. Jos etulinjan jääkärien puolustus murtuu edessä, niin joka tapauksessa yksi TTR ei paljoa hanttiin pane vaan prioriteetti olisi ottaa heittimet asemasta ja ajaa (tai juosta) kauemmas, niistä 81-millisistä putkista on sotaponnistuksille enemmän hyötyä kuin kourallisesta kiväärimiehen peruskoulutuksen kauan sitten saaneita heitinmiehiä...paitsi poikkeustilanteessa.

Jos mulla olisi hyvä rynnäkkökivääri niin isänmaallisinta olisi luovuttaa se jollekulle etulinjan taistelijalle vaikka vaihdossa päikseen rk62:sen kanssa.

Jos saan jossain vaiheessa sen aikaiseksi että siihen MAAKKin heitinjoukkueeseen haen niin omaksi aseeksi voisin hankkia ehkä korkeintaan jonkun Saigan tyyppisen halvan peruslelun.
 
Ennen kuin liikaa riehaannutaan tuosta aloituspostauksesta... Olen jokseenkin varma, että kyseessä täytyy olla provo.
 
Yksin tarkkuuskiväärin kanssa metsässä peuhaaville ramboille ei ehkä se ole oikea paikka.

Onhan niillekin paikkansa, mutta sen vaan pitäisi silloin olla ihan PV:n virallinen homma kyseiselle sissille. Muuten tulee ns. pieniä koordinaatio-ongelmia. Niitähän on Ukrainassa nähty, kun vapaaehtoisjoukot hyvin ymmärrettävästi eivät halua sulautua UAn myyräpitoiseen komentoketjuun!
 
Ennen kuin liikaa riehaannutaan tuosta aloituspostauksesta... Olen jokseenkin varma, että kyseessä täytyy olla provo.

Nemellä on mukava asenne, mutta hänellä on kyllä myös tapana provota ja kärjistää, ei tuota varmaan 100% tosissaan kannata ottaa.
 
Mitä tässä kävi? Neme provosi meitä keskustelemaan otsikon aiheesta ja me keskustelemme juuri siitä. Tais mennä läpi....

Huomioni kiinnittyi kahteen seikkaan:
1) Minun sota vai meidän sota? Minä vai ME? Veikkaan että ainoa ehto jonka PV hyväksyy on vapaaehtoisuus ja kaikki muu sitä seuraava ohjeistus ja varustus tulee annettuna. Ei tilaa sooloilulle.
2) Kokonaan toinen mielenkiintoinen seikka on se, että syntyisikö Suomessa jonkinlaisia rinnakkaisia sponsori-pataljoonia, keitä sinne hakeutuu ja ketkä olisivat sponsoreita joiden nimeä nämä taistelijat kantavat? Voisin äkkiä kuvitella että sellaiset henkilöt joita ei kutsuta riviin ensimmäisessä aallossa, saattaisivat ottaa ennakkoa sponsori-pataljoonassa. Kunhan vaan pääsee heti listimään hyökkääjää voisi olla riittävä motivaatiotekijä oman hengen riskinottoon. Entäs sponsorit? Olisko meillä sellaisia tosi suomalaisia yksityisiä tai yhteisöjä joilla riittää pätäkkää ja kiinnostusta isänmaan puolustamiseen taistelujoukkoja varustamalla?
Miltä kuulostaisi joku Nallen Kynsi (Wahlroos)? Helppo olis Ruotsista lähettää shekkejä lahden tälle puolen. Harkimon Tikari?

Totta vai tarua?
 
Voisin äkkiä kuvitella että sellaiset henkilöt joita ei kutsuta riviin ensimmäisessä aallossa, saattaisivat ottaa ennakkoa sponsori-pataljoonassa

Veikkaan että sijoittamattomasta reservistä joukkoja SA-vahvuuden vahvistukseen, "lomittamiseen" ja täydennyksiin kasatessa alkaisi vapaaehtoisuudella ja omalla aloitteellisuudella olla enemmän merkitystä. SA-Int kuitenkin pitänee langat tiukasti käsissään silloinkin.
 
Miltä kuulostaisi joku Nallen Kynsi (Wahlroos)? Helppo olis Ruotsista lähettää shekkejä lahden tälle puolen. Harkimon Tikari?

"Rahalla ei ole kotimaata" -Wahlroos
Eli nallen kynsi on epätodennäköinen.

Harkimon Tikari todennäköisempi, johan sillä on yksi joukkueen kokoinen yksikkö lähetetty ryssiä vastaan... ;)
 
Back
Top