Sisäpoliitiikka näkyi rumimmillaan Kekkosen toiminnassa. Juuri sotasyyllisyysoikeudenkäynti on ambivalentissa suhtautumisessani kaljupäähän se mustin kortti.
Tällaista on poliiittisen äärimmäisen pahuuden perinne ja kivijalka. Tämä on hirveä ja häpeällinen juttu. Jos jaksat lukea, opit paljon.
Kekkonen vauhditti oikeudenkäyntiä halutessaan näyttää Neuvostoliitolle heti, kuka on se tulevaisuus. Hän esitti, että se oli Liittoutuneiden vaatimus. Oli eduksi, että erityisesti painotettiin myös Churchillin ja Iso-Britannian vaativan tuomitsemista.
Paasikivi vastusti, mutta Kokoomuksestakin löytyivät silloinkin tuulenhaistajat hänen läheltään. Kansanedustaja Kekkonen suunnitteli oikeudenkäyntejä (amerikkalaisen tiedustelumiehen mukaan) Tukholmassa jo elokuussa 1944, siis sodan vielä kestäessä. Kun valvontakomissio saapui Helsinkiin syys-lokakuussa, oikeusministeri Kekkosen ympärille kokoontunut ryhmittymä (Sakari Tuomioja, Kaarlo Hillilä ja Yrjö Leino) kaavailivat entisen presidentin Risto Rytin ja SDP:n puheenjohtajan Väinö Tannerin asettamista syytteeseen.
Kekkosella oli paha kilpailija omassa puolueessa. Niinpä hän otti itse asiat esiin venäläisten kanssa ja Zhdanoville kertoi myötävaikuttavansa oman puolueensa Maalaisliiton puheenjohtajan Viljami Kalliokosken asettamista syytetyksi, ellei tämä eroaisi vapaaehtoisesti tehtävästään. Pääministeri J. K. Paasikivi nousee tämän kansallisen murhenäytelmän traagiseksi keskushahmoksi. Kun eduskunta oli säätänyt mielestään pakotettuna taannehtivan lain, Zhdanov kohdisti painostuksen suoraan pääministeriin. Paasikivi ei saanut kaipaamaansa tukea hallituksessa estääkseen oikeudenkäynnin. Kekkosen ryhmittymä päinvastoin valitti hänelle Zhdanovin uhkaavia viestejä, ja Kekkonen esiintyi niiden tulkkina. Valvontakomission nimissä Suomen hallitus ei kuitenkaan vastaanottanut ainuttakaan virallista vaatimusta kirjallisessa muodossa sotasyyllisten tuomitsemiseksi.
Vuoden 1945 alussa hanketta tuki SKDL:n 49 edustajan lisäksi vain 20 sosiaalidemokraattia ja 10 maalaisliittolaista. Kesällä Hertta Kuusinen teki sotasyyllisiä koskevan välikysymyksen, jonka kommunistit neuvottelivat Kekkosen kanssa.
Zhdanov kertoi Moskovaan Stalinille ja Molotoville Kekkosen ehdottaneen taannehtivaa erikoislakia sotasyyllisten tuomitsemiseksi. Sen Kekkonen esitteli puolestaan Paasikivelle Zhdanovin uhkavaatimukseksi.
Paasikivi ei ymmärtänyt, mihin Kekkonen vallanhimossaan kykeni.
Fakta1 Valvontakomission toimittamalla listalla ei ollut poliittista johtoa lainkaan!!!!
Fakta2 Valvontakomission poliittinen neuvonantaja, neuvostoliittolainen diplomaatti Orlov antoi tammikuussa 1945 Suomeen saapuneille ulkomaisille lehtimiehille lausunnon, jossa hän ei maininnut mitään Suomen sodanaikaisen poliittisen johdon asettamisesta oikeudelliseen vastuuseen. Välirauhansopimuksen 13. artiklan johdosta Orlov sanoi, että suomalaisten oli itse ratkaistava kysymys.
Tuossa taas ns. lista 1, jotka Neuvostoliitto vaati rangastaviksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lista_1:n_vangit
Tällaista on poliiittisen äärimmäisen pahuuden perinne ja kivijalka. Tämä on hirveä ja häpeällinen juttu. Jos jaksat lukea, opit paljon.
Kekkonen vauhditti oikeudenkäyntiä halutessaan näyttää Neuvostoliitolle heti, kuka on se tulevaisuus. Hän esitti, että se oli Liittoutuneiden vaatimus. Oli eduksi, että erityisesti painotettiin myös Churchillin ja Iso-Britannian vaativan tuomitsemista.
Paasikivi vastusti, mutta Kokoomuksestakin löytyivät silloinkin tuulenhaistajat hänen läheltään. Kansanedustaja Kekkonen suunnitteli oikeudenkäyntejä (amerikkalaisen tiedustelumiehen mukaan) Tukholmassa jo elokuussa 1944, siis sodan vielä kestäessä. Kun valvontakomissio saapui Helsinkiin syys-lokakuussa, oikeusministeri Kekkosen ympärille kokoontunut ryhmittymä (Sakari Tuomioja, Kaarlo Hillilä ja Yrjö Leino) kaavailivat entisen presidentin Risto Rytin ja SDP:n puheenjohtajan Väinö Tannerin asettamista syytteeseen.
Kekkosella oli paha kilpailija omassa puolueessa. Niinpä hän otti itse asiat esiin venäläisten kanssa ja Zhdanoville kertoi myötävaikuttavansa oman puolueensa Maalaisliiton puheenjohtajan Viljami Kalliokosken asettamista syytetyksi, ellei tämä eroaisi vapaaehtoisesti tehtävästään. Pääministeri J. K. Paasikivi nousee tämän kansallisen murhenäytelmän traagiseksi keskushahmoksi. Kun eduskunta oli säätänyt mielestään pakotettuna taannehtivan lain, Zhdanov kohdisti painostuksen suoraan pääministeriin. Paasikivi ei saanut kaipaamaansa tukea hallituksessa estääkseen oikeudenkäynnin. Kekkosen ryhmittymä päinvastoin valitti hänelle Zhdanovin uhkaavia viestejä, ja Kekkonen esiintyi niiden tulkkina. Valvontakomission nimissä Suomen hallitus ei kuitenkaan vastaanottanut ainuttakaan virallista vaatimusta kirjallisessa muodossa sotasyyllisten tuomitsemiseksi.
Vuoden 1945 alussa hanketta tuki SKDL:n 49 edustajan lisäksi vain 20 sosiaalidemokraattia ja 10 maalaisliittolaista. Kesällä Hertta Kuusinen teki sotasyyllisiä koskevan välikysymyksen, jonka kommunistit neuvottelivat Kekkosen kanssa.
Zhdanov kertoi Moskovaan Stalinille ja Molotoville Kekkosen ehdottaneen taannehtivaa erikoislakia sotasyyllisten tuomitsemiseksi. Sen Kekkonen esitteli puolestaan Paasikivelle Zhdanovin uhkavaatimukseksi.
Paasikivi ei ymmärtänyt, mihin Kekkonen vallanhimossaan kykeni.
Fakta1 Valvontakomission toimittamalla listalla ei ollut poliittista johtoa lainkaan!!!!
Fakta2 Valvontakomission poliittinen neuvonantaja, neuvostoliittolainen diplomaatti Orlov antoi tammikuussa 1945 Suomeen saapuneille ulkomaisille lehtimiehille lausunnon, jossa hän ei maininnut mitään Suomen sodanaikaisen poliittisen johdon asettamisesta oikeudelliseen vastuuseen. Välirauhansopimuksen 13. artiklan johdosta Orlov sanoi, että suomalaisten oli itse ratkaistava kysymys.
Tuossa taas ns. lista 1, jotka Neuvostoliitto vaati rangastaviksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lista_1:n_vangit
Leinon ja kumppaneiden synnin taakka on kuitenkin raskas sotien jälkiselvittelyn osalta ja sitä ei pidä unohtaa. Hilkulla oli, ettei historiamme ruma luku kääntynyt hyvinkin rumaksi.
