Sotaveteraani luottaa nykynuoriin

Umkhonto

Ylipäällikkö
Kotimaa 15.9.2016 klo 12:34
Sotaveteraani luottaa nykynuoriin: "Me olimme nälkäisiä ruipeloita”
Vaikka yhä harvempi nuori mies käy intin, niin armeijan aloittaneet suorittavat sen yhä useammin loppuun. Sotimisen ohessa oman palveluksensa suorittanut veteraani uskoo nykynuoriin.

Jouko Korhonen kertoo, että moni nuori mies jätti koulut kesken ja lähti sotimaan talvisodan syttyessä. Kuva: Salla Laurila / Yle

Talvi- ja jatkosodat kokenut sotaveteraani Jouko Korhonen ei ehtinyt käydä armeijaa ennen sotaan lähtöä. Talvisodan kynnyksellä vielä 17-vuotias nuorukainen ilmoittautui mukaan vapaaehtoiseksi. Hän suoritti varusmiespalveluksensa pitkälti sotimisen ohessa.

Korhonen on käynyt puhumassa useissa kutsuntatilaisuuksissa. Hän luottaa nykynuorisoon.

Kyllä he osaavat omaksua armeijan käyttäytymisen.

– Jouko Korhonen

– Minusta suomalainen nuoriso on hyvää ainesta. Ehkä he eivät armeijaan totu, kuten me aikanaan, mutta kyllä he osaavat omaksua armeijan käyttäytymisen. Lisäksi nykynuoret ovat hyvässä kunnossa. Me olimme silloin aikanaan nälkäisiä ruipeloita.

Korhosen aikana varusmiespalveluksen kesto oli huomattavasti pidempi. Koko maanpuolustuksen luonne oli erilainen, koska sodan syttymisen pelko oli koko ajan läsnä. Silti Korhonen arvelee, että nykypäivän armeija on hyvin samankaltainen kuin ennenkin. Hän tuumii, että armeijan perusajatus, eli ryhmässä toimiminen ja käskyjen noudattaminen, on säilynyt kuitenkin samana. Tosin simputus lienee vähentynyt entisestä.

Koulunpenkiltä sotimaan
Korhonen kertoo, että armeijan kaltaista kokemusta oli jo toki kehittynyt nuorempana ennen sotaan lähtöä suojeluskuntatoiminnasta ja vuoden 1939 aikana Suomessa järjestetyistä kertausharjoituksista, joihin hänkin osallistui.

Korhosen tavoin moni nuori mies jätti silloin koulun kesken ja lähti rintamalle.

Oli hyvin myönteinen asia lähteä isien ja isoisien mukaan sotimaan.

– Jouko Korhonen

– Kaikki parhaimmat pojat kyllä lähtivät, sanoisin, että vain arimmat jäivät. Monet tytötkin lähtivät mukaan Lottina. Oli hyvin myönteinen asia lähteä isien ja isoisien mukaan sotimaan. Minusta tuntui, että meitä siellä enemmän tarvittiin kuin heitä.

Korhonen muistelee, että sotaan lähteminen ei hirvittänyt, sillä halu päästä puolustamaan kotimaata oli kova. Korhonen kertoo, että sekä koulusta että kotoa saatu isänmaallinen kasvatus vaikuttivat vahvasti asenteissa.

– Ei siinä muuta tunnetta ollut kuin että pääsisi pian tappelemaan, koska tiedettiin, että siellä tarvittiin miehiä.

http://yle.fi/uutiset/sotaveteraani...limme_nalkaisia_ruipeloita/9165754?origin=rss
 
Juu ainahan se nykynuoriso on ollut pilalla vanhempien mukaan.
Korhonen muistelee, että sotaan lähteminen ei hirvittänyt, sillä halu päästä puolustamaan kotimaata oli kova. Korhonen kertoo, että sekä koulusta että kotoa saatu isänmaallinen kasvatus vaikuttivat vahvasti asenteissa.
Tämä tosin on toisin nykyään. Nykyään on rasismia laulaa kristillisiä lauluja ja fasismia laulaa lippulaulua. Isänmaallisuus kuuluu juopoille ja on vanhanaikaista. Ja junttejahan kaikki Suomalaiset ovat, ei tässä mitään syytä ole olla ylpeä. Jenkeissä taas kaikki menee upeasti ja siitä pitää ottaa esimerkkiä. Ruotsi on paratiisi ja paljon viisaampi maa kuin Suomi.

Tekstin perusteella on hankala ymmärtää sarkasmia, etenkin kun jotkut ihmiset ovat oikeasti tuota mieltä :( Mutta tietenkään en itse noin ajattele, kun en ole aivoton teini.

Sanoisin kuitenkin että kokonaisuudessaan kaikki mitä ollaan pyritty parantamaan on parantunut. Valitetavasti vain isänmaallisuutta ei ole pyritty parantamaan, vaan se täytyy kokonaan tukahduttaa - onhan se puhdasta rasismia arvostaa kaikkien Suomalaisten muodostamaa yhteistä maata - hupsista, mainitsin Suomalaisen, taas livahti ääri-rasismiin. Lähdenkin tästä heti suunnittelemaan sotia ja kansanmurhia.

Helppohan se on ymmärtää että esimerkiksi ruotsalainen liberaali näkee Suomen fasistisena sotaa rakastavana rasistisena maana, onhan Suomella armeija, ja sieltä täältä onneksi välillä löytyy isänmaallisuuden rippeitä. Järkyttäväähän se on että noin vanhanaikaista valtiota löytyy Euroopasta.

Järjetöntä on esimerkiksi se, että Suomen kansa muodostaa valtion, ja valtio kansan. Joten aina kun valtion parasta ajatellaan ,ajatellaan kansaa - ja silti isänmaallisuutta kammoksutaan.

Ja muistakaa sitten äänestää homoja presidenteiksi, tai muuten olet homovastainen foobikko.

Mutta kaikesta huolimatta, on Suomi säilynyt valtiona jonka puolesta on valmis taistelemaan. Onhan Suomessa kuitenkin hyvä sosiaaliturva. Korruptiota ei maailmaan verrattuna ole ja kaduilla ei tarvitse kantaa asetta. Myös yöllä voi kaduilla yleensä kävellä täysin turvassa, ja isoin uhka mitä vastaan tulee on humalainen joka tuntuu vasta opettelevan puhumaan ja sosiaalisen kanssakäymisen alkeita. Tasa-arvo kiistassakin isoin ongelma on feministien vaatimus että ulkonäköpaineet joista naiset kärsivät pitää myös levittää miehille - sen sijaan että pyrittäisiin keventämään järjettömiä paineita.
Se usein tuntuu että ruohon on aidan toisella puolella vihreämpää, ja että ennen asiat olivat paremmin. Vikoja tuntuu löytyvän kaikkialta! Mutta sitten kun sitä miettii, niin harvoinpa sitä mitään vakavampaa päivässä kohtaa kuin pientä ruuhkaa tai tärykalvoja vahingoittavaa mopoa. Usein jopa kovaakin anarkistia esittävillä nuorilla on kypärä päässä, aivan toisin kuin ennen vanhaan.

Ja se että yhä harvempi käy armeijan ei onneksi ole vielä ongelma. Asiaa ei pidä vähätellä tai ongelma kasvaa, mutta tällä hetkellä ei Suomen puolustusvoimat kokonaisuudessaan kuitenkaan ole miespulasta kuullutkaan, ja 900 000 kirjettä kun oli reserville lähetetty jäi silti muutama äreä ukko kirjettä. Kun taas Saksassa jossa ennen oli Euroopan isoin armeija, kärsitään miespulasta jo rauhan aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäiset maininnat pillautunneesta nuorisosta löytyvät savitauluista Kaksoisvirtain maasta n. 6000 vuoden takaa. "Hassu tukka, oudot vaatteet, tyhmät ajatukset, väärät ihanteet ja käsittämättömät suosikit". Kreikkalaiset ja sittemmin roomalaiset kohottivat tämän mantrakseen.

Siinä se on kyseisen artikkelinkin veteraani aikonaan kuunnellut, miten "nykynuorisosta ei ole mihinkään."
 
Back
Top