Hylkää huomautus
Liity mukaan keskusteluun!

Rekisteröityminen ei kestä kuin hetkosen ja pääset keskusteluun mukaan, tervetuloa!

>>> REKISTERÖIDY <<<

Sotaveteraanin kohtelu

Viestiketju osiossa 'Kotimaan uutiset' , aloittaja Leaderdog, 26.11.2016.

  1. Leaderdog

    Leaderdog Eversti Lahjoittaja

    Liittynyt:
    05.01.2016
    Viestejä:
    1,920
    Tykkäykset:
    4,127
    Pisteet:
    316
  2. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    18,214
    Tykkäykset:
    28,905
    Pisteet:
    1,286
  3. Mainos



  4. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    18,214
    Tykkäykset:
    28,905
    Pisteet:
    1,286
    Vänrikki Stool


    Mennyttä aikaa muistelen
    niin mielelläni vielä;
    niin moni armas tähtönen
    minulle viittaa siellä.
    Ken mua seuraa retkelle
    nyt Näsijärven rannalle?

    Siell' opin miehen tuntemaan,
    hän sotamies ol' ennen,
    nyt vänrikki ol' arvoltaan,
    vaikk' onni näytti menneen.
    Ties kuinka samaan talohon
    satuimme saamaan asunnon.

    Mies olin silloin kelvokas,
    niin luulin, vaikka miksi.
    Min' olin ylioppilas,
    mainittiin maisteriksi;
    hupaasti elin "mensallain",
    Stool, hän söin armoleipää vain.

    Minulla oli "vaakunaa"
    ja piippu merenvahaa;
    Stool poltti kototupakkaa,
    jos häll' ei pulaa pahaa;
    mut silloin sai vain sammaleen
    niveräpiippu täytteekseen.

    Oi kulta-aika riemukas,
    suloisin, armahaisin,
    kun nuor' on, ylioppilas,
    ja puutetta ei laisin,
    ja huolt' ei tuntis ollenkaan,
    kun viikset vain sais kasvamaan!

    En tiennyt muiden hädäst', en,
    ilosta sydän sykki;
    vahv' olin, punaposkinen,
    ja kaikki suonet tykki.
    Niin nuori olin, riehakas,
    ja ylpeä kuin kuningas.

    Mut hyljättynä majassaan
    Stool istui nurkumatta,
    loi nuottaa, imi piippuaan
    meluumme puuttumatta.
    Tuommoisten suhteen, sen mar ties,
    min' olin oikein aika mies.

    Minusta näky hupaisin
    ol' ukon käyrä varsi
    ja kasvot, jäykät liikkeetkin
    ja vanha vaateparsi,
    vaan konkkanenä erikseen
    sangattomine laseineen.

    Monesti menin ukon luo
    ilveilemähän suotta.
    Mik' iloni, kun suuttui tuo
    ja hältä ratkes nuotta,
    kun kädest' ukon kävyn vein
    ja paikoin väärän silmän tein!

    Hän silloin ylös kavahtaa,
    mun ovest' ulos työntää;
    sananen, hitu vaakunaa,
    ja taas hän rauhan myöntää.
    Ma tulin taas kuin ennenkin
    ja samoin taaskin ilveilin.

    Ett' oli nuori aikoinaan
    myös ukko kerran ollut,
    enemmän nähnyt matkallaan
    ja kauemmaksi tullut,
    en sitä silloin huomannut,
    siks' olin liian oppinut.

    En myös, ett' ilomielin hän
    verensä tuorehimman
    vuodatti eestä maamme tän,
    nyt mulle rakkahimman.
    Ma olin nuori, riehakas,
    hän vänrikki, ma kuningas.

    Mut moisiin ilveilyksihin
    vihdoinnkin kyllästyin mä.
    Kuink' oli, talvipäivääkin
    lyhyttä pitkästyin mä;
    olipa oikein outoa,
    ei tahtonut se loppua.

    Ma tartuin ensi kirjahan
    hakien huvitusta,
    ol' teos tuntemattoman
    se Suomen taistelusta;
    armosta vain tuo kanneton
    lie päässyt muiden joukkohon.

    Mukaani vein sen, kääntelin
    sivuja jonkin hetken,
    en tiedä, kuin näin esihin
    sain Savon miesten retken;
    ma lu'in rivin, lu'in kaks,
    vereni tunsin kuumemmaks.

    Näin kansan kaikki koittavan
    edestä kunniansa,
    näin sotajoukon voittavan
    nälissään viluissansa.
    Jokaista sanaa, lukeissain,
    suudella tahdoin innossain.

    Vaarassa, tulen keskellä
    tuon parven urhoutta!
    Mill' ansaitsit, maa raukka, sä
    noin suurta rakkautta,
    noin kallis kuinka olla voit,
    kun leiväks pettua vain soit!

    Aloille aatteheni mun
    vei tuntemattomille,
    uus elo syttyi sieluhun,
    aavistamaton sille;
    kuin siivin lensi aikani,
    oi, kuink' ol lyhyt kirjani!

    Se loppui, samoin iltakin,
    vaan hehkuvalla miellä
    mä lisää kuulla halusin
    ja selvitystä vielä
    niin moniin kohtiin hämäriin.
    Luo vanhan Stoolin läksin niin.

    Häll' oli paikka entinen
    ja työkin samanlainen.
    Vastaani lensi ovellen
    jo katse nurjamainen;
    olipa, kuin ois kysynyt:
    Vai yökskään ei saa rauhaa nyt?

    Mut muuttuneena tulin ma,
    miel' oli toisenlainen:
    "Luin Suomen viime sodasta,
    olenhan suomalainen.
    Mua lisää kuulla haluttais,
    ken tiesi teiltä sitä sais?"

    Näin lausuin. Silmäns' ihmeissään
    luo ukko nuotastansa;
    ne loistavat, kuin seisois hän
    edessä rintamansa:
    "Jotakin ehkä tietäisin,
    olinhan siellä minäkin."

    Ma istuin olkivuoteellen;
    sanella Dunckerista
    hän alkaa, töistä urhojen
    ja Malmi kapteenista;
    hänellä kasvot kirkastuu,
    oi, kuinka hän nyt kaunistuu!

    Hän veripäivät nänyt on
    ja käynyt surman tiellä
    ja voiton nähnyt tappion,
    jonk' äityy haavat vielä;
    häll' on niin paljon muistissaa,
    maailma mit' ei muistakaan.

    Siin' istuin hiljaa, kuuntelin,
    ei sanaa kadonnunna;
    puol'yö, kun sieltä erkanin,
    jo oli kulununna;
    hän saattoi minut ovellen,
    mua iloisesti kätellen.

    Nyt viettää yhdess' aljettiin
    eloa hauskaa ratki,
    murehet, riemut jaettiin
    ja yksin "vaakunatki".
    Nyt olin vain yl'oppilas,
    hän suurempi kuin kuningas.

    Ja ukon suust' on tarutkin
    ne, joita laulan tässä.
    Niit usein öisin kuuntelin
    pärehen liekinnässä.
    Ne korutont' on kertomaa,
    ne ota, kallis synnyinmaa.

    J.L. Runeberg
     
    Sarek1, Securior, PSS ja 2 muuta jäsentä tykkää tästä.
  5. baikal

    baikal Ylipäällikkö Mod Lahjoittaja

    Liittynyt:
    11.04.2010
    Viestejä:
    17,878
    Tykkäykset:
    20,632
    Pisteet:
    1,286
    Tuossa reilu 10 vuotta sitten eräs paskakööri otti ohjelmaansa kiusata erästä vähän erikoisensutjakkaa veteraania tässä meidän pitäjässä. Rökälekööriä ei saatu tietenkään kuriin ja järjestykseen, aina mielihyvää saadakseen kiusasivat ukkelia ohikulkiessaan. Kunnes.

    Pahamaineiset H:n veljekset, nämä linnoja kiertäneet hemmot kuulivat asiasta ja tarttuivat asiaan varsin trakoonisin ottein. Ukon kiusaaminen loppui yhteen muistutukseen asiasta. Nämä kriminaalit tekivät sen, mihin muu yhteiskunta ei tässä kohtaa pystynyt ml. poliisilaitos.

    Kertomus on taivahan tosi, ukkelin poika on minulle asian kertonut seikkaperäisesti. Iljettävin piirre asiassa oli se, että lähinaapurit tiesivät kiusaamisesta, mutta kukaan ei nostanut munakarvojaan törhölleen asian puolesta. Viimeiset vuotensa ukko sai olla rauhassa mökissään.

    Kuultuani asiasta tarjosin kriminaaliveljeksille kahvit tortulla abc:lla.
     
    Talvela, Bushmaster, Stagideus ja 6 muuta jäsentä tykkää tästä.
  6. Vonka

    Vonka Ylipäällikkö Lahjoittaja ELSO 3.0

    Liittynyt:
    14.08.2013
    Viestejä:
    18,214
    Tykkäykset:
    28,905
    Pisteet:
    1,286
    Hyvin tehty.
     

Jaa tämä sivu