sotiemme ansioituneimmat upseerit?

lottako

Alikersantti
Suunnitelmissani on joskus tulevaisuudessa maalailla rintama-aiheisia tauluja ja mieleeni tuli kysymys johon voitte antaa oman mielipiteenne. Keitä henkilöitä (upseereita) pidätte Marskin lisäksi avainasemassa suomen sodissa ja miksi?
Entä keitä ovat ne henkilöt (rivimiehistä lähtien) jotka jollain tavoin tekivät merkittävän "urotyön"?
(Siis väheksymättä ketään rintamalla ollutta.)
 
Valo Nihtilä, Reino Hallamaa, Aladar Paasonen.

Kaikki olivat sodissa avainasemissa vaikka eivät rintamaupseereita sinänsä.
 
Tarkoitukseni on nostaa Rudolf Walden esille jossakin vaiheessa. Ketju Mannerheimista ja hänestä on jo olemassa mutta haluan alustaa hiukan uutta nostoa.

En nyt tarkoita että Walden olisi välttämättä ansioitunein ainakaan sodankäynnin suhteen mutta hänen saavutuksensa kokonaisuudessaan valtakunnan hyväksi kiinnostaa, koska luulen että sitä ei tarpeeksi ole tuotu framille.
 
Karl Lennart Oesch, johti Viipurinlahden puolustusta talvisodan viimeisinä hetkinä, sekä nimitettiin kannaksen joukkojen johtajaksi kesällä 1944. Oeschin kunniaksi on myös luettava myös sotia edeltävä ansiokas toiminta armeijan kehittämisessä ja se, ettei hölmöillyt 30-luvun alun jännitteisessä ilmapiirissä.

Richard Lorentz oli suomalaisen hävittäilmailun tärkein kehittäjä ja kannaksen ilmakomentaja 1944.

Erkki Raappana ei ehkä komentanut joukkoja ratkaisevilla rintamasuunnilla, mutta hänen johtamansa taistelut päättyivät selkeisiin voittoihin, joissa vihollinen lyötiin hajalle ja taistelukenttä jäi suomalaisille.
 
Erkki Raappana ja "mottimestarin viimeisin opetus" saa kanssa tukea.
 
Pataljoonien komentajissa oli myös kaikki mitat täyttäviä miehiä. He ovat jääneet -varjoon-.

Maalaustaiteessa Susitaival saattaisi olla varsin kiitollinen, samoin Juutilainen ja Hasse Wind. Tyly kannaksen mies V.Pylkäs saattaisi olla myös maalauksellinen.

Yritä lottako löytää joku uusi tulokulma maalauksiin, älä juutu siihen malliin, joka on ah niin kulunut ja nähty. Raappanasta on esim. olemassa kuva, josta oikein huokuu ihminen kenraalin takana.

Susitaival ja Juutilainen taas edustavat sellaista kirveelläveistettyä mallia, miehekkään näköisiä otuksia, joissa on persoonanpiirteitä, joista voi saada hyviä yksityiskohtia esille.

Ja minäkin paras jakamaan maalausneuvoja. :cool: Hyvä kun itse saan ulkohuussin oven maalattua.
 
Jotenkin karsastan sellaista patsastelevaa pönötystä. Sellainen kuva, jossa näkyy sielun tuska, etä Suomen kohtalo on juuri näppäimillään minun päätösten varassa, minun käskyni, tarpeelliset kaikki tyynni, mutta ovat silti merkinneet tuhansien suomalaisten miehien kuolemaa, niin että sen vastuunkannon kun tavoitat, niin ostan taulun.
 
Hallamaa ja Paasonen radiotiedustelusta sekä Marokon Kauhu on itselleni sellaiset ikoniset hahmot. Etenkin Kauhun johtamistapa jättänyt Kollaa Kestää kirjan pohjalta syvän vaikutuksen. Hallamaan ja Paasosen "näkymätön työ" puolestaan ollut niin iso saavutus operaatiiviseen johtamiseen kun lähes reaaliajassa luettu viestit komppaniatasosta armeijakuntatasoon parhaimmillaan.
 
Nikke Pärmi ei välttämättä ollut sotien kantavia voimia kokonaisuutta ajatellen, mutta omalla sarallaan hyvin kiinnosdava dyyppi, jonka lausahduksia ei voi nauramatta lukea
Muutenkin koominen persoona, pieni ukko mutta jättiläisen ääni.
Hommat kuitenkin hoituivat sotatöissä ilmeisesti oikein hyvin.

"
Sota verotti Nikke Pärmin voimia, hänelle määrättiin 14 vuorokauden loma. Pärmi lähti Kuopioon ja pistäytyi matkallaan myös Helsingissä. Rautatieasemalla eräs Pärmin upseerituttava valitteli, ettei pääse junaan, koska vaunut ovat niin täynnä.
- Duoda duoda. Minä järjesdän dilaa.
Hetken kuluttua miestä alkoi lappaamaan ulos vaunusta.
- Miten sinä tuon teit?
- Minä vain ilmoidin, eddä olen Nikke Pärmi ja olen dullud hakemaan däydennystä Musdaan nuoleen.
"
 
Pataljoonien komentajissa oli myös kaikki mitat täyttäviä miehiä. He ovat jääneet -varjoon-.

Maalaustaiteessa Susitaival saattaisi olla varsin kiitollinen, samoin Juutilainen ja Hasse Wind. Tyly kannaksen mies V.Pylkäs saattaisi olla myös maalauksellinen.

Yritä lottako löytää joku uusi tulokulma maalauksiin, älä juutu siihen malliin, joka on ah niin kulunut ja nähty. Raappanasta on esim. olemassa kuva, josta oikein huokuu ihminen kenraalin takana.

Susitaival ja Juutilainen taas edustavat sellaista kirveelläveistettyä mallia, miehekkään näköisiä otuksia, joissa on persoonanpiirteitä, joista voi saada hyviä yksityiskohtia esille.

Ja minäkin paras jakamaan maalausneuvoja. :cool: Hyvä kun itse saan ulkohuussin oven maalattua.

Susitaipaleessa on otetta....kun sanoi olevansa "vaskitsa" :D

Ja muutenkin nimi muistuttaa serbialaista sanontaa "vukojebina" :D
 
Suunnitelmissani on joskus tulevaisuudessa maalailla rintama-aiheisia tauluja ja mieleeni tuli kysymys johon voitte antaa oman mielipiteenne. Keitä henkilöitä (upseereita) pidätte Marskin lisäksi avainasemassa suomen sodissa ja miksi?
Entä keitä ovat ne henkilöt (rivimiehistä lähtien) jotka jollain tavoin tekivät merkittävän "urotyön"?
(Siis väheksymättä ketään rintamalla ollutta.)

Kannattaa laittaa sähköpostia varuskuntien komentajille.

Selitä minkälaisesta projektista on kyse. Voi olla, että voit tehdä hommasta pienimuotoisen sivubisneksen.
 
Pataljoonien komentajissa oli myös kaikki mitat täyttäviä miehiä. He ovat jääneet -varjoon-.

Maalaustaiteessa Susitaival saattaisi olla varsin kiitollinen, samoin Juutilainen ja Hasse Wind. Tyly kannaksen mies V.Pylkäs saattaisi olla myös maalauksellinen.

Yritä lottako löytää joku uusi tulokulma maalauksiin, älä juutu siihen malliin, joka on ah niin kulunut ja nähty. Raappanasta on esim. olemassa kuva, josta oikein huokuu ihminen kenraalin takana.

Susitaival ja Juutilainen taas edustavat sellaista kirveelläveistettyä mallia, miehekkään näköisiä otuksia, joissa on persoonanpiirteitä, joista voi saada hyviä yksityiskohtia esille.

Ja minäkin paras jakamaan maalausneuvoja. :cool: Hyvä kun itse saan ulkohuussin oven maalattua.

Illu Juutilaisesta tosiaan löytyisi persoonallisuutta. Tässä pari esimerkkiä.

Hävittäjälentäjät "lentävät" käsillään kun selittävät ilmataistelun kulkua.

1.png

Ja tässä tk-mies saa elävän kuvauksen siitä, mitenkä ohjaussauvaa vetämällä oma hävittäjä taipui ennennäkemättömiin lentoliikkeisiin.

2.jpg
 
Erkki Raappana ei ehkä komentanut joukkoja ratkaisevilla rintamasuunnilla, mutta hänen johtamansa taistelut päättyivät selkeisiin voittoihin, joissa vihollinen lyötiin hajalle ja taistelukenttä jäi suomalaisille.
Oli muuten ainoa divisioonankomentaja, jonka rintamalohkolla asemat pidettiin perääntymättä koko sodan ajan aina aselepoon asti. Tuo lohko oli tosin Rukajärven erämaa-aluetta, mutta juuri siellä Raappanan kaltainen erämies-rajaupseeri olikin elementissään, ja kävipä hän myös oman toimensa ohella hoitamassa suvereenisti myös Ilomantsin taistelut loppukesällä 1944, joka oli tuo https://maanpuolustus.net/members/sardaukar.944/:n mainitsema mottimestarin viimeinen opetus. Raappanan alaisista komentajista täytyy nostaa tietenkin kuuluisa everstiluutnantti Majewski, josta voi olla montakin mieltä, mutta Pärmin tapaan legendaarinen persoona hän varmasti oli.
 
Asiasta kolmanteen. onko tuon Majewskin johtamasta Muurmannin retkestä mitään kirjaa.
 
Back
Top