Sotilaiden työuraa halutaan pidentää

Tvälups

Ylipäällikkö
yle uutiset Kotimaa 13.6.2013 klo 6:42
Sotilaiden työuraa halutaan pidentää

Työmarkkinalaitoksen mukaan eläkeikien nostaminen ja työurien jatkaminen koskettaa myös puolustusvoimia. Pääsääntöisesti ammattisotilaiden eroamisikä on 55 vuotta, mutta eläkkeelle voi päästä nuorempanakin.

Valtion työmarkkinalaitos tutkii sotilaiden työurien pidentämistä. Työmarkkinalaitoksen mukaan eläkeiän nostaminen ja työurien jatkaminen koskettavat myös Puolustusvoimia.

Matalalle eläkeiälle on puolustusvoimissa perusteensa: eläkkeellä olevat ammattiupseerit ovat armeijan johtajareservi.

- Jos eläkeikä on korkeampi, niin vastaavasti koulutettu reservi jää pienemmäksi. Tämä on työnantajanäkökulma tähän kysymykseen, kertoo finanssineuvos Asko Lindqvist Valtion työmarkkinalaitokselta.

Laitokselta silti korostetaan, ettei puolustusvoimien henkilöstö ole työurien pidentämistä koskevan keskustelun ulkopuolella.

- Koko ajan arvioidaan niitä mahdollisuuksia, joita eläkejärjestelmän kehittämiseen myöskin sotilaitten osalta on. En voi mennä yksityiskohtiin siitä, minkälaisia ratkaisuja suunnitellaan, mutta harkinnassa asia on, finanssineuvos Lindqvist kertoo.

Muun muassa Päällystöliitossa sotilaiden eläkeikää ei kuitenkaan haluta nostaa.

- Tietyllä tavalla se johtaa ukkoutumiseen, toteaa puheenjohtaja Ari Pakarinen.

Toisaalta myös työpaikkakulttuuri on muuttunut pitemmät työurat sallivaksi.

- Vielä on muutama ikäluokka, jotka pääsevät hiukan aikaisemmin, 51 - 54-vuotiaina ja sitten kaikki ovat tässä uudessa järjestelmässä, sanoo Pakarinen.

Ei enää hopeakahvakeppiä

Enää ei pitkään virassa olleen työpöydälle ilmesty hopeakahvakeppiä tai eläkeopasta vihjauksena siitä, että on aika tehdä tilaa nuoremmille.

- Se aika on jo jäänyt taakse. Silti virkakiertoon liittyvistä asioista toki keskustellaan ja myös eläköitymisestä puhutaan, Pakarinen kertoo.

Myös upseerin ammattiin opiskeleva kadettiylikersantti Jesse Rousu pitää nykyjärjestelmää hyvänä.

- Kaikista vanhin upseeristo, kenraalikunta jatkaa kuitenkin pitempään. Se on toteutettu hyvin, Rousu sanoo.

Everstien ja kenraalien eroamisikä on 60 ja Puolustusvoimain komentajan 63 vuotta. Toisin ylemmistä tehtävistä yhä useammat ovat määräaikaisia.
 
Olipas vaikea otsikko arvattavaksi kun eilen alkoi ylellä eläköitymisikä-keskustelun vyörytys...
 
Hevon p-aa. Vaikka työeläkkeen alarajaa nostetaan lisää (sitä nostettiin jo 63-65) tapahtuu eläköityminen silti keskimäärin 59 vuotiaana ja porukkaa ruvetaan laittamaan pellolle 55 vuotiaana tuotannollisista ja taloudellisista syistä.

Tämä tarkoittaa että täyden eläkkeen saaminen viivästyy ja työuran lopun ns. superkertymä jää saamatta. Käytännössä eläkkeitä leikataan, mutta sitä ei vain sanota julkisesti.
 
Creidiki kirjoitti:

Sinällään totta, mutta ei tasan varmasti koske upseereja, olipa heidän eläkeikänsä mitä tahansa.
 
Hiljan uutisoitiin eläkeläisiä olevan jo noin 1500000 ja keskimääräisen eläkkeen 1500 euroa kuukaudessa. Jo nyt menee yli 25 miljardia euroa vuodessa eläkkeisiin. Pyramidihuijauksen muotoon rakennettu eläkejärjestelmämme nitisee jo nyt liitoksistaan. Saas nähdä milloin pettää. Muutoksia on edessä.
 
JOKO kirjoitti:

Sehän tässä pelottaa, ensinnäkin työjärjestelmän menot ovat suuremmat kuin tulot ja vastuut ovat suuremmat kuin varat. Minnkä tahansa muun mittapuun mukaan systeemi on konkurssissa.

Työeläkemaksuista valunut käytännössä ilmaista rahaa kotimaisiin investointeihin. Nyt maksut ovat nousseet suuremmiksi kuin kertymä. Suomen talouselämästä katoaa satoja miljoonia euroja. Samalla työeläkeyhtiöt purkavat rahastoitua omaisuuttaa eli myymään aikaisempina vuosina haalittuja osakkeitä. Kuka ostaa? Mistä se raha tulee? Millä hinnalla?

Homma on romahtanut hiljalleen kasaan jo kahden vuoden ajan. Pienempiä eläkekassoja menee konkkaan. Työeläkeyhtiöt keräävät ylimääräistä ja todennäköisesti laitonta työkyvyttömyyseläkemaksua, joka jälkikäteen laillistetaan.

Vakavaraisuussäännöksiä on höllennetty väliaikaisesti 2008 ja pysyvästi 2010 ja EMU puskurit lainattu vahvistamaan vakavaraisuuksia.

Eläkejärjestelmän keikaus tulee kutistamaan pankkikriisin pikkuyskähdykseksi. Tajuatteko nyt kun minä messuan että puolustusmäärärahoihin ei ole tulossa reaalikorotuksia vaan edessä on leikkauksia, leikkauksia ja lisää leikkauksia.
 
Niin tätä silmällä pitäen ihmettelenkin että esimerkiksi 1/10 kuluilla kun saataisiin vaikka häivekone kotimaisin voimin aikaseksi niin säästelyllä rahalla ja koneiden myyntituloilla ( verot jää Suomeen kuten Nokialta aikoinaan ) voitaisiin jopa palkata lisää lentäjiä ja kymmeniätuhansia ihmisiä koneenrakennukseen.
Tässä puhutaan siis kymmenien miljardien busineksesta.
 
Juke kirjoitti:

Pidä häivekoneesi omassa ketjussaan.

-setämies-
 
Juke kirjoitti:
Niin tätä silmällä pitäen ihmettelenkin että esimerkiksi 1/10 kuluilla kun saataisiin vaikka häivekone kotimaisin voimin aikaseksi niin säästelyllä rahalla ja koneiden myyntituloilla ( verot jää Suomeen kuten Nokialta aikoinaan ) voitaisiin jopa palkata lisää lentäjiä ja kymmeniätuhansia ihmisiä koneenrakennukseen.
Tässä puhutaan siis kymmenien miljardien busineksesta.

Vai vielä häivekoneita ja kymmenien miljardien busineksia..

Kysytäänpä ruotsalaisilta, kuinka helppoa ja halpaa nykyaikaisen hävittäjän rakentaminen on. Eikä myyntikään ihan helpolta ole vaikuttanut..
 
skärdis kirjoitti:

Ruotsalaisilla kun ei olekkaan mitään myyntiargumenttia...ensin pitää edes paperilla olla jokin idea joka myy. Svessoneilla on vain hieman pienempi Viggen...nyt sittemmin kutsutaan Gripeniksi. En halua vähätella ruotsalaisten osaamista ja perinteitä, mutta näin se vaan on..kone ei ole stealth ja maksaa saman kuin Hornet/F-16/Mirage.
 
Lienee aika selvää, että yleisen eläkeiän jatkuva nouseminen asettaa suuria paineita myös sotilaiden eläkeiän nostamiselle, jo pelkistä solidaarisuus- ja kateussyistä. Se ei välttämättä kuitenkaan ole vain huono asia, sillä 55 vuotias on vielä nuori ja sotilasmaailma ei siihen kaadu, jos pakollista eroamisikää nostetaan vaikka parilla vuodella. Sen sijaan 55 vuotiaalle evp-sotilaalle saattaa uudelleen työllistyminen nykyaikana tuottaa hieman haasteita, mikäli hinkua työuran jatkamiseen ja lisäeläkkeen hankkimisiin PV:n ulkopuolella löytyy. Vaikka sen ikäinen on vielä täysin työkykyinen, niin työmarkkinoilla 55 vuotias on jo hyljeksitty vanhus. Monen suomalaisen kohtalo on tänäkin päivänä ja tulevaisuudessa tulla yt-neuvotteluiden päätteeksi irtisanotuksi yli 50 vuotiaana ja päätyä pitkäaikaistyöttömäksi odottelemaan sitä maagista 65 vuoden eläkeikää ja laihaksi jäävää eläkettä, jonka raja siirtyy koko ajan ulottumattomiin.

Eläkeiän nostaminen toisi yksittäiselle taistelijalle myös lisää vapausasteita, sillä se mahdollistaa esimerkiksi parin vuoden virkavapaan ottamisen, jolloin voi kokeilla vaikka oikea työelämää talon ulkopuolella, menettämättä silti mahdollisuutta täyteen sotilaseläkkeeseen vaadittavaan 30 palvelusvuoteen. Tämä olisi myös Puolustusvoimille edullista, mikäli työelämäkokeilun aikana kertyy jotain tornitaloa hyödyttävää osaamista tai toimintaa kehittäviä näkemyksiä.

On tietysti myös täysin mahdollista, että koko sotilaseläkejärjestelmä tullaan jossain vaiheessa lakkauttamaan kokonaan. Se olisikin mielenkiintoinen vaihtoehto.

Jos sotilaseläkejärjestelmä katoaisi kokonaan, tulisi tällöin tulisi Puolustusvoimien perusrakenteita muuttaa sellaiseksi, että se integroisi Puolustusvoimat entistä tiiviimmin muuhun yhteiskuntaan ja elinkeinoelämään, mahdollistaen väelle yhden määrätyn putken sijaan nykyistä laajemman työuran. Lähtökohtana järjestelmän luomiselle voisi olla nykyisen kaaderijärjestelmän lakkauttaminen ja siirtyminen yhtenäispäällystöjärjestelmään, joka muistuttaisi vaikka Sveitsin mallia. Tällöin virkauran aikana pystyisi siirtymään joustavasti esimerkiksi välillä PV - oikea työelämä - PV ja lopulta pakollisen eroamisiän jälkeen tapahtuisi lopullinen siirtyminen oikeaan työelämään (tai työvoimareserviin). Käytännössä Puolustusvoimat olisi CV:ssä vain yksi työnantaja muiden joukossa.

Samalla myös reserviläisille ja reserviupseereille avattaisiin nykyistä laajemmat työ- ja koulutusmahdollisuudet Puolustusvoimissa (esim. EUK ja YEK sekä erilaiset toimialakurssit) ja heidät otettaisiin ihan oikeasti mukaan PV:n toimintaan. Suurena etuna Puolustusvoimiin tulisi nykyistä enemmän vaikutteita ulkopuolelta, mikä antaisi hyvät perusteet toiminnan kehittämiseen ja samalla tuulettaisi vallitsevaa ns. yrityskulttuuria. Samalla johtajareservi kasvaisi ja reservin koulutus sekä osaaminen kehittyisi.

Sotakoulujen ovien avaaminen reserviläisille olisi kuitenkin sulkahattuveljille erittäin suuri kauhistus, sillä se johtaisi helposti tilanteeseen, jossa vaikka EU tai YE-kurssin parhaasta kolmanneksesta hihafemmaheittona 60% olisi esimerkiksi suurten pörssiyritysten johtajistoa tai muita pääosan työurastaan PV:n ulkopuolella tekeviä reserviläisiä. Tällaisen mallin toteutuessa esimerkiksi Upseeriliitto tulisi omissa julkaisuissaan kurnuttamaan aikojen loppuun asti. Koulutuksia suorittavat reserviläiset tekisivät tietysti koulutuksensa lisäksi myös työpätkän Puolustusvoimissa, mutta todennäköisesti heidän kursseille ja töihin houkuttelemisensa ei ihan JSA-taulukon vaatiluokilla onnistuisi. Siihen tulisi tarjota oikeita kannustimia.

Rautalankamalli vaatii vielä hieman jalostamista, mutta tästä se kehittyy hiljalleen. Suurten muutosten aika on joka tapauksessa edessä, sillä rahahanat ehtyvät yhä kiihtyvään tahtiin ja kehityksen yleinen trendi on ollut laskeva jo 90-luvulta lähtien. Jossain vaiheessa joukko-osastojen lakkauttamisen ja siviilien irtisanomisien korttipakka on käytetty loppuun. Silloin on edessä paluu perusasioiden äärelle erittäin voimakkaan poliittisen ohjauksen saattelemana.
 
ja ihan kaikessa rakkaudessa: poliisit ja palomiehet pääsevät eläkkeelle +7v myöhemmin kuin sotilaat.

Turvallisuusaloista puhuessa tätä pointtia on vaikea ohittaa.

Palkkauskaan ei todellakaan laahaa enää siviilisektorin perässä vaan julkinen puoli on jo ohittanut yksityisen sektorin, etenkin keski- ja ylemmän johdon osalta.

Kannatan ihan varauksetta tässäkin Sveitsin mallia (Tunnetuin vientituote? Osallistuu krihaan? Onko veloissa?)
 
Varsinkin palomiesten kohdalla ymmärtää varsin hyvin miksi kukaan ei selviä viralliseen eläkeikään asti johtuen ihan fyysisistä haasteista ja siitä että vanha keho ei enää kestä rääkkiä eikä työpöytätehtäviä riitä kaikille. Kuitenkin suurimman osan upseereiden työtehtävät eivät ole fyysisesti raskaita rauhan aikana suurimman osan kouluttaessa ja istuskellessa pöydän takana niin ei eläkeiän pitäisi olla niin matala. Lisäksi se että esim. MPKK:n haussa on ikäraja tuntuu aika syrjivältä ja on olemassa vain eläkejärjestelmän vuoksi eikä keneltäkään edes kysytä haluaako eläkkeelle juuri 55-vuotiaana vai tehdä jotain muuta... Saavutettuja etuja... Lisäksi muutenkin tuntuu olevan aika naurettavaa että osallistuakseen vaikkapa eduskuntavaaleihin täytyy sotilaan erota virastaan mutta poliisin ei tarvitse.
 
Tuohon palomiesten terveyteen voisin kertoa tosielämän anekdootin.

Velipojan appiukko on rakennusyrittäjä, pyörittää poikansa kanssa muutaman ukon firmaa. Työterveystarkastuksessa lääkäri kehui kuntoa ja terveyttä, jolloin ko. yrittäjä kysyi, että missäs kunnossa ne hänen ikäisensä (kohta 60 v.) raksamiehet yleensä ovat? Lääkäri siihen:" En tiedä, olet ensimmäinen näin vanha tänne asti päässyt..."
Pari vuotta myöhemmin sitten työkyvyttömyyseläkkeelle, ei olkanivelet enää kestäneet kurkottelua...:a-rolleyes:
 
Back
Top