Sotilasoperaatioita

Mikoyan

Ylipäällikkö
http://teknokekko.vuodatus.net/lue/2011/01/1945-kurt-ja-muut-unohdetut-saksalaiset

Sääasema Kurt ja operaatio Haudegen

Tässä korkeajännitystä. Natsi-insinöörien laatimista salaisista suunnitelmista salaisiksi natsitukikohdiksi menestyksekkäimpiä olivat sääasemat, joiden avulla sodanjohto saattoi tarkkailla säätä. Sääasemien pystyttämisestä seurasi ainakin kaksi huomattavaa seikkaa. Tässä tarkoituksessa tapahtui ainoa tunnettu saksalaisten maihinnousu Pohjois-Amerikan maaperälle. Toinen, vielä kauemmaksi pohjoiseen unohdettu tukikohta antautui viimeisenä vasta syyskuussa 1945.

Lokakuun lopulla 1943 saksalainen sukellusvene U-537 nousi pintaan Labradorin asumattomalla rannikolla ja saattoi rannalle vakoilijan nimeltä Kurt Siemens. Juutalaisten ja heidän kätyreidensä harhaan johtamat jenkit olivat mokomat kieltäytyneet jakamasta säätiedotuksiaan Uuden maailmanjärjestyksen luojien kanssa, joten Kolmannen valtakunnan täytyi kerätä säähavaintonsa itse. Kurtin tehtävä oli lähettää radioteitse Pohjois-Amerikan säähavaintoja ja kelpo vakoilija oli niin omistautunut asialleen, että hänet vapautettiin palveluksesta vasta vuonna 1981.

Vuonna 1981 Kurt ei ollut suorittanut virkavelvollisuuksiaan enää pitkään aikaan. Hän ei ollut nimittäin ihmisvakoilija, vaan Siemensin rakentama automaattinen 150 watin lähetysasema, johon sisältyi mittausanturit, lähetysmasto, ja kymmenen tynnyrillistä paristoja. U-537 saapui pystyttämään laitoksen, ja kun sukellusveneen radisti totesi signaalin riittävän, sukellusvene poistui paikalta hyvässä järjestyksessä.

Muutaman viikon kuluttua Saksassa todettiin, että signaali heikkeni ja asemaa häirittiin. Liittoutuneet, jotka eivät paikallistaneet koko asemaa 40:een vuoteen, arvelevat että saksalaiset itse epähuomiossa jammeroivat itseään. Sukellusvene U-537 puolestaan suoritti palveluksensa loppuun käymällä uppoamassa Balilla. Kanadaan oli tarkoitus pystyttää toinenkin miehittämätön säähavaintoasema, mutta tehtävää suorittanut sukellusvene torpedoitiin Atlantilla.

Monet ovat ihmetelleet, miten kummassa Kurtia ei koskaan keksitty. Asema oli tietysti auttavasti naamioitu, sillä laitoksen kylkeen oli maalattu ”Kanadan sääpalvelu” ja paikalle siroteltiin tyhjiä amerikkalaisia savukepakkauksia. Myrsky tai satunnainen kulkija oli jossakin vaiheessa tullut kylään, sillä kun asema vimein löydettiin uudelleen, siitä puuttui osia. Kanadalaiset kiittivät Saksan historian vaatimattomimman vakoilijan jäljille johdattanutta insinööri Franz Selingeriä ja siirsivät Kurtin jäänteet sotamuseoon Ottawaan.

Saksan antautuessa 8. toukokuuta 1945 sota jatkui vielä täyttä päätä kaukana pohjoisessa Huippuvuorilla, missä 11 miehen huippuyksikkö piti yllä taipumatonta vastarintaa eikä antautunut. Tämä johtui siitä, että miehillä ei ollut näköpiirissään ketään, kenelle antautua.

Operaatio Haudegen oli Saksan laivaston huippusalainen hanke, jossa 11 miehen tarkoin valittu yksikkö lähetettiin Huippuvuorille syyskuussa 1944 keräämään säätietoja ja lennättämään ne salakielisinä langattomasti Tromssaan. Miehet muistelivat, että heiltä kysyttiin, halusivatko he vapaaehtoisiksi jonnekin, missä olisi tarjolla ”lunta ja jäätä”, mihin seikkailunhaluisimmat soturit ja parhaat hiihtäjät vastasivat oikopäätä myöntävästi.

Huippuvuorten sääryhmä ei sekään ehtinyt vaikuttaa sodan kulkuun kovin ratkaisevasti. Ardennien taistelun alkaessa joulukuussa 1944 saksalaisilla oli selvästi tietoa siitä, että sää huononisi ja liittoutuneet eivät pystyisi käyttämään ilma-asettaan saksalaisten vastahyökkäyksen torjumiseksi. Mutta tapaninpäivänä 1944 ilma kirkastui ja loppu oli laskettelua. Kuten tunnettua, Berliiniin päästiin viidessä kuukaudessa.

Huippuvuorten miehistökin sai kosketuksen vihollisiin. Operaation aikana armottomat ja verenhimoiset taistelijat ampuivat neljä päälle pyrkinyttä jääkarhua ja yrittivät huolehtia niiden orvoksi jääneistä pennuista syöttämällä niille maitojauheesta sekoitettua maitoa improvisoidusta tuttipullosta.

8. toukokuuta Tromssasta tiedotettiin Huippuvuorille, että Saksa on antautunut. Ryhmä Haudegenin tuli hävittää kaikki räjähdysaineet, tuhota salaiset dokumentit ja antautua liittoutuneille. Mutta sitä ennen he saisivat lähettää säähavaintojaan salaamattomina. Myös rauhan aikana oli kysyntää säätiedoille.

Miehillä oli mukanaan kahden vuoden varasto rautaisannoksia, mutta epätietoisuus ja huoli omaisten kohtalosta alkoi käydä ylivoimaiseksi. Miehet kuuntelivat vastaisiko joku, kuka tahansa, heidän säätiedotuksiinsa, mutta Tromssastakaan ei enää koskaan kuulunut kuittausta. Lopulta he saivat tarpeekseen ja alkoivat lähettää liittoutuneiden hätäkanavilla. Valtaan palautettu Norjan kuningaskunta äkkäsi lopulta, mitä oli tekeillä ja lähetti Huippuvuorille sota-aluksen vangitsemaan taipumattomat viholliset. Tukikohdan horisonttiin ilmaantui hylkeenpyyntialus Blaasel, jonka villapaitainen kippari ihmetteli saksalaisille piippu suussaan miten helkkarissa tekin olette tänne joutuneet.

Antautumisen kunniaksi pantiin pöytä koreaksi. Norjalaiset tarjosivat juhlaillallisen, jonka jälkeen saksalaisten komentaja tohtori Dege totesi hämillään ”Niin, meidän pitää varmaan antautua nyt.” Dege otti pistoolin kotelostaan ja asetti sen norjalaisen kapteenin eteen pöydälle. Kapteeni tuijotti asetta ja kysyi ”Saanko sitten pitää tämän?” ”Uskoisin niin”, vastasi Dege, ”koska me olemme viimeinen jäljelle jäänyt Saksan aseellinen yksikkö ja antaudumme.” Niin toinen maailmansota vihdoin päättyi Euroopassa, Huippuvuorilla 4. syyskuuta 1945.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.hs.fi/m/matka/a1402027950011
Natsien aarteet houkuttelevat seikkailijoita Sleesian sydänmaille
Pilvikki Kause

1402027946439

Lounaispuolalaisen Ksiazin linnan peruskivet muurattiin jo 1200-luvulla. Natsi-Saksan Todt-järjestö takavarikoi saksalaisittain Fürstensteiniksi kutsun linnan huippusalaisia operaatioita varten.

Natsijohdon rakennuttamat arvoitukselliset tunnelit ruokkivat mielikuvitusta Lounais-Puolassa. Aarteenetsijät uskovat, että Saksalle kuuluneille Sleesian sydänmaille jäi kalleuksia piiloon.

Puolan arvoituksellisin linna Ksiaz on pysäyttävä ilmestys.

Töyräällä seisova jylhä rakennus muistuttaa ritarihovin ja barokkipalatsin risteytystä. Euroopan rikkaimpiin kuulunut saksalainen Hochbergin prinssisuku asui linnassa vuosisatoja.

Tie perille taittuu puiston läpi rehevien atsaleapensaiden reunaa.

Eteisaulassa sydän alkaa läpättää. Ei mikään ihme, että vallaskoti oli myös Natsi-Saksan johtajien mieleen, niin upea se on.

Diktaattori Adolf Hitlerin esikunta takavarikoi Sleesian helmeksi ylistetyn linnan erikoisoperaatioita varten vuonna 1941.

Saksan valtakunnan kansallisaarre kuljetettiin tänne suojaan.

"Viisisataa arkkua Berliinistä", puolalainen Katarzyna Matula sanoo. Matula on linnan menneisyyttä tutkiva erikoisasiantuntija.

"Kirstuihin pakattiin kallisarvoisen Preussin kuninkaallisen kirjaston kokoelmia."

YLI PUOLEN miljoonan teoksen kokoelmassa oli Grimminveljesten omakätisiä satukirjoituksia, Saksan kansallishymnin alkuperäissanoitus sekä säveltäjämestarien Bachin, Beethovenin ja Mozartinnuottikäsikirjoituksia.

"Liittoutuneiden pommikoneiden kantosäde ei ulottunut tänne takamaille. Eikä kukaan olisi kyennyt uskomaan, että Ala-Sleesia luovutettaisiin sodan jälkeen Puolalle", Matula kertoo.

Loistokasta residenssiä ruvettiin pian valmistelemaan vieläkin arkaluontoisempaan päämäärään: Hitlerin edustuskortteeriksi. Preussilaiskirjasto siirrettiin alta pois.

Huippusalaiset, mittavat rakennustyöt käynnistyivät linnan alueella 1943. Ne ovat ruokkineet sitkeitä ja mielikuvituksellisia teorioita, sillä sodanaikaiset pohjapiirrokset rakennustöistä tuhoutuivat. Huikein uskomus koskee toisen maailmansodan satumaisinta ryöstösaalista, Venäjän tsaarien Meripihkahuonetta.

Puolalaiset historianharrastajat elättelevät toivetta, että Pietarin läheltä palatsista jäljettömiin kadonnut aarre kuljetettiin tänne ja odottaa yhä löytäjäänsä huolella naamioidussa kätkössä.

1402027945977

Maanalaiseksi kaupungiksi kutsuttu Osówka on Pöllövuorten parhaiten säilynyt tunnelikeskittymä kaikkiaan yli kahdeksan kilometrin arvoituksellisessa verkostossa.


1402027946590

Osówkan luolasto koostuu betonibunkkerikäytävistä.


VIELÄKÄÄN EI TIEDETÄ, miksi keskitysleireiltä tuodut vangit joutuivat louhimaan käytäviä linnan peruskallioon. Tunneleilla on mittaa noin kilometri, mutta osa on räjäytetty umpeen. Edes museoväellä ei ole pääsyä koko verkostoon.

"Emme vieläkään täysin tiedä, mitä siellä piilee", tutkija harmittelee.

Heti sodan jälkeen linnaan asettui vuodeksi Neuvostoliiton puna-armeijan kenraali miehineen. Sleesian taideaarteita alettiin raijata itään. Puolalaiset sen sijaan löysivät luostarista Preussilaiskirjaston, jota säilytetään nyt Krakovassa.

Vain yksi käytävä linnan kivijalassa on matkailijoille avoin. Sadan metrin betonoitu bunkkeri johtaa umpikujaan. Tyhjä hissikuilu ylös linnaan ja syvemmälle salatunneleihin on teljetty laudoilla.

Ksiazin linna avoinna arkisin 10–17, viikonloppuna klo 18 asti.
Aikuiset 30 zl (7,5 e), alennuslippu 20 zl (5 e).
www.ksiaz.walbrzych.pl


1402027945679

Viisituhatta vankia Gross-Rosenin keskitysleiriltä tuotiin hakkaamaan tunneleita Ksiazin linnan peruskallioon.


JÄTTILÄISOPERAATIO VUOREN UUMENISSA

Hyinen kosteus käy kiinni heti ensi metreillä matkalla vuoren uumeniin. Rosoisten kiviholvistojen seiniä pitkin noruu vesi. Nyt astellaan kirjaimellisesti pimeyden ytimeen.

Sudeettivuoristoon kuuluvien Pöllövuorten sisuksiin räjäyteltiin panssarivaunun mentäviä tunneleita. Ne ovat Hitlerin pääarkkitehdin, Alfred Speerin johtaman Todt-järjestön käsialaa. Todtin orjatyövoimana raatoivat tuhannet juutalaiset keskitysleirivangit, Puolasta tuotu pakkotyövoima ja sotavangit. Kumisaapas lipsuu vettyneiden hirsien peittämällä maalattialla. Tuntuu kuin liukastelisi hautojen päällä.

LUOLASTON tarkoitus on jäänyt arvoitukseksi. Projektia, jonka varjolla luola räjäytettiin, kutsuttiin peitenimellä Riese eli jättiläinen. Ei kuitenkaan tiedetä, miksi. Haluttiinko vuorten uumenissa kehittää sodan kulkua mullistava ihmease? Vai kaivettiinko tänne natsijohdon maanalaista eloonjäämiskeskusta? Hitler olisi joidenkin arvioiden mukaan matkustanut 30 kilometrin matkan täältä maanalaisessa junassa Ksiazin linnaan, jos Riese olisi viety päätökseen.

RIESE nieli käsittämättömät määrät sementtiä, vaikka ilmapommituksien moukaroimille siviileille ei pulan takia pystytty rakentamaan riittävästi väestönsuojia.

1402027946684

Hakaristi jäi muistoksi natsien sotilaskohteesta Ala-Sleesiaan.


Hullu hanke jäi kesken Saksan antautuessa. Ruostuneita kypäriä ja kivääreitä viruu vain muistona läjissä Osówkan luolastossa. Tämä on yksi Pöllövuorten kuudesta tunnelikeskittymästä ja yleisölle avoin.

"Allamme kulkee samansuuntainen romahtanut käytävä", Rieseen perehtynyt Zdzisław Łazanowski pysähtyy sanomaan. Näistäkin onkaloista on turhaan etsitty aarrekätköjä.

Luolan opas pukkaa vierailijat istumaan kiikkerään alumiinipurtiloon. Veneen äänet kumisevat tunnelin seinämistä. Paatti karahtaa lähes sysipimeässä pohjastaan kiinni vastarannalla. Tästä noustaan horjuvin koivin lankuille ja tasapainoillaan pää kumarassa turvaan kuivalle maalle.

Sisäänpääsy noin tunnin välein alkaen klo 10.15, viimeinen sisäänpääsy klo 17. Historiallinen peruskierros 14 zl (3,5 e). Extreme-kierros venematkoineen 20 zl (5 e) on varattava etukäteen.


WOJCIECH JARGILO
1402027945681

Saksalaissyntyinen Dorothea Bock-Rozdowicz kastettiin Swidnican rauhankirkossa ennen toisen maailmansodan syttymistä.


EVAKKOJEN MENETETTY OMAISUUS

Pikkukaupunki Jedlina Zdrójssa Bogusław Leda valvoo poikkeuksellista kunnostusurakkaa. Ledan veljenpoika näki sattumalta työmatkalla heitteille jätetyn Saksan vallan aikaisen Jedlinkan palatsialueen. Kaupat syntyivät perheyrityksen varoilla kymmenen vuotta sitten.

Siitä käynnistyi Ledojen kulttuuriteko, palatsin hidas ja huolellinen entisöinti. EU:ltakin on saatu rahoitusta.

"Kävijät hierovat silmiään. He eivät voi uskoa paikkaa entiseksi säälittäväksi raunioksi", Leda nauraa.

Olemme matkanneet arvoituksellisesta Ksiazin linnasta parikymmentä kilometriä etelään. Leda esittelee ylpeänä museoksi korjattua päärakennusta. Vuosikymmeniä jatkuneen ryöstelyn vuoksi ei paljoakaan ole jäänyt jäljelle Sleesian posliinikuninkaiksi kutsuttujen 1800-luvun omistajien ylellisistä sisustuksista.

1402027945703

Puolalaiskoululaiset ottivat valokuvia luokkaretkellä operaatio Riesen päämajana toimineen Jedlinkan palatsin kellarissa.


SODASSA tämäkin koti kansallistettiin. Palatsi alkoi toimia operaatio Riesen päämajana 1943.

"Näillä syrjäteillä alkoi ennennäkemätön trafiikki. Satoja insinöörejä saapui piirustuksineen. Voimalinjoja vedettiin. Tuhansia vankeja marssitettiin pakkotyöhön", luettelee tietokirjailija Łukasz Kazek.

Saksa antautui 8. toukokuuta 1945. Samana päivänä saksalaisupseerit polttivat kiireissään kasoittain salaisia asiakirjoja palatsin pihassa, vanhoja asukkaita tavannut Kazek kertoo. Neuvostoliiton vapautusarmeija saapui kaupunkiin päivää myöhemmin. Joukko koostui vain kahdesta moottoripyöräupseerista sekä kahden sotilaan ohjastamista hevoskärryistä.

Alueen saksalaisasukkaat karkoitettiin. Kotiinpaluuta toivoen he kaivoivat omaisuuttaan maahan.

Aarteenetsijä täräyttää pullottavan pikkurepun pöytään avaran palatsialueen hiljaisessa kahvilassa. Hän latoo kantamuksensa nähtäväksi: lusikoita, soppakauhoja, veitsiä, haarukoita, kakkulapioita. "Evakkoperheen pöytähopeat", nimettömänä puhuva mies arvelee.

Jedlinkan palatsi avoinna huhti–syyskuussa ko 10–18, talvella klo 8–16. Liput 10 zl/7 zl (2,5 e/1,75 e).
www.jedlinka.pl.


1402027945677

Puolalainen aarteenetsijä löysi evakkojen hautaamia kalleuksia Jedlinkan linnan pihalta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top