Sotilasperinteet

tulikomento

Supreme Leader
Itse kun olen historia-alan työntekijä, niin ajattelin herätellä keskustelua sotilasperinteistä. Mitä mieltä olette niiden hyödyllisyydestä / hyödyttömyydestä ?

Sotilaselämään historia ja perinteet kuuluvat mielestäni kiinteästi. Jokaisella organisaatiolla on olemassa oma virallinen syntyhistoriansa, joka perustuu enemmän tai vähemmän tosiseikkoihin. Mielestäni oikein sovellettuna perinne- ja historiaopetus palvelevat sotilasjoukon me-henkeä. Vaikka pakko myöntää, että esim. varusmiesiässä oleville historian pakkosyöttö voi ollakin aikamoista pakkopullaa. Omalta varusmiesajalta muistan että kutsunnoissa oli sotaveteraani puhumassa. Sitten palvelusaikana meille pidettiin muistini mukaan oppitunti Karjalan Prikaatin edeltävistä joukko-osastoista (Tuntemattoman sotilaan JR 8). Ja meille näytettiin dokumenttielokuva Ihantalan ihme.

Mielestäni ideaalitilanteessa historia- ja perinneopetus on voimavara, jota voidaan hyödyntää kun väkeä sitoutetaan organisaation arvoihin. Kun tuntee menneisyyden, niin ehkä osaa myös suunnitella tulevaa. Ideaalitilanteessa yksilö kokee olevansa osa historiallista jatkumoa. Tästä käy esimerkkinä mm. Mannerheim-ristin ritarien esittäminen PV:n ja RVL:n ammattisotilaille esikuvina (ovat näyttäneet sen taitotason mihin uusien tulokkaiden tulee pyrkiä).

Oma vankka näkemykseni on, että oikealla tavalla toteutettuna historian ja perinteiden hyödyntäminen esim. koulutuksen osana voi poikiakin motivoituneita taistelijoita.
 
Itse kun olen historia-alan työntekijä, niin ajattelin herätellä keskustelua sotilasperinteistä. Mitä mieltä olette niiden hyödyllisyydestä / hyödyttömyydestä ?

Sotilaselämään historia ja perinteet kuuluvat mielestäni kiinteästi. Jokaisella organisaatiolla on olemassa oma virallinen syntyhistoriansa, joka perustuu enemmän tai vähemmän tosiseikkoihin. Mielestäni oikein sovellettuna perinne- ja historiaopetus palvelevat sotilasjoukon me-henkeä. Vaikka pakko myöntää, että esim. varusmiesiässä oleville historian pakkosyöttö voi ollakin aikamoista pakkopullaa. Omalta varusmiesajalta muistan että kutsunnoissa oli sotaveteraani puhumassa. Sitten palvelusaikana meille pidettiin muistini mukaan oppitunti Karjalan Prikaatin edeltävistä joukko-osastoista (Tuntemattoman sotilaan JR 8). Ja meille näytettiin dokumenttielokuva Ihantalan ihme.

Mielestäni ideaalitilanteessa historia- ja perinneopetus on voimavara, jota voidaan hyödyntää kun väkeä sitoutetaan organisaation arvoihin. Kun tuntee menneisyyden, niin ehkä osaa myös suunnitella tulevaa. Ideaalitilanteessa yksilö kokee olevansa osa historiallista jatkumoa. Tästä käy esimerkkinä mm. Mannerheim-ristin ritarien esittäminen PV:n ja RVL:n ammattisotilaille esikuvina (ovat näyttäneet sen taitotason mihin uusien tulokkaiden tulee pyrkiä).

Oma vankka näkemykseni on, että oikealla tavalla toteutettuna historian ja perinteiden hyödyntäminen esim. koulutuksen osana voi poikiakin motivoituneita taistelijoita.
Olen samaa mieltä, vaikkakin joukon hyvyyttä ei pidä arvioida vanhoilla teoilla, ovat menneisyyden menestys ja kunniakkaat teot jotain jota on syytä arvostaa ja muistella. Menneisyydestä voidaan ammentaa paljon hyvää.
Keskiverto ihminen haluaa kuulua joukkoon jolla on taustallaan jotain kunniakasta ja tietysti menestystä. Se luo asennetta "kyllä mekin pystymme".
 
Itse kun olen historia-alan työntekijä, niin ajattelin herätellä keskustelua sotilasperinteistä. Mitä mieltä olette niiden hyödyllisyydestä / hyödyttömyydestä ?

Sotilaselämään historia ja perinteet kuuluvat mielestäni kiinteästi. Jokaisella organisaatiolla on olemassa oma virallinen syntyhistoriansa, joka perustuu enemmän tai vähemmän tosiseikkoihin. Mielestäni oikein sovellettuna perinne- ja historiaopetus palvelevat sotilasjoukon me-henkeä. Vaikka pakko myöntää, että esim. varusmiesiässä oleville historian pakkosyöttö voi ollakin aikamoista pakkopullaa. Omalta varusmiesajalta muistan että kutsunnoissa oli sotaveteraani puhumassa. Sitten palvelusaikana meille pidettiin muistini mukaan oppitunti Karjalan Prikaatin edeltävistä joukko-osastoista (Tuntemattoman sotilaan JR 8). Ja meille näytettiin dokumenttielokuva Ihantalan ihme.

Mielestäni ideaalitilanteessa historia- ja perinneopetus on voimavara, jota voidaan hyödyntää kun väkeä sitoutetaan organisaation arvoihin. Kun tuntee menneisyyden, niin ehkä osaa myös suunnitella tulevaa. Ideaalitilanteessa yksilö kokee olevansa osa historiallista jatkumoa. Tästä käy esimerkkinä mm. Mannerheim-ristin ritarien esittäminen PV:n ja RVL:n ammattisotilaille esikuvina (ovat näyttäneet sen taitotason mihin uusien tulokkaiden tulee pyrkiä).

Oma vankka näkemykseni on, että oikealla tavalla toteutettuna historian ja perinteiden hyödyntäminen esim. koulutuksen osana voi poikiakin motivoituneita taistelijoita.

Olen jossain määrin samaa mieltä. Kuitenkin muistaen, että historia täytyy vahvistaa ja pohjustaa nykyaikaan.

Mitä tällä tarkoitan, on vähän sama kuin @Kapiainen kanssa väännettiin naisvarusmiehistä. Tarkoitan tällä sitä, että historia voi toimia vahvistuksena nykypäivälle, mutta nykypäivän täytyy lunastaa tämä oletus.

Vaikka joukolla olisi minkälainen historia, se ei merkitse jäsenilleen mitään, ellei joukon koulutuksen realiteetit vastaa sitä tarinaa.

Eli. Voit kertoa vaikka miten hienosta historiasta, mutta jos todellisuus ei vastaa sitä, se ei auta. Taas jos historia on kova, niin kovakin koulutus hyväksytään ja sitä jopa edellytetään. Tämä on tilanne kaikissa erikoisjoukoissa ja myös yksiköissä joilla on kova itsekunnioitus.

Tämä on aivan peruspsykologiaa ja jokainen joka katsoo rekryyttien hakeutumista niin suomessa kuin ammattiarmeijoissakin näkee tämän asian.

Tämä on yksi syy, miksi olen eri mieltä @Kapiainen kanssa. Kukaan ei voi olla ylpeä yksiköstä joka on heikko. Oli historia mitä vain.
 
Tässä äskettäin lueskelin erästä teosta Itä-Saksan kansanarmeijasta. Sen perinteet olivat aikamoinen tilkkutäkki. Spartakistikapinalliset, natsiajan kommunistivastarinta, sankarillisen puna-armeijan ihailu oli kaikki lyöty yhteen. Näitä täydensivät sitten Neuvostoliittoon sotavankeuteen joutuneet Wehrmachtin upseerit, jotka 50-luvulla siirtyivät DDR:n asevoimien palvelukseen. Toivat mukanaan preussilaisten sotilashyveiden ihailun.

Lisäksi mm. museotoiminta oli DDR:n armeijassa täysin politisoitunut. Esim. varusmiesten piti palvelusaikanaan itse omatoimisesti tutustua vähintään yhteen maan sotahistorialliseen museoon vapaa-aikanaan. Ja tätä myös valvottiin.
 
Itse kun olen historia-alan työntekijä, niin ajattelin herätellä keskustelua sotilasperinteistä. Mitä mieltä olette niiden hyödyllisyydestä / hyödyttömyydestä ?

Sotilaselämään historia ja perinteet kuuluvat mielestäni kiinteästi. Jokaisella organisaatiolla on olemassa oma virallinen syntyhistoriansa, joka perustuu enemmän tai vähemmän tosiseikkoihin. Mielestäni oikein sovellettuna perinne- ja historiaopetus palvelevat sotilasjoukon me-henkeä. Vaikka pakko myöntää, että esim. varusmiesiässä oleville historian pakkosyöttö voi ollakin aikamoista pakkopullaa. Omalta varusmiesajalta muistan että kutsunnoissa oli sotaveteraani puhumassa. Sitten palvelusaikana meille pidettiin muistini mukaan oppitunti Karjalan Prikaatin edeltävistä joukko-osastoista (Tuntemattoman sotilaan JR 8). Ja meille näytettiin dokumenttielokuva Ihantalan ihme.

Mielestäni ideaalitilanteessa historia- ja perinneopetus on voimavara, jota voidaan hyödyntää kun väkeä sitoutetaan organisaation arvoihin. Kun tuntee menneisyyden, niin ehkä osaa myös suunnitella tulevaa. Ideaalitilanteessa yksilö kokee olevansa osa historiallista jatkumoa. Tästä käy esimerkkinä mm. Mannerheim-ristin ritarien esittäminen PV:n ja RVL:n ammattisotilaille esikuvina (ovat näyttäneet sen taitotason mihin uusien tulokkaiden tulee pyrkiä).

Oma vankka näkemykseni on, että oikealla tavalla toteutettuna historian ja perinteiden hyödyntäminen esim. koulutuksen osana voi poikiakin motivoituneita taistelijoita.
Ulkomailla sotilaiden identiteettiä rakennetaan kovastikin sekä aselajin että joukko-osaston historian pohjalta. Jenkeissä on ainakin perinteisesti haettu linjoja itsenäisyyssodasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan kautta nykypäivään. Sama briteissä tai vaikka muukalaislegioonassa. Tärkeät tapahtumat muistetaan ja niitä muistellaan.

Tietyissä rajoissa näkisin saman voivan toimia meilläkin. Tietysti veteraanit kuolevat kohta pois, eli viime sodista ei suoraa linkkiä nykynuorille saa. Silti jonkinlaista "Suomi-Finland-Perkele" -asennetta voi yrittää siirtää/iskostaa. Koska jos kuusikymmentä vuotta sitten Vapaan Suomen Vapaat Miehet mieluummin luopuivat Hengestään kuin Periaatteistaan vuodattaen Purppuranpunaista Sydänvertaan Vapaan Suomen Vitivalkoiselle Hangelle ja jättivät parisataatuhatta vainolaista tuijottamaan särkynein silmin kohti Vapaan Suomen Sinivalkoista Taivasta, en näe syytä, miksei Isoisäin Henki elähdyttäisi myös nykyistä Nuorisomme Kermaa.
 
Ulkomailla sotilaiden identiteettiä rakennetaan kovastikin sekä aselajin että joukko-osaston historian pohjalta. Jenkeissä on ainakin perinteisesti haettu linjoja itsenäisyyssodasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan kautta nykypäivään. Sama briteissä tai vaikka muukalaislegioonassa. Tärkeät tapahtumat muistetaan ja niitä muistellaan.

Tietyissä rajoissa näkisin saman voivan toimia meilläkin. Tietysti veteraanit kuolevat kohta pois, eli viime sodista ei suoraa linkkiä nykynuorille saa. Silti jonkinlaista "Suomi-Finland-Perkele" -asennetta voi yrittää siirtää/iskostaa. Koska jos kuusikymmentä vuotta sitten Vapaan Suomen Vapaat Miehet mieluummin luopuivat Hengestään kuin Periaatteistaan vuodattaen Purppuranpunaista Sydänvertaan Vapaan Suomen Vitivalkoiselle Hangelle ja jättivät parisataatuhatta vainolaista tuijottamaan särkynein silmin kohti Vapaan Suomen Sinivalkoista Taivasta, en näe syytä, miksei Isoisäin Henki elähdyttäisi myös nykyistä Nuorisomme Kermaa.

Brittien termi on tietääkseni "regimental spirit." Ja ranskalaisilla "espirit de corps." US Army huolehtii myös perinteistään. Esim. ratsuväen miesten tulee ansaita perinteinen stetson ja maihareihin kiinnitettävät kannukset. Meillä Suomessa erikoisjoukoilla on omat statuksensa. Esim. laskuvarjojääkäreiden punabaretti ja erikoisrajajääkäreiden ruskea baretti.
 
Joukko-osastokohtaiset marssilaulut ja perinnekivet. Veteraanit käyvät nuorten valatilaisuuksissa ja kertoilevat kokemuksistaan. Tai eivät kai enään käy, mutta joskus kävivät. Kuuluttiin samaan porukkaan.
 
Ajattelisin, että vielä vähän aikaa sitten jokainen suomalainen mies on välittänyt jälkikasvulleen sitä sotilasperinnettä, koska veteraanit. Kuten @EK sanoi hyvin, Suomi-Finland-Perkele -asennetta olisi hyvä tuoda enemmän esille. Että laatua löytyy ilmankin, että tarvitsee olla ammattisotilas. Tässä mielessä nykyisessä informaatiovaikuttamisen ilmapiirissä pitäisin hyvinkin suotavana. Joukko-osastojen pitäisi kasvattaa tässä rooliaan siinä missä suvuttain menevä mieheltä miehelle vähenee.
Tämä suvun sisäinen sotilasperinteen välitys on epäilemättä ollut niin vähäeleistä ja lakonista suomalaiskansalliseen tapaan, että voiko sitä sellaiseksi edes sanoa. Joku ilmapiiri siinä nyt kuitenkin on ollut, ainakin maalaispitäjissä. Sivarit olivat maalaispitäjissä harvinaisuuksia 90-luvun alussa.
Tästä hienoin esimerkki oli eräässä maalaispitäjässä 90-luvun alussa pidetty pataljoonan kertausharjoitus. Pitäjän ns. kaikki ensimmäiset kymmenen ikäluokkaa rivissä, tietysti täydennettyinä naapurikunnista, mutta maakuntapataljoonan oikea arkkityyppi. Äijät ammunnoissa Vekaralla, niin paikallisia veteraaneja vieraili useita kymmeniä niitä seuraamassa. Eli oli useitakin tilanteita, missä isoisä katseli käytännössä pojanpoikansa suorituksia, vaikkeivat nyt ihan tarkkaan toki asemittain tienneet. Olivat muuten veteraanit huomattaneet parin jantterin sijainnista ammunnanjohtajalle, että ei olisi oikeasti sodassa kukaan tuollaisessa paikassa. Olivat korjanneet seuraavaan vetoon.
Että kyllä siinä sotilasperinnettä on siirretty, vaikkei ehkä juhlapuheita ole asian tiimoilta pidettykään.
 
Näkisin että meillä alkaa olemaan hieman haasteita tässä perinneasiassa.
Meikäläisen ikäisillä asia oli/on aivan toinen. Minä elin lapsuuden ympäristössä jossa jokainen isoisäni ikäinen mies oli ollut sodassa. Näin heitä ja kuulin heidän juttujaan usein. Sota-aikaan, sodanajan joukko-osastoihin jne on minun ikäisilläni vielä aivan suora kontakti. Minä muistan Talvisodan alkamispäivänä ja itsenäisyyspäivänä isoisäni ja hänen sotakaverinsa. Kaatuneiden muistopäivänä muistan kuinka isoisäni kotikaupungim sankarihautausmaalla kertoi minulle pikkupojalle kaatuneista, keitä he olivat, missä he olivat kaupungissa asuneet jne.
Minun lapseni eivät ole koskaan isoisääni tavanneet, harva heidän ikäisensä on koskaan tavannut yhtäkään sotaveteraania, saati oman sukunsa sodankäyneitä veteraaneja. Heille Talvi-, Jatko- ja Lapin sota ovat vain tekstiä ja kuvia kirjoissa sekä mustavalkoisia fillinpätkiä.
Alkaa olemaan hankalaa sille pohjalle rakentaa mitään vahvoja perinteitä. Tähän kun lisää sen, ettei meillä ole yhtäkään joukko-osastoa jolla olisi historianaan suora jatkumo sodasta tähän päivään, niin kyllähän siinä vaikea on vahvoja perinteitä nuorille saada taottua.
Jos nykyistä joukko-osastokirjoa katsoo, niin onko juuri muuta joukkoa kuin Reserviupseerikoulu joka on toiminut samalla nimellä ja samantyyppisellä organisaatiolla sota-ajasta nykyhetkeen? Eipä taida olla ja sekin on sotakoulu, ei sodassa toiminut joukko-osasto, joukkoyksikkö tai yhtymä.

Meillä ei oikein tämä perinnehomma ole muutenkaan ollut koskaan hanskassa. Esimerkiksi Jalkaväen vuosipäivä määritettiin vasta joitakin vuosia sitten. Sekin on tehty niin huonosti että tuskin kukaan, pitkäänkään jalkaväessä palvellut, tietää milloin Jalkaväen vuosipäivä on, saati miksi se on juuri siinä päivämäärässä kuin se on.

Ongelmallista tämä on siksi että perinteet eivät synny hetkessä. Meillä on oma armeija ollut nyt reilut 100 vuotta. Sadassa vuodessa ei ole saatu aikaiseksi välttämättä mitään kestäviä perinteitä. Voi olla vaikea saada niitä seuraavanakaan satana vuotena synnytettyä - ellei sitten lähdetä siitä että suomalaisten sotilasperinne on se ettei ole mitään perinteitä.
 
Raja- ja merivartiokoululla on ollut tapana että aina erikoisrajajääkärikomppanian saapumiserän sotilasvalapäivänä sodan ajan rajajoukoissa palvelleet veteraanit ovat olleet tilaisuuden kunniavieraita. Nyt tämän vuoden elokuussa pidetyssä valatilaisuudessa mukana oli enää yksi rajajääkäriveteraani, hänkin iältään jo päälle satavuotias. Tietääkseni RVL:n johto teki päätöksen että raja on nyt täyttänyt kunniavelkansa omille veteraaneilleen. Nyt miettivät mitenkä perinnettä jatketaan tulevaisuudessa.
 
Brittien termi on tietääkseni "regimental spirit.
Tämä suvun sisäinen sotilasperinteen välitys on epäilemättä ollut niin vähäeleistä ja lakonista suomalaiskansalliseen tapaan, että voiko sitä sellaiseksi edes sanoa. Joku ilmapiiri siinä nyt kuitenkin on ollut, ainakin maalaispitäjissä. Sivarit olivat maalaispitäjissä harvinaisuuksia 90-luvun alussa.
"Laivan valmistuminen kestää 3 vuotta mutta perinteen rakentamiseen menee 300 vuotta".
Nämä olivat amiraali Cunninghamin sanat, kun hänen esikuntansa epäili voiko laivaston lähettää evakuoimaan joukkoja Kreetalta toukokuun lopussa v 1941. Sitten menikin pari risteilijää pois pelista ja pari hävittäjää upposi. Briteillä maavoimien upseeri on koko uransa ajan sen rykmentin miehiä, minne on mennyt Sandhurstista valmistuttuaan. On erilaista perinnetapahtumaa sekä kokoontumisia, joihin on tervetulleet aktiivit sekä evp:t.

Joukko-osastojen perinteet kuuluivat alokkaille opetettavaan pakettiin ennen. Nyt en tiedä miten on sillä P-kausi on aika täyteen tungettu kaikenlaista. Eikä enää oikeastaan ole joukko-osastojakaan. Meillähän Maavoimissa on oikeastaan entisten Sotilasläänien tai Maanpuolustusalueiden tilalla jättikokoiset joukko-osastot. Voisi yhtä hyvin sanoa että Keski-Suomesta mennään palvelemaan Kaakkois-Suomen sotilaslääniin. Kun tämä viime uudistus tehtiin, niin uusissa joukko-osastoissa pyrittiin hävittämään kaikki joukkoyksikköperinteet. Siis esimerkiksi Niinisalossa ei saanu enää puhuakaan SatTR:stä vaan oltiin Porin prikaatin miehiä jatkossa. Paha siinä on Niinisalossa palvelleiden isän sekä isoisän puhua tykkimiesperinteistä sekä Tali-Ihantalasta.

Perinnepäiviä vietetään hyvin kirjavalla tavalla. Sitten niitä keksitään uusia, kuten jäsen @Kapiainen edellä kertoi. Joskus menee pieleen, kuten Viestiaselajin viime vuonna aloitettu perinnepäivä 6.3.: Se on ensiksi jo ennestään kahden muun aselajin perinnepäivä (tykkimiehet sekä Ilmavoimat). Toiseksi päiväkin on väärä: piti olla eka viestijoukko, mutta viikko pari aikaisemmin oli perustettu toinen viestijoukko, siis se oikeasti eka.

Ennenkin on tosin osattu: Panssarijoukkojen perustamisesta oli kulunut 100 vuotta 15.7. tänä vuonna. Perinnepäivää vietetään kuitenkin 14.7. Miksi ihmeessä: no Santahaminassa v. 1920 haluttiin kunnioittaa ranskalaisia kouluttajia ja pidettiin juhlat ranskisten kansallispäivänä 14.7.1920. Ei ole kukaan melkein sataan vuoteen huomannu, että perinnepäivä on väärä. Sen viettäminen tosin lopetettiin kun nykyinen PsPr aloitti viitisen vuotta sitten. Mutta 95 v mentiin siis väärällä päivällä.

Tykkimiehillä ei ole sen paremmin: muistan kun olin itekin Senaatintorilla tykistömme täyttäessä 200 vuotta vuonna 1994. Komea valikoima tykkejä, joka oli supistunut, kun uudestaan mentiin samalle torille viime vuoden helmikuussa. Nyt viettämään Suomen tykistön 100 v juhlaa. Laskutaidottomuudesta ei tykkimiehiä tietenkään voi syyttää. Vanhempi ajankohta perustui ruotsalaisen joukko-osaston perustamiseen, jolla vaan sattui olemaan nimi (Kuninkaallinen) Suomen tykistörykmentti.
 
Viimeksi muokattu:
Meikäläisen ikäisillä asia oli/on aivan toinen. Minä elin lapsuuden ympäristössä jossa jokainen isoisäni ikäinen mies oli ollut sodassa. Näin heitä ja kuulin heidän juttujaan usein. Sota-aikaan, sodanajan joukko-osastoihin jne on minun ikäisilläni vielä aivan suora kontakti. Minä muistan Talvisodan alkamispäivänä ja itsenäisyyspäivänä isoisäni ja hänen sotakaverinsa. Kaatuneiden muistopäivänä muistan kuinka isoisäni kotikaupungim sankarihautausmaalla kertoi minulle pikkupojalle kaatuneista, keitä he olivat, missä he olivat kaupungissa asuneet jne.
Minun lapseni eivät ole koskaan isoisääni tavanneet, harva heidän ikäisensä on koskaan tavannut yhtäkään sotaveteraania, saati oman sukunsa sodankäyneitä veteraaneja. Heille Talvi-, Jatko- ja Lapin sota ovat vain tekstiä ja kuvia kirjoissa sekä mustavalkoisia fillinpätkiä.
Kyllä se jo kekseliäisyyttä ja vaivannäköä on vaatinut välittää meidän lapsille. Arvioisin, että meillä on noin puoli vuosikymmentä ikäeroa. Näinhän se on, että sotilasperinteet ovat välittyneet meille helposti. Ympärilläni eli ja minä heidän kanssaan JR49:n, Laguksen Hynnisen pataljoonan, JR37:n, ErP13:n ja ErP112:n miehiä.
Lapseni ovat arjessaan kohdanneet sotaveteraaneja ja olen heille kertonut miesten taustat. Sähkömopolla ajava vanha herra muuttuu ihan toiseksi, kun kertoo hänen taistelleen Tali-Ihantalassa kk-miehenä. Sitten on tietysti peli menetetty, jos lapset eivät tiedä perusasioita mihin sitoa tietoa. Tänään itse asiassa kävimme ravintolassa syömässä, ja poikani teki huomion, että se vanha konekiväärimies on täällä.
Veteraanimatrikkeleita voi selata, sieltä löytyy suoria jatkumoita lapsien koulukavereihin, samalla luokallakin. Täällä on käyty koulusta sankarihaudoilla ja joissakin kaupungeissa on tapana, että lakin juuri saaneet kävelevät laskemaan seppeleen sankarihaudoille.
Itsenäisyyspäivänä kovat kaulaan, talo siistiksi ja juhla-ateria kynttilä pöydässä. Tuntematon ja paraati telkkarista. Suvun sankarivainajista voi puhua. Haudoilla voi käydä vaikka kesällä, ja jos on tietoa vainajien taustoista, niin niitä kertomalla vierähtää tovi jos toinenkin. Älä tyrkytä, mutta sillattiin taitavasti kuin vaivihkaa.
Lapset ovat kiinnostuneita historiasta ja ovat hyviä siinä koulussa. Kotona sotahistoria on läsnä. Oma jonkinasteinen reserviläisharrastus ja kertauksissa käyminen pitää maanpuolustusta esillä. Viimeinen sinetti vielä odottaa, kohta joutuvat rajan taakse jollekin sotahistoriamatkalle koko porukka! Aihetta voi lämmitellä Salpa-vaelluksella. WhatsUp on muuten kätevä, voi spämmätä perheryhmään valokuvaa ja tarinaa missä itse käy.

Ylipäänsä sotahistoriasta eri tavoilla jaarittelu kyllästyttää jälkikasvua varmaan samalla tavalla kuin minua aikanaan heidän iässään. Vaan kyllä heille siitä jotain päähän tarttuu, se on saletti.
Minulla on kunniavelka maksettavana kerran tuntemilleni valkotukkaisille miehille. Teen osani, etteivät he unohdu.
 
Kyllä se minullakin lähti perhepiiristä. 80-luvun alussa syntyneenä yhteys sotaveteraani-isoisään oli kiinteä ja lämmin. Isäukko on perusisänmaallinen ja kovasti sotahistoriasta kiinnostunut. Pikkupojasta lähtien sai kuunnella isoisän tarinoita. Siitä se lähti omakin kiinnostukseni historiaan.
 
Brittien armeijalla on melkonen lauma elukoita maskotteina. Esim. Parachute Regimentillä on poni nimeltään Pegasos, viides sellainen ilmeisesti menossa.

“Official military animal mascots are a long-standing tradition in our Armed Forces and carry out ceremonial roles and duties.”
TalaveraNonePasture forage and concentrateDrum HorseThe Royal Scots Dragoon Guards
Alamein (‘Charlie')NonePasture forage and concentrateDrum HorseThe Queen's Royal Hussars
Domhnall of ShantamonNoneDog foodWolfhoundIrish Guards
NoneNonePasture forage and concentrateIndian black buckThe Royal Regiment of Fusiliers
LlwelynFusilierPasture forage and concentrateKashmiri goat1st Battalion The Royal Welsh
Shenkin IIILance CorporalPasture forage and concentrateKashmiri goat3rd Battalion The Royal Welsh
Derby XXXLance CorporalPasture forage and concentrateSwaledale ramThe Mercian Regiment
Cruachan IVLance CorporalPasture forage and concentrateShetland ponyThe Royal Regiment of Scotland
Pegasus VLance CorporalPasture forage and concentrateShetland ponyThe Parachute Regiment


Jos Suomessa aloitettaisiin samanlainen perinne, niin millaisia elukoita, ja minkä nimisiä, millekkin joukko-osastolle?
 
Brittien armeijalla on melkonen lauma elukoita maskotteina. Esim. Parachute Regimentillä on poni nimeltään Pegasos, viides sellainen ilmeisesti menossa.

“Official military animal mascots are a long-standing tradition in our Armed Forces and carry out ceremonial roles and duties.”



Jos Suomessa aloitettaisiin samanlainen perinne, niin millaisia elukoita, ja minkä nimisiä, millekkin joukko-osastolle?

Edesmenneelle Savon Prikaatille olisi sopinut Musta Pässi....
 
Ranskan kansallispäivän sotilasparaatissa ihmetyttää muukalaislegioonan marssiosasto. Kärjessä menevät essua pitävät partasuut. Ja legioonalla on muita asevoimia hitaampi marssitahti.

paraati.jpg

Itse pidän kovasti jenkkiarmeijan simppelistä mutta tyylikkäästä stetsonista. Kuuluu kiinteästi ratsuväen habitukseen.

image.jpg
 
Ranskan kansallispäivän sotilasparaatissa ihmetyttää muukalaislegioonan marssiosasto. Kärjessä menevät essua pitävät partasuut. Ja legioonalla on muita asevoimia hitaampi marssitahti.

Katso liite: 34065

Itse pidän kovasti jenkkiarmeijan simppelistä mutta tyylikkäästä stetsonista. Kuuluu kiinteästi ratsuväen habitukseen.

Katso liite: 34066

Tuosta ratsuväen patchistä on hyvä vittuilu:

"horse never ridden, line never crossed and yellow color tells it all..." :D
 
Back
Top