Sotilaspoliisikoulutus siirtyy Utista Maasotakouluun

Tvälups

Ylipäällikkö
Sotilaspoliisikoulutus siirtyy Utista Maasotakouluun
Kotimaa VU 16.12.2011 11:58

Sotilaspoliisikoulutus loppuu Utin Jääkärirykmentissä ja siirtyy vuodenvaihteessa Maasotakouluun.

Samalla Utin Jääkärirykmentissä toimiva Sotilaspoliisikoulu lakkautetaan.

Sotilaspoliisikoulun tehtävänä on kouluttaa sotilaspoliisialan henkilökuntaa. Sotilaspoliisikoulussa annetaan valtakunnallista sotilaspoliisi- ja vartioalan henkilökunnan täydennyskoulutusta Maavoimien Esikunnan ohjauksessa.

Sotilaspoliisikoulussa on tällä hetkellä kahdeksan tehtävää, joista seitsemän tehtävää siirretään Maasotakouluun. Yhtä Sotilaspoliisikoulussa olevaa avointa tehtävää ei siirretä, vaan se lakkautetaan.

Maasotakoulussa sotilaspoliisikoulutus liitetään osaksi muuta jalkaväen koulutusta ja koulutusryhmiä.
 
Maasotakoulu selvisi täten kuiville lakkautusuhan alta.
 
Tvälups kirjoitti:
Maasotakoulu selvisi täten kuiville lakkautusuhan alta.

Voihan sen niinkin tulkita, eikä se välttämättä ole edes väärä tulkinta - mutta sekin pitää muistaa että lakkautukset tulevat voimaan vasta 2015-2016, joten... Vieläkään ei kukaan voi olla varma.. Eikä voi vielä sittenkään kun PV:n esitys julkaistaan, vaan vasta sitten kun poliittinen päätös on olemassa.

Esim SAVPR:iin investoitiin kohtalaisia summia vielä hetkeä ennen lakkauttamista - joten..mistä näistä tietää ennenkuin asia on paperilla.
 
Tvälups kirjoitti:
Maasotakoulu selvisi täten kuiville lakkautusuhan alta.

Ei taida merkata mitään näissä ympyröissä. Lakkauttamislistassa puhutaan siltarumpupolitikoinnin ja kenraalien karttaharjoitusten yhdistämisestä.

Siinä ei paljoa riviressun maalaisjärjelle jää sijaa.
 
Meneekö SP-koulutus taso alas nyt kun se siiretään Utista Maasotakouluun ?
 
En näe mitään syytä, miksi sen taso oleellisesti muuttuisi, elleivät kaikki kouluttajat vaihdu.
 
Kapiainen kirjoitti:
Miksi se siitä mihinkään suuntaan muuttuisi?!

Voipi hyvinkin olla että muuttuu. Pelkästään puitteiden muutos ja lähityötovereiden piirin muutos voivat tuoda paljonkin hiljaista muutosta. Parempaan, huonompaan, oikealle, vasemmalle... Mutta veikkaan että sekä toiminnallista että kulttuurista muutosta on edessä.

Arvailen aika monen siirretyn organisaation tai -palan kokemuksella.
 
Kapiainen kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Meneekö SP-koulutus taso alas nyt kun se siiretään Utista Maasotakouluun ?

Miksi se siitä mihinkään suuntaan muuttuisi?!

Luulen että Utissa on paljon kovempi kuri ja sitten ne haluaa näyttä laskuvarjojääkäreille että ne ei ovat vellihousuja...??

Edit: Ja se nähtiin kun rannikkojääkäri koulutus siiretiin upinniemestä dragsvikiin.....(lehmän häntä meni alas) näin se tv:ssä
 
Nythän on kyse ammattimiesten koulutuksesta. Ja monesti erot yksiköiden tai peräti joukko-osastojen välillä on tornihuhua ja tiettyä ylpeyttä. Mutta, ei ihmiset pyörittää sirkusta eri lailla, eroja on. Jo ihan koulutettavien joukkueidenkin välillä.
 
Hejsan kirjoitti:
Edit: Ja se nähtiin kun rannikkojääkäri koulutus siiretiin upinniemestä dragsvikiin.....(lehmän häntä meni alas) näin se tv:ssä

Nyt pitää ymmärtää että vain nimi on sama. Upinniemessäoli hakumenettely ja piponkiristysskabat ja kaikki oli 11 kk ja olivat ulos tullessan, jos pärjäsivät läpi, vähintään alikessuja. Kun kundeja sieltä oli samalla "luokalla" tuolla octagonin liepeillä, niin kundeista havaitsi kuinka heille oli annettu runtua. Kuitenkaan pärjääminen keskimäärin oli samaa luokka kuin muualla tulleilla, ainakin fyysisesti.Psyykkisesti kundit oli musta, pardon my french, hiukan vauhkoja.

Drakassa taas koulutuksessa on ihan normaalit joukot, jotka pystyvät toimimaan rannikolla/saaristossa. Toki barettivaatimuksia on muutakin kuin marssi, mutta ei mitään über rankkoja vaatimuksia.
 
Touhottaja kirjoitti:
Nythän on kyse ammattimiesten koulutuksesta. Ja monesti erot yksiköiden tai peräti joukko-osastojen välillä on tornihuhua ja tiettyä ylpeyttä. Mutta, ei ihmiset pyörittää sirkusta eri lailla, eroja on. Jo ihan koulutettavien joukkueidenkin välillä.

Näin on. Se on selvää että aina on eroja kun eri ihmiset kouluttaa..saman komppanian sisällä, puhumattakaan joukko-osaston sisällä..mutta ei se sitä tarkoita etteikö jokainen joukkue/koulutusyksikkö voisi kouluttaa hyvin ja laadukkaasti.
Tuon kaltainen muutos mistä nyt puhutaan, tuskin aiheuttaa tason muutosta suuntaan tai toiseen.
 
Joojoo oliko ne ammattilaisia...luulin että oli kysee varusmiehistä....
 
Hejsan kirjoitti:
Joojoo oliko ne ammattilaisia...luulin että oli kysee varusmiehistä....

Ei, varusmiessotilaspoliisit ovat erikseen. Niistä ja tehtävää vastaavasta koulutuksesta onkin ollut mielipiteitä esillä.
 
Nyt oleen sekaantunut.

Utilla koulutetaan ammattilasia Spolleja ?

Ja toisissa varuskunnissa varusmies Spolleja?
 
Ammattilaiset koulutettiin Utissa; akettajat muualla?.

Kysyy tietämätön :blush:
 
Hejsan kirjoitti:
Touhottaja kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Joojoo oliko ne ammattilaisia...luulin että oli kysee varusmiehistä....

Ei, varusmiessotilaspoliisit ovat erikseen. Niistä ja tehtävää vastaavasta koulutuksesta onkin ollut mielipiteitä esillä.

Nyt oleen sekaantunut.

Utilla koulutetaan ammattilasia Spolleja ?

Ja toisissa varuskunnissa varusmies Spolleja?

Varusmiesspolleja koulutetaan ympäri suomen. Minun aikaani Kajaanissa koulutettiin varusmiespolleja, mutta SPOL-AUK oli Rovaniemellä. En tiedä miten nykyisin.

KÄSITTÄÄKSENI Utti on kouluttanut niitä henkilökuntaan kuuluvia, "isompien oikeuksien" ammattiSPOL-miehiä. Ja se koulutus siirtyy Lappeen Rantaan.
 
Hejsan kirjoitti:
Nyt oleen sekaantunut.

Utilla koulutetaan ammattilasia Spolleja ?

Ja toisissa varuskunnissa varusmies Spolleja?

Utti kouluttaa juuri noita henkilökuntaan kuuluvia sotilaspoliiseja eli niitä, jotka toimivat vartiopäällikköinä ja vartiomiehinä.

Varuskunnissa koulutetaan varusmies-spolleja ja isommissa varuskunnissa on SPOL-AUKkeja ihan kuten mitä tahansa muitakin eri aselajien ja koulutushaarojen au-kursseja.
Pienemmissä paikoissa, joissa on esim. SpolJ SpolK:n sijasta ei ole resursseja välttämättä muutaman miehen auk-linjalle ja sitten nämä oppilaat menevät lähimpään sellaiseen varuskuntaan kurssille, missä on spol-auk.
 
Back
Top