miheikki
Greatest Leader
http://www.tiede.fi/uutiset/4526/suomalainen_yhteiskunta_pohjautuu_soturiarvoihin
http://dissertations.jyu.fi/studhum/9789513945336.pdf
Suomalainen yhteiskunta pohjautuu soturiarvoihin
Kunnia oli elämän keskeisin päämäärä 1700-luvulla, käy ilmi Jyväskylän yliopistossa tänään tarkastettavasta Suomen historian väitöskirjasta.
"Aatelin, upseereiden, rivimiesten ja jopa siviilien arvomaailma oli sotaisa, kunniakeskeinen ja väkivaltainen ruotsalais-suomalaisessa yhteiskunnassa 1600 - 1700-luvuilla", FL Ville Sarkamo tarkentaa.
Ruotsin hallitsijat Kustaa II Aadolfista Kaarle XII:n olivat soturikuninkaita, jotka johtivat, elivät ja kuolivat taistelukentillä. Tämän kohtalon jakoi 1600-luvulla joka kolmas suomalainen mies. Yksistään Suuressa Pohjan sodassa (1700-1721) kaatui 150 000 ruotsalaista ja 50 000 suomalaista miestä.
Sarkamon mukaan alituiset sodat leimasivat vuosisatoja ruotsalais-suomalaista yhteiskuntaa. 1600-1700-lukujen valtio- ja yhteiskuntarakennetta on luonnehdittu militäärivaltioksi. Hakkapeliittojen ja karoliinien ajan ajatusmaailmaa ei kuitenkaan ole laajemmin tutkittu. Sarkamon tutkimus tuo esiin soturiarvojen keskeisyyden 1600-1700-lukujen maailmankuvassa.
Sarkamo esittää, kuinka kunnian ja soturiarvojen maailmassa kunnostautuminen taistelussa oli elämän keskeisin päämäärä. Saavuttaakseen elämässä jotakin oli aatelisen, upseerin tai yleensä miehen esitettävä itsensä kunnian miehenä.
Soturikulttuuri oli ruumiillinen, ja erityisesti haavoilla oli keskeinen rooli. Selittely ja liika sanailu oli sotilaille vierasta, joten kunnia oli todistettava haavoin ja arvin ja niitä oli hankittava taistelukentiltä. Sotureiden puhe oli lyhytsanaista, kunniaan vetoavaa ja vähäeleistä. Yksityisiin loukkauksiin vastattiin kaksintaisteluin tai arkisemmin nyrkiniskuin.
Sarkamo tutki Ruotsin valtionarkistossa harvoin käytettyä aineistoa, noin tuhannen upseerin virka-anomuksia vuoden 1723 valtiopäiviltä. Anomuksissa Suuren Pohjan sodan veteraanit pyrkivät taisteluansioihinsa ja haavoihinsa vetoamalla saamaan virkoja armeijasta, joka oli rankkojen supistamistoimien kohteena. Monet kymmenen vuotta taistelleet ja sen jälkeen toiset kymmenen vuotta venäläisessä sotavankeudessa eläneet, kuin ihmeen kaupalla henkiin jääneet soturit potkaistiin kylmästi pois viroistaan.
Tappiollisen Suuren Pohjan sodan jälkeen sen sankareita ei enää pystytty palkitsemaan, joten soturi-ihanteiden toteuttamisesta ei enää palkittu. 1700-luvun kuluessa kunniaan perustuvat arvot alkoivat väistyä yhteiskunnassa. Uusi taloudellista hyötyä tavoitteleva ajattelumalli alkoi raivata tietä valtakunnan, sotureiden ja hallitsijan kunniaa tavoittelevien yhteiskunnallisten ihanteiden tieltä. Ikiaikaiset miehiset ihanteet jäivät kuitenkin vaikuttamaan ihmisten arkikäytökseen.
Kunniamekanismeja ja soturiarvoja avaavasta tutkimuksesta on hyötyä muun muassa väkivallan selittämisessä, esimerkiksi äärimmäisten väkivallantekojen motiivien ymmärtämisessä, kunniamurhien tutkimuksessa sekä väkivaltaisten alakulttuurien tai nettiyhteisöjen tutkimuksessa.
http://dissertations.jyu.fi/studhum/9789513945336.pdf
Suomalainen yhteiskunta pohjautuu soturiarvoihin
Kunnia oli elämän keskeisin päämäärä 1700-luvulla, käy ilmi Jyväskylän yliopistossa tänään tarkastettavasta Suomen historian väitöskirjasta.
"Aatelin, upseereiden, rivimiesten ja jopa siviilien arvomaailma oli sotaisa, kunniakeskeinen ja väkivaltainen ruotsalais-suomalaisessa yhteiskunnassa 1600 - 1700-luvuilla", FL Ville Sarkamo tarkentaa.
Ruotsin hallitsijat Kustaa II Aadolfista Kaarle XII:n olivat soturikuninkaita, jotka johtivat, elivät ja kuolivat taistelukentillä. Tämän kohtalon jakoi 1600-luvulla joka kolmas suomalainen mies. Yksistään Suuressa Pohjan sodassa (1700-1721) kaatui 150 000 ruotsalaista ja 50 000 suomalaista miestä.
Sarkamon mukaan alituiset sodat leimasivat vuosisatoja ruotsalais-suomalaista yhteiskuntaa. 1600-1700-lukujen valtio- ja yhteiskuntarakennetta on luonnehdittu militäärivaltioksi. Hakkapeliittojen ja karoliinien ajan ajatusmaailmaa ei kuitenkaan ole laajemmin tutkittu. Sarkamon tutkimus tuo esiin soturiarvojen keskeisyyden 1600-1700-lukujen maailmankuvassa.
Sarkamo esittää, kuinka kunnian ja soturiarvojen maailmassa kunnostautuminen taistelussa oli elämän keskeisin päämäärä. Saavuttaakseen elämässä jotakin oli aatelisen, upseerin tai yleensä miehen esitettävä itsensä kunnian miehenä.
Soturikulttuuri oli ruumiillinen, ja erityisesti haavoilla oli keskeinen rooli. Selittely ja liika sanailu oli sotilaille vierasta, joten kunnia oli todistettava haavoin ja arvin ja niitä oli hankittava taistelukentiltä. Sotureiden puhe oli lyhytsanaista, kunniaan vetoavaa ja vähäeleistä. Yksityisiin loukkauksiin vastattiin kaksintaisteluin tai arkisemmin nyrkiniskuin.
Sarkamo tutki Ruotsin valtionarkistossa harvoin käytettyä aineistoa, noin tuhannen upseerin virka-anomuksia vuoden 1723 valtiopäiviltä. Anomuksissa Suuren Pohjan sodan veteraanit pyrkivät taisteluansioihinsa ja haavoihinsa vetoamalla saamaan virkoja armeijasta, joka oli rankkojen supistamistoimien kohteena. Monet kymmenen vuotta taistelleet ja sen jälkeen toiset kymmenen vuotta venäläisessä sotavankeudessa eläneet, kuin ihmeen kaupalla henkiin jääneet soturit potkaistiin kylmästi pois viroistaan.
Tappiollisen Suuren Pohjan sodan jälkeen sen sankareita ei enää pystytty palkitsemaan, joten soturi-ihanteiden toteuttamisesta ei enää palkittu. 1700-luvun kuluessa kunniaan perustuvat arvot alkoivat väistyä yhteiskunnassa. Uusi taloudellista hyötyä tavoitteleva ajattelumalli alkoi raivata tietä valtakunnan, sotureiden ja hallitsijan kunniaa tavoittelevien yhteiskunnallisten ihanteiden tieltä. Ikiaikaiset miehiset ihanteet jäivät kuitenkin vaikuttamaan ihmisten arkikäytökseen.
Kunniamekanismeja ja soturiarvoja avaavasta tutkimuksesta on hyötyä muun muassa väkivallan selittämisessä, esimerkiksi äärimmäisten väkivallantekojen motiivien ymmärtämisessä, kunniamurhien tutkimuksessa sekä väkivaltaisten alakulttuurien tai nettiyhteisöjen tutkimuksessa.