Suomalaiset jahtaamaan Somalian merirosvoja?

JSP

Kersantti
Taas on noussut Somalian operaatio puheenaiheeksi joten laitetaan oma ketju.
Suomalaiset jahtaamaan Somalian merirosvoja?
04.06.2010 15:30

Suomi valmistautuu osallistumaan merirosvojahtiin Somalian rannikolla yhdellä aluksella ensi vuoden alkupuoliskolla. Osallistumisen kesto olisi neljästä viiteen kuukautta.

EU:n merirosvouksen vastaiseen operaatioon lähdöstä keskusteltiin tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunnan kokouksessa perjantaina.

Esillä on ollut laivaston lippulaivan, miinalaiva Pohjanmaan lähettäminen alueelle. Eduskunnalle valmistellaan asiasta kriisinhallintalain mukainen selonteko.

Syksyllä 2008 käynnistyneen Atalanta-operaation on katsottu onnistuneen hyvin humanitaaristen kuljetusten suojaamisessa. EU on kiinnittänyt erityistä huomiota operaation oikeudellisiin kysymyksiin, kuten pidätettyjen merirosvojen saattamiseen oikeuden eteen.

Oikeudelliset kysymykset selvitetään myös Suomen osallistumista koskevissa valmisteluissa.
STT
 
Ehkä meidän ei tarvitsisi mennä sinne.Eihän meillä ole enään kauppalaivastoakaan,mitä suojella! Kaikki ulosliputettu.

Ehdotan seuraavaa: operaation kulut korvataan kehitysapuun budjetoidusta varoista.:a-embarassed:
 
AKE-ukki kirjoitti:

Tai ainakin ulkoministeriön momentilta.
 
Kun Suomen Board Team kahmaisee tusinan rosmoja kyytiinsä, niin tuodaanko heidät tuomiolle Helsingin käräjäoikeuteen? Oikeudenkäynti kestää varmaan 9 vuotta ja sitten maksetaan 100 e per kärsä per päivä siitä hyvästä, että ovat joutuneet olemaan niin kauan pidätettynä oivoi. Tuskin näitä kuitenkaan annetaan Idän kaverille hoidettavaksi? On siinä tulossa yksi soppa taas.

Mikä alus tuohon käy, Pohjanmaa? Onko Pohjanmaassa heko-kansi, oletan että on? Miten pitkä rundi tuosta tulee per miehistö per kerta? Mutta kai se on niin, että Lippua pitää näyttää samisten seurassa?
 
Mitähän eroa muuten Pohjanmaalla ja Hämeenmaalla nykyään enää on. Hämeenmaassahan ilmeisesti asennettiin ne vakaajat ja parannettiin esim. ilmastointilaitteita ja muuta vastaavaa eli pitäisi soveltua avomerille ja lämpimiin olosuhteisiin ihan yhtähyvin. Valvonta + muilta laitteiltaan huomattavasti modernimpi. Silti pohjanmaata ollaan kokoajan tohon tehtävään lähettämässä. Onko Pmaassa esim isommat tilat?

Yhdestäkään merivoimien aluksesta ei löydy heko-kantta.
 
Johan tämä taidettiin käydä perusteellisesti läpi jo vanhalla foorumilla.

Mutta katsotaanpa vielä:

Pohjanmaa on auttamattoman hidas mihinkään saattuetoimintaan ja vielä hitaampi mitään nopeaa hätiinryntäämistä vaativaan toimintaan. Maksiminopeus on vain 18 solmua, matkanopeus toki huomattavasti vähemmän. Kunnolliset rahtilaivat suhaavat matkavauhdilla 17-20+ solmua, eikä hidastelu kuulu bisneksen luonteeseen. Rosvojen pikaveneet pyyhältää 30-40 solmua. Järkevästi saattuetoimintaan suunnitellut ja alueella partioivat oikeat sotalaivat puksuttavat 30 solmun vauhdilla. Ne pystyvät saattamaan laivoja, partioimaan laajoja alueita ja reagoimaan nopeasti hätäkutsuihin. Että sillai.

Pohjanmaa ei myöskään pysty lähettämään kopteria hätiin tai jahtiin, koska sillä ei ole hangaaria. Pelkällä hekoplatalla tuskin kuskataan pitkiä aikoja yhtään mitään, sillä se lienee enemmän ihan tilapäislaskeutumisia varten. Taitaapi lähes kaikilla muilla alueella partioivilla aluksilla olla omat hekohangaarit hekoineen, lähinnä fregatteja kun ovat. Poikkeuksena lienee ollut ainakin Ruotsin korvetit, mutta niillä on sentään vauhtia se max. 30 solmua.

Eli meidän "erikoisolosuhteisiin" suunniteltu Pohjanmaa on kyllä tuolla suunnalla lähinnä jarruna tai tyhjänpanttina. Ihan rehellisesti sanoen en oikein ymmärrä, mitä sillä saataisiin oikeasti aikaan pelkän lipunnäytön lisäksi. Lähinnä tulee mieleen fillaripoliisi jahtaamassa moottoripyörää.
 
peelo kirjoitti:
Silti pohjanmaata ollaan kokoajan tohon tehtävään lähettämässä. Onko Pmaassa esim isommat tilat?

Yhdestäkään merivoimien aluksesta ei löydy heko-kantta.

Tilat + koululaivastatus lienee ne suurimmat syyt. Hämeenmaa taitaa olla lisäksi vielä kiikkerämpi avomerellä kuin Pohjis. Mikäs siellä etelän lämmössä risteillessä, miinakansi täynnä tavaraa sekä viihdykettä ja sauna kuumana.

Ja Pohjanmaalta löytyy se hekokansi. Taisivat modernisoinnin yhteydessä raivata sille tilaa laivan perään. Mutta kyseessä on siis vain kansi, ei mikään hangaari.
 
baikal kirjoitti:
Kun Suomen Board Team kahmaisee tusinan rosmoja kyytiinsä, niin tuodaanko heidät tuomiolle Helsingin käräjäoikeuteen? Oikeudenkäynti kestää varmaan 9 vuotta ja sitten maksetaan 100 e per kärsä per päivä siitä hyvästä, että ovat joutuneet olemaan niin kauan pidätettynä oivoi. Tuskin näitä kuitenkaan annetaan Idän kaverille hoidettavaksi? On siinä tulossa yksi soppa taas.

Jokaiselle piraatille lahjoitetaan Rautaruukin takoma alasin ja leka, jotta piraatit voivat työllistää itsensä. Jotta näitä työkaluja ei muut piraatit varastaisi, laitetaan ne vaijerilla koipeen kiinni. Piraattien annetaan uida kotiin lahjojen kanssa. :angel:

Huhu kertoo iivanoiden olleen yhtä humaaneja. He lahjoittivat kumiveneen kalastusta varten. :D
 
Ei taida soveltua Pohjanmaan takakansi hekoille. Netistä löytyy kuvia joista voit tarkistaa, mutta takimmainen 40mm poistettiin joka tekee lisätilaa. Sen 40mm kohdille ilmeisesti molemmille puolille tuli ne kumiveneet. Toinen ilmeisesti varsinainen MOB-vene ja toinen sitten sitä Boarding hommaa varten, niiden taakse ei hirveesti tilaa jää sekä aluksen perässä vielä ne nosturit.

Hämeenmaan merikelpoisuuden pitäisi kai olla melko samaa luokkaa Pohjanmaan kanssa modernisoinnin ansiosta ja onhan sillä käyty Välimerelläkin harjoituksissa.
 
peelo kirjoitti:
Ei taida soveltua Pohjanmaan takakansi hekoille. Netistä löytyy kuvia joista voit tarkistaa, mutta takimmainen 40mm poistettiin joka tekee lisätilaa. Sen 40mm kohdille ilmeisesti molemmille puolille tuli ne kumiveneet. Toinen ilmeisesti varsinainen MOB-vene ja toinen sitten sitä Boarding hommaa varten, niiden taakse ei hirveesti tilaa jää sekä aluksen perässä vielä ne nosturit.
Pohjanmaalle pystyi ennen remonttia laskeutumaan pienempi meripelastuskopteri agusta 412. Jos takakannen tykkitorni on poistettu niin lisä tilaa on tullut useita metrejä. Sivuilla olevat kumiveneet voidaan varmaan laskea kyljelle jos tarkoitus on ottaa kannelle kopteri.
Pohjanmaan on jo alunalkaen rakennettu lippulaivaksi jolla pystytään tekemään pitkiä ulkomaan komennuksia. Hämeenmaata ja uusimaatahan ei rakennettu ulkomaita varten vaan kotimaan toimintaa silmällä pitäen.
Luulisin pohjanmaan olevan tarkoitukseomaisempi pitkille ulkomaan purjehduksille kuin muiden.
 
Kaikesta päätellen melko nopeaan tahtiin on hommattava siis myös alus tahi sitten liimauduttava jonkun toisen toimijan kylkeen kuin rasvainen silakka.
 
Kaapelialus Putsaarilla olisi ainakin vesitykki. Liekö enää edes aktiivipalveluksessa?
 
baikal kirjoitti:
Kaikesta päätellen melko nopeaan tahtiin on hommattava siis myös alus tahi sitten liimauduttava jonkun toisen toimijan kylkeen kuin rasvainen silakka.

Pohjanmaa + merivoimien koulutuksessa oleva NBG11 korvamerkittynä jo tuohon operaatioon ynnä huolto ATALANTAn puitteista.

Mikä tuossa nyt niin epäselvää enään on? Käydään vähän vilauttamassa suomenlippua isoilla merillä pariksi kuukaudeksi ilman pienintäkään aikomusta osallistua kähinöihin. Ei kai kukaan vakavasti luule, että suomalaisia oikeasti laitettaisiin aseistautuneita rosvoja vastaan aktiiviseen offensiiviin? Lehdistö ynnä poliittinen kerma vetäisi ennennäkemättömät goatset, mikäli jotain menee vikaan.

Mutta pakko kai tuolle EUBG- porukalle on jotain tekemistä löytää, kun siihen on mukaan lähdetty?

Antaa isojen poikien hoitaa nämä meri- operaatiot, mihin meillä ei ole yksinkertaisesti resursseja tai kokemusta. Lähdetään vaikka takaisin Libanoniin sen sijaan.:D
 
winsu kirjoitti:
Antaa isojen poikien hoitaa nämä meri- operaatiot, mihin meillä ei ole yksinkertaisesti resursseja tai kokemusta.

Tehdään nykytrendin mukaan ja myydään Somalihomma alihankintana Venäläisille. Voisi tulla halvemmaksi, kuin kelkkoa Suomalainen purtilo alueelle kaikkine huolto-sun muu organisaatioineen.
 
Tuota huoltoa itsekin pohdin. Tod. näk. se olisi paras ottaa ns. "alihankintana" ATALANTAssa jo olevilta isojen maiden huoltoaluksilta ja organisaatiolta. Mikähän mahtaa olla hinta moiselle?

Jotenkin tuollainen lyhyt stintti suomenlipun liehuttamista vaan tuntuu turhalta. Jo Tshad opetti, ettei meillä ole rahkeita osallistua kovempiin tehtäviin vaikka mandaatti sen sallisi.

Laitetaan mielummin pataljoonan verran porukkaa johonkin vanhaan kunnon YK- missioon. Saapahan useampi lähteä ottamaan aurinkoa, nyt kun tshad on mennyttä ja kosovokin piakkoin loppuu.
 
Mitä tarkoitat sillä, ettei ole rahkeita osallistua "koviin" tehtäviin?
 
baikal kirjoitti:
Mitä tarkoitat sillä, ettei ole rahkeita osallistua "koviin" tehtäviin?

Silloin EUFORin aikaan irkut ja muut ulkolaiset hoitivat ne kähinät. Silloin niitä oli vielä, MINURCATin alaisuudessa ymmärtääkseni tilanne oli rauhallisempi.

Kollegani oli tuolloin ensimmäisten suomalaisten joukossa tshadissa, monella tuli ajatus että mitä helkkaria me täällä tehdään? Nojoo, ei tarkoitus kai ollutkaan kuin olla pykäläporukkana irkuille.
 
Irkuthan olivat euforin aikana ihan eri sektorilla niin tuskin siellä kukaan muukaan suomalaisten sectorilta osallistui esim. irkkujen "kähinöihin". :rolleyes: MINURCATin aikana tilanne oli toinen, kun suomalaiset vaihto abechesta sector southille irkkujen kanssa samaan leiriin ja operatiiviset hommat luonnollisesti myös sillä alueella.

Ja muutenkin kyseinen operaatio ei ollut mikään rauhaanpakottamis missio ja siellä oltiin tsadin hallituksen "pyynnöstä" ja "vieraina" eikä tarkoitus edes ollut osallistua aktiivisesti "kähinöihin", vaan suojata avustusjärjestöjä sekä siviilejä.

Siinä kyllä olen samaa mieltä, että monelle varmasti tullut sama ajatus mieleen "mitä helkkaria me täällä tehdään?". YK missio kun on aina YK missio. Kunhan lippu liehuu ja kaikilla osapuolilla hyvä fiilis, niin homma on ok YK:n puolesta.
 
Miinalaiva Pohjanmaalle luvassa tehtävä Somalian merirosvorannikolla

5.9.2010 6:30 Helsingin Sanomat

Miinalaiva Pohjanmaa saattaa ensi vuoden puolella suojata rahtialuksia Somalian rannikkovesillä merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Asiasta päättää ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta 14. syyskuuta.

Tuolloin päätetään, lähteekö suomalaisalus EU:n johtamaan Atalanta -operatioon, johon tällä hetkellä osallistuu kahdeksan maata. Sotalaivojen ja helikopterein pyritään turvaamaan YK:n ruoka-avun päätyminen perille neljään Somaliassa sijaitsevaan satamaan.

Pohjanmaa on liian hidas ajamaan takaa rahtilaivoja hätyyttäviä merirosvoja. Sen tehtävänä tulee todennäköisesti olemaan rahtilaivojen suojaus merirosvojen hyökkäyksiltä.

Somalian rannikolla toimivat merirosvot iskevät mielellään aamunkoitteessa, jolloin he ajavat nopeilla veneillään rahtilaivojen kylkeen ja nousevat kannella entraushakoja ja kevyitä tikkaita käyttäen.

Rahtilaivat pyrkivät puolustautumaan mutkittelevalla kulullaan ja esimerkiksi kuumalla vedellä ladatuin vesitykein.

Lisää aiheesta sunnuntain Helsingin Sanomissa
 
Back
Top