Suomalaisten mielestä valtio holhoaa kansalaisia liikaa

Tvälups

Ylipäällikkö
Suomalaisten mielestä valtio holhoaa kansalaisia liikaa
VU Kotimaa 17.10.2012 11:19

Selkeä enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että valtio holhoaa kansalaisia liikaa.

Suomalaisista 62 prosenttia on sitä mieltä, että valtio ylisääntelee kansalaisten elämää, selviää keskiviikkona julkaistusta EVA Raportista Holhouksen alaiset – Seitsemän näkymää ylisääntelyn Suomeen.

Toisaalta selvä enemmistö (70 %) arvioi, että kansalaiset itse ulkoistavat vastuuta omista asioistaan yhteiskunnalle liian herkästi.

Yksilönvapaus on suomalaisille tärkeä asia. Sääntely koetaan ärsyttävänä ja vastuunkanto on kovassa kurssissa. Suhtautuminen virkamiesten harjoittamaan kontrolliin ja holhoukseen on pääsääntöisesti kriittistä. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista allekirjoittaa väitteen, jonka mukaan sosiaaliviranomaiset vievät liian usein aloitekyvyn sellaisiltakin, jotka voisivat vielä pärjätä omillaan.

Liiallisen sääntelyn koetaan haittaavan myös yrittämistä, sillä 56 prosenttia suomalaisista arvioi, että yrittäminen on tehty liioilla säädöksillä maassamme vaikeaksi. Vain 25 prosenttia torjuu tämän väitteen.

Edes ohjausta terveellisempiin elämäntapoihin ei tutkimuksen mukaan suvaita. Epäterveellisten ruokien haittaveroa vastustaa 59 prosenttia suomalaisista.

Kuitenkin yli puolet vastanneista oli sitä mieltä, että tiukkaakin kontrollia voidaan käyttää esimerkiksi peliriippuvuuden torjumiseksi.
 
Tuo raportti se vaan ei tule kelpaamaan valtiolle ei sitten millään. Väärin on sammutettu ihan selvästi.
 
... ja kuka olikaan tehnyt kyselyn?
 
juhapar kirjoitti:
SJ kirjoitti:
juhapar kirjoitti:
... ja kuka olikaan tehnyt kyselyn?

Joku onneton joka joutuu virkamiesten kakkalistalle?

EVA (eikä nyt tarkoita ketään naista).

Näin kyllä tuossa jutussa tuon lyhenteen Elinkeinoelämän valtuuskunnasta. En tiedä miten tuollainen tieto on päässyt virkamieskoneiston siivilän läpi, mutta mitään muutoksia ei ole tulossa käytäntöihin, vaan koko tuo tutkimus tullaan hautaamaan kaikessa hiljaisuudessa. Mistä onkin viitteet, kun vastuu siirretään heti kansalaisille.
 
Niin totta ku olla voi! Oikeesti täällä alkaa olla jo todella ahdistava asua liiallisen holhoamisen, sääntelyn yms vuoksi. Pitänee muuttaa Köpikseen ja hakea Ruotsin kansalaisuutta, vai miten se meni?
 
On tietenkin mahdollista että jollakin työntekijällä on oma ideologinen agenda, mutta lastensuojelutyö on sen verran raadollista että huostaanottoja kukaan ei huvikseen tee. Joku muu vaihtoehto on aina pienemmän riesan tie. Kun huostaanotettuja lapsia on aikuisina haastateltu, on keskimääräinen kertomus noudatellut varsin usein samaa kaavaa, huostaanotto tapahtui liian myöhään.

Ehkä tämä ketju olisi sopiva aiheelle. Lieneekö tämä tapaus vihoitellut sosiaaliviranomaiselle siitä syystä, että huostaanotto on tehty liian myöhään, vai siitä syystä, että hänelle tehtiin oman tahtonsa vastaisesti huostaanotto?

Syyte: Sosiaalityöntekijän päätös johti julmaan kostoon – kaksikko tunkeutui yöllä kotiin ja pahoinpiteli
Kaksi nuorta miestä järjesti raa´an koston johtavalle sosiaalityöntekijälle Kotkassa.

Parivaljakko tunkeutui naamioituneena yöllä naisen kotiin ja pahoinpiteli naista sekä hänen aviomiestään. Pariskunta myös ryöstettiin.

Molemmat tekijät myönsivät kuulusteluissa, että isku oli kosto nuorempaan mieheen kohdistuneista sosiaalitoimen huostaanotto- ja sijoittamispäätöksistä.
 
Ehkä tämä ketju olisi sopiva aiheelle. Lieneekö tämä tapaus vihoitellut sosiaaliviranomaiselle siitä syystä, että huostaanotto on tehty liian myöhään, vai siitä syystä, että hänelle tehtiin oman tahtonsa vastaisesti huostaanotto?

Syyte: Sosiaalityöntekijän päätös johti julmaan kostoon – kaksikko tunkeutui yöllä kotiin ja pahoinpiteli
Ehkä yksinkertaistettu johtopäätös. Voi myös olla että kaveri olisi kulkenut vähän kaidempaa tietä jos olisi saanut apua aikaisemmin.

Täysin oletuksena voi arvella, että on hakenut jengiseuraa kun kotiolot ovat olleet rempallaan, kun porukoista on löytynyt vertaisryhmä niin eipä kai se huostaanotto sitten enää maistu.
 
Mokomatkin paskiaiset.

Hyökkäilevät ihmisten koteihin. Vain yksi uhreista oli aikuinen mies ja silloinkin pärjättiin vain sumuttimen ja metalliputken turvin. Kaikki muut uhrit vanhuksia, naisia ja lapsia.
 
Ei taida tuo holhoaminen helpottua demareita äänestämällä. Vähän huolestuttavalta näyttää kallupit tällä hetkellä.
 
Ehkä yksinkertaistettu johtopäätös. Voi myös olla että kaveri olisi kulkenut vähän kaidempaa tietä jos olisi saanut apua aikaisemmin.

Tai sitten homma kiehahti yli nimenomaan huostaanoton vuoksi. Tuo käyttämäsi ilmaisu "olisi saanut apua aikaisemmin" pitää taustallaan juuri sen sosialisteille tyypillisen ajatusmallin, että valtiota edustava taho osaa määrittää yksilön edun tämän omaa mielipidettä paremmin. Jos huostaanoton kohde on jo hiemankaan kypsemmässä iässä (esim. 12+ vuotta?), alkaa ihmisen halu ja kyky tehdä itseään koskevia päätöksiä olla jo sen verran suuressa roolissa, ettei yksilön itsensä vahvasti vastustamaan pakkokeinoon pitäisi ryhtyä (paitsi aivan poikkeuksellisen äärimmäisessä tilanteessa, kuten esim. jos lapsen oma henki on uhattuna vanhempien taholta).

Tämä tapaus tuo mieleen esimerkiksi sen kysymyksen, että mahtaako tahdonvastaisen huostaanoton kohteeksi joutuneella olla mitään järkeviä laillisia mahdollisuuksia asettaa päätöksen tehnyt virkailija vastuuseen itselleen aiheuttamasta vahingosta (esim. syyttää vapaudenriistosta, vaatia vahingonkorvauksia henkisestä kärsimyksestä, tms.)? Mitä todennäköisimmin tällaiseen ei ole mahdollisuutta, joten ei ole sinänsä yllättävää, jos joku mielivallan kohteeksi joutunut päättää sitten käyttää omankäden oikeutta. Mikä ei tietenkään ole hyvä asia, vaikka sinänsä ymmärrettävää onkin.
 
Et ole tainnut tutustua asian nurjempaan puoleen. En halua avata asioita enempää joten totean että olen kantani kertonut.
 
Nää huostaanottoasiat on äärimmäisen herkkiä ja hankalia juttuja. Sosiaalitoimessa työskentelevät joutuu varmasti valtavan paineen alle ja usein ratkaisut on hyvin hankalia tehdä. Voi hyvinkin olla(ja onkin, siitä on lähipiirissäkin kokemusta), että tehdään tai pyritään tekemään huostaanotto ns.turhaan. Vastaavasti kuitenkin on tapauksia joissa huostaanotto olisi aikapäiviä sitten pitänyt tehdä, mutta jostakin syystä ei tehty ja sitten tapahtuu jotain traagista. Tästä esimerkkinä vaikkapa Laamanen ja Tarkki duo. Siinähän oli sitten vielä jotain kytköksiä tämän Tarkin puolelta, oliko joku sosiaalitoimen johtaja hänen sukulaisensa tai jotain. Että tämmöisetkin tietysti vaikuttaa kuten hallinnossa aina. Valitettavasti.

Nuo vähän isompien lasten huostaanotot on tietysti oma lukunsa. Uskoisin että siellä pitää tosiaan olla jotain varsin vakavaa väkivaltaa tai hyväksikäyttöä taustalla jos esim. 15-vuotias otetaan huostaan.

Siihen lähipiirin tapaukseen vielä. En avaa sitä tässä sen tarkemmin, mutta mielestäni siinä oli kyse lähinnä nuoren virkailijan kokemattomuudesta ja eräänlaisesta ylireagoinnista. Vanhempien kollegoiden konsultointi sitten tasoitti tilanteen eikä mikinkään järeisiin toimenpiteisiin lopulta ryhdytty. Eli varmasti ylilyöntejä tulee, mutta niin tulee alilyöntejäkin. Valitettavia molemmat. Toivottavasti keskimäärin mennään järkevillä linjoilla.
 
Back
Top