Suomalaisten sotilaiden ampumataito talvi ja jatkosodassa

S

Sigma957

Majuri
Ampumahiihtoa seuratessa panee merkille, että he pystyvät käsilukkoisella aseella ampumaan erittäin nopeaan ja tarkasti, parhaimmillaan alle 2 sekunnin laukausvälein. Kysymys kuuluu, painotettiinko suomalaisessa ampumakoulutuksessa ammunnan nopeutta mitenkään? Toki pulttilukko on hitaampi kuin suoravetolukko, mutta käsittääkseni pulttilukollakin oppii ampumaan riittävän tarkasti sanotaan maks. 5 sekunnin välein oikealla ampumatekniikalla.

Vai hierottiinko sitä viimeistä milliä hitaasti ja hartaasti?
 
Sigma957 kirjoitti:
Ampumahiihtoa seuratessa panee merkille, että he pystyvät käsilukkoisella aseella ampumaan erittäin nopeaan ja tarkasti, parhaimmillaan alle 2 sekunnin laukausvälein. Kysymys kuuluu, painotettiinko suomalaisessa ampumakoulutuksessa ammunnan nopeutta mitenkään? Toki pulttilukko on hitaampi kuin suoravetolukko, mutta käsittääkseni pulttilukollakin oppii ampumaan riittävän tarkasti sanotaan maks. 5 sekunnin välein oikealla ampumatekniikalla.

Vai hierottiinko sitä viimeistä milliä hitaasti ja hartaasti?
Klikkaa laajentaaksesi...
Taitaa sodassa aika harvoin olla mahdollisuutta ihan sitä viimeistä milliä hieroa. Eiköhän se usein mene niin, että ensin koitetaan väijyksistä ottaa ekat varmat osumat ja kun ampumarata muuttuu kaksisuuntaiseksi, koitetaan kurkkia ja ammuskellaan heittolaukauksia vähän sinne päin. Usein vieläpä niin, että ampujalla tulee fiksaatio jonkin tietyn havaitsemansa maalin kurmoottamiseen (ammutaan, kunnes se pää ei enää tule näkyviin sieltä puun tai penkan takaa).
 
Talvisodan menestys pohjautui ampumataitoon.

Wikipediassa voi lukea mitä hyvänsä, mutta Venäjän valtiollisesta sota-arkistossa ovat yhteensä 168 000 talvisodassa kaatuneen, haavoittuneena kuolleen tai kadonneen puna-armeijalaisen nimet, syntymäajat ja jopa sotilasarvot.
 
Vonka kirjoitti:
Talvisodan menestys pohjautui ampumataitoon.

Wikipediassa voi lukea mitä hyvänsä, mutta Venäjän valtiollisesta sota-arkistossa ovat yhteensä 168 000 talvisodassa kaatuneen, haavoittuneena kuolleen tai kadonneen puna-armeijalaisen nimet, syntymäajat ja jopa sotilasarvot.
Klikkaa laajentaaksesi...
Epäilemättä vs. neukut. Mutta se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen. Ainakaan v. 1994 luokka-ammunnassa ampumanopeudella ei ollut mitään merkitystä, eikä sitä vähääkään itse ampumakoulutuksessa. Ja pulttilukkoisella aseella oikean aseenkäsittelytekniikan merkitys hitaan ja nopean tähdätyn tulen välillä on vieläkin suurempi.

Kannattaa katsoa vaikkapa Talvisota-elokuvaa em. seikat mielessä. Onhan se vain elokuvaa, mutta aika alkeellista on ampumatekniikka.
 
Sigma957 kirjoitti:
Kannattaa katsoa vaikkapa Talvisota-elokuvaa em. seikat mielessä. Onhan se vain elokuvaa, mutta aika alkeellista on ampumatekniikka.
Klikkaa laajentaaksesi...
Minulle jäi tuosta mieleen vain se, kuinka puoliautomaatti-Tokarev vaati latausliikkeen joka laukauksen välillä. Vaikka olisihan sekin ollut vähän nolon näköistä, jos olisi käyttänyt sysäriä.
 
Varmasti nykyistä merkittävämpi osa palveluksesta on ollut arjen pyöritystä, vrt perunateatteri, siivouspalvelu ja varuskunnan huoltoa. Koulutuksen osalta varmaan nykyistä luokkaa? Painotus siis pareina/ryhmässä/joukkueena toimimisessa ja liikkumisessa ja suojautumisesssa, koska noihin käytetty aika säästää suhteessa enemmän omia henkiä kuin ampumakoulutukseen käytetty vie vastustajan henkiä.

Toki perustaidot on oltava, mutta monesti 80% lopputulos saadaan 20% työllä, ja viimeinen 20% lopputuloksesta vaatii 80% työtä - ennemmin kannattaa käyttää se loppu 80% neljään muuhun asiaan, jolloin viisi asiaa on 80% tasolla.

Tuohon aikaan tuliluikkuja oli vähän eri tavalla. Suojeluskuntalaisia oli 30-luvun lopussa 110000 ja talvisodan alussa 74% kivääreistä oli suojeluskuntien ja suojeluskuntalaisten kiväärejä. Yksittäiseen valtakunnalliseen ampumakilpailun saattoi osallistua 35000 kilpailijaa.

Tuohon päälle sitten metsästys, niin selvää on, että varusmiespalvelun antamien perustaitojen jälkeen se loppu ampumataito, kouliintuminen, rutiini ja nopeus hankittiin harrasteammunnalla ja metsästämällä.

Navy Sealsejä lainatakseni, Slow is smooth, smooth is fast. Ensin hitaasti perusteet kuntoon, sitä rutiinia sitten harjoitellaan eri muuttujilla, vasta lopuksi nostetaan nopeutta.
 
Sigma957 kirjoitti:
Ainakaan v. 1994 luokka-ammunnassa ampumanopeudella ei ollut mitään merkitystä, eikä sitä vähääkään itse ampumakoulutuksessa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ei liity talvi- tai jatkosotaan, mutta ainakin tuolloin 90-luvun alkupuolella oli kolme RK-ammuntaa joista sai ampumamerkkejä. RK3 oli perus makuuammuntaa 150 metristä ilman aikapainetta, mutta ainakin toinen niistä kahdesta muusta (RK4 tai RK5) ammuttiin kääntyviin tauluihin, ja jommassa kummassa taisi olla vielä vähän jotain käsittelyäkin.

Eikös se ollut niin että jos ampui kaikista kolmesta valion, niin sai kultaisen ampumamerkin ja jotain kuntsariakin? Toki ainakin meillä painopiste oli näistä RK3:ssa, mutta sitten toisaalta oli kyllä muunkinlaista ampumaharjoittelua josta ainakin osa oli vähän toiminnallisempaa.

Näissä toki on yksikkökohtaisia eroja. Joku skappari kertoi, että jossain yksikössä tavoitteena oli että olikohan 80% ampuu RK3:sta valion, mihin kommentoi perään että kyse on vain siitä, että mihin koulutuksessa panostetaan.
 
Erkki kirjoitti:
Minulle jäi tuosta mieleen vain se, kuinka puoliautomaatti-Tokarev vaati latausliikkeen joka laukauksen välillä. Vaikka olisihan sekin ollut vähän nolon näköistä, jos olisi käyttänyt sysäriä.
Klikkaa laajentaaksesi...
En minä metallista mitään oikein ymmärrä, puuseppä kun olen, mutta eikös sitä äkkiä sorvaa saman näköisen sysärin, jos varsinainen sysäri on ruman näköinen?
SVT40.mb.JPG
 
Sigma957 kirjoitti:
Kannattaa katsoa vaikkapa Talvisota-elokuvaa em. seikat mielessä. Onhan se vain elokuvaa, mutta aika alkeellista on ampumatekniikka.
Klikkaa laajentaaksesi...
1980-luvun lopun sivarit ja rantapyssyn lähetit näyttelemässä. Elokuva on muuten hyvä, mutta joku olisi saanut kouluttaa kunnolla. Veivaavat lukkoa ja kivääri heiluu.. Ei sillä ole mitään tekemistä vuoden 1939 asekäsittelyn kanssa.

Olen lapsena nähnyt, kun 50-vuotias jääkäripataljoonan sotaveteraani ampuu viisi patruunaa kainalosta sorakuopalla. Lyhennetty Pystykorva (suojeluskuntapyssy muutettu hirvikivääriksi).Twiningsin teepurkki vain hyppii kuin villin lännen leffassa. Ase on kuin ruuvipenkissä ja käsi siirtää lukon ylös, taakse, eteen eleettömästi, rauhallisesti ja nopeasti. Tuntuu kuin hän ampuisi automaatilla!
 
Viimeksi muokattu:
Norppa kirjoitti:
.

Tuohon aikaan tuliluikkuja oli vähän eri tavalla. Suojeluskuntalaisia oli 30-luvun lopussa 110000 ja talvisodan alussa 74% kivääreistä oli suojeluskuntien ja suojeluskuntalaisten kiväärejä. Yksittäiseen valtakunnalliseen ampumakilpailun saattoi osallistua 35000 kilpailijaa.

Tuohon päälle sitten metsästys, niin selvää on, että varusmiespalvelun antamien perustaitojen jälkeen se loppu ampumataito, kouliintuminen, rutiini ja nopeus hankittiin harrasteammunnalla ja metsästämällä.
Klikkaa laajentaaksesi...
1920-luvulla koulutus oli lapsenkengissä, mutta taso nousi nopeasti. Suojeluskunnissa järjestetyn sotilaskoulutus jakaantui useaan eri osa-alueeseen. Keskeisellä sijalla oli taistelukoulutus, jossa keskityttiin erityisesti jalkaväen taktiikkaan, eli kivääri- ja konekiväärimiesten yhteistyöhön.

Erittäin tärkeä muoto oli ammunta. Ampumataito nähtiin nimenomaan oleellisena osana sotilaan perustaitoja.

Sitten on vielä toinen homma eli ampuvatko kaikki kohti vai sinne päin. Suomessa mitä ilmeisimmin talvisodan metsätyömiehet ja pienviljelijät sekä pärjäsivät ulkona että jättivät liiat empatiat vihulaisesta sikseen.
 
Vonka kirjoitti:
1980-luvun lopun sivarit ja rantapyssyn lähetit näyttelemässä. Elokuva on muuten hyvä, mutta joku olisi saanut kouluttaa kunnolla. Veivaavat lukkoa ja kivääri heiluu.. Ei sillä ole mitään tekemistä vuoden 1939 asekäsittelyn kanssa.

Olen lapsena nähnyt, kun 50-vuotias jääkäripataljoonan sotaveteraani ampuu viisi patruunaa kainalosta sorakuopalla. Lyhennetty Pystykorva (suojeluskuntapyssy muutettu hirvikivääriksi).Twiningsin teepurkki vain hyppii kuin villin lännen leffassa. Ase on kuin ruuvipenkissä ja käsi siirtää lukon ylös, taakse, eteen eleettömästi, rauhallisesti ja nopeasti. Tuntuu kuin hän ampuisi automaatilla!
Klikkaa laajentaaksesi...
Se on se (pakko)harjoituksen määrä...
 
Vonka kirjoitti:
1920-luvulla koulutus oli lapsenkengissä, mutta taso nousi nopeasti. Suojeluskunnissa järjestetyn sotilaskoulutus jakaantui useaan eri osa-alueeseen. Keskeisellä sijalla oli taistelukoulutus, jossa keskityttiin erityisesti jalkaväen taktiikkaan, eli kivääri- ja konekiväärimiesten yhteistyöhön.

Erittäin tärkeä muoto oli ammunta. Ampumataito nähtiin nimenomaan oleellisena osana sotilaan perustaitoja.

Sitten on vielä toinen homma eli ampuvatko kaikki kohti vai sinne päin. Suomessa mitä ilmeisimmin talvisodan metsätyömiehet ja pienviljelijät sekä pärjäsivät ulkona että jättivät liiat empatiat vihulaisesta sikseen.
Klikkaa laajentaaksesi...
Muistelen aikoja sitten lukeneeni kommentin jonka mukaan suomalaiset olivat poikkeuksellisia juuri tuossa tappamisen tarkoituksellisuudessa eli ammuttiin kohti eikä pilviä...
 
arix kirjoitti:
Muistelen aikoja sitten lukeneeni kommentin jonka mukaan suomalaiset olivat poikkeuksellisia juuri tuossa tappamisen tarkoituksellisuudessa eli ammuttiin kohti eikä pilviä...
Klikkaa laajentaaksesi...
Harjoitus tekee mestarin niin ampumisessa, kuin tappamisessakin. Jos on satoja onnistuneita laukauksia riistaeläimiin (ja entivanhaan kotieläimiin), onnistuu keskikokoisen nisäkkään, jota viholliseksi kutsutaan, hengenpoistoprosessikin olletikin helpommin.
 
YJT kirjoitti:
Ei liity talvi- tai jatkosotaan, mutta ainakin tuolloin 90-luvun alkupuolella oli kolme RK-ammuntaa joista sai ampumamerkkejä. RK3 oli perus makuuammuntaa 150 metristä ilman aikapainetta, mutta ainakin toinen niistä kahdesta muusta (RK4 tai RK5) ammuttiin kääntyviin tauluihin, ja jommassa kummassa taisi olla vielä vähän jotain käsittelyäkin.

Eikös se ollut niin että jos ampui kaikista kolmesta valion, niin sai kultaisen ampumamerkin ja jotain kuntsariakin? Toki ainakin meillä painopiste oli näistä RK3:ssa, mutta sitten toisaalta oli kyllä muunkinlaista ampumaharjoittelua josta ainakin osa oli vähän toiminnallisempaa.

Näissä toki on yksikkökohtaisia eroja. Joku skappari kertoi, että jossain yksikössä tavoitteena oli että olikohan 80% ampuu RK3:sta valion, mihin kommentoi perään että kyse on vain siitä, että mihin koulutuksessa panostetaan.
Klikkaa laajentaaksesi...
Ainakin meidän erällä, joka astui palvelukseen Hallissa marraskuussa 1993 oli luokka-ammuntana vain 150 m ammunta makuulta kiinteään maalitauluun. 12 laukausta. 11 osumaa tietylle alueelle toi sen 1. lk. ampumamerkin. Yhdessä ainoassa tst-ammunnassa oli kaatuvat taulut, mutta koko varusmiesaikana ammuttiin ehkä jopa alle 100 kovaa laukausta. Huomattavasti enemmän aikaa käytettiiin:
-tervehtimisen harjoitteluun
-pinkkojen särmäykseen
-jäpittämiseen
-sulkeisiin
-jne.
 
Sigma957 kirjoitti:
Ainakin meidän erällä, joka astui palvelukseen Hallissa marraskuussa 1993 oli luokka-ammuntana vain 150 m ammunta makuulta kiinteään maalitauluun. 12 laukausta. 11 osumaa tietylle alueelle toi sen 1. lk. ampumamerkin. Yhdessä ainoassa tst-ammunnassa oli kaatuvat taulut, mutta koko varusmiesaikana ammuttiin ehkä jopa alle 100 kovaa laukausta. Huomattavasti enemmän aikaa käytettiiin:
-tervehtimisen harjoitteluun
-pinkkojen särmäykseen
-jäpittämiseen
-sulkeisiin
-jne.
Klikkaa laajentaaksesi...
Vuosikymmen myöhemmin makuulta 150m, polvelta 100m, seisaaltaan 50m, kääntyviin tauluihin lippaanvaihtojen kera. Taisteluammunnat päivällä ja pimeällä janttereihin. Olisiko joku jantteri ollut jopa liikkuva?

Liian vähän sai silti ampua, mutta koulutuslinjakin oli vähän sellainen, että jos vastustaja havaitsee ja avaa tulen, se on ”ruski korabl, idi na hui” ja RK:lla ei tarvitse kuin lopetella oma kärsimys.
 
Sigma957 kirjoitti:
Ainakin meidän erällä, joka astui palvelukseen Hallissa marraskuussa 1993 oli luokka-ammuntana vain 150 m ammunta makuulta kiinteään maalitauluun. 12 laukausta. 11 osumaa tietylle alueelle toi sen 1. lk. ampumamerkin. Yhdessä ainoassa tst-ammunnassa oli kaatuvat taulut, mutta koko varusmiesaikana ammuttiin ehkä jopa alle 100 kovaa laukausta. Huomattavasti enemmän aikaa käytettiiin:
-tervehtimisen harjoitteluun
-pinkkojen särmäykseen
-jäpittämiseen
-sulkeisiin
-jne.
Klikkaa laajentaaksesi...
Olin I/92 saapumiserässä ja muistot/kokemukset täysin toisenlaisia.
Luokka-ammunta ja pääsääntöisesti muukin kuvaamasi, oli enemmänkin alokaskauden juttu. Sen jälkeen ammuttiin pääsääntöisesti sovellettuja ammuntoja ja kyllä ammuttiin.

Veikkkaan, että syy tuohon vähäiseen ampumakoulutukseen on paikassa ja koulutettavassa tehtävässä.
 
kimmo.j kirjoitti:
Olin I/92 saapumiserässä ja muistot/kokemukset täysin toisenlaisia.
Luokka-ammunta ja pääsääntöisesti muukin kuvaamasi, oli enemmänkin alokaskauden juttu. Sen jälkeen ammuttiin pääsääntöisesti sovellettuja ammuntoja ja kyllä ammuttiin.

Veikkkaan, että syy tuohon vähäiseen ampumakoulutukseen on paikassa ja koulutettavassa tehtävässä.
Klikkaa laajentaaksesi...
Itse olin seuraavassa saapumiserässä. Ei siellä ampumaradalla kovin paljoa oltu, enimmäkseen alokasaikana. Johtunee aselajista, joka oli tykistö. AUKissakaan en muista kovin paljoa ampuneeni RK:lla. Sodankylään siirryttyäni sain tietysti uuden aseen kun vanha jäi Kajaaniin. Tällä minä ammuin muistaakseni kolme kohdistuslaukausta, jotka sitten sattui niin hyvin ettei tarvinnut siirtää. Muuten se kulki vain lisäpainona mukana. Ei se taito kuitenkaan pahmmin ollut ruostunut kun kertauksessa ammuin 10 laukauksella vielä tuloksen 86.
Tykeillä ja raketinheittimellä tulikin sitten roiskuttua pitkin Vuosankaa ja Rovajärveä ihan urakalla.
 
Takatasku kirjoitti:
Itse olin seuraavassa saapumiserässä. Ei siellä ampumaradalla kovin paljoa oltu, enimmäkseen alokasaikana. Johtunee aselajista, joka oli tykistö. AUKissakaan en muista kovin paljoa ampuneeni RK:lla. Sodankylään siirryttyäni sain tietysti uuden aseen kun vanha jäi Kajaaniin. Tällä minä ammuin muistaakseni kolme kohdistuslaukausta, jotka sitten sattui niin hyvin ettei tarvinnut siirtää. Muuten se kulki vain lisäpainona mukana. Ei se taito kuitenkaan pahmmin ollut ruostunut kun kertauksessa ammuin 10 laukauksella vielä tuloksen 86.
Tykeillä ja raketinheittimellä tulikin sitten roiskuttua pitkin Vuosankaa ja Rovajärveä ihan urakalla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Mä olin panssarimies, joten ei se RK ollut mikään päätyökalu mulle. Mutta pistoolilla ammuttiin kohtuullisen paljon ja samoin kaikenlaisilla aseilla.
 
Takatasku kirjoitti:
Itse olin seuraavassa saapumiserässä. Ei siellä ampumaradalla kovin paljoa oltu, enimmäkseen alokasaikana. Johtunee aselajista, joka oli tykistö. AUKissakaan en muista kovin paljoa ampuneeni RK:lla. Sodankylään siirryttyäni sain tietysti uuden aseen kun vanha jäi Kajaaniin. Tällä minä ammuin muistaakseni kolme kohdistuslaukausta, jotka sitten sattui niin hyvin ettei tarvinnut siirtää. Muuten se kulki vain lisäpainona mukana. Ei se taito kuitenkaan pahmmin ollut ruostunut kun kertauksessa ammuin 10 laukauksella vielä tuloksen 86.
Tykeillä ja raketinheittimellä tulikin sitten roiskuttua pitkin Vuosankaa ja Rovajärveä ihan urakalla.
Klikkaa laajentaaksesi...
Samoin II/92 (Vekara). Meillä ammuttiin mielestäni aika paljon. Sanoisin, että jos ei oltu leireillä tai lomilla, niin kerran viikkoon oltiin joko pötköttelemässä ampumaradalla (AUK:ssa taisi olla vähemmän?) tai sitten jonkinlaisia tilanneammuntoja.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top