Suomen erityissuhteesta Eurooppaa uhkaavaan valtioon

Vonka

Supreme Leader
Ukrainan kriisi näyttää karvaasti sen, miksi teimme suuren virheen, kun emme peranneet suomettumisaikaa juurta jaksain ja julman ikävällä kädellä. Emme ole parantuneet traumoistamme.

Adolf Ehrnrooth sanoi, että kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei ansaitse tulevaisuuttaan. Hän ei tarkoittanut suomettumisen historian tuntemista, mutta on sovellettava. Tämä on henkinen asia.

Ukrainan kriisin aikana tapahtunut Suomen kipuilu on pantu merkille sekä Euroopan Unionissa että Venäjällä. Etenkin Venäjän media on ottanut kaiken irti Niinistön Moskovan matkasta ja Suomen vastahakoisuudesta EU:n pakoteneuvotteluissa. Stubbin ja Medvedevin yhteislausunto malesialaiskoneen "objektiivisesta tutkimisesta" on jo legenda.

Kun Kreml vähän jyrisee, poliitikkomme alkavat täristä ja ilmeisesti toivovat, että saisimme pitää edes suuriruhtinaskunnan aseman.

Kauas näkyy eromme muuhun Eurooppaan. Tässä on Sergelin tori vaalien aikaan. Kaikki ruotsalaiset puolueet olivat laittaneet yhteisestä sopimuksesta vaalitelttansa nurkalle tutun lipun ikään kuin tsemppiviiriksi. Jokainen puolue. Pystyttekö kuvittelemaan, että tämä tapahtuisi Suomessa?

Bw3hE_kIIAAx50q.jpg:large
 
Kauhean provon jälkeen asiaan. Onko Suomi sittenkin moderni järkimaa?

Ruotsi: "En ole huolissani Suomesta"

Ruotsin Ulkopoliittisen instituutin tutkija Ingmar Oldberg uskoo, että Suomi on aiempaa riippumattomampi ja itsenäisempi, jos ydinvoimala rakennetaan.

- Suomella on omaa energiaa, ettekä ole riippuvaisia muiden energiatoimituksista. Sähkö ja ydinvoima vähentävät riippuvaisuutta Venäjän kaasusta. Sähköä tarvitsee aina, ja voitte viedä sitä myös Ruotsiin ja niin edespäin, hän muotoilee.

Oldberg pitää Suomen toimia ymmärrettävinä, koska Suomi on Venäjästä taloudellisesti riippuvaisempi kuin monet muut EU-maat. Siksi hän myös ymmärtää, miksi Suomi olisi halunnut jonkinlaista kompensaatiota EU:lta talouspakotteisiin osallistumisesta.

- Olette esimerkiksi Ruotsia riippuvaisempi Venäjästä, ja taloudellinen tilanteenne tällä hetkellä on epävakaa, hän perustelee.

Oldberg ei pelkää uutta suomettumista.

- Sekä Ruotsissa että Suomessa puhutaan Nato-jäsenyydestä ja Niinistö (tasavallan presidentti) on jopa suositellut sitä, hän sanoo.
En ole huolissani Suomesta. Olen enemmän huolissani Ruotsista, koska Suomi tuntee Venäjän paljon paremmin kuin Ruotsi, hän lisää.

Viro: "Edes yritys löytää ratkaisu"

Viron Tarton yliopiston politiikan tutkija Karmo Tüür ymmärtää, miksi presidentti Niinistö kävi tapaamassa sekä Putinia että Poroshenkoa.

- Se on paras tapa edes yrittää löytää konfliktiin ratkaisu, hän kuvaa Niinistön toimintaa.

Hän kuitenkin lisää, ettei hän ole varma, voiko sodassa olla molempien osapuolten puolella ja kannattaako yrittää miellyttää molempia osapuolia.

Tutkija painottaa, että naapurimme Venäjä on tällä hetkellä sodassa Ukrainan kanssa, ja maan on parempi tuoda selvästi esiin kantansa siitä, mitä mieltä on naapurin toiminnasta.

Hän ei osaa sanoa, onko Suomi kallellaan länteen vai itään. Hän muistuttaa, ettei Suomen hallituskaan ole täysin yhtenäinen linjansa kanssa.

- Hallituksen sisälläkin ulkoministeri on yhtä mieltä ja pääministeri toista mieltä, hän tietää.

Hän kuitenkin painottaa, että sotatilanteessa ei ole vain mahdollista odottaa ja katsoa, miten käy.

- Puhumme nyt naapurista, joka on sodassa ja mikä voi olla pelottavampaa kuin sotiva naapuri, hän sanoo.

Skotlanti: "Kaikki syyt yhteistyöhön"

Skotlannin Glasgowin yliopiston politiikan professorin
Stephen Whiten mukaan presidentti Niinistön hiljattainen matka Venäjälle oli oiva esimerkki siitä, miten Suomen kannattaa toimia.
Hänen mielestään länsimaiden johtajien pitäisi itse asiassa ottaa Suomesta mallia.

- Länsimaiden johtajat eivät ota tosissaan sitä, mistä isoista kysymyksistä venäläiset haluavat puhua. Luulen niin, että Suomi tietää. Suomella on kaikki syyt pyrkiä pitkäaikaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Ja Suomi voisi omalla toimellaan näyttää muille mallia, White kommentoi.

Hän pitääkin anteeksiantamattomana sitä, että esimerkiksi Britannian kruununprinssi Charles vertasi Putinia natsi-Saksan johtajaan
Adolf Hitleriin aiemmin keväällä.

- Tämä ei ole missään nimessä sitä, miten niitä suhteita rakennetaan, White huomauttaa.

Brittiprofessori ymmärtää 40 vuotta Venäjän politiikkaan erikoistuneena, että Venäjä on Suomelle nyt ja jatkossa erittäin tärkeä kumppani.

Hänen mielestään pakotteet suuntaan ja toiseen eivät ole olleet hyvä ratkaisu.

- En ole pakotteiden kannattaja. Pakotteet vaikuttavat ihmisiin, jotka eivät ole vastuussa tästä tilanteesta. Pakotteilla ei ole ilmeisen suoraa vaikutusta niihin, jotka niitä päätöksiä tekevät, White sanoo.

Hän jopa pelkää, että Venäjä ryhtyy tiivistämään kauppasuhteitaan aiempaa enemmän muiden kuin EU-maiden kanssa, mikä olisi myrkkyä EU:lle.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/art-1288739619916.html
 
Viimeksi muokattu:
Vonka tykkää Sitten niin provoilla kaiket päivät. Varo vaan. Joku kaunis päivä huomaat jonkun vierailleen kämpässä ja radion jonka olit pistänyt kiinni lähdettyäsi kotoota, onkin päällä kun saavut kotiin.
 
Nämä kaikki entiset neuvostotasavallat ja nykyiset valtiot ovat olleet sivilisaatioita tuhansien vuosien ajan tehden tuta aivan kaikkiin eri aikakausien maailmanvaltoihin, jotka näiden alueiden yli tuhansien vuosien aikana vuorotellen vyöryivät. Alueet kuitenkin pitivät kansalliset ominaispiirteensä, kielensä, kulttuurinsa, rotunsa ja historiallisen muistinsa menneisyydestään kunniakkaina muinaisina valtakuntina.

Nykyaikainen kansallismielinen liikehdintä entisissä neuvostotasavalloissa alkoi 1800-luvulla. Aika moni entinen neuvostotasavalta ehti julistautua itsenäiseksi Tsaarinvallan kaatuessa 1900-luvun alussa. Suomikin itsenäistyi tällöin. Kaikki muut entiset Venäjän alusmaat kuitenkin kukistuivat puna-armeijan rankaisuretkikuntien toimesta. Vain Suomi jäi jäljelle. Suomen vuoro tuli talvella 1939. Suomi sai kuitenkin torjuntavoiton puna-armeijasta.

Olen tässä pohtinut mitä vaikutusta Suomen silkalla olemassaololla mahtoi olla siinä, että Neuvostoliiton kaatuessa entiset neuvostotasavallat palauttivat itsenäisyytensä. Mahtoiko heille olla Suomi mallina ja unelmana läpi synkkien sortovuosien. Että ymmärrettiinkö Kremlissä, että Suomi on Venäjän ja Neuvostoliiton ja mahdollisesti vielä nykyisenkin Venäjän romahduksen airut ollessaan kova spartalainen maa jota ryssät eivät ole pystyneet kukistamaan. Että ryssien ikeestä eroon haluavien sorrettujen ihanne ja esikuva ja kannustaja ja rohkaisija silkalla olemassaolollaan. Suomalaiset itse ovat tietysti varsin vaatimattomia ymmärtämättä tätä, että mitäs tuossa. Että mahtaisiko olla niin, että Suomi on Kremlin päävastustaja ja ensisijainen Venäjän ja Neuvostoliiton hajottaja. Ja, että Suomessakaan ei ole tätä ymmärretty, että minkä uhkan tämä seikka yllemme tuottaa.

Että että että Suomi omilla toimillaan hankkisi itsensä eristettyyn asemaan ilman liittolaisia tähän tänne olisi se melkoisen melkoista politiikkaakin.
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainan kriisi näyttää karvaasti sen, miksi teimme suuren virheen, kun emme peranneet suomettumisaikaa juurta jaksain ja julman ikävällä kädellä.

Entäs jos meidän ei annettu tehdä sitä? Ehkäpä Saksassa ymmärrettiin millaisen lahjan Stasi pudotti yhdistyneen Saksan syliin. Jospa sakuilla oli tukeva ote suomalaisen eliitin munaskuista ja niistä sitten väännettiin Suomea haluttuun suuntaan?
 
Näinkin on väitetty olevan. Ja jos historiaa katsoo, niin eipä olisi ollut eka kerta, kun Saksa olisi vienyt Suomea kuin eläkeläismummo kolikkoa pajatsoon. Silloin Rusi-jupakan aikoihin joku asianajaja tästä muuten lausuikin jotain. Tokko pääsi uutistahvon lööppeihin sillä.....
 
Vain kauhun tasapaino (Liikanen ei varmasti ollut ainoa ikäpolvensa sellainen komissaari) voisi vaikuttaa: uusi aika pojat, tuetaan toisiamme. Ja tämä koskisi henkilöitä, yksilöitä. Ei mitään valtiosalaliittoa.

Eri asia on sitten, miten tulevaisuudessa reagoivat, kun suhdanteet muuttuvat. Mitä hevosta veikkaavat. Ovat osoittaneet kykynsä takinkääntöön kaikissa tilanteissa.

Olemme meinaan Putinin uusimmalla mökkitiellä.
 
edith: taidamme Taitolajin kanssa vetää henkeä ja jättää miekkailut tältä erää.
 
Viimeksi muokattu:
edith: taidamme Taitolajin kanssa vetää henkeä ja jättää miekkailut tältä erää.

:cool: !

Kyllä, olen paitsi opiskellut psykologiaa, myös osallistunut melkoiseen määrään kokouksia yhdessä Nato-maiden edustajien kanssa. Naton 28 jäsenmaasta 26 sijaitseen Euroopassa. Kyse ei ole hyväntekeväisyysjärjestöstä, mutta kylläkin rehellisestä sellaista, jonka päällystakkina ovat kyseisten maiden hallitukset. Välillä mediasta saa lukea, että Nato valehtelee (Ukrainan tiedotteet). Ei muuten valehtele! Jäsenmaissa on eri poliittisia suuntauksia edustavia hallituksia. Ne eivät sietäisi hetkeäkään jos kävisi ilmi, että Nato suoltaa maailmalle muunneltua totuutta. Yleinen sotatila ja vihollisen hämääminen olisivat sitten eri juttu! Sama pätee tunnettuihin kansainvälisiin tietotoimistoihin, yksittäiset erheet ovat asia erikseen, mutta RT-tyyppisellä vedättämisellä olisi lyhyet jäljet.
 
En voi myöntää enkä kieltää, että olisin lukenut kummankaan viestejä.

Rehellinen menneisyyden kohtaaminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Saksassa jouduttiin tekemään tätä muurin murruttua. Toinen Horst ajaa Trabantilla, toinen veli Mersulla. Mietittiin, miten tähän on tultu. Sieltä sitten nousevat Merkel ja monet muut vanhat pioneerit yhdistyneen Saksan johtoon paperit auki ja tutkittuina.

Meillä lymytään kassakaapeissa ja häpeässä.
 
Ymmärtääkseni nyt ei ollut puhe Natosta vaan tosiaan yksittäisen valtion toiminnasta ihan siviilitarkoituksessa ilman suurta sotilaspoliittista ulottuvuutta. Keskinäinen vakoilu on varmasti arkipäivää, on aina ollut ja en usko sen muuttuneen. Nato järjestönä ei tosiaan voine suoltaa ihan mitä tahansa, yksittäiset valtiot kyllä käyttävät kaiken liikkumavapauden, joka on suinkin revittävissä.

Älä nyt lavenna yksittäistä asiaa koskemaan koko Länttä ja sen toimitapoja. En minäkään ole varma, että saku teki tepposet Stasi-hommissa, mutta se on kirotun mahdollista. Ja mikä on mahdollista, se ennen pitkää tapahtuu. Tämän maailman ymmärtämiseen ei ole juuri muuta oppia.
 
En voi myöntää enkä kieltää, että olisin lukenut kummankaan viestejä.

Rehellinen menneisyyden kohtaaminen on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Saksassa jouduttiin tekemään tätä muurin murruttua. Toinen Horst ajaa Trabantilla, toinen veli Mersulla. Mietittiin, miten tähän on tultu. Sieltä sitten nousevat Merkel ja monet muut vanhat pioneerit yhdistyneen Saksan johtoon paperit auki ja tutkittuina.

Meillä lymytään kassakaapeissa ja häpeässä.

Mietippä joskus, miten helvetin vaikeaa on Suomessa ollut "avata" yhtään mitään ja koskaan?
1808 alkaneesta sodasta ja sen jälkeisistä tapahtumista kun aloitat, käyt läpi Nälkävuodet ja Kapina-ajat jne. Siitä lapualaisvuosiin ja sota-aikaan, sen jälkeen jne. Aika sinkeetä on ollut.

Olen minä joskus pohtinut sitäkin, että Saksan kansaa on hallittu vuodesta -45 aivan hirmuisella syyllistämisellä. Se on vekkuli ja toimiva tapa, on saksalaisukot ja -akat raataneet hiki otsalta roiskuen ja valaneet sellaisen sementin teollisuudelle ja kaupalle, että ei ole nähty. Miten paljon tuossa syyllistämisessä on ollut kotitekoista hallitsemista....niimpä.
 
Tähän taitaa istua aika hyvin SvD:n juttu ruotsalaisten Venäjän pelosta. Lietsooko Venäjä sitä tarkoituksella ja median myyvällä myötävaikutuksella? Kun seuraa omien illtapäivälehtiemme jatkopeloittelua voi välillä vain pohtia palvelevatko ne myynnin edistämisen lisäksi vahingossa myös Venäjän tarkoitusperiä. Jutuissa on myös totta, mutta nykyisellä innolla esitettynä ne myös härmärtävät käsitystä mahdollisesta vaarasta ja Venäjän aikeista. Lehdet huutavat sutta (karhua) jota presidenttimme käy paijaamassa ja joka ei valtionjohtomme mukaan ole mikään uhka Suomelle. Ei ihme, että kansalaisten pää on pyörällä, maanpuolustus.net täyttyy hälyttävillä kirjoituksilla ja HS trollauksilla.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1416201403432

http://www.svd.se/nyheter/inrikes/svensk-radsla-del-av-den-ryska-planen_4110531.svd
Svensk ”rädsla” del av ryska planen
Är svenskar rädda för Ryssland? Enligt utrikesminister Margot Wallström är så fallet. Hennes uttalande i söndagens intervju i SvD kritiserades för att befästa Rysslands självbild – men enligt experterna är det ryssarna själva som tillsammans med media kontrollerar samtalet om ”det ryska hotet”.
 
Tärkeä kysymys.

Molemmissa iltapäivälehdissä on ollut viikkotolkulla päivittäin - siis päivittäin - tätä Putinia ainakin lööpeissä. Samalla kummankin mediatalon päälehdet ovat asiallisia ja rauhallisia. Ihan kuin eri planeetalta. En jaksa uskoa, että kyse on myynnistä. Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta pätkääkään koko Venäjä. Eivät ihmiset halua ajatella ikäviä asioita. Putinilla ei myydä ainuttakaan iltapäivälehteä. No ehkä sillä "Putouksen" Putinilla, Ketosella voisi pari myydä.

Kyse on siitä, että halutaan lööppien näkyvän ja paistavan. Samalla tavalla mediatalot loivat Suomeen kriisitietoisuuden talousasioissa: tärkeintä on, että suuri massa, työväki ja alempi keskiluokka, tulee mukaan valittuun suuntaan.

Iltapäivälehdet ovat ikävällä vaihteella ja kyllästymisefekti on huulilla.

Toisaalta... neuvostotaustainen tuttavani, upseeri, nyt jo vanha harmaapäinen rauhanmies, sanoi tavatessamme pari päivää sitten: "Maailma on muuttumassa vaaralliseksi. Kuka olisi uskonut, että... että Suomi voi olla Venäjän kanssa sodassa vaikka vuoden päästä? Tai Eurooppa?" Hän perusti ajatuksensa venäläispropagandan sävyihin. Hän seuraa päivittäin mediaa.

Mutta voi siinä nyt vähän tietysti taukoakin pitää.
 
Toisaalta... neuvostotaustainen tuttavani, upseeri, nyt jo vanha harmaapäinen rauhanmies, sanoi tavatessamme pari päivää sitten: "Maailma on muuttumassa vaaralliseksi. Kuka olisi uskonut, että... että Suomi voi olla Venäjän kanssa sodassa vaikka vuoden päästä? Tai Eurooppa?"

HEP!

Siis kunniamme ja vapautemme nimessä kaikukoon tunnussanamme: Viha ja Rakkaus! Kuolema ryssille, olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Esi-isiemme vuotaneen veren nimessä, kuolema kotiemme, omaistemme ja isänmaamme hävittäjille ja raiskaajille, kuolema Kalevan heimon pirstojalle, Suomen kansan saastuttajalle. Suomen menetetyn kunnian ja tulevan suuruuden nimessä: Kuolema ryssille!

- Elias Simojoki
 
111a.jpg
 
Tärkeä kysymys.

Molemmissa iltapäivälehdissä on ollut viikkotolkulla päivittäin - siis päivittäin - tätä Putinia ainakin lööpeissä. Samalla kummankin mediatalon päälehdet ovat asiallisia ja rauhallisia. Ihan kuin eri planeetalta. En jaksa uskoa, että kyse on myynnistä. Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta pätkääkään koko Venäjä. Eivät ihmiset halua ajatella ikäviä asioita. Putinilla ei myydä ainuttakaan iltapäivälehteä. No ehkä sillä "Putouksen" Putinilla, Ketosella voisi pari myydä.

Kyse on siitä, että halutaan lööppien näkyvän ja paistavan. Samalla tavalla mediatalot loivat Suomeen kriisitietoisuuden talousasioissa: tärkeintä on, että suuri massa, työväki ja alempi keskiluokka, tulee mukaan valittuun suuntaan.

Iltapäivälehdet ovat ikävällä vaihteella ja kyllästymisefekti on huulilla.

Toisaalta... neuvostotaustainen tuttavani, upseeri, nyt jo vanha harmaapäinen rauhanmies, sanoi tavatessamme pari päivää sitten: "Maailma on muuttumassa vaaralliseksi. Kuka olisi uskonut, että... että Suomi voi olla Venäjän kanssa sodassa vaikka vuoden päästä? Tai Eurooppa?" Hän perusti ajatuksensa venäläispropagandan sävyihin. Hän seuraa päivittäin mediaa.

Mutta voi siinä nyt vähän tietysti taukoakin pitää.

Iltalehdet jatkavat omaa linjaansa. Poliittisten päättäjien huolen soisi konkretisoituvan puolustusvoimien rahallisena tukemisena ja liittoutumisen kannattamisena. Tosin on muistettava, että Naton edun mukaista on tukea Suomea ja Ruotsia oltiin sitten liittiutuneita tai ei!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288774512091.html
Brittilehti suomalaisten Venäjä-huolesta: "Suomi on hälytystilassa"

Venäläinen AN72-kuljetuskone loukkasi Suomen ilmatilaa elokuussa.
Julkaistu: 19.11.2014 11:23
Brittilehti The Guardianin mukaan Venäjän viimeaikainen toiminta on saanut Suomen hälytystilaan. Vaikka Suomen itsenäistymisestä Venäjän vallan alta on kulunut jo vuosisata, Helsingissä seurataan yhä herkeämättä, mitä Moskovassa tapahtuu.
 
Back
Top