Suomen merivoimat isännöi Northern Coasts 2014 kriisinhallintaharjoituksen

Vonka

Supreme Leader
Sokeri pohjalla.

upload_2014-8-30_14-31-21.jpeg
 
kimmo.j

Respected Leader
Mielenosoittajien iskulauseissa huomioni kiinittyi yhteen, " Nato kansakunnan perikato" Mitäköhän kansakuntaa tuon mietelauseen keksiä on mahtanut ajatella.

Vakavammin sanottuna, tätä se kansan syvien rivien Nato vastaisuus taitaa olla.
60 ihmistä osoittamassa mieltään. Jopa jalkapallolla saadaan enemmän ihmisiä liikkeelle ja silloin ihmiset joutuvat maksamaan itse.
kuinkahan moni tuosta joukosta on ns. ammattivastustajia. Eli ihmisiä jotka vastustavat kaikkea mitä voivat.
 
yrjö

Ylipäällikkö
Viittomakielen opiskelija Salla Haapaporras kuvasi oloaan turvattomaksi.

– On se vähän pelottava ajatus sinänsä, että ne ovat tässä ihan lähellä, kun ei niitä normaalisti tällä ole. Sota ja tällainen maailma tuntuvat kaukaisilta, mutta nämä ovat kuitenkin näin lähellä, Haapaporras sanoo.
Kylmän sodan päättymisen jälkeen jonnekin vuoteen 2012-2013 uutisoinnissa tää linja on hyvin yleinen. Tuli ihan kuin vanhasta muistista 2000-2012-fiilis.

Post-Ukrainan jälkeinen maailma on toinen. Noille mielenosoittajille vissiin kukaan ei oo muistanu kertoo sitä.

BTW, tulee mieleen kuinka aikoinaan Tall Ships Race vieraili mm. Maarianhaminassa. Siis demilitarisoidulla Ahvenanmaalla. Melko hyvä osa noista suurista wind jammereista on siis sotalaivoja. Tämä siis erikseen mainittuna jos joku ei tätä vielä muuten ymmärtänyt. Mukana oli mm. Etelä-Amerikan ex-sotilasjunttavaltioiden merivoimia. Ellen ihan väärin muista niin nimenomaan laivaston toimesta pidettiin kidutuskeskuksia ja vuosia myöhemmin Saksassa hoidettiin kidutuksesta kärsiviä potilaita jotka saivat edelleen voimakkaan reaktion vain nähdessään "meri-univormun". Merivoimien kalustolla lisäksi, ellen jälleen ihan väärin muista, pudotettiin toisinajattelijoita ilman laskuvarjoa mereen. Tää ei ollut rauhaa rakastavalle demilitarisoidulle maakunnalle toki mikään ongelma koska ovathan purjelaivat niin ihania...

Sen sijaan kun Suomen Puolustusvoimien jeeppejä vietiin ruotsinlaivan autokansilla pohjoismaisiin harjoituksiin siitä nousi helvetin moinen äläkkä saarimaakunnassa. Melkein tekisi mieli sanoa, että jos Venäjä maakunnan valloittaisi, se olisi ahvenanmaalaisille pelkästään ihan oikein. Mutta eihän se niin ole, enkä näin sano. Tietämättömyys kukoistaa maailmassa ja ålanderit vaikuttavat hyvinkin puhdasverisiltä idiooteilta mitä turpo-asioihin tulee. Muuten toki erittäinkin jees-väkeä ja tänäkin kesänä tuli taas veneiltyy sinne.
 
Viimeksi muokattu:

PSJ-Ukko

Kersantti
Pistän nyt tähän samaan, kun kuuluu kuitenkin omalla tavallaan joukkoon:

Nato-vastainen mielenosoitus Turussa
Viikonloppuna Turun jokisatamaan kerääntyvät Northern Coasts -sotaharjoituksen alukset saavat seurakseen myös mielenosoittajia. He vastustavat Nato-yhteistyön tiivistämistä ja vieraan vallan sotilasvoimien tuomista Suomen aluevesille.

Lounais-Suomen vesillä järjestettävä Nato-vetoinen merisotaharjoitus kerää Turkuun mielenosoittajia.
Järjestäjinä ovat mm. Suomen Kommunistinen Puolue ja Itsenäisyyspuolue sekä erilaisia aktivistiliikkeitä. Mielenosoittajat vastustavat Nato-yhteistyön tiivistämistä ja vieraan vallan sotilasvoimien tuomista Suomen aluevesille.
Northern Coasts -merisotaharjoitukseen kuuluvat alukset kerääntyvät viikonlopuksi Turun jokisatamaan.
Mielenosoitus alkaa lauantaina puoliltapäivin.
  • Yle Turku

Edit: Jaa kyseinen uutinen on näköjään osaltaan uutisoitu täältä... no perkele, pysykööt siinä!
 
Rannari

Greatest Leader
Hieno oli eilinen laivastoparaati Ruissalosta nähtynä. Päivystimme broidin kanssa vuorovedolla muutaman tunnin ja valokuvia näkyy kertyneen yli 500. Kukahan nuo perkaisi? :confused:
 
TomTom

Ylipäällikkö
Mod
Northern Coasts 2014 - The Exercise Begins

Merten sheriffi

Greatest Leader
Kylmän sodan päättymisen jälkeen jonnekin vuoteen 2012-2013 uutisoinnissa tää linja on hyvin yleinen. Tuli ihan kuin vanhasta muistista 2000-2012-fiilis.

Post-Ukrainan jälkeinen maailma on toinen. Noille mielenosoittajille vissiin kukaan ei oo muistanu kertoo sitä.

BTW, tulee mieleen kuinka aikoinaan Tall Ships Race vieraili mm. Maarianhaminassa. Siis demilitarisoidulla Ahvenanmaalla. Melko hyvä osa noista suurista wind jammereista on siis sotalaivoja. Tämä siis erikseen mainittuna jos joku ei tätä vielä muuten ymmärtänyt. Mukana oli mm. Etelä-Amerikan ex-sotilasjunttavaltioiden merivoimia. Ellen ihan väärin muista niin nimenomaan laivaston toimesta pidettiin kidutuskeskuksia ja vuosia myöhemmin Saksassa hoidettiin kidutuksesta kärsiviä potilaita jotka saivat edelleen voimakkaan reaktion vain nähdessään "meri-univormun". Merivoimien kalustolla lisäksi, ellen jälleen ihan väärin muista, pudotettiin toisinajattelijoita ilman laskuvarjoa mereen. Tää ei ollut rauhaa rakastavalle demilitarisoidulle maakunnalle toki mikään ongelma koska ovathan purjelaivat niin ihania...

Sen sijaan kun Suomen Puolustusvoimien jeeppejä vietiin ruotsinlaivan autokansilla pohjoismaisiin harjoituksiin siitä nousi helvetin moinen äläkkä saarimaakunnassa. Melkein tekisi mieli sanoa, että jos Venäjä maakunnan valloittaisi, se olisi ahvenanmaalaisille pelkästään ihan oikein. Mutta eihän se niin ole, enkä näin sano. Tietämättömyys kukoistaa maailmassa ja ålanderit vaikuttavat hyvinkin puhdasverisiltä idiooteilta mitä turpo-asioihin tulee. Muuten toki erittäinkin jees-väkeä ja tänäkin kesänä tuli taas veneiltyy sinne.
Ahvenanmaa minulle aika tuttu. Sukulaisia löytyy ja lapsuudessa vietin paljon aikaa siellä. Vaikka olit viestissäsi kaikessa oikeassa, niin tästä huolimatta mielelläni muuttaisin perheineni saarelle jos vain töitä löytyisi. Saari on oikea lintukoto.
 
Sardaukar

Greatest Leader
BAN
Suomella on hyvin pitkälti laivasto Ahvenanmaan ja saariston hallussapitämiseksi. Meriyhteys on huoltovarmuuden kannalta tärkeä.

Jotkut sanovat, että onhan meillä maayhteys Ruotsiin, mutta kannattaa muistaa, että meillä on esim. eri raideleveys rautateillä.
 
Tähystäjä

Eversti
Merkillepantavaa noita laivoja kiertäessä oli ruotsalaisten vahva panostus tämän kertaiseen NOCO:on. En muista koskaan nähneeni näin paljoa ruotsalaisia sota-aluksia samaan aikaan yhdessä paikassa, saati sitten Suomessa...

Ruotsissa selkeästi otetaan tosissaan tämä pohjoismainen sotilaallinen yhteistyö, enkä usko Suomea koskevassa kriisitilanteessa Ruotsin merivoimien jäävän toimettomiksi...
 
Just tänään ruotsalainen tuttu totesi, että käytännössä koko Ruotsin laivasto on Turussa. Todennäköisesti kyseessä on myös viesti moneenkin suuntaan.
 
ajs178

Ylipäällikkö
Aikast hienon näköinen tuo ruotsalainen häivealus. Näyttää eri sukupolvelta kuin muut. Onko tämä uusi trendi vai ohimennyt kokeilu?
 
Sardaukar

Greatest Leader
BAN
Aikast hienon näköinen tuo ruotsalainen häivealus. Näyttää eri sukupolvelta kuin muut. Onko tämä uusi trendi vai ohimennyt kokeilu?
4 niitä on rakennettu, jos kyse on Visby-luokasta. Kaikki muuten Turussa.
 
peelo

Ylipäällikkö
Eikös niitä Visby-luokan aluksia ole 5 kpl? Alunperin tilattiin 6 mutta viimeisestä luovuttiin ja rakennettiin Visby-simulaattori.
 
Sardaukar

Greatest Leader
BAN
Eikös niitä Visby-luokan aluksia ole 5 kpl? Alunperin tilattiin 6 mutta viimeisestä luovuttiin ja rakennettiin Visby-simulaattori.
Aivan oikein, 5 kpl.

Olisko yks telakalla, 4 kumminkin Turussa. :D
 
Sardaukar

Greatest Leader
BAN
Onko tosiaan niin että 4 kpl Visbyitä Turussa?
Juu, tai jos ei ankkurissa, niin osallistuu harjoitukseen.

HMS Visby, Visby-class corvette
HMS Helsingborg, Visby-class corvette
HMS Nyköping, Visby-class corvette
HMS Karlstad, Visby-class corvette
 
peelo

Ylipäällikkö
Ihan jees! Näköjään ovat saaneet ne siihen jamaan että niitä voi isommissakin harjoituksissa pyöritellä.
 
Top