Suomen tiivistynyt harjoitustoiminta Yhdysvaltojen kanssa - syyt ja seuraukset

Huhta

Greatest Leader
Viimeisen parin viikon aikana on saatu lukea mediasta, kuinka Suomeen on tulossa amerikkalaisjoukkoja sotaharjoituksiin. Ensin F-15 ilmaherruushävittäjiä Oregonin kansalliskaartin ilmavoimista, sitten Strykereilla varustettu mekanisoitu komppania Yhdysvaltain armeijasta Arrow 16 -harjoitukseen ja kesällä on vielä luvassa Yhdysvaltain laivaston joukkoja yhtenä osana BALTOPS 16 -harjoitusta. Onko kyseessä pelkkä sattuma, vai onko taustalla suurempi suunnitelma?

En sinällään ihmettele harjoituksia. Ainahan niitä järjestetään, puolin ja toisin. Mutta nyt on monta mielenkiintoista seikkaa: en muista, että Suomessa olisi aiemmin käynyt harjoituksissa yhdysvaltalaisia maajoukkoja tuollaista määrää ja laatua. Myös tiedottaminen harjoituksista vaikuttaa kasaantuvan. Lisäksi tieto on kulkenut heikosti, ja lausahdus "amerikkalaiset kutsuivat itse itsensä" on suorastaan ennenkuulumaton.

Oma hypoteesini on, että tässä on tosiaan suurempi suunnitelma taustalla. Liittyykö se Natoon, sitä en tiedä, mutta Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kyllä. Enkä ihmettelisi, mikäli joskus paljastuisi, että presidentti Niinistö on järjestellyt asioita taustalla hyvinkin suppeassa piirissä.

Tulkitsen tilanteen niin, että kyseessä on ensisijaisesti voimannäyttö Venäjälle, ja harjoittelu on toissijaista. Ja täytyy sanoa, että tämä on suorastaan loistavaa! Perusteet voimannäytölle on olemassa jo ihan siltä kantilta, että Venäjän hybridisodankäyntiä (l. turvapaikanhakijoiden puskemista Suomeen) täytyy suitsia tavalla tai toisella. Lisääntynyt harjoitusaktiviteetti ja riski harjoitusaktiviteetin kiihtymisestä entisestään on varmasti jotakin sellaista, mikä ei ole Venäjän intresseissä.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin liitetään tähän loppuun nyt tällainen humoristinen presidentti-vertaus:

kekkosniinistöslovakia.png
 
Minusta elämme erittäin mielenkiintoisia aikoja. Olisin taipuvainen uskomaan että näissä kyseessä ei ole sattuma vaan tosiaan politikointia jota on mietitty jo pitempään. Kun mukaan lasketaan Suomessa uutisoitu republikaaniehdokkaan toteamus siitä että Suomi tai Baltia ei jää yksin jos Venäjä liikkuu, ja se että jenkit laittanevat myös laivastoa Itämerelle...Sattumaa uskoo ken uskoo.
Venäjän talous on menossa vessanpöntöstä alas ja seurauksia ei tiedä kukaan, näkisin että varmempi olisi olla voimakkaasti liittoutunut lännen kanssa kuin Venäjän, toki suhteita Venäjään katkaisematta. Suomi ei ole Venäjälle niin tärkeä kuin Venäjä on Suomelle vaikka mediasta toisenlaista kuvaa tuleekin, ja Suomen pitää ajatella asioitaan nimenomaisesti Suomen kannalta, reaalipolitiikkaa aina.
 
Ilahtuneenahan noita uutisia lukee, kieltämättä. Nyt on annettu viesti itään, että siimaa ei anneta enempää, koska siinä ei ole järkeäkään, koska se on loputonta, ja kelassa puolan akseli tulee ennen pitkään näkyviin.
 
Back
Top