Asia on juuri näin. Me voimme täällä keskenämme pyöritellä lakeja ja asetuksia ja vedota erikoisolosuhteisiin ja mihin ikinä haluamme, mutta turvallisuuspolitiikan uskottavuus määritellään viime kädessä maan rajojen ulkopuolella. Kylmä tosiasia on, että Suomi saattaa olla kyvykäs puolustamaan itseään, mutta Suomi on todella huono liittolainen. Suomi ei voi liittyä NATO:on, ei valvoa Islannin ilmatilaa aseistettuna, ei osallistua rauhaan pakottamistehtäviin, ei tehdä sitä eikä tehdä tätä. Ulkopolitiikan johto piilottelee lakiensa takana, mutta itse asia on hyvin kirkas.Tulevaisuudessa pitäisi siis käydä perusteellinen keskustelu jossa pohditaan hyötyjä ja haittoja, samalla on lainsäädäntöä muokattava vastaamaan tarpeita. Asetelma ei voi kuitenkaan jatkua sellaisena, että Suomi istuu useammalla pallilla poimien hyötyä sieltä sun täältä asetelman ollessa samalla sellaisen, että Suomi voi vedota lakiin ja kieltäytyä tarjoamasta kaikkea mahdollista apua eli myös sitä sotilaallista apua. On kysyttävä itseltä, miksi muut avustaisivat meitä sotilaallisesti jos me emme kuitenkaan voi avustaa muita?
Perinteinen varovainen puolueettomuuspoltiikka on toki palvellut meitä, mutta valtionjohdossa tulisi vakavasti miettiä onko tämä se viesti jonka me haluamme liittolaisillemme antaa? Kun apua pyydetään, Suomi ei varmasti osallistu, tai tekee vain välttämättömimmän. (Ko. asiassa Ranska ylireagoi ja pelaa näin terroristien pussiin, mutta se on toisen keskustelun aihe.)
Aivan varmasti tätä seurataan NATO:ssa, EU:ssa, Ruotsissa ja muualla lähialueilla.