Tvälups
Ylipäällikkö
yle 4.3.2014 klo 18:05
Suomi lähettää helikoptereita EU:n taisteluosastoon
Suomi osallistuu ensi vuonna EU:n pohjoismaiseen taisteluosastoon ensimmäistä kertaa neljällä helikopterilla. NH90-kuljetuskopterien tehtävänä on lääkäritasoinen ensihoito ja evakuointi kriisialueilta.
Kuva: Yle
Suomi osallistuu ensi vuonna EU:n pohjoismaiseen taisteluosastoon ensimmäistä kertaa neljällä helikopterilla. Suomalaiseen helikopteriosastossa on 51 sotilasta. Lisäksi Suomi lähettää taisteluosastoon esikuntaupseereita, sotilaspoliiseja sekä huollon edustajia.
- Suorituskyky muodostuu lääkintäryhmästä, sitä suojaavasta suojausryhmästä sekä helikopteriosastosta, jossa kahdella helikopterilla kerrallaan kuljetetaan lääkintäryhmä kohteelle, sanoo Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan komentaja, majuri Jaro Kesänen kertoo.
Helikopteriosasto varautuu toimimaan vaativissa kriisioloissa.
- Toinen kopteri on tarkoitettu suojausta varten ja se on varustettu omasuoja-aseella. Molemmissa koptereissa on lisäksi ballistinen suojaus, Kesänen jatkaa.
Taisteluosasto harjoittelee Ruotsissa
Ruotsin johtamaan Nordic Battle Group-taisteluosastoon kuuluvat Suomen lisäksi Norja, Irlanti, Viro, Latvia ja Liettua.
NBG15-taisteluosaston valmiusvuoro alkaa vuoden 2015 alussa ja kestää puoli vuotta. Tähän mennessä EU:n taisteluosastoja ei ole käytetty kertaakaan.
Taisteluosastoon kuuluvat joukot harjoittelevat jo tämän kevään aikana Ruotsissa ja osaston toimintakyky testaaan kesäkuussa erityisessä Nato-evaluoinnissa.
Utin Jääkärirykmentti osallistuu EU:n taisteluosastoon kolmatta kertaa. Joukot ovat 30 vuorokauden toimintavalmiudessa, mutta kriisialueille lähettäminen vaatii lisäksi eduskunnan päätöksen.
Ensihoitovalmius paranee suuronnettomuuksissa
Taisteluosaston myötä NH90-kuljetuskoptereihin hankitaan nykyistä parempi ensihoitovarustus, joka mahdollistaa lääkäritasoisen hoidon aloittamisen jo kohteessa.
- Tässä valmistaudutaan hoitamaan lääkinnällistä evakuointia vaativissa olosuhteissa. Tällaisesta kyvystä on puute koko EU:n alueella, sanoo maavoimien ilmailun päällikkö, everstiluutnantti Tuure Lehtoranta.
Evakuointivalmiutta on testattu Islannissa helmikuussa järjestetyssä harjoituksessa.
Normaalioloissa ensihoitovarustusta käytetään Utissa päivystävässä, virka-apuun tarkoitetussa kuljetushelikopterissa. Suuronnettomuuden sattuessa puolustusvoimien helikopterista on apua esimerkiksi Kaakkois-Suomessa ja itärajan tuntumassa, joissa ei ole omaa lääkärihelikopteria.