Suomi mukana NATO:n harjoituksessa Virossa

hessukessu

Kenraali
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=8065
"Suomi suuressa USA:n johtamassa NATO-harjoituksessa Virossa

Suomen osallistumisesta maanantaina alkaneeseen ja USA:n johtamaan Saber Strike 2013 harjoitukseen ei löydy tiedotetta Puolustumisministeriön sivuilta. Viron armeija kuitenkin kertoo, että Suomi on mukana Baltian maiden alueella järjestettävässä suuressa Nato-harjoituksessa ja asiasta uutisoi venäläinen RIA Novosti.

Mukana on 2 000 sotilasta Suomen lisäksi Virosta, Latviasta, Liettuasta, Yhdysvalloista, Norjasta, Puolasta ja Britanniasta, kertoo RIA Novosti. Muut luetellut osallistujamaat harjoituksessa ovat Naton jäsenmaita."
Mielenkiintoista, että tuollaiseen mennään härskisti vaan mukaan, mutta suomalaisille ei viitsitä asiasta kertoa yhtään mitään. Vai olikohan vaan "virhe" puolustusministeriön osalta?
 
Hirveää, todella järkyttävää, että oikein harjoitellaan Naton kanssa. Hei mehän soditaan niiden rinnalla Afganistanissa, eiköhän nämä treenit ole aika pikku juttu sen rinnalla.

Tämä "liittoutumattomuus" on enää sisäpoliittista jargonia, jolla suurta yleisöä totutetaan ajatukseen Natosta.
Ei sillä, että se olisi mielestäni huono asia, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.
 
kimmo.j kirjoitti:

Kyllä se on ulkopoliittista "jargonia" myös niin kauan kuin nimet ei ole paperissa. "nautimme" natosta ilman että saisimme sen tarjoamaa suojaa. Hienoa olla vain maksajan roolissa.
 
hessukessu kirjoitti:

Kuinkahan monta suomalaista on mukana harjoituksessa?

Kun ei tuo harjoitus niin kauhean isolta vaikuta

Vastaan itse nopeasti. Puolustusvoimien etusivulta löydetystä linkistä löytyi näin.

Maavoimat osallistuu yhteisharjoitukseen Liettuassa

Kansainvälinen Saber Strike 2013 -harjoitus järjestetään Virossa, Latviassa ja Liettuassa 3.-14.6. Harjoitus on Liettuan isännöimä ja se toteutetaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa.

Saber Strike 2013 -harjoituksen tavoitteena on kehittää monikansallisten joukkojen yhteistoiminta- ja suorituskykyä sekä harjoittaa suunnittelu-, valmistelu- ja johtamisprosesseja monikansallisessa ja usean puolustushaaran toimintaa sisältävässä operaatiossa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä n. 2000 sotilasta 14 eri maasta. Suomesta harjoitukseen osallistuu 50 esikuntaupseeria.

Suomalaisten tavoite harjoituksessa on saada kokemusta kriisinhallintaan liittyvästä esikuntatyöskentelystä sekä johtamisesta kansainvälisessä yhteisoperaatiossa. Harjoitus on Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa tapahtuvaa toimintaa.

Sivusta vastaa Maavoimien Esikunta, päivitetty 31.5.2013. Julkaistu 31.5.2013
 
Mitäs ihmeellistä tässä on? Onhan Suomi ollut joka vuosi jossain Nato-harjoituksessa, joko Norjassa tai Baltiassa.

Ja tosiaan tiedote harjoitukseen osallistumisesta on ollut viisi (5) päivää pv:n nettisivuilla.
 
Iso-Mursu kirjoitti:
Kuinkahan monta suomalaista on mukana harjoituksessa?

Kun ei tuo harjoitus niin kauhean isolta vaikuta

Vastaan itse nopeasti. Puolustusvoimien etusivulta löydetystä linkistä löytyi näin.

Maavoimat osallistuu yhteisharjoitukseen Liettuassa

Kansainvälinen Saber Strike 2013 -harjoitus järjestetään Virossa, Latviassa ja Liettuassa 3.-14.6. Harjoitus on Liettuan isännöimä ja se toteutetaan yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa.

Saber Strike 2013 -harjoituksen tavoitteena on kehittää monikansallisten joukkojen yhteistoiminta- ja suorituskykyä sekä harjoittaa suunnittelu-, valmistelu- ja johtamisprosesseja monikansallisessa ja usean puolustushaaran toimintaa sisältävässä operaatiossa. Harjoitukseen osallistuu yhteensä n. 2000 sotilasta 14 eri maasta. Suomesta harjoitukseen osallistuu 50 esikuntaupseeria.

Suomalaisten tavoite harjoituksessa on saada kokemusta kriisinhallintaan liittyvästä esikuntatyöskentelystä sekä johtamisesta kansainvälisessä yhteisoperaatiossa. Harjoitus on Naton rauhankumppanuusohjelman puitteissa tapahtuvaa toimintaa.

Sivusta vastaa Maavoimien Esikunta, päivitetty 31.5.2013. Julkaistu 31.5.2013

Operaation nimi kuulostaa melko hyökkäävältä ollakseen kriisinhallintaan liittyvää rauhankumppanuutta.
 
JOKO kirjoitti:

NATO-operaatioiden nimet arpoo tietokone sanalistasta, on arponut jo herran ajat. Syy on nimenomaan se että halutaan välttää tilanne jossa operaation nimi kertoisi jotain sen luonteesta tai sisällöstä.
 
Re: RE: Suomi mukana NATO:n harjoituksessa Virossa

Samses kirjoitti:
NATO-operaatioiden nimet arpoo tietokone sanalistasta, on arponut jo herran ajat. Syy on nimenomaan se että halutaan välttää tilanne jossa operaation nimi kertoisi jotain sen luonteesta tai sisällöstä.

Paitsi jos operaation nimellä halutaan tietoisesti viestittää jotakin. Tästäkin on viime vuosina ja -kymmeninä kohtuullisesti esimerkkejä. Eri asia on sitten "brändimarkkinoinnin" ja operaatiosuunnittelun suhde eri tasoilla.
 
koponen kirjoitti:

Toki näin. Ja harjoitusten nimet päätetään, ja tässä oli kyse nimenomaan harjoituksesta eikä operaatiosta... joten viestini oli puolittain offtopic... mutta anyway.
 
Raveni kirjoitti:
kimmo.j kirjoitti:
Hirveää, todella järkyttävää, että oikein harjoitellaan Naton kanssa. Hei mehän soditaan niiden rinnalla Afganistanissa, eiköhän nämä treenit ole aika pikku juttu sen rinnalla.

Tämä "liittoutumattomuus" on enää sisäpoliittista jargonia, jolla suurta yleisöä totutetaan ajatukseen Natosta.
Ei sillä, että se olisi mielestäni huono asia, mutta jokaisella on oikeus mielipiteeseensä.

Kyllä se on ulkopoliittista "jargonia" myös niin kauan kuin nimet ei ole paperissa. "nautimme" natosta ilman että saisimme sen tarjoamaa suojaa. Hienoa olla vain maksajan roolissa.

Samaa mieltä kanssasi, mutta syy tähän leikkiin on sisäpolitiikassa.
 
Back
Top