Suomi NATON jäsenenä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lsoviha
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Ja jotenkin olimme taas päätymässä ja päätyneet siihen itsesensuurin ilmapiiriin, jossa asiasta ei valtionjohdon ja johtavien poliitikkojen mielestä edes voi ja saa ääneen keskustella.

Onhan tämä nyt taas todella erikoinen ja meille tyypillinen ilmiö, että kolme vuotta sitten ei Natoon saatu ja voitu liittyä ja puoltajat ("kaikki kolme") olivat kiimaisia sotahaukkoja, ja nyt sitten taas Naton vastustaja ("kaikki kolme") on suunnilleen isänmaan petturi. Sopuleita olemme, meitä sokeat johtavat. Tai johtivat. Jospa nyt vihdoin (länsi)eurooppalaisina Euroopassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suomi on liki yliluonnollisella onnella onnistunut kansakunnan kohtalonhetkillä saamaan pitemmän tikun.

Tämän kohtalon varaan ei ikuisesti kannata laskea, vaikka kova oli yritys valtionjohdollakin vielä kolme vuotta sitten.

No ei kannata. Nato asiassa pantiin kiireen voijetta 11. Hetkellä. Olisi fine, jos talousasioissa käytettäisiin yhdeksättä hetkeä.

Se vaan näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa.
 
No ei kannata. Nato asiassa pantiin kiireen voijetta 11. Hetkellä. Olisi fine, jos talousasioissa käytettäisiin yhdeksättä hetkeä.

Se vaan näyttää olevan ylivoimaisen vaikeaa.
Hmm, Suomi on kyllä aina 11. hetkellä liikkeellä, eikä demokratiamme luonteesta johtuen tai kansamme poliittisen vähälahjaisuuden vuoksi (Paasikiven toteamuksiin viitaten) ikinä aiemmin. 90-luvun lamassakin oltiin tosiaan 11. hetkellä liikkeellä aika montakin kertaa - jos oltaisiin oltu fiksuja, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun Berliinin muuri murtui, ja itäblokin hajoaminen lähti liikkeelle, olisi taloudellisia rajoituksia kiristetty takaisin ja esim. uudet valuuttalainat kielletty (ne oli sallittu henkilöasiakkaille 1987).
 
Viimeksi muokattu:
Dokumentti löytyy täältä: https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/0/Allied Joint Doctrine AJP-01 FI.pdf/368e07b7-2615-ed12-8424-d80b6538dfe8/Allied Joint Doctrine AJP-01 FI.pdf?t=1762439645558

233 sivua tiukkaa asiaa Naton puolustusdoktriinista ja Suomen roolista siinä. Tämä kannattaa lukea ajatuksella!
 
Viimeksi muokattu:
Dokumentti löytyy täältä: https://puolustusvoimat.fi/documents/1948673/0/Allied Joint Doctrine AJP-01 FI.pdf/368e07b7-2615-ed12-8424-d80b6538dfe8/Allied Joint Doctrine AJP-01 FI.pdf?t=1762439645558

233 sivua tiukkaa asiaa Naton puolustusdoktriinista ja Suomen roolista siinä. Tämä kannattaa lukea ajatuksella!
Kevyttä iltalukemistoa :D

Ja jos asiasta oikein innostuu, niin verkosta löytyy melko kattavasti vaikkapa eri tasoisten suunnitteluprosessien ( GOP, COPD, APP-28 ) ohjeistusta englanninkielisinä laitoksina. Suomennetut versiot on valitettavasti rajoitettu viranomaiskäyttöön, joten kotimaisen terminologian omaksumiseen ei ole helppoa mahdollisuutta. Kotimaisten lehtiartikkelien kautta noita on sentään mahdollista makustella myös suomeksi.
 
Taas puhutaan kieltä, mitä ryssäkin ymmärtää.

Jäi pyörimään rinkiä Viroon. (punainen ympyrä)

Oranssilla RAF ilmatankkauskone RRR9915, Airbus KC2 Voyager

Kuvasta jäi pois Bombardier ARTEMIS II ELSO tiedustelukone, mikä on lähtenyt aamulla kiertämään Naton itärajaa Romanian Mihailin Naton ilmatukikohdasta.

Paikalla myös RAF hävittäjiä transponderit päällä, menossa harjoitus: https://caliber.az/en/post/nato-jets-to-conduct-exercises-over-estonia



1762948418576.webp
 
Eilen Suomessa vierailleet B-52H pommikoneet suorittivat simuloidun pommitustehtävän, Soitinpuron ampuma-alueelle.

Siitäpä selvisi syy, miksi kävivät juuri Nurmeksen kohdalla tekemässä mutkan. Reitin perusteella alkuun arvelin, että muuten vaan kävivät hätyyttelemässä itärajan suuntaan, mutta eivät tuon idemmäksi sitten antiprovokatiivisesti halunneet mennä.
 
Eilen Suomessa vierailleet B-52H pommikoneet suorittivat simuloidun pommitustehtävän, Soitinpuron ampuma-alueelle.

Pelkästään tämä kuva ansaitsee oman postauksensa.



B52H_Hornet_marraskuu_2025_1.webp



Muutama vuosi sitten tämä olisi aiheuttanut verensyöksyn Tehtaankadulla ja itänaapurissa laajemminkin.
 
Back
Top