Suomi on Pohjolan puolustuksen keskikokoinen kulmakivi

Tvälups

Ylipäällikkö
#1
yle uutiset Politiikka 6.6.2013 klo 19:44
Kääriäinen: "Suomi on Pohjolan puolustuksen keskikokoinen kulmakivi"

Eduskunta hyväksyi Islannin ilmavalvontaharjoituksen. Myös pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä puhuttiin lämpimästi.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunta hyväksyi Islannin aseettoman ilmapuolustusharjoituksen tällä viikolla.Vain eduskunnan vasenryhmä vastustaa Islannin retkeä. Muutama suomalainen Hornet-hävittäjä lähtee Islantiin yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa vuoden 2014 keväällä.

Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini kuvaili, että Islanti on looginen Suomen linjalle ja linjassa pohjoismaisen yhteistyön ja Nato-yhteistyön kanssa.

Vain vasenryhmä vastustaa Islannin-retkeä.

- Kaikkien aikojen ilmaveivi, kuvaa Islanti-operaatiota vasenryhmän Markus Mustajärvi.

Väittelyä syntyi kiemuroista, jotka Islannin-matkan vaiheissa oli; Suomi oli ensin menossa Islantiin aseiden kanssa ja tunnistusta harjoittelemaan, mikä ainakin keskustan mielestä olisi rikkonut puolustusvoimalakia.

Pohjoismainen puolustusyhteistyö kiinnostaa kaikkia puolueita. Jussi Niinistön (ps)mielestä Suomi on Ruotsille vain "puskurivaltio". Seppo Kääriäinen (kesk.) näkee Suomen aseman vahvemmaksi.

- Suomi on Pohjolan puolustuksen keskikokoinen kulmakivi, Kääriäinen määrittelee.

Ulkoasianvaliokunta esitti toukokuussa mietinnössään ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, että hallitus selvittäisi pohjoismaisen puolustussopimuksen edellytykset. Ilkka Kanerva (kok.) toisti aiemman ehdotuksensa puolustussopimuksesta Pohjoismaiden kesken.

- Kannattaisi miettiä, ettei jäätäisi vain solidaarisuusjulistuksen varaan, vaan että siinä olisi myöskin vahvempaa konkretiaa takana, Kanerva toivoo.

Ulkoministeri Tuomioja torjuu idean.

- Kanerva kysyy pohjoismaista puolustusliittoa. Tämä nyt ei vaan ole nykymaailmassa sellainen asia joka olisi realistinen. Se on vain todettava, Tuomioja vastaa.
 

Tvälups

Ylipäällikkö
#2
Huomio: nyt ei suomi-poika matkusta muualle lakki kourassa vaan muualta tullaan tänne...

Suomen Sotilas

Ruotsin puolustusministeri Karin Enström ja Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide matkustavat huomenna Suomeen keskustelemaan pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä.
//pm

Pressmeddelande
6 mars 2014
Försvarsdepartementet

Försvarsminister Karin Enström reser till Finland för att diskutera nordiskt försvarssamarbete
Fredagen den 7 mars reser Karin Enström till Finland för att tillsammans med Finlands försvarsminister Carl Haglund och Norges försvarsminister Ine Eriksen Søreide diskutera nordiskt försvarspolitiskt samarbete.

De tre försvarsministrarna kommer mötas för diskussioner i Helsingfors för att sedan tillsammans delta i ett seminarium. Seminariet hålls på Hanaholmen och arrangeras av Kulturfonden för Sverige och Finland samt Hanaholmen - kulturcentrum för Sverige och Finland.


http://www.hanaholmen.fi/cultural-center/events-calendar/details/1005-winter-afternoon-2014


Tid: 14:00 - 16:15
 

yrjö

Kenraali
#3
No niin, istuva hallituspuoleen ulkoministeri Tuomioja torppaa toisen hallituspuoleen sisältä tulevan alustavan ehdotuksen suorilta käsiltä. Huoh.

Oliko Ike vaan pistetty sanomaan tuo ääneen koska sillä ei oo enää mitään väliä mitä Ikelle tapahtuu? Vähän kuin kokoomusnuoret joille on ulkoistettu kaiki sellainen sanominen ja testaaminen mitä kokoomuksen suulla ei ole poliittisesti korrektia sanoa...
 

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
#4
No niin, istuva hallituspuoleen ulkoministeri Tuomioja torppaa toisen hallituspuoleen sisältä tulevan alustavan ehdotuksen suorilta käsiltä. Huoh.

Oliko Ike vaan pistetty sanomaan tuo ääneen koska sillä ei oo enää mitään väliä mitä Ikelle tapahtuu? Vähän kuin kokoomusnuoret joille on ulkoistettu kaiki sellainen sanominen ja testaaminen mitä kokoomuksen suulla ei ole poliittisesti korrektia sanoa...
Niin, tuo Tuomiojan toteamus, kuten myös ketjun alku on viime vuoden kesältä. Sen jälkeen esimerkiksi Norjasta on todettu, että he ovat Natossa, joka ajaa muiden järjestelyjen ohi, mutta ehkä jotain kumminkin?
 

yrjö

Kenraali
#5
No katos perhana. Onko tossa BTW yksi peruste RKP:n kokoon nähden suhteettoman suureen puolustusministerillisen edustukseen?
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#6
Ei tule mittää pojat tuosta, noin niinkuin syvemmässä mielessä, ei tule. Suomi puolustautuu ilman liittoakin ja sen Veljet tietävät liian hyvin. Materiaali- yms. muuta yhteistyötä, siihen ollaan kyllä lähdössä....erityisesti, jos seuraava reaktiopommittaja valitaan Ruotsista......
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#7
Ei tule mittää pojat tuosta, noin niinkuin syvemmässä mielessä, ei tule. Suomi puolustautuu ilman liittoakin ja sen Veljet tietävät liian hyvin. Materiaali- yms. muuta yhteistyötä, siihen ollaan kyllä lähdössä....erityisesti, jos seuraava reaktiopommittaja valitaan Ruotsista......
Jotain tuollaista liittoa kaavailtiin 1930-luvullakin, mutta ruotsalaiset säikähtivät viime metreillä, kun alkoi kuulua miesten saappaiden töminää.

Ei minua innosta aseiden "yhteisomistus". Niistä voisi tiukan paikan tullen tulla riitaa, vaikka olisi mikä valtiosopimus.
 
Top